...Seistään ryhdikkäänä selkä vasten selkää, toistemme puolella, ei enää tartte pelkää

^ Olen täysin rakastunut tuohon kappaleeseen, tuli itkettyä silmät päästä klo 2.40 perjantai/lauantai yönä. Huh. ^

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Postauksen aiheena on kuitenkin tältä illalta aivan mahtava vknloppu erään mahtavan ihmisen kanssa - ja koiran tietysti. Lauantai-illalla pakkasin itseni ja Norin autoon, äidiltä tuli pummattua kyyti Kaskiston syövereihin. Paluu tuttuihin maisemiin on muutaman vuoden takainen, palasin territorioalueelle, jonne olen onnistunut hankkimaan porttikiellonkin yläaste aikoina - möhelyyttäni tietysti.

       Nori ja minä vietimme hienon illan ja seuraavan päivän Sadun perheen mökillä, jakaen mökin tällä kertaa Sadun ja Riskin kanssa. Kuvia tuli jonkun verran, ei kuitenkaan riittävästi, mutta annetaan niiden kuitenkin kertoa, millaisissa maisemissa me viihdyttiin.

Lisäksi mukana pyöri eräs akrobaatti lauantai-illan alussa:

Valo kävi vähiin lauantailta ja syvennyttiin sitten laittamaan pientä iltapalaa, saunomaan ja muokkaamaan kuvia. Ehkä vähän juttelemaan henkeviäkin?

Nooh, sunnuntain kuvista näkyy hitusen hiekkainen tunnelma...

Kiitos Sadulle <3

Sunset, oh, sweet sunset

Tuttu kamu, erilaiset maisemat. Vesipeto on irti, vaikkei se uikaan.

Ruffen kanssa käytiin vähän lauttarannassa pyörimässä. Nori vietiin pari kertaa vähän väkisin uimaan, mutta ainakin se näyttää osaavan sen homman luonnostaan. Ei painunut poika pohjaan! Loppuajan jätkä sitten kahlasikin. Ja kamera lauloi. Ei kuitenkaan mitenkään menestyksekkäästi...

Väsynyt oli porokoira ja heeler loppuillasta. Onnistunut reissu siis!

Holiday, it started, finally!

*Yaaawwwn*

Huh hellettä, lämpömittari on kiirinyt näyttämään sellaisia lukemia, että ei paljoa kyllä innosta mennä ulos pokkuroimaan, ainakaan keskellä päivää. Nori on siis parina hellepäivänä joutunut/saanut pysytellä tuulettimen alla sen sijaan, että omistaja ja koira olisivat hakemassa lämpöhalvauksia ulkosalla. Ei se poikaa nähtävästi ole paljoa haitannut, energiaa ollaan tuhlattu sittemmin vetoleikeillä ja uusien temppujen opettelulla.

       Kuvasatoa on tullut napsittua enemmän tai vähemmän iltaisin, mutta harmittavan vähälle sekin on toisinaan jäänyt. Toisaalta, omistaja on vihdoin hommannut itselleen älyluurin (!!!). Oi kyllä, kourassa on tullut pari päivää pideltyä Iphone 5 -puhelinta, joka on meikäläisen ensimmäinen älypuhelimeksi kutsuttava laite. Kesätyöpalkka meni sillä periaatteella "palkka tuli, palkka meni", mutta on tätä puhelimen vaihdosta odotettukin!

Niin, kesäloma, se alkoi sitten virallisesti vasta tällä viikolla. Olin tuossa 4 viikkoa kesätöissä, joten loma pääsi kunnolla alkamaan vasta heinäkuussa. Onneksi nämä kamalimmat helteet eivät osuneet työaikoihin, olisi tullut läkähdyttyä oikein kunnolla. Flunssakin on alkanut jo hiljalleen hellittää, kaipa tästä ihan kunnollinen kesäloma tulee vielä - ainakin tuo musta karvakamu pitää siitä huolen. Saa nähdä minne päädytään, mutta suunnitelmissa ainakin olisi vknloppuriehaa Riskin kanssa ja loppukuusta sitten toinen vknloppu rieha valkean Lumin kanssa! Can't wait!

Siinäpä pari ihan onnistunutta ruutua maanantaiselta.

Tällainen pienoinen postaus tähän väliin, jospa sitä sitten vknlopulta tulisi vähän pidempää sorttia!

Coming back in one reason: man who looks so fucking handsome!

Ei niinkään koiramainen postaus, mutta sovitaan vaikka erikoispostaukseksi?

Lauantaina (5.7) rohkaistuin ja läksin kuvaamaan esiintymiskeikkaa pitkästä pitkästä aikaa, edellisestä keikkakuvauskerrasta taitaa olla aikaa ainakin vuosi. Alex (Canon 550D) sai nokkaansa kiinni 50mm 1.8 objektiivin, ja päätin, että jos en pääse tarpeeksi lähelle, otan kauempaa sitten kuvia. En turvaudu enää tuohon zoomiobjektiiviin, jonka valovoima ei ikinä riittäisi keikkakuvaukseen. Se tuli todistettua vuosi sitten.

     Ja ei olisi riittänytkään tälläkään kertaa. Valovoima meinasi loppua jo 1.8:lla, osa kuvista kohiseekin jonkun verran, mutta hyvin tyytyväinen olen onnistuneisiin ruutuihin. 8 gigan edestä kuvia tuli räpsittyä RAW-muotoon lähemmäs 400 ja niiden joukosta valikoitui 20 omaa silmää miellyttävää ruutua.

Ketä sitten tuli kuvattua?

No tietysti yhtä Suomen valovoimaisimpa miestä, eikä häntä suotta tällä nimellä puhutakaan, nimittäin hän oli vuoden 1995 tangokuningas, Jari 'Siltzu' Sillanpää!

Aloittelevalle valokuvaajalle kuten minä, Sillanpää oli edittäin otollinen kuvauskohde. Tämä oli toinen kerta kun päädyin kuvaamaan herraa, nimittäin tasan vuosi sitten kuvasin hänet samassa paikassa esiintymässäkin: Somerniemen tanssilava Ämyrillä. Kyseessä oli siis eräänlainen kuvaajan come back -keikkakuvaukseen kuin Jartsan paluu Ämyrille.

      Lavakarisma on varmasti yksi asia, josta mies tunnetaan, mutta sitäkin enemmän hänet tunnetaan tangokuninkaallisena sekä kappaleestaan Satulinna. Tällä vuosiluvulla hän on takuulla tullut tutuksi nuoremmillekin kuuntelijoille Cheekin kappaleesta Liekeissä sekä SPY:n Gangnam Style:sta. Se näkyi myös yleisössä, eturivissä kyhjötti ehkä 7-9-vuotias tytön tyllerö. Lisäksi yleisön seassa muualla näkyi nuoria tyttöjä, mutta hauskaa oli huomata, kuinka erilainen ikähaarrukka oli kyseessä. Siellä minä, pian 18v opiskelija bailasin 80-vuotiainen mummojen kanssa, käsiä ilmaan lyöden ja pomppien, parikymppisten naisten kiljuessa ja hurraamassa taustalla. Meininki oli uskomaton.

Valoa oli lavalla suhteellisen riittävästi, mutta eipä kai keikkalavalle voikaan toivoa mitään päivänvaloa tai muita extravaloja, valokuvaajana pitää pystyä muuntautumaan ja minä pyrinkin siihen, tuo 550D:n runko ei vain ISO-arvolle paljoa anna armoa.

      Jartsa ei pettänyt meiningillään. Lavakarismaa piisasi, hauskoja juttuja sekä yllättävän paljon huomiota kamerallekin. Kakkosrivissä keinuin hiukset pystyssä, Tolkien -paidassa. Kamera silmillä, suu lauluja mukana laulaen. Välillä Alexkin sai kyllä huokaista helpotuksesta kun yhdyin käsien taputukseen sekä hyppimiseen. Voi kunpa olisin saanut kuunnella tätä mahtavaa laulantaa jo pienestä pitäen, jostain syystä Jartsan levyä ei meiltä kumminkaan löydy... Hmm. Korjasin asian kyllä jo CDON.comin kautta. Hups!

Jatkossa pitää kyllä alkaa tähyilemään herran lähikeikkoja vähän enemmän, jotta tulisi lähdettyä sinnekin, ehkä ei aina kameran kanssa, mutta tunnelmaa ja tuttuja naamoja etsimään. Vielä kerran se on sanottava: Ah, mikä mies!

Ja vähän koiramaisuutta:

Norin villapaita on saapunut! Ihih! Nyt mulla on ihan oma John Watson!

Why you have to make some kids when you can't raise them well?

Voi luoja. Niin paljon on kiuhunut yli. Minkä vuoksi?

Yksiselitteisesti: LAPSIEN.

Somerolla pidettiin mätsärit 2.7. ja tietysti kotikenttäläisinä mentiin sinne Norin kanssa yrittämään onneamme. Eipä kovin kummoisesti mennyt, PUN - ei sijoitusta. Nori vaihteeksi halusi nuuskia maata ja olla seisomati edustavasti, olla korvat luimussa ja miettiä miten pääsisi leikkimään toisten koirien kanssa.

Ja syy oli luultavasti minun.

     Olin niin hiilenä koko ajan noiden pienien, kamalien ihmisjälkeläisten takia, että meni melkeinpä koko päivä pilalle. Voi luoja! Oikeasti, miksi niitä lapsia pitää hommata, jos niitä ei osata kasvattaa?

Lapsien käyttäytyminen oli vain niin kamalaa. Ensin nämä pikkupirpanat hyppelevät agilityesteillä, vanhemmat enemmänkin kannustivat kuin moittivat. Lopulta menin itse sanomaan lapsille asiasta. Olen tunnettu rääväsuu, mutta pidin kieleni kurissa ja pyysin heitä kiltisti lopettamaan touhunsa, esteet ovat tarkoitettu koirille. VASTA SITTEN vanhemmat alkoivat huutelemaan jälkikasvuaan takaisin.

      Ja jotta homma ei loppuisi siihen. Seuralaisena mätsäreissä meillä oli Satu ja lähes 6kk sakemanni Riski. Riski laitettiin parin kolmen metrin päähän puuhun kiinni, jotta Satu sai otettua meistä nämä hyvin edustetut kuvat. Puissa on usein koirat kiinni esim. agilitykursseilla. Yhdessä vaiheessa sitten huomattiin, että lapset juoksevat puun vierestä, jossa Riski nukkui. Poika ei välittänyt mitään, KUNNES. Riski sitten nousi istumaan ja varmaan vähän kiinnostui lasten touhuista ja siitäkös sirkus alkoi. Lapset alkoivat pelottelemaan ja hyökkäilemään Riskiä kohti. Yksikin poika loikkasi lähemmäs ja huusi: "ÄÄÄRRH!" Riski pienenä poloisena uikahti ja peruutti karkuun, jos olisi päässyt hihnassaan.

Siinä vaiheessa homma riitti. Satu meni sanomaan lapsille vähän ärhäkkäästi, että se on hänen koiransa ja sitä ei saa pelotella sillä tavoin. Kauniisti hän kuitenkin lisäsi, että koiraa saa koskea, kunhan sen tekee nätisti. Pojilla meinasi tulla itku. Mennessään Riskin luo Satu kuuli sivussa olijoiden puhuneen koirakiusaajista, mutta mitään asian eteen ei oltu tehty. Ja kun Satu teki hommalle lopun, kys. henkilöt ainoastaan kyselivät omiltaan lapsiltaan, etteivät he vain olleet olleet asialla.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt lapsista, ja ei tämäkään mätsäri heistä positiivista kuvaa antanut. Saatikka vanhemmista. Kyseessä on koiratapahtuma, ja jos sinne otetaan lapset mukaan, eikö heille pitäisi tehdä selväksi, että a) se EI OLE lasten leikkipaikka b) vieraita koiria EI lähestytä TAI ajatella edes kiusata. Jos nämä pelisäännöt eivät ole selvät lapsille, ehkä heidät kannattaa jättää vain kotiin tai viedä vaikka mummolaan hoitoon siksi aikaa.

      Ehkä ylireagoin, ehkä en. Tällainen vain pistää hermot niin riekaleiksi.