And if the night is burning, I will cover my eyes...

Kriiseilemistä enemmänkin fandom -linjalla kuin Norin kanssa, mutta näiden kriisien keskellä on joskus vain hyvä istua alas (tai rysähtää sohvalle) ja tuijottaa tuon pienen, lähes kylläkin jo 8 kuukauden ikäisen poropojan menoa.
         Miten se kasvaa, miten se menee, miten se miettii ja ihmettelee, miten se oppii. Miten se kallistaa päätä ja yrittää kutsua vanhusta leikkiin. Miten se ärsyttää ikäpappaa uhmaavilla hypyillä ja kuonon tökkäisyillä takamukseen. Kuinka se haukkuu vanhaa kissaa, joka ei sitä suvaitse lähettyvilleen. Kuinka se leikkii nuoremman kanssa ja on opettanut sitä puolustamaan itseään.
        Ja kuinka se vain ottaa lelun, kierähtää selälleen ja leikkii ja örveltää, remuaa ja pinkoo ympäriinsä. Kuinka naurettavalta urpolta se näyttää välillä, kuinka se jää tuijottamaan minun katsettani. On siinä varsinainen veitikka kyllä.
       Miten se illan tullen käpertyy tietokonepöydän alle varpaita lämmittämään, kuinka se myöhemmin tulee huoneen lattialle nukkumaan, josta vaivihkaa kapuaa viekkuun. Kun se aamusin yhtä ulalla maailman menosta pyörittelee päätä herätyskellon soidessa, kuinka se huokaisee: 'Vielä viisi minuuttia...'

Semmoinen on minun Norppa, lähes jo 8 kuukautinen poropoika. On se semmonen äitin vauva vieläkin, yhdestä vähänkään pahemmasta sanasta se jo pyytelee anteeksi, mutta osaa myös painia osaavasti. Omistajalla käsivarret ja jalat mustelmilla, mutta kivusta ei tietoakaan. Ei verta, ei mitään, illan kestävät naarmut vain käsissä ja aamulla ne ovat jo kadonneet. Hellä tuo kaveri on kyllä, ellei sitten siltä kerjätä enempää turpaansa!

Vesikuppibisneksiä se ei ole lopettanut, mutta yli 8h pidätyskyky sillä jo on kunhan on aamulla päässyt tekemään molemmat tarpeensa. Muuten saattaa amislaisella olla vastassa hajuinen yllätys kotosalla... Niin se aika menee. On se silti vielä pikkunen. Järeä, jylhä, reppana ja pikkunen, kaikkia samaan aikaan.

Miun pikkuinen Norppa!

Komia poseeraus ihan lennosta!

Jaa mitä? Winter is coming? O-ou...! 

Running, running, running into a sunshine!

The clock never stops, never stops, never waits. We're growing old. It's getting late. -Ben Folds

Taas kuvaton postaus, anteeksi. On muutenkin ollut niin hiljaista, mutta siihen syy on niin yksinkertainen, että me ei olla tehty MITÄÄN. Ei. Mitään.

No ollaanhan me tietysti treenailtu vähän, mutta ei juurikaan mitään uutta. Kunhan Norin kärsivällisyys ja energia ja motivaatio menevät yhteen omien liikkeideni/osaamiseni kanssa niin silloin menee putkeen. Toisinaan vain nämä eivät mene yhteen; syy enimmäkseen minussa kylläkin...

Tyytyväinen olen Norin kaukokäskyihin äänellä. Istu, maahan ja seisominen alkavat sujua jo parin kolmen metrin etäisyydeltä todella hyvin. Meillä kun on alusta asti ollut vaikeuksia maahan menon kanssa; jo silloin kun sitä alettiin ensimmäistä kertaa namilla opettelemaan. Tuo herra nimittäin ei ole mikään kärsivällisyyden perikuva ja sen kyllä huomaa!
      Ja jos vain vähänkään valoa ja aikaa on suotu viikonloppuisin, ollaan alettu ottaa läpijuoksua ja pari hyppyä. Tuetystikään hypyt eivät ole korkeita, ehkäpä sen... kymmenen senttiä? Tämän kanssa tullaan varmasti jatkossa painimaan paljon - tai kuka tietää, jos Norin hehkulamppu syttyy jälleen yhtäkkiä asioiden yhteydessä.

Mutta varsinaisesti otsikko kertoo siitä, kuinka se kasvaa ja varttuu. Konttiahan se on nostellut jo kauan eikä se minua yllätä, todellisen kolhaisun sain siitä kun säkää mittailin. 8 kuukauden iässä tasan 50 senttiä! Pidin Norille melkoisen palopuheen, kuinka (erään kirjasen mukaan) jätkällä on enää neljän sentin vara! (+Lappalaisten sivuilla ihannekoko 51... mutta, mutta.)
       Lisäksi Norilla tuntuu olevan korvatkin tulossa käyttöön. Tottelee hienosti eikä ainakaan meikäläistä kyseenalaista paikka -käskyissä kun on tosi kyseessä. Tuli testattua äitsykän kutsuilla, jonne ramppasi porukkaa. Toki Nori pääsi odotuksen jälkeen tervehtimään, omaan pomppuilevaan tapaansa.

___

Tänään (21.11.) saatiin tänne meillekin lunta. Innolla odotan koulun jälkeistä kalapaniikkia kun Nori pääsee kontaktiin tämän uuden aineen kanssa - mitä mahtaa meinata? Kun sadekin on jo suuri ongelma kun ei sinne halua mennä töpöttelemään (TASSUT KASTUU) niin mitenköhän tämän kanssa sitten? xDD


Vähän tylsähkö postaus kun ei kuvia ole, mutta näin meillä nyt tällöin ^^

Sleep in your deep dream, my boy, you don't need to be afraid, I will protect you forever

9.11. Mätsärit Raisiossa. Viides kerta. Jännitys tuli hetkeksi, häipyi ja pysyi poissa. Tuppaa olemaan vähän helpompaa jo näissä käyminen - olen kyllä silti sitä mieltä, että virallisissa sitten pyörryn tai oksennan, miten vain.

Meillä kaikki sujui oikein hyvin, mutta kavereilla ilmeisesti ei :D Yhden kaverin piti tulla kuvaamaan menoa, mutta nukkuikin pommiin ja treffattiin hänet sitten myöhemmin. Kertun omistaja taas muisti, että mätsärit alkoivat vasta klo 13. Tunnin myöhässä olivat siis, mutta pääsivät vielä kehään! Hyvä hyvä!

Nori oli levoton kuten aina, stressasi ja yritti tehdä tuttavuutta muihin. Omistaja vaan ei sallinut. Käskytystä tuli istumaan ja maate ja niin edelleen ja vilpittömästi olen pahoillani kamu. Kehää saatiin odotella, tuomarilla taisi olla '5 minuuttia per koira' -tahti menossa.
        Vastassa oli boxeri, juostiin takana. Tänään tuli jälleen yksi syy lisää miksi haluaisin aina juosta Norin kanssa ensimmäisenä. Tämä koira tarvitsi treeniä enemmän, paljonkin. Juokseminen oli omistajan käteen hyppimistä ja me jouduimme tuomarin pyynnöstä odottamaan Norin kanssa, jotta saatiin sopiva väli (toisella puolen kenttää) ja silti ajauduttiin persuksiin kiinni. Punainen saatiin siitä.
        Ymmärsin miksi tuomarilla meni aina niin kauan ottaa seuraavat osallistujat. Hän antoi kommenttia. Noria kehui kovasti, kuinka hieno ja kompakti koira on, liikkeet oikein sulavat ja hyvät. Minä sain noottia puolestani, krhm. Norin kuono meni maassa, joten yritin nykäistä pään ylös. Tästä siis sain noottia, että kannattaa muulla tavoin saada pää ylös, muuten koira saa vain negatiivisen ajatuksen koko touhuun eikä sitten ikinä tule tykkäämään. Kiittelin neuvosta ja menin odottamaan punaista kehää.

Punaisten kehässä oli jälleen kivasti porukkaa. Ahdasta oli, mutta saatiin silti homma rullaamaan seisomis -kamppailulla. Tuomari ilmoitti haluavansa nähdä PARHAAN seisonnan, mitä koira pystyy tekemään. Tämähän me osattiin Norin kanssa. Takana oleva dobermannin omistaja käytti tapana heittää namin eteenpäin, jotta sai koiran katseen sinne ja antoi vähän ajan päästä ottaa namin. Ryntäämällä. Nori hienosti seisoi silti, ei juurikaan välittänyt.
       Porukkaa putosi ja putosi ympäriltä, mutta en kerinnyt sitä huomioimaan kun Nori tarvitsi pitää seisonnassa. On sillä vaan hyvä kärsivällisyys, seisomista nimittäin riitti ja jaksoi pönöttää hienosti. Onneksi ollaan opeteltu ns. suoraa seisomista. Siis niin, ettei tarvitse asetella juuri lainkaan kun menee jo niin hyvin valmiiksi.
       Lopulta tuomari ilmoitti, että juoskaa pari kierrosta. Katselin ympärilleni. Meitä. oli. neljä. NELJÄ?! Siinä sitten mentiin pari kierrosta ja Nori meni upeasti! Pari kertaa nokka painui maahan, mutta tällä kertaa korjasin äänellä. Huudahdin 'täällä!' ja 'hyvä!' äännähdyksiä. Sain pään ylös!

Sijoitus oli punaisten kolmas!

Ja kuten aiemmin tuli mainittua, kuvamateriaalia ei juurikaan ole. Vain Norin sievästä ekasta ruusukkeesta, josta saatiin kuva vasta kotona :3

Mahtava päivä takana siis, viides kerta toden sanoi! ^^

Talk, walk and... Hulk?

Halloween everybody!
     Ok, meillä ei Norin kanssa ole pukusia eikä mitään muutakaan ohjelmaa tiedossa tuleville kauhun päiville. Halloween tulee ja menee ja se vain on. Katellaan Norin kanssa vierestä ja vältellään aaveita, yritetään löytää Totoroa ja kadonneiden luiden aavikkoa. Everything alright? YES.

Nyt Nori joutui kuitenkin keskiviikkoisen illan (30.10.) viettämään mamman kanssa, kun omistaja itse oli kavereiden kanssa opiskelupaikkakunnalla hengailemassa. Älkää pelätkö, ei me ryypätty. Ei kuulu tyyliin. Leffailta ja hyvää meininkiä, siinä se ^^
     Ja leffaan mentiin oikein elokuvateatteriin nimittäin pitkään odotettu, titititidii! Thor - The Dark World! Finally!

      Noristakaan ei ole uusia kuvia saatu, kun itse kotiudun koulusta aina siinä viiden jäljestä niin silloin on jo hyvin hämärää. Harmi, ehkä sitten viikonloppuna...
      NIIN, VIIKONLOPPU! Pyhäinmiestenpäivänä pyritään Norin kanssa Helsinkiin taas mätsäröimään ^^ Torstai ja perjantai menevät siis vähän treenaillessa - mikäli sikäli sää sallii. Seuraamista ollaan harjoteltu sisätiloissa (kämppä ei nyt kuitenkaan mikä järin suuri ole...), joten saa nähdä miten käy. Norin ainoita miinuksia mätsäreissä on aina sitten punaisten/sinisen kehässä juokseminen kun koirat ovat lähettyvillä.
      Viimeksi kyllä akitan omistaja tuli niin perseessä kiinni, etten yhtään ihmettele, että Norin huomio oli takana eikä minussa... Pekonia vissiin pitää ottaa mukaan niin huomio kiinnittyy taatusti minuun! (hyyyyyvin harvinainen herkku).

Suunnitelmissa OLI ottaa lisää Sherlock -teemaisia kuvia, mutta fiksuna ihmisenä jätin kaulahuivin (peruselementti) ruskolle... Yep, I'm so good, right? Ehkä sit vaan todellakin oleillaan sisätiloissa ja vältellään niitä haamuja parhaamme mukaan O_o

+NAUTTIKAA NÄISTÄ IHANISTA KAPPALISTA!

 

I´m singing for you even when you´re asleep...

Vähän lisää juttua mätsäröinnistä ja muutamia kuvia lisää ^^

Eli, 20. päivä oltiin mätsäröimässä Turun metsämäessä kera Kertun ja Kristiinan! (Norin siskon ja omistajan). Oli mukavaa kun sai taas nähdä kasvotusten, koiratkin varmaan tykkäsivät ^^
         Mutta kyllä se niin on, jos tuomarit on osallistujalle mieleisiä (ei arvostelun pohjalta vaan osaavuuden ja käytöksen) niin kyllä sitten on muissa osallitujissa valituksen varaa. En minä sitä sano, kyllä varmaan tulee pahempaakin näkymään, mutta hyvä esimerkki oli se, että omistaja pysähtyy koiran kanssa täysin kehän rajalle, jossa tämän omistajan silmäterä saa provosoida Noria kaikessa rauhassa. Onneksi namit kelpasi, muuten olisi ärräpäitä lentänyt ja provosoiva koira olisi saanut omasta monostani.
        Lisäksi koirat kävivät kehässä tuosta vain ilman omia vuorojaan ja omistajat eivät olleet moilansakaan. Ei missään kehän keskellä, mutta kumminkin kehässä juuri kun pitäisi omaa koiraa juoksuttaa ympäri. Harjoitusta joo, mutta saisko myös tarkkaavaisuutta koiranomistajilta?

Lopputulos oli kuitenkin Norille punainen, ei sijoitusta. Kertulle ekasta mätsäristä sininen, ei sijoitusta. Omistajilla oli kuitenkin hyvä päivä (ainakin omasta puolestani) ja kokemusta tuli taas lisää pankkiin!

"Hello!" 

Kerttu meni hienosti!

Siellä sinisessä kehässä muitten kanssa ^^

Nori kopeloitavana.

Namiin on kontaktia.

Seisoskellaan sitten jalat haarallaan!

Niin tekis mieli kaivaa kimpassa!

Siinä mätsäröintiä, seuraavaksi vähän studiokuvia väsyneestä pojasta. Olispa se kotonakin yhtä unelias päivisin kun mie painan kouluun ja äiti töihin...

Istutaan.

Seisotaan!

Omistajan edustus niin 110%!!!11

Zzz...

And everytime I needed you, you've been there for me through

Hohhoijaa! *yaaawn!*

Tänään (14.10) oli aikasmoinen päivä, ja kai sitä saa väsynytkin olla? Siis kuinka moni 2. vuoden amislainen täysin vapaaehtoisesti nousee ylös klo 06.20 ilman, että palaisi takaisin vällyjen väliin? Ja kun kyse ei ole edes työvuoroista ja maksullisesta ansiosta?
      MINÄ!
      Mitä sitä ei tekisi kaverin ja poropoikansa eteen?

Norilla olikin aikamoinen päivä! Pääsi treffailemaan Leidiä (labradori) ja Satua (ihminen). Melkeinpä tasan seitsemältä koputtelin heidän ovensa takana ja ilmoitin aamun alkaneeksi!
      Odoteltiin auringonnousua, mutta taivas oli sen verta pilvessä, ettei päästy kuvailemaan sitä... Nooh, onneksi pilvet häipyivät aamupalareissulla ja päästiin ottamaan syksyisiä kuvia:

Aamupalan jälkeen Nori ja Leidi menivät pitkäkseen vetelemään hirsiä, jolloin minä ja Satu saimme mahdollisuuden nauttia Supernaturalista ja kaikenmaailman fandomvideoista youtuben syövereissä! Sadulta puski Supernatural, minulta Sherlock (vaikea arvata, kenties?)...
     Illemmalla sitten lähdettiin Someron haukkukalliolle vähän kokeilemaan, mitä Nori tuumailee agility -esteistä, ja Satu lupasi pari kuivaharjoitteluesimerkkiä meille opeteltavaksi, jotta ollaan sitten teräskunnossa niiden asioiden puolesta kun päästään keväällä aloitusryhmään (toivon mukaan).

Nori arasteli kauhiasti putkea ja siltaa/puomia. Koetettiin kovin lyhyessäkin putkessa houkutella poikaa namilla, mutta ei niin ei. Lopulta ihana Satu päätti sitten hölmistää itsensä ulkopuolisen silmään (jos sellaisia olisi ollut) ja meni itse putkeen. Aikansa siinä meni, kun Nori haisteli varovasti namia ja hivuttautui lähemmäs, mutta jalkoja ei putkeen pistänyt!
        Kului lisää aikaa ja lopulta Nori ilmeisesti päätti, että nyt mennään eikä meinata sitten -kai. Hitaasti ja varovasti meni putken läpi ja sai palkkaa hyvästä työstä ja siitä se sitten jatkui! Putkeen mentiin lopuksi oikein vauhdilla eikä epäröinnin häivääkään enää!
        Seuraavana kohteena oli silta/puomi. Aikansa meni siinäkin, mutta hiljaa hyvä tulee eikä tuloksia tapahdu silmänräpäyksessä! Ensimmäinen kerta nameilla ja takkuroiden, toinen jo rutkasti paremmin! Hieno poika!

        Satu otti Leidin vuorostaan ja Nori laitettiin odottamaan sivummalle, jotta Satu saisi näytettyä ohjeistuksia koiran kanssa, joka osaisi homman jo valmiiksi - ja tietysti Leidin iloksi odottamisesta. Putki laitettiin kaarelle ja Satu näytti, kuinka tätä peliä oikein pelataan!
     Ehkä mekin Norin kanssa päästään tuohon samaan suoritukseen vielä!
     Alettiin kokoamaan esteitä pois, kunnes ehdotin Sadulle ihan lonkalta (kunnianhimoinen paskiainen kun olen), että mitäpä jos kokeillaan Noria putkeen vielä. (Siihen samaiseen mikä oli kaarella). Sadulla omat epäilyksensä, enkä ihmettele - Norihan pääsi vasta kosketukseen tässä lajissa ja nyt jo omistaja haaveilee suuria?! Tiedän, olen aikamoinen...
     Nori yllätti kumminkin ja meni putkeen! Läpi asti!
     Kyllä siitä agilitykoira tulee, jonkinlainen edes, vaikka vähän isokokoinen yksilö onkin. Harrastuksena ja energianpurkuna agilityä ajattelenkin, en kilpailutasoa :)
     Itsellä nyt vaan pitää tsempata oikean käden ohjausta (koiranpuoleista) ja näitä liikkeitä, joita Satu ystävällisesti neuvoi ja antoi ottaa videolle ^^

 Kiitokset Sadulle mahtavasta päivästä! Toivottavasti pääsen kannukseenkin joskus käymään ^^

Sadun blogin löytää täältä!

Blue scarf and he's just a smart ass...

Olen joko niin pahasti Sherlock -höyryissä tai sitten päässäni vippaa ja pahasti... Olen aina pitänyt Noria Watsonina (John Watson), koska sen luonne on aina viitannut siihen. Ystävällinen, avulias, uskollinen... Tietoja löytyy companionista riittämiin.
       Tänään kuitenkin päätin kokeilla - vain kokeilla! - tummansinistä kaulahuivia Norille. Ja voi herran pieksut, muutama Norin perusilme ja hörhöily ja siinä mulla oli oma Sherlock. Taidan olla sekoamispisteessä, missä se kolmas kausi viipyy...

Deducing this case...

...

On muuten tainnut pitää blogissa vähän hiljaista tässä jonkin aikaa. Syynä jälleen voisin käyttää koulukiireitä ja suurta laiskuuttani, mutta myös Norin jälkien siivoamista ja kotikutoisia pihatreenejä.
        Pojalla on vissiin murrosikä pian kynnyksellä, on alkanut sen verran pahojaan tekemään - yksinään kylläkin. Ei se meikäläisen aikana uskalla pahoja tehdä, sentään jotain tajunnut päähänsä tallettaa! Näitä pahantekoja ovat mm. sisällä kukkien tuhoaminen ja multien levittely, kirjojen repiminen, dvd-levyjen tuhoaminen ja kaiken mahdollisen muovikrääsän (joka on äidilleni arvokkaampaa kuin minulle) pirstaloiminen. Yritän sitten äitiäni rauhoitella, että kyllä se siitä ja hän pääsee meistä eroon kun minä valmistun puolentoista vuoden päästä.
      Kotikutoisissa treeneissä on treenattu vanhoja asioita ja opeteltu pari uuttakin temppua. Uusia temppuja ovat etsi -käskyllä tavaroiden hakeminen kun ne eivät ole näkyvillä - Nori suoriutuu tehtävästä yllättävän hyvin, vaikka välillä epäilen sen hajuaistin olevan olematon...
      Toinen temppu on käskysanan 'toivo' alla. Temppu on rinnastettu tassu -käskystä siihen, että laittaessani polvea Noria kohti ja toistan käskyn, se läimäisee tassun polven päälle. Nykyään ei enää tarvita käskyä. On se perkeleen nopea oppimaan... Naksutinkin on nykyään treeneissä enemmän mukana! Tämän vknlopun ollut ahkerasti käytössä ja nyt treenataan seuraamistakin jo jalan vierellä ^^ Muita suunnitelmia temppuihin olisi tavaran vienti paikkaan X kuten esimerkiksi koriin, ja toinen temppu mikä kutkuttaisi olisi tynnyri, mutta sille annan vielä rutosti aikaa. Ja tulevaisuuteen katsoen kun päästään agilityradalle kurvailemaan hyppyjenkin kanssa niin tietysti jalan yli hyppy ja syliin samoin ^^
    Kyllä siitä kunnon koira vielä tulee - ellei sitä jo ole!

...

Pentutapaaminenkin meni hyvin - paluuta lukuunottamatta, mutta se ei ollut Norin vika vaan omistajan.
      Jäin kasvattajan kanssa vielä vaihtamaan pari sanaa bussiasemalla ja hän tarkasti Norilta hampaat ja muut ja sitten sanoikin jo, että parempi mennä ettei myöhästytä. Otin Norin lyhyeeseen hihnaan ja hölkättiin bussia kohti, kunnes näen ovien sulkeutuvan... Siinä sitten juostiin puolikorttelia bussin perässä takkiheiluen, eikä bussikuski näe!
      Onni tuntui hymyilevän kun bussi jää liikennevaloihin, mutta Nori onnistuu kiertämään itsensä juuri sillä hetkellä lyhtypylvääseen! Yritän viittilöidän koiralle kiertämistä, mutta saan vastaukseksi vain katseen, joka sanoo: "Me ei ehditä!" ja sillä hetkellä valot vaihtuvat vihreäksi. Kierrän tolpan itse nopeasti ja lähden jälleen bussin perään. Nori koko päivän juostuaan vain köpöttelee perässä vittuuntuneena koko touhuun. Lopulta karjaisen niin lujaa keuhkojeni täydeltä SEIS! että taisi kuski huomata. Pysähtyy ja avaa ovet meille ja sanoo: "Taisi mennä vähän viime tinkaan?" NO SHIT, SHERLOCK! ...oli kyllä niin lähellä, etten haistattanut pitkiä ja hypännyt bussista ulos saman tien. Äiti kommentoi tilannetta myöhemmin: "Jos se luuli sun olevan lenkkeilijä?" JUU! Lenkkeilijä, joka heiluu takin kanssa ja huutaa perässä... TODELLAKIN!
     Nori meni matkatavarana ja nukkui paluumatkan bussin lattialla tyytyväisenä, vaikka olisi halunnutkin tehdä sen pehmeällä penkillä mieluummin. Taisi olla pojalle ikimuistoinen päivä, oli omistajallekin. Vaikka Nori vähän punkero oli muihin verrattuna, niin silti meno oli yhtä kovaa! Ja nyt on painoakin pudonnut jätkältä pari kiloa, joka on kuulemma löytänyt jo Norin suosituspainon, 18 kiloa!

Kuva: Kristiina Töykkälä

Kuva: Kati Savukoski
Minäkin siellä! ^^

Kuva: Kati Savukoski

Kuva: Kati Savukoski

Kuva: Kristiina Töykkälä
Minun pieni vaavi :3

Kuva: Kristiina Töykkälä

Kuva: Kristiina Töykkälä

Kuva: Kristiina Töykkälä
Ehdoton suosikkikuvani!

Äiti ja poika ^^

Valitettavasti Nori oli ainoa musta, joten sai kokea myös kiusaamisen ^^

Huomaa kyllä, kenellä on harrastelijakamera... Kyllä tuon Kristiinan 7D olisi niin namu ostos... *huokaus* toivottavasti sitten jouluna olisi pukilla yllätys kuusen alla ^^"


Mutta semmosta taas tällä kertaa! Huomiseksi (ihanaa, syysloma ja koiramaista ajanvietettä!) olisi suunnitelmissa auringonnousussa kuvailua tutun labbiksen omistajan kanssa (samainen labbis näkynyt täällä ennenkin!), joten Norille aktiviteettia tiedossa! Tiistai menee rauhallisissa tunnelmissa kotopihan treenailua ja omistajan Star Trek -kakun leipomista, ja keskiviikkona lähdetäänkin serkulle jälleen Ruskolle, jossa Nori pääsee viettämään aikaa westien kanssa ja tavataan varmasti Kristiina ja Kerttukin taas! ^^

Though I may speak some tongue of old or even spit out some holy word...

Lupaamaani videota! Materiaali on ihan itseni kuvaama jalustalta, joten sori tarkennusvirheistä ja nooh, itse en ole edustava, mutta keskitytään siis Noriin! Päätähteemme!

A man on a mission, changing the vision...

Oookei, Nori on luultavasti tämän päivän (4.9.) aikana lukenut "Näin minusta tulee maailman paras koira"- tai "Näin omistajani on tyytyväinen suoritukseeni" -kirjan... MITÄ OIKEASTI ON TAPAHTUNUT?!

Kotikutoiset treenit eivät olleet edes suunnitelmissa, ihan perus energianpurkua palloleikeillä ja vetonarulla. Norin kanssa ollaan alettu treenaamaan koppeja; ei toki mitään semmoisia, missä pennun pitäisi hypätä ilmaan ja siten tehdä vahinkoa luillensa. Ei, ei. Nori istuu ja minä heitän palloa kohti, saa kiinni jos saa. Ensin otetaan näin ihan lyhyen matkan päältä ja varttuessa voi sitten ottaa jo pidempiä ja myös korkeampia heittoja. Ja sitten myös juostaan pallon perässä. VIHDOIN se on tajunnut, mitä pallon perässä meneminen ja hakeminen tarkoittaa!
        Niin, poika siis osaa hakea pallon ja tuoda sen takaisin. Ja tuo siis kunnolla takaisin! Jos ojentaa käden niin sehän tiputtaa sen pallon kädelle! Okei, yksi syy tähän taisi olla se kun tätä harjoiteltiin hänen ollessa vielä nuorempi, niin ei poika tajunnut että pallo oli suussa juostessaan luokse - tai siltä se ainakin vaikutti. Vieläkin jos sillä on pallo suussa ja heittää toisen lelun niin sehän juoksee toisen lelun luo muttei ymmärrä miksei saa sitä suuhunsa kun pallo on tiellä... Silloin kiltti omistaja tulee ja antaa vihjesanan: irti.

Takaisin aiheeseen: aloitettiin siis energian purkamisella. Jatkettiin palloharjoituksista paikkaan ja hakuun. Eipä olla kertaakaan harjoiteltu Ota -käskyä ja ei tarvinnut kuin pari kertaa näyttää mitä tarkoitetaan ja poika osaa!
        Eli peruskuvio: Norille käskyt istu ja paikka. Minä käännän selkäni ja kävelen n. viidestä kymmeneen metriä, tiputan lelun (pallon tai vetonarun) maahan, käännyn Noriin päin, kävelen viereen, katson ettei koira liiku, käännyn takaisin leluun päin, jään Norin viereen seisomaan, odotan ja annan käskyn. OTA!
        Poika ampaisee kuin ohjus matkaan, ottaa lelun suuhunsa ja minun taputtaessani käsiä ja huutaessa kutsua juoksee luokse ja antaa lelun. (Vetonarun kanssa voi poika yrittää kutsua repimisleikkiin, mutta irti -käsky riittää kerran ja irti on.)
        Ja tätä taitoa sovellettiin heti pidemmälle; Nori jäi samoihin alkuasemiin ja minä vein tällä kertaa lelun n. 50 cm korkean betonikuution päälle ja käskin hakea: poika haki ja toi takaisin! Upeaa! Tästä se lähtee, kyllä tästä vielä kunnon noutaja saadaan!

Palloilusta jatkettiin tavallisiin harjoituksiin, joita tarvitaan jokapäiväisessä elämässä; hihnaan. Poika on kävellyt todella hienosti jo viikon ajan, mutta eihän sitä voi koskaan liikaa treenata. Ja koska vetonaru olikin yllätyssuosikki, niin palkkana se menee paremman puutteessa mainiosti!
        Hihna löysällä suorassa kävelyssä, vähän voi tunkea edelle mutta minä en välitä, kunhan ei vedoksi mene. Harjoiteltiin myös käännöstä, lähes täysympärimenoa ja sitten myös laveammassa kaaressa. Täysympärikäännöksiä harjoitellaan sitä varten, jos pitää vain viedä Nori pois jostakin tilanteesta jota se ei tunnu suodattavan ilman ääntä ja mekastusta.
       Ensimmäinen puolikaari meni tietysti vähän vaikeasti; olihan tämäkin melko uutta. Hihna kireni, mutta Nori tuli perässä hienosti. Seuraa -käsky riitti. Toinen puolikaari ja hihna pysyi löysällä! Olin ihan ihmetyksestä silmät pyöreänä: "Tuo vekkuli teki sen!"
       Nori aivan tyynesti katsoi minua kuin virnistäen: "Yllätyitkö?"

Täysikäännöksissä käskyksi riittää perinteinen "käännös" - samaa käytetään näyttelykehässä ja puolikaarissakin tarvittaessa.
      Yritettiin vielä pidemmälle soveltaa ota -käskyä, niinkin pitkälle, että Nori kantaisi hihnaa itse suussa. Eipä onnistunut, ei poika muuta kuin hihnaa haistellut käskyn annettuani. Irrotin kaulapannan (puolikurkkari nahkaa) ja laitoin maahan, annoin saman käskyn. Kovin poika nuuski maata ja melkein jo ottikin, mutta ei. Se ei ole pallo! Mitä pitää tehdä nyt?! Oli kyllä poika aikalailla hukassa...

Tehtiin onnistuminen tuohon jatkeeksi pallolla ja vaihdettiin talutushihna näyttelyhihnaan ja -pantaan. Otettiin pari treenikierrosta vielä nopsasti, meni niin hienosti nuo aikaisemmat suoritukset. Tiesin, että riskinä voisi olla Norin kiinnostuksen lopahtaminen, mutta jatkoinpa silti!
       Ja hienosti menikin poika! Seuraa -käskyllä liikutaan vastedes mätsäreissä aivan täysillä! Vähän meinataan törmätä ringissä toisiimme, mutta sitä saa aina paikattua sitten niin että näyttää jokseenkin hyvältä. Suorat juoksut olivat yhtä loistoa! Nori meni kevyttäjuoksua vieressä ja kun sanoin seuraa aina välillä niin poika vilkaisi minuun! Voi hellanlettas! Lauantain mätsäri - oletko valmis?!

Sitten Norille pari kopittelua ja juoksua palkaksi ja riemuksi ja sitten lopeteltiin. Nyt nukkuu tuossa lattialla tyytyväisenä. Mahtaisinkohan huomenna saada näistä koitoksista myös videota kuvattua? Jos sää sallii ja aika antaa myöden niin miksipäs ei!

Aivan! Ja meinasi päästä unohtumaan! Nyt kun katsotaan hampaita, niin riittää käskynä 'näytä' ja poika ei vedä päätänsä pois ja myös paikka -sanalla saa tutkittua päästä perseeseen pojan läpikotaisin. Tätä tietysti pitää vielä treenailla vieraan ihmisenkin kanssa, mutta odotukset ovat korkeat!
        Kyllä se on vaan hieno! Mahtoikohan ensimmäinen mätsäri jotenkin lähentää meitä? Ensimmäinen koetus, minä stressasin kunnes toden kyseessä olin itsevarma itseni - Nori varmasti aisti sen. Lauantai näyttää paljon tuottoisammalta nyt ja apuwa, tajusin juuri, että olenkin seuraavat kolme vknloppua melko kiireinen!
       Tänä lauantaina: Match Show paimiossa.
        Ensi lauantaina: Tracon tampereella ja sen myötä kaveriporukalla hengaamista.
        Sitä seuraavana lauantaina: ARAPIEKKA PENTUJEN TAPAAMINEN!

I'M SO EXCITED! ^^

The way you move ain't fair, you know, hey soul sister I don't wanna miss a single thing you do

Heipsansaa everybody!
       Me ollaan Norin kanssa oltu taas tien päällä, tällä kertaa määränpäänä oli Rusko, serkkuni luo kävi meidän tie lähes viikon ajaksi! Mitäs Nori, matkailu ei ole hänen juttunsa - oksensi peijakkaan monta kertaa, vaikka päiväruoka oli nimenomaan jätetty tarkoituksella pois. On se niin surullista, toivottavasti iänmyötä vähän rauhoittuisi. Ei nimittäin kovin kivaa olisi näyttelyihin lähteä ja perillä sitten niin koiraa kuin autoa putsata isommista sotkuista...
        Perille päästyämme ensimmäinen mission oli tutustuttaa Nori westie Hermanniin. Hyvin meni, kunnes Hermanni näytti kuka käskee ja kehen ihmiseen ei saa koskea. Nori sai elämänsä löylytyksen, mutta ei mitään pahempaa käynyt - yksi jos toinen osapuoli vähän säikähti. Nykyään jätkä saa ottaa rapsutuksia vastaan tältä Hermanin ihmiseltä vastaan, mutta ainoastaan Hermannin tiukassa valvonnassa!

Semmoinen oikeastaan olikin tiistai-ilta, ei mitään muuta ihmeellistä käynyt; vatsa toimii lähes normaalisti paikan vaihdoksesta huolimatta ja nukkuminen ei ole ongelma; tämä kaveri nukkuu missä tahansa! Vietin oman yöni postilenkillä seurana ja tajusin sitten sinne lähtiessä siinä kahdentoista-yhden välillä, että tämähän tulee olemaan Norin ensimmäinen yö yksin! Hän nukkui vierashuoneessa, jossa minäkin nukun kun palaamme postien jaosta, sanomalehteä oli Norilla hätävarana, mutta kahden yön jälkeen niitä ei ole tarvittu. Ahkerasti kusetetaan ennen nukkumaan menoa, siinä välissä kun lähdemme postilenkille ja sen jälkeen.
      Yhdet jätökset poika oli tehnyt päivällä käydessämme kaupassa ja umpinaisessa huoneessa haju oli kyllä melkoinen... Serkkuni ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, mutta kyllä tämä sisäsiisteyskoulutus tässä alkaa kantaa hedeltää - uskoisin. Taitaa jonkin verran vain verottaa tuo kotona oleva asfalttipiha, jonka läpi täytyy kulkea että pääsee poika viheriölle. Täällä kun nurmea on heti oven avattuaan, joten ei ihme, että paremmin sujuu.

Keskiviikko oli ikimuistoisen ihana päivä suorastaan! Treffattiin Norin siskoa, Kerttua ja hänen omistajaansa! Ilta oli mahtava ja aika kului todella nopeasti - oli sitten myös tämän viikon kylmin päivä, hiuskarvan varassa oli sade ja tuulikin oli vilpoisa, muttei kyllä pentujen menoa haitannut.
       Kertun omistajan ja meikäläisen puheet sopis niin hyvin yhteen; pentupuheista/pienistä ihutuksista päästiin aiheisiin, jotka kiersivät tv-sarjoista ja elokuvista matkailuun, homoavioliiton hyväksyntään, susikeskusteluihin ja jopa politiikkaan! Minähän olen ihminen, joka kiertää politiikka aiheen!
       Onhan minulla kavereita, joiden kanssa jutella koira-asioista, mutta kaipa tämä oli paljonkin erilaista kun samasta pentueesta ja saman ikäiset pennut olivat. Menoa riitti ja Kerttu onkin tomera täti, Norille näytettiin oikein kunnolla kuka on niskanpäällä tässä leikissä!

Muuten päivät menivät soljuen läpi; postilenkit velvoittivat osan energiasta ja kun sinne lähdetään kahdentoista-yhden välillä yöllä ja tullaan takaisin viiden-puoli kuuden välillä niin nukkumista riitti puoleen päivään. Nori ei siltikään tehnyt tarpeitaan sisälle! Hienosti poika oli, kunnes viimeisenä postilenkki yönä oli sitten pissavahinko käynyt - ja Hermanni sitten oli samassa huoneessakin ollut, mutta tämä westie on niin sisäsiisti, ettei edes isompia tarpeitaan tee takapihalle vaan sitten vasta lenkillä.
       Ja viimeinen ilta, lauantai-ilta, en tiedä mikä tohon pentuun meni. Eikö se saanut tarpeeksi huomiota vai mikä oli kun kahdet matot meni kusemaan... Ensin pesuhuoneesta, sitten keittiön maton - ja keittiön mattoa kustessa katsoi suoraan meikäläistä päin ja lörötti. Mutta kun nousin sohvalta antaakseni vähän selkään niin kyllä meni karkuun - tiesi, että nyt oli tehty väärin. Kummasti se yksitoista kiloa massaa nousi kahdellä kädellä kun nappasin koirasta kiinni ja kiikutin kusen viereen. Huutoa riitti minun osaltani, mutta Nori oli hiljaa ja näytti kyllä siltä, että tiesi mistä häntä syytettiin.

Kotona ollaan nyt. Automatka takaisin sujui paremmin, ei ollut niin kuumakaan ja poika ei ollut saanut päiväruokaa. Ei oksentelua, vaikka kyllä korvat olivat siinä asennossa, että apuwa! Ei taas täällä!
      Tällä hetkellä kämpässä on neljä koiraa! Siis neljä! Kolme papillonia ja yksi porokoira nassu. Sisko lähti tallinnaan ja sysäsi koiransa tänne, vaikka yritin vähän vastustella. Todella kiva sulkea hänen koiransa autotalliin päiväksi - kesätyötkin alkavat taas viikon ajaksi.
      Sitten onkin lauantai, jolloin kärsin paniikkikohtauksista ja hirmuisista paineista. Sunnuntaiaamuna itken ja rapsuttelen Noria ja yritän painaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi nuo ihanat nappisilmät mieleeni ja muistella joka ikinen hetki pehmeää turkkia ja kuinka kaikista kolttosistaan huolimatta se on minun pikku lapseni ja aivan ihana ystävä. Minä lähden jenkkeihin. Kahdeksi viikoksi. Kirjoittamaan. Elämässäni on kolme erittäin tärkeää asiaa; Nori, oman mielikuvitukseni tuominen esiin kirjoittamalla ja valokuvaus. Joudun jättämään lapseni kotiin kirjoittaakseni. Tilaisuus oli kuitenkin niin mahtava, etten voi kieltäytyä ja perääntyä. Stipendejä jaettiin vain kaksi suomalaisille, minulle ja eräälle toiselle. En edes ikinä ole ollut lentokoneessa! Heti sitten yli 10 tuntia lentokoneessa NYCiin ja sieltä sitten vaihdolla Etelä-Carolinaan. Huhheijaa, mahdanko olla valmis edes silloin kun pääsen perille?

Englannin puhuminen ei ole minulle ongelma, kunhan englantia puhuva henkilö ei osaa suomea. Silloin en voi keskittyä ja tunnen, että minulla on aina oljenkortena suomi. Nyt pääsen kirjoittamaan sekä puhumaan, kahden viikon ajan. Ikävä kulkee kuitenkin aina mukana, jokaisena päivänä. Nori pääsee kuitenkin hyviin käsiin; serkulleni. Samalle, jossa olimme viikon. Hän ei kyllä luvannut taata lapseni mielenterveyttä, mutta tiedän, etten voisi antaa Noria parempaan hoitopaikkaan. Kyllä se pärjää - siihen minun on uskottava tiukasti.

Ja pahoittelut kuvista, vanha kone ei ymmärrä tätä bloggeria. Uusi, vasta puolvuotias kone meni huoltoon, kovalevy hajosi. Nyt ulkoinen muistini, jossa on yli 6 vuoden kuvat tallessa ei toimi. Miksi minua kohdellaan näin?!
      Ai niin, ja banneri on tulossa. Jäi serkkuni koneelle ja netti ei toiminut kunnolla, että olisin voinut sen tänne laittaa jo viikolla. JEE, ELÄMÄNI ON TÄYDELLISTÄ! KIITOS TÄSTÄ, MAAILMA! *sarkasmia*


Kuvat tähän postaukseen tarjosi Kristiina, kiitos siitä siis :)

Because a girl like you is impossible to find, you're impossible to find

Treffailtiin taas tänään Norin kanssa Leidiä, labradorinnoutajaa!
         Olen niin tyytyväinen! Poika ei yhtään vierastanut vaan oli heti kaveria. Leikkivätkin keskenään! Lisäksi tuli huomattua, että vieraiden pikku koirien kanssa ainakin tulee toimeen, sillä kun kaupungilla käveltiin niin vastaan tuli jackrusselinterrieri ja omistaja toi sen nuuskuttelemaan. Aluksi Nori kaukaa nähdessää jackien niin murisi, mutta kun lähemmäs tuli ja nuuskuteltiin ei ollut murinasta puhettakaan!

Lisäksi käytiin vähän tuttuja moikkaamassa koiratreffien jälkeen ja he ihastuivat Noriin samantien. Ihmettelivät kun on niin rauhallinen... Noh, eiköhän sen remuamisen jälkeen vähän väskä poika olekin!
        Kyläilyn jälkeen pistäydyttiin räksäpellolla kuvailemassa. Kertokoot kuvat sitten enemmän!

Sääntö numero 1: Älä astu aikaisumenetelmissä koiranmakkaran päälle

Seisomista 14 vk

Kuvat joissa esiintyvät Nori ja Leidi ovat Sadun ja minun yhteisiä!

Ethän kopioi kuvia!