Näytetään tekstit, joissa on tunniste heeler. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heeler. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

2 x agility - (keinu + puomi) = mallikkaat treenit

Sunnuntai. Agipäivä. Treenipäivä.
Otettiin kuitenkin varaslähtö jo lauantaina.

Tehtiin ehkä typerin temppu ikinä ja tehtiin agitreenit kahtena peräkkäisenä päivänä, eli lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina treenit tehtiin Someron kentällä ja sunnuntain normaalisti Salon hallilla. Peräkkäisistä päivistä huolimatta Nori teki treenit hienosti - olihan niistä puomi ja keinu jätetty pois.


Lauantai, 25.4.

Lauantaina oltiin siis ulkokentällä oman seuran esteillä tekemässä omatoimitreenit Ruffe-heelerin ja tämän omistajan kanssa. Otettiin todella yksinkertaisia juttuja (Ruffe lähes ensimmäistä kertaa kentällä), jolloin ensimmäinen rata koostui asetelmasta hyppy, hyppy, putki, hyppy. Ja palkkaus. Norillekin oli hyvä ottaa helpompia juttuja kun alettiin opettelemaan targetin käyttöä.
     Kotona jo olin opettanut Noria hakeutumaan palkalle perunasalaattipurkin kannelle ja kun nopeutta oli paljon palkalle kiidettäessä, sai myös palkan. Hitaista yrityksistä ei saanut mitään. Yllättävän nopeasti Nori tajusi homman juonen ja saatiin vauhtia ainakin molempien päivien ratojen lopuille. Kovin olen saanut pelotteluja, kuinka targetilta poiskouluttaminen olisi hankalaa, mutta tässä vaiheessa meillä painaa vauhdin saaminen sen verran, että sitten tuskastellaan poiskouluttamista kun tulee sen aika. Nyt sen aika ei vielä ole, kummitelkoot tulevaisuudessa sitten.

Lauantaitreeneistä jäi todella hyvä maku yksinkertaisuuden ansiosta, joka tietysti tarkoitti onnistumista. Ei mitään vaikeaa, muutaman esteen juttuja ja palkkausta. Iloista meininkiä, koiralle palkkausta ja positiivisia mielikuvia. Sitä lähdin itse hakemaan Norille ja siinä onnistuttiin suunnitelmien mukaisesti. Ehkä vähän liian pitkään treenattiin, vaikka välissä oli mittavia taukoja, sillä vauhti alkoi kadota loppua kohden, mutta saatiin sopivasti yksi hyvä onnistuminen ja siihen loppui. Sitten saivat pojat juosta kilpaa vinkulelun perässä ja purkaa vähän vielä energioitaan.

Ennen treenejä tuli pyöräytettyä Norille myös muutamat omatoiminamit, mihin tuli M&M:n Maukas raakalihaa, kaurahiutaleita, korppujauhoja ja pari kananmunaa. Namit kelpasivat kuin häkä ja näitä tarvitsee nähtävästi valmistaa jatkossakin. Hyvin kelpasivat myös sunnuntaina, ei ollut vain uudenkarheamieltymys. Jess!


Sunnuntai, 26.4.

Sunnuntaitreeneissä tuli huomattua, mitä viime viikkoisten treenien lamaantuminen oli jättänyt Noriin. Hallilla on eriväriset esteet verrattuna oman seuramme esteisiin, jotka ovat punakeltaiset, Salossa sinivalkeat. Hypyt olivat Norille todella vaisuja, vaikka lauantaina se olikin kiitänyt niitä ongelmitta. Muuta selitystä emme ohjaajan kanssa keksineet kuin sen, että kun keinu pamahti viime sunnuntaina, Nori näki sinivalkeat hypyt ja se jätti ns. väripelon päälle. Muuten hyppyesteet ovatkin samanlaiset, väri vain eri.

Hyppyjen vaisuudesta huolimatta päästiin vihdoin näyttämään Norin kanssa edes vähän vauhtia radalla. Nori kiisi putkiin ja A:lle todella hienosti, pimeään putkeenkin meni hienosti. Palkkautui targetille, jonne meinasi vähän kyllä varastaa limboamalla esteen tai kiertämällä sen, mutta homma korjattiin nopeasti ja palkkaus. Esteen varastuksesta ei tietenkään palkattu.

Itse olen ottanut uuden puhtaan aukeaman agilitykirjassa pääkopassani ja ahtanut itseni siihen ajatusmuottiin, että aloitamme kaiken niin sanotusti alusta. Kokemusta on ja tietyt esteet menevät paremmin kuin toiset, mutta itse ajattelen meidän olevan kuin täysiä keltanokkia radalla. Otetaan palkkauksia muutaman esteen jälkeen, ei välttämättä edes yritetä tehdä koko rataa. Treenataan tulokulmia sellaisia huomatessa, keskitytään vauhtiin, motivaatioon ja siihen, että olisi oikeasti ihan superkivaa. Nori on ollut ihan höpsähtänyt kun palkkaa saakin kesken radan, vaikka viime syksy tehtiin pelkkiä koko ratoja ja palkka tuli lopussa. Ei meinaa pieni poropoika ymmärtää tätä hienoutta ja ilmeisesti silläkin on oma ahtamisensa tähän uuteen treenitapaan.

Olen itsekin alkanut kiinnittää huomiota siihen omaan positiivisuuteen ja vaikka Nori nyt hyppääkin edestä vaikka piti kiertää tai meni väärästä päästä sisään kaarevassa putkessa, kehun sitä silti ja innostan, jatketaan vielä seuraava este ja palkataan. Ei karjuta kieltoja, ei painoteta ääntä, ei tehdä edes pientä tsh -äännähdystä. Tähän pyritään ja kyllä se sujui sunnuntaitreeneissä oikein mallikkaasti.


- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kaiken kukkuraksi olen terapioinut itseäni puhumalla koirattomille ihmisille omista aatteistani. Mistä johtuu, että minulta ei kehuminen tule automaattisesti vaan minun pitää ajaa itseäni siihen välillä melkein väkisin? Hokea mielessä, että nyt kehutaan, nyt kehutaan! Tietysti tätä varmasti esiintyy monilla, kun koiran suoritus ei ole ollut kummoinen parannus, mutta onnistunut silti - ei sitä varmaan aina tajua heti kehua. Itselläni on kuitenkin tullut niitäkin hetkiä, kun suoritus oikeasti on ollut aivan super, on saanut taas ajaa itseään kehumaan koiraa. Se ei vain tule luonnostaan. Ja välillä se harmittaa aivan vietävästi.

Terapiapuheet ovat tuoneet minut sellaiseen ratkaisuun, että niin minut on vain ihmisenä kasvatettu. Perheessämme ei ole ollut tapana kehua hienoista suorituksista (joita minulla nyt ei ole ollut kuin taidelajien saralla). Ei ole ollut ylitsevuotavaa ylpeyttä, tai sitä ei ainakaan sanota ääneen. Ei sanallisia kehuja, ollaan vain ja kehuskellaan sitten muille sukulaisille tai työkavereille. Ongelma taitaa olla niinkin huvittava kuin: "mother issues".

Ja vaikka asia muuttuisikin nyt radikaalisti ja ympäriltä alkaisi tulla kehuja, läheisiltä en itse osaisi niitä suodattaa, koska niin minua ei ole kasvatettu. En ole tottunut. Ulkopuolisilta ihmisiltä saamat kehut ovat jo tarpeeksi utopistisiä, joten vanhemmalta saatuna ne olisivat vielä oudompia, enkä taatusti osaisi ottaa niitä vastaan niin kuin olisi paras. Vielä nykyäänkin opettajan kehuessa valokuvaa tai tuotettua tekstiä koulussa, töksäytän kehujen päätteeksi: "Oikeasti?"

Tämäkin on jälleen yksi opettelun sara: opetella kehumaan ja ylistämään, tehdä me melkein kuin luonnostaan. Aina saa kuulla jostain "Kehu enemmän, Nori kaipaa enemmän kehuja!". Päänkallistus ja ymmällään oleva katse, omistajalla itsellään, enkö vieläkään kehunut tarpeeksi?

Mutta harjoittelulla tämäkin paranee, paraneehan?


Kuvat on järkyttävää paskaa, koska paska kuvauskeli kun käytiin hiekkakuopalla pari viikkoa sitten, mutta tuoreempaakaan kuvarikastetta ei nyt ole.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Sunset, oh, sweet sunset

Tuttu kamu, erilaiset maisemat. Vesipeto on irti, vaikkei se uikaan.


Ruffen kanssa käytiin vähän lauttarannassa pyörimässä. Nori vietiin pari kertaa vähän väkisin uimaan, mutta ainakin se näyttää osaavan sen homman luonnostaan. Ei painunut poika pohjaan! Loppuajan jätkä sitten kahlasikin. Ja kamera lauloi. Ei kuitenkaan mitenkään menestyksekkäästi...


Väsynyt oli porokoira ja heeler loppuillasta. Onnistunut reissu siis!

torstai 26. kesäkuuta 2014

Warm words and better days ahead


Niin, vähän positiivisempia kuvia edellisen postauksen tiimoilta.

Pohjalla käytiin ja ainoa tie pohjaltahan on ylöspäin, joten... ehkä tämä tästä vielä lähtee rullaamaan. Varsinkin hyvin kannustavan eläinlääkärin sanojen johdosta. En koskaan tule unohtamaan kys. naisen kannustuspuhetta, kun kävimme uusimassa Norin rokotukset. Tuntui hyvältä lähteä eläinlääkäriltä, aurinkokin paistoi. Kyllä, vielä me noustaan täältä!

Käytiin moikkaamassa taas täällä blogissa jo kerran vilahtanutta heeleriä, Ruffea. Poika oli kasvanut yllättävän paljon sitten viime näkemän, ja vähän oli tainnut rohkeuttakin tulla pötkylään. Vielä Norin hepulit otettiin vastaan varovasti, mutta kun tuo iso hirviö kävi maate nurmelle, oli pikkurääpäle jo kimpussa.
      Itseäni jaksaa yhä ällistyttää se, kuinka Nori osaa olla kauniisti tuon pikkuisen wauvan kanssa. Nori tietää, missä mee raja, kunhan vähän saa kyörätä. Silti ollaan kauniisti eikä kiusata enempiä kun on jo kielletty. Äiti nyt oli sitä mieltä, että Nori tappaa pennun heti, jos pentu vähänkään nappaa korvasta kiinni. Pyhpah, sanon minä. Vaikka koiriin ei voi luottaa täysin 100%, en minä silti usko, että Nori pentua koskaan satuttaisi, varoittaa voisi, ja taatusti varoittaakin vielä.

Tällä hetkellä Nori kuitenkin kestää pennulta paljon.


Ja Micokin vielä porskuttaa meitin katon alla, kaipa se kohta siitä lähtee. Opettaa Norille pahoja tapoja; haukkumisen sekä reviirin merkkailua... SISÄTILOIHIN. Olen niin repinyt hiuksia päästäni ja mieleni tekisi potkaista koko papillon ulos talosta ennen kuin Nori on totaalisesti menetetty tapaus. Kovatyö Norissa on ollut, Mico on tuommoinen... rrrrotta. Muuten kyllä ihan kiva kaveri, juoksuttaa Noria ja on pojalle vähän nuorempaa leikkiseuraa.



Pieni paljastus jo tässä vaiheessa meidän syyskuusta:
Traconissa näkyy vähän erikoisempi Sherlock ja John pari ^^


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Young mate - Ruffe!

Pikainen kuvapläjäys (ei niin kehuttavista kuvista), jonka päätähtenä esiintyy uusi koiratuttavuus:

Ruffe!


Pahoittelut kuvien laadusta, oikein omiin silmiin sattuu tällainen materiaali... Pikku haukku käväisi pihallamme vain pikaisesti, jonka aikana kamera lauloi jokseenkin huonoilla asetuksilla, jolloin näihin on vain tyydyttävä. Ruffe on Lancashirenkarjakoira, pienoinen karjapaimenen alku ja hitusen ujo kaveri, joka on siinä 8 viikon kiepeillä.
       Nori otti pojan todella hyvin vastaan, vähän oli kummaksumista molemmin puolin, että mikäs se tämä kaveri oikein on? Tapojensa mukaisesti Nori aluksi kartteli ja katseli kauempaa, kunnes kulki edellä ja kävi nuustamassa ja kattelemassa lähempää. On se miun poika vaan niin etevä näiden uusien tuttavuuksien kanssa, voi että! Hyvin ylpeä saa omasta veikostani olla! ^^"

Ruffen blogi löytyy TÄÄLTÄ.

Hyvää Juhannusta kaikille!