torstai 30. tammikuuta 2014

MOT: Ihmisen vaarallisin ystävä.

The whole world is beating for you right now.




Monia olen lukenut, monista olen yhtämieltä, olkoon siis minunkin aika kertoa mielipiteeni:


Olen monesti lukenut lehdistä, kuinka koirat ovat purreet/ajaneet ihmisiä sairaalakuntoon - sitäkin enemmän olen päätäni puistellut median naurettavista syytöksistä, joissa useasti totuus ei ole kokonainen, pelkkä puolikas. Ja yhä enemmän puistatuksia on aiheuttanut tietojen pimittäminen niin tapahtumahetkistä kuin koirasta itsestäänkin; sen oloista ja omistajasta.
       Median viesti on suora niille, jotka ajautuvat pakokauhuun, epäselvä niille, jotka eivät näe pelon aihetta. Miksi?

Omasta puolestani olen aina ollut eläinrakas - hevonen ainoa, jonka lähelle en mene huvikseni. En ikinä ole pelännyt koiria, en varsinkaan isoja. Olen ihannoinut isojen koirien kokoa ja ulkomuotoa, ne ovat kauniita ja ylväitä, mutta herättävät minussa myös suurta kunnioitusta. En menisi vierasta koiraa silittämään ilman omistajan lupaa missään nimessä.
       Nykyään median myötä olen alkanut välttelemään ja arvioimaan tiettyjä koiria ankarasti; en isoja ja ylväitä, pieniä todellakin. Olen saanut tarpeekseni ainaisista syytöksistä isoja koiria kohtaan niin mediassa kuin omassa elämässäni. Koko ei tee koirasta pahaa, omistaja tekee sen. Lähestulkoon aina.

Esimerkki omasta elämästäni:
      Nori on keskikokoinen koira, porokoirana vähän roteva, ei vielä isoksi sanottava, mutta monet sanovat - onhan koira polvenkorkuinen. Toinen koiramme Papi on rodultaan papillon, pieni. Mikä on ääni talossamme, jos Nori on tehnyt jotakin, mutta myös Papi? Kumpi jää huomiotta äitini osalta?
      Vastaus taitanee olla selvä.

MOT: Ihmisen vaarallisin ystävä -ohjelma esitettiin YLE1:ltä maanantaina (27.1), itse ennätin katsomaan kyseisen ohjelman vasta eilen (29.1.). Olen sanaton. Kerta kaikkiaan, tarvitsin kunnollisen ärräpäiden irrotteluhetken ennen kuin sain aikaiseksi järkevää tekstiä tämän blogin sivuille. Anteeksi, provosoidun herkästi - varsinkin kun silmille ja korville tulee sellaista asiaa kuin kyseinen ohjelma tarjosi.
      Koira-ajokortteja? Ei koiria, jos rikosrekisterissä on merkintä? Kielletään koko rotu yksilöiden perusteella? ANTEEKSI, MITÄ?
      Jos ihmisten tunneaurat olisivat näkyviä, omani luultavasti leimahtelisi punaisissa sävyissä.

Kyseisessä ohjelmassa (jonka linkki löytyy alta) kaikki alkaa tarinasta, jossa Dogo Canario a.k.a Kanariandoggi on raadellut 8-vuotiaan pikkutytön tämän odottaessa taxikyytiä. Onhan  se niin, että parikymmentä kiloinen lapsi ei mahda 60 kiloiselle koiralle mitään - eivät aikuisetkaan - ja tarinalla on surullinen puolensa, mutta. Mutta piilee siinä, että minä haluan tietää enemmän. En lapsesta, en hänen pelastavasta taxikuskistaan, en hänen äitinsä mielipiteistä, ei. Minä haluan tietää enemmän koirasta ja tämän omistajasta ja tilanteesta, joka pääsi johtamaan tytön sairaalakuntoon.
      MOT:in sanoma on selvä: ihmiset, jotka eivät tiedä tai pelkäävät koiria jo valmiiksi  saavat osakseen yhä enemmän syytä pelkoon, ja heitä ajetaan äänestämään tiettyjen koirien kieltämistä - metodi, joka on otettu käyttöön Tanskassa sekä Saksassa ainakin.
      Ohjelmassa päivitellään, kuinka paljon koirat ovat tehneet pahaa Suomessa. Ei sanaakaan koirien hyvästä käytöksestä, joilla on pelastettu ihmisiä ja estetty rikoksia. Kaikki paha esiin, haudataan kaikki hyvä alle.

"Koko "dokumentissa" ei mainita kertaakaan kaikkia niitä hyviä puolia, mitä koirat ovat tuoneet Suomelle. Mm. etsijäkoirat ovat löytäneet eksyneitä tavattoman monia. Muistan ainakin jonkun metsään eksyneen ja jonkun pienen lapsen etsintäoperaation, tullissa koirat ovat tehokkaampia kuin yksikään ihminen, puhumattakaan poliisikoirista. Ei keskitytä ollenkaan siihen, että yleisen hyödyn lisäksi koira tuo paljon iloa ihmisille iästä riippumatta. Etenkin nuorille lapsille ja vanhuksille."  -Rebecca, http://cpkusagur.blogspot.fi/ 

*Toivottavasti ketään ei häiritse, että lainaan seuraamieni blogien tekstejä.
Osa vain yksinkertaisesti osaa ilmaista asiat selvemmin kuin minä itse.*


"Ensimmäisenä sätitään kanariandoggi maankoloon. Näytetään suojeluvideota siitä, mikä varmaan näyttää tietämättömän silmiin joltain tahalliselta taisteluun yllyttävältä provokaatiolta. "--Esitetään väkivaltaisia tilanteita" oli juontajan toteaminen siihen, kun koira puri juuttihihaa. Ihan oikeasti koko toi juttu on koiralle leikkiä. Ei hohhoijaa." -Rebecca, http://cpkusagur.blogspot.fi/ 

Ei paremmin Rebecca tätä voisikaan ilmaista. Ei hohhoijaa minunkin osaltani. Koirahan siis todellakin alkaa omapäisesti käymään ihmisten kimppuun tuollaisen harrastelun myötä! *sarcasm* Älkää naurattako minua ihmiset hyvät... Norin kanssa leikitään vetonarulla kiinnikäynti -leikkejä tiukkojen käskyjen alla, koira irrottaa otteensa kaukaakin huudettua. No worries, people!

MOT:in sisällöstä löytyy myös käskyjä kasvattajille, joihin yhdyn: voisihan vähän niitä ihmisen taustoja kysellä ja selvittää syitä, jos niissä on jotakin hämärää. Ei koiraa pakko ole myydä kaikille, eikä kenenkään pitäisi tätä pelkän rahan vuoksi tehdä.
        Mutta sitten löytyy taas kohta: "Ei myydä koiraa ihmiselle, jolla on rikosrekisteri." Anteeksi, ymmärrän tämän kyllä osittain, mutta osittain taas olen tätäkin väitettä vastaan. Ihminenhän ei voi muuttua, eihän?
       Otetaan esimerkki: olet lusinut vankilassa typerän näpistyksen vuoksi, etkä voi ottaa koiraa enää sen jälkeen? Entäpä ne tavat, joita käytetään ulkomailla eräissä vankiloissa: autetaan vankeja koirien avulla - heidät opetetaan hoitamaan ja käsittelemään niitä. Se parantaa osan vankien tavoista. Ja lopputuloksena kun he pääsevät pois vankilasta, heille sanotaan kylmästi, etteivät he voi ottaa koiraa: heillä on rikosrekisteri.

Samalla mietin koira-ajokortin periaatetta. Tarkoittaisiko se sitä, että tulevaisuudessa mahdollisten pentukyselyiden yhteydessä kasvattajalle tulisi lähettää oma koira-ajokorttinsa todisteeksi?
      Eikö se ole kuin heittäisi bensaa liekkeihin pentutehtailijoille? Jos ihmiset eivät saa haluamaansa koiraa kasvattajan välityksellä, he keksivät lopulta keinot. Huonoimpana, mutta ei vaikeinpana vaihtoehtona pentutehtailijat. Mihin tämä johtaa? Koirien ylipopulaatioon ja yhä mielenvikaisempien, sukurutsattujen koirien tuotantoon. Aggressiivisten koirien estoyritys muokkaantuisi päälaelleen.
      Ja miten tätä tilannetta valvottaisiin? Jos nyt ei pystytä vahtimaan edes pentutehtaita, miten vahdittaisiin koira-ajokorttien käytäntöä? Ja miksi koira-ajokortti koskee vain ihmisiä, joilla on 'iso' koira? Ovatko niiden pikkukoirien hampaat niin putipuhtoiset, ettei niistä voisi koskaan saada vaarallista tautia? Eivätkö pikkukoirat voi aiheuttaa lapsille traumoja? Mitä? Mitä?

Kysymyksiä syntyy lisää, mitä enemmän asiaa miettii. Ja päätän tämän postauksen vihoviimeiseen kysymykseen:
MITEN näihin kysymyksiin voidaan vastata?



Koirathan ovatkin NIIN vaarallisia.


Jotta asiat olisivat selkeitä, kyseisen ohjelman/jakson voi katsoa Yle Areenasta:

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Will you hold me now? Hold me now, my frozen heart, I'm lost in a deep winter sleep, I can't seem to find my way out alone, can you wake me?




Käytiin taas vähän samoilemassa lauantaina (25.1.)! Ei eksytty (kts. KLIK), vaikka samoihin maisemiin mentiin. Päätin selvittää kuinka pieni mahdollisuus ois päätyä perille, jos olisi jatkettu vain suoraan mistä viimeksi käännyttiin ympäri, ja perhana, varmaan sellainen 500 metriä kun oltais jatkettu oltais kotio päästy! Ja koska ei menty etiäpäin, niin kierrettiin varmaan 1,5 kilometriä silloin - ainakin Nori nautti sen aikaisesta Tapaninpäivästä taastusti!
       Ja kameraakin olin ulkoiluttamassa samalla - kuvia siis! Ihana ulkoilusää olikin kun pakkasta oli vain sen kuusi astetta, tällaisista talvista minä pidän! Vaikkakin sää oli sen verran meitä vastaan, että koko viikon oli aurinko kauniisti paistanut ja lauantaina päättää pilviharso tulla päittemme ylle. I-HA-NAA...



Liivi ylle pojalle ja panta varuiksi kaulaan. Eihän sitä tiedä mihin oltais voitu törmätä, ja melkeen törmättiinkin...


"Kneel, you bitch!"


Kohisee ja kämäisyys, mutta vähän jotain söpöäkin!

Niin, ei me mihinkään varsinaisesti törmätty samoilulenkillä, mutta kuultiin molemmat todella hyvin... Jostain kuului järisyttävä murahdus/puuskahdus, ja vaikka itse luulen välillä vain kuulevani omiani (toisessa korvassa soi musiikki) niin nyt Norikin oikein pysähtyi. Vilkuili sinne tänne, kunnes katsoi minuun ja juoksi luokse. Oli edessäni, melkein kiinni jalassa tiheästi kasvaneen puuston edessä. Tuijotti ja murisi ja puuskutti omaa vahtipuhinaansa.
       Siinä vaiheessa samaan aikaan tuli niin perhanan hyvä fiilis, että Nori tuli kuin suojellakseen luokseni, mutta samalla pysyin paikallani ja aloin vain puhumaan omiani; jospa elukka - mikä olikaan - häipyisi. Päässä pyöri kylläkin kaikki ajatukset karhusta hirveen ja takaisin, herran jestas, kauhutarinat kummittelivat mielessä.
       Tilanne meni kuitenkin ohi eikä mitään kuulunut ainakaan minun korviini, Nori pysyi kuitenkin matkan jatkuessa tarkkana. Mikä mahtoi olla meidän kanssa samaan aikaan liikkeellä?



En tiennyt, että omistan ballerinan...
Kun päästiin takaisin kotio, jatkettiin telmintää vielä pihalla. Heiteltiin lumikokkareita ilmaan ja juostiin, otettiin vähän naru- ja vetoleikkejä. On se kaunista huomata kuinka oma koira se on kun minua tottelee niin hienosti.
        Hyvänä esimerkkinä meidän "Kiinni!" -harjoitukset. Äiti sattui olemaan pihalla ja oli pistänyt tupakaksi, joten päätin pyytää hänet apuun nähdäkseni, onko tuohon koiraan mitään kontrollia matkan päästä, JOS sattuisi käymään niin, että se pitäisi usuttaa jonkun kimppuun.
        Tuumasta toimeen. Koska äiti ei itse uskalla ottaa hyppäävää koiraa kiinni vetonaruun, minä olin ensimmäisenä pitelemässä narua. Nori käskettiin kiinni siihen ja heti poika irrottaa kun käsken. Äiti huuteli kauempaa Irti -käskyä, mutta ei, Nori ei reagoi. Äiti tulee lähelle ja käskee, ei meinaa siltikään irrottaa. Näin jatkui pari kertaa, kunnes vaihdettiin osia.
        Koiralle käsky kiinniottamiseen ja minulta kauempaa käsky irtipäästämiseen - hipshei, kukas irrottikaan?! Jeesh! Isot kehut ja taputuksen ja vähän reuhontaa päälle! Hieno poika! 

Äitini nimeä ei tänne haluta julkaista, joten laitoin oman nimeni kuvaan vaikka siinä itse olenkin.
Valittakoot ne jotka tahtovat.

Maailma on suuri ylvään porokoirankin edessä!


"Kerrothan minulle mielipiteesi?" kysyi ja neuvoi poropoika, "Laita rasti ruutuun tai kommentti!"


torstai 23. tammikuuta 2014

"Family is the most important thing in the world" -Princess Diana


Pikapäivitystä, pikapäivitystä!

Vknlopun jälkeisistä tunnelmista ollaan selvästi jo toivuttu kun Norilla on ollut virtaa päällä enemmän kuin tarpeeksi! Jos sitä piakkoin pääsisi unten maille ruotsin kokeen lueskelun jälkeen ja aamulla paahtamaan aamulenkille. Sanokaa se herätyskellolleni ja koiralle, joka ei hypi päälläni herätäkseni...

Niinpä niin, huomenna (24.1.) ruotsin koe. Jippii... Noh, onneksi on näitä perusjuttuja ihan kun amiksen ruotti on niin yksinkertaista niin ainakin pääsen läpi - kaikista luokkalaisista en olisi niinkään varma... Kuinka noloa olisikaan jäänä 4. vuodeksi opiskelemaan vain ruotsin takia?
       Siihen siis pitäisi TÄLLÄKIN hetkellä lueskella, mutta raapustanko blogipostausta? Jep.

Tänään meillä äiti piti Partyliten -kynttiläkutsut, joka tarkoitti minun ja Norin linnottautumista omaan huoneeseeni. Kyylittiin sitten Eight Below -leffaa (itkin, yhyy) ja vähän Frozenia, lueskeltiin uusinta Koirat -lehteä, teipattiin Benedict Cumberbatch -juliste oveen (nolointa ikinä ostaa Demi, mut koska juliste niin!) ja oleiltiin rennosti.
      Talossa kävi yksi koirakammoinen ihminen ja Nori otti hänet vastaan tuttuun tapaan vähän meuhkaten ja riehuen, joten minä sitten hain koiran pois kun ihminen meinasi sulloutua vaatetelineeseemme. Anteeksi, en tiennyt!
    Myös siskoni päätyi kynttiläkutsuille vauvansa kanssa ja saatiin Nori ekan kerran haistamaan muksua. Hienosti poika käyttäytyi (pidin tietysti itse kiinni) ja kovin utelias oli toukan suhteen. Jos sitä ensitalvena pääsisi vetämään pulkassa...




Mietin tässä, jos alkaisin pitämään blogissa "Kuukauden tärkeä henkilö" -postaus tapaa?

Esittelisin kerran kuussa yhden tärkeän/minuun vaikuttaneen ihmisen blogissa ja kertoisin, mitä hän merkitsee ja miten hän on vaikuttanut elämääni koiramaailmassa ja vähän sen ulkopuolella, mutta lähtökostaisesti koiramaisissa askelissa.

Miltä kuulostaa?

lauantai 18. tammikuuta 2014

Turku Winter Dog Show 2014




Että semmoinen päivä - nyt on lattialla kasa väsyneitä porokoiria päivän rientojen myötä!

Herätys tuli klo 7.00 ja siinä oli se 1,5h aikaa valmistautua lähtöön.
Edessä siis häämötti Turun Winter Dog Show 2014

Ylös reippahasti aamulla, ei siinä mikään muu auta. Kun tämän vknlopun saan bunkata Kristiinalla (KIITOS VIELÄ!!!) niin tietysti yö venähti jutellessa, mutta miksi aina päädytään juttelemaan synkistä asioista kuten kuolema, itsemurha jaaaa eutanasia? Have no idea.
       Eli herätys oli hitusen vaikea, mutta pakko mikä pakko - ei siinä mitään. Lenkitys, ei aamupalaa koirille, jotta saadaan namit syötettyä kehässä palkkoina :DD
      


Kohiseeeeee, mutta ei voi mitään!


Kerettiin hyvissä ajoin paikan päälle kun lähdettiin klo 8.30 Länsikeskuksesta ja matkaan meni 10-15min ja kehät alkoivat klo 10.10 (vähän jäljessä kyllä aikataulun puolesta). Kierrettiin ennen kehiä myyntipisteet ja löydettiin mukavaa pientä ja vähän isompaakin!
       Norille mustasävyinen snake -kaulain ja Kertulle kultainen - lisäksi myös vähän herkkuja porolapsille (ja tietysti Kristiinan Kaapolle tuliaisiksi!) naudan ja poronluita, nom nom. Sain myös ihanan hupparin sieltä matkaani, kun jotkut ihmiset ovat minulle palveluksen kautta vähän rahaa auki (serkkuni) niin sain näin ostettua itselleni myös mustan hupparin, josa takana pinkki tassu. Ihana!

Pienen kiertelyn jälkeen mentiin kehien luo odottelemaan ja vedettiin muutamia harjoituskierroksia. Nori sliippaili, joka näkyy myös vähän arvostelussa (kaiketi) - tekosyitä on jännä keksiä, harjoituksen puutetta vain!
       Olen kyllä ylpeä Norista, vähän seisotuksessa saadaan petrata, sillä kotona ollaan tehty näin että itse olen kyykyssä Norin edessä, vaikka paremmin näytti menevän arvstelun jälkeen kun seisoin! Argh! Virheitä, virheitä...
       Ja jokainen porokoira mitattiin näyttelyssä! Odotin kyllä ihan perusmittanauhaa, mutta eih, elektronisin vempaimin mitattiin. Nori aluksi oli vähän ihmeissään, mutta ei sen liiemmin siitä perustanut. Vinkulelulla tuomari ei saanut Norilta huomiota. Jep, kyllä se hyvin pärjäsi!

Haluttaisko tietää arvosteluja??

Sitten Norin arvosteluun ja tuloksiin:
tuomarina:
Paula Heikkinen-Lehkonen

ERI = Erinomainen!
(Kilpakumppaneita oli sitten oikein yksi lisäksi... :D)


 "Vielä hieman kevyt kokonaisuus. Karva on lyhyttä, mikä korostaa kevyttä yleisvaikutelmaa. Hyvä pään pituus ja profiili. Oikeat mittasuhteet. Hyvä kaula ja selkälinja. Hyvät raajojen kulmaukset. Litteät käpälät. Oikea-asentoinen häntä. Takaliikkeissä pientä epävakautta, mikä voi johtua lattiamateriaalista. Musta vaaleinmerkein, hieman valkoista. Lupaava, mutta ei vielä valmis."

Rasti kohdassa: Suhtautuminen tuomariin - rodunomainen lähestyessä.

Koko: 52 cm




Myöhemmin näyttelyn jälkeen käytiin Hööksissä ja Nori sai komian kantolaukun! Myöhemmin tilasin pojalle hienon manttelin kun kokoja ei paikanpäältä löytynyt - oih että, nyt postia vartoilemaan!

Tällaista olen jo kauan Norille kyllä kuolailut - ei sen puoleen!

Huomenna (19.1) lähdetään käväisemään aksaradalla, katsotaan muistaako Nori mitään vähäistä meininkiä siellä. Eihän me koskaan olla kurssilla tai millään käyty, mutta vähän ollaan treenailtu jotain kotikutoista :)

Unta palloon joka iikalla, että huomenna virkeinä herätään!


torstai 16. tammikuuta 2014

Your love is like a soldier, loyal 'til you die, and I’ve been looking at the stars for a long, long time...



^ Tsemppimusaa lauantaille! ^


Niin... Lauantaina siis on kovat paikat edessä, nimittäin Turun Winter Dog -näyttely! Meitin ensimmäiset viralliset ja iik! Mitä mahtaa tapahtua...? Takana vielä karmeasti epäonnistunut mätsäri, joten olen enemmän kuin ihmeissäni, ettei minulla ole paineita sen enempää!
       Ehkä panikoin sitten vasta Kristiinan kanssa kilpaa perjantai-iltana ja lauantaiaamuna... Tai who knows, ehkä olen löytänyt sisäisen viilipyttyyteni ja... Ok, ei. Ei, olen ehkä kaikista maailman ihmisistä se, joka panikoi tällaisissa asioissa enemmän kuin kukaan kun olisi näytönpaikka!
       Kristiina omistaa Norin siskon, Kertun, (koskaan ei voi olla toistamatta sitä liikaa!) ja hän ystävällisesti majoittaa minut ja Norin luoksensa vknlopun ajaksi! KIIIITOOOOS!! Luvassa siis varmasti jos jonkinmoisia kuvia ja toilailuja vknlopusta - katsoo milloin saan ne blogiin asti päivitettyä!

Hmmm.... Voisi kaiketi vetää Norin kanssa vielä tämän päivän (YÖN) puolella pikaiset treenit pihalla, vaikka siellä melkoisen pimeää onkin, mutta sais yhden verukkeen lisää kuvata tähtiäkin!

....AIKAA KULUU....


HRR.... -19.1 astetta pakkastahan siellä piisasi... Nyt on treenit tehty siinäkin säässä, onneksi on tummoinen säänkestävä porokoira! Tähtikuvat vaatii treeniä meikäläisen osalta selvästi - ja pukeutumisen viitseliäisyys myöskin; olihan meikäläisellä kolmet housut, huppari ja karvavuorinen takki, mutta hanskoja EI ja jalassa Crocsit.... Oiva asuvalinta, eikö vain?!

Laatu </3

Ja Sherlockit on nyt Sherlockoitu! Ei siis tarvitse teidän "ei-fanien" ja "ei-tvn-ystävien" pelätä siitä postauksia enää! :DD
SORRY NOT SORRY.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

The second one ended happily, so the third one will be heartbreaking...


HUOM!
Tämä postaus kasattiin Norin kanssa kunnioituksena tälle tv-sarjalle, joka on 'osana' meidän blogia aikalailla - ja josta olen itse tainnut jo muutaman kerran 'fanityttöillä' eli olla jokseenkin innoissani. Jokseenkin.

Voiko tällaista nassua vastustaa? :3
Ylistettäköön näin aluksi tämän kyseisen sarjan päätähtiä - Benedict Cumberbatch:ia ja Martin Freeman:ia. Jos et ole heidän työhönsä vielä tutustunut, suosittelen lämpimästi - ja ennen kaikkea kannatan Sherlockiin tutustumista. Nimittäin BBC:n luoma moderniversio Sir Arthur Conan Doylen kulttihahmosta ei ole ainoastaan minun ikäiseni teinin/nuorison suosima tv-sarja vaan ikähaarukka on todella mittava (harmi vain, että oma äitini ei ole sarjasta kiinnostunut...).

Benedict Cumberbatch on palkittu näyttelijä ja vastaa Sherlockin roolisuorituksesta. Viime vuosien aikana hän on noussut päivän valoon myös suomalaisten (vihdoin!) keskuudessa herättämällä huomiota elokuvissa Star Trek - Into Darkness (rooli: Khan) sekä The Hobbit - Desolation of Smaug (rooli: Smaug, Necromancer).
          Omasta hyllystäni tältä hetkeltä löytyy Benedictin roolisuorituksista myös:

  • Third Star (ei-suomi-julkaisu)
  • Small Island
  • Pappi, Lukkari, Talonpoika, Vakooja
  • Parade's End
  • Atonement
  • Sotahevonen

Sekä ei vielä Suomeen ilmestyneet elokuvat:

  • 12 Years a Slave
  • August: Osage County
  • Little Favour (lyhyt elokuva)
  • Wreckers
  • To The Ends Of The Earth (BBC:n lyhytsarja)

Aikamoinen läjä, eikö? Noooooh, ehkä minä jonkinlainen fani sitten olen, heh heh, köh köh.
(Paraneekohan paljastaa myös maraton -suunnitelma kaverin kanssa kesäksi?)


Sitten tämä toinen herra: Martin Freeman, joka vastaa John Watsonin roolista, Sherlockin uskollisen apurin!
        Martin on myös palkittu näyttelijä ja hänet tunnetaan Suomessa myös Hobitin pohjilta - päähenkilö Bilbon roolista! Martinin näyttelijäntyö on usein melko huumoripohjaista ja 'aivot-narikkaan' -kamaa, josta toisinaan itse nautin, mutta dvd-hyllylle asti ei ole kiirinyt. Mutta totaalisena Hobitti -fanina, hyllystäni löytyy jo tähän mennessä ilmestynyt normijulkaisu Hobitin ensimmäisestä elokuvasta kuin myös special -julkaisu. Lisäksi tuolla hyllyssä näyttää kyylivän elokuvat:

  • Ali G - Indahouse
  • Love Actually
  • The Office (brittiversio) 2. tuotantokausi

       Muuta Martinin leffoista ei taida meikäläiseltä löytyä, mikä on hitusen sääli.
       Tämän miehen yksityiselämä (enemmän tai vähemmän julkisuudesta löytyvä tieto) on kyllä kadehtimisen arvoista! Hyvin palkattu näyttelijä, jonka puoliso on valloittava persoona ja (jos haluaa sellaiseen uskoa) todellinen sielunkumppani ainakin näin julkisuuden varjosta katsovan mielestä. Unohdinko jotakin? No tottahan toki; tyttären ja pojan ja liudan kasan lemmikkieläimiä!
       Ja mikä kruunasi vielä Sherlockin 3. kauden? Martinin puoliso tietysti! - joka oli vastuussa John Watsonin morsiamen Mary Morstanin roolista, get it?!

Tai tällaista?!?!?! x3

________________________________________________________________________________

Ja vähän Sherlock -teemaan sopivia kuviakin!











The moment when you realize that he won't let you in trouble alone, he will be there and save you.

Lenkin alussa, valmiina matkaan!

Perjantai

No niin, nyt on Norin kanssa taas junailtu itsemme Ruskolle Heidin luo - kirjaimellisesti. Anteeksi niille, jotka saivat todistaa törttöilyämme "ensin laukku, sitten sinä" -komponentilla. Norilla ei tuo junaan meno ja ulostulo tunnu olevan herkkua, saatiin kanssamatkustajilta naurua mukaamme aika aimoksen!
      Mitäpäs täällä, serkulla taas vieraillaan ja Nori pääsee jakamaan kämpän westieuroksen kanssa. Luulen että Hermanni ei ideasta pidä paljoakaan! Tuommoinen kakara piti tuoda nurkkiin taas luuhaamaan!
     Ilta meni kevyesti lekotellen ja valmistautuen yölliseen postilenkkiin. Keskustelun aiheina toimi oma elämäni, Sherlock, Nori ja kaikki muut ärsyttävät, valittamisen/ihuttamisen arvoiset keskustelunaiheet. Sydäntä on saanut taas purkaa ja stressitasoa mitä luultavammin laskea - on nämä vknloppulomat ihan mukavia!

Lauantai

Herätys tuli 8.30 - oikea rikos suorastaan näin lauantaina! Siitä sitten ylös, vaatteet niskaan ja koirien kanssa 1,5h lenkille! Mentiin astelemaan Raision juomaverialtaan ympärille, Norikin pääsi ensikosketukseen vetovaljaidensa kanssa.

      Lumipyryssä siis lenkkeiltiin ihan normaalia kävelytahtia, muistakaa 4p:n sääntö! (Pitää Pystyä Puhumaan Paskaa) Lisäksi vähän kalliokiipeiltiin (lenkkareissa juuri sataneessa puuterilumessa, fiksua), mutta tässä Nori oli avuksi kynsiensä avulla ja aikamoisilla voimillaankin nimittäin kun minun otteni lipesi ja meinasi kalliokiipeilystä tulla kallioluisu, niin jätkähän pisti ykkösen silmään, anto vähän vetoapuja ja kallion kieleke saavutettiin helpommin kuin lähtötoimien alussa! Hyvä poika!

      On kyllä jännä huomata, että itsellä on kunto kasvanut siinä samaan malliin kun painoakin on lähtenyt se ensimmäiset 11 kiloa! Wo-hoo! Ja tämä melkeinpä pelkän ruokatottumuksen avulla; olen laatinut omat säännöt soveltaen muihin verrattuna. En syö klo 18 jälkeen mitään, mutta sitä ennen saa mäsätä kalorimäärät vaikka 10x ympäri (mikä ei kyllä onnistu). Koulu tuo mukavasti rutiinia mukaan, kotona olen siinä klo 17.15 ja siinä 45 minuutin aikana pitää ennättää tekemään se ruoka ja syömään - loppuillan aikana sitten juodaan vettä/mehua, mennään Norin kanssa ulos ja kyylitään tv:tä.
      Uskon kylläkin siihen seuraavaan -10 kiloon tarvittavan enemmänkin hyötyliikuntaa kuin tällä hetkellä on uurastettu - eipä siis melkein yhtään. Nooh, kesä ja harrastusmahdolliset ja päivät kun kasvavat ja ovat valoisenpia niin varmasti viihdytään Norin kanssa ulkosalla PALJON enemmän kuin tällä hetkellä.

Tämä kallio oli vielä pientä lähes
pystysuoraan verrattuna!

Lenkkeilystä ja kalliokiipeilystä minä ja serkkuni jatkettiin vesijuoksuun tunniksi, koirat saivat nukkua autossa. Jälleen juteltiin mistä sattui: Sherlockista sananen, tatuoinneista ja normaaleista arjen askareista. Sieltä päästyämme kotti laittamaan ruokaa, nopeat tirsat minulla ja Norilla lattialla, joka johti melkein mätsäreistä myöhästymiseen = HYVÄ ME!
      Niin, oltiin Liedossa järjestettävissä mätsäreissä hakemassa viimehetken treenit ennen virallisia (JOTKA ON ENSI VKNLOPPUNA, IIIIIIK!) ja voi herran jestas... Valmistautumisen puute + kiire + Norin väsy = katastrofi.
      Meillä ei a) ollut makupaloja minkäänlaisia b) Nori oli väsynyt c) ennen punaisten kehää Nori saa jonkun tuntemuksen, että menee pitkin seiniä ja on levoton.
     Tuossahan se tulikin ilmi, että saatiin punainen - ei sijoitusta. Ai että suorastaan vitutti kun en ollut edes ajatellut mitään makupaloja vaan unohdin ne täysin! Näiden mätsäreiden tarkoitus olikin tuoda vähän harjoitusta WinterDogiin ja sainkin tuomarilta mukavia neuvoja! Ja lisää vitutusta aiheutti se, että tuomari sanoi kehästä poistuttuamme, että olisi ilman muuta sijoittanut meidät, mutta Nori lopahti niin pahasti ettei voinut. Ja ymmärrän todella hyvin.
     Jos puhutaan katastrofista mätsärissä ilman, että koira karkaa/käy kiinni toiseen koiraan, niin tämä oli todellakin sellainen. En tiedä, mitä tapahtui kun poistuttiin ekan kerran kehästä, sillä sen jälkeen Nori meni pitkin seiniä ja vältteli koiria kuin ruttoa. Varmaan jonkun koiran energia tai miksei ihmisenkin vaikutti suoritukseen. Jos vain olisi ollut niitä namipaloja, ois voinu ees vähän paremmin mennä...

      Punaisten kehän seisotus oli tuskaa, koira ei seiso. Perse on maassa ja mulkoillaan paniikin omaisesti eteen ja taakse ja sivulle - pahinta on se, ettei tiedä syytä. Mutta johtui paikasta aivan varmasti, sillä kun kotio päästiin niin Nori oli oma pirteä itsensä ja halusi peuhata meikäläisen kanssa.

Että semmoinen mätsäröinti tällä kertaa...


Askel kepeä on!



Sunnuntai

Sunnuntai keskittyy kotiin paluun enemmän ja myös omistajan pieneen shoppailuun: jos jostain saisi käsiin yhden ulkomaalaisen lehden ja ehkä Norillekin jotain pientä voisi ottaa mukaan junamatkalle. Ja tietysti itkua luvassa illalla, mutta sille tulossa täysin oma postauksensa melkeinpä tämän samaisen perään!


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

What if I sleep too much and going to miss everything?

Mätsäröintiä, mätsäröintiä. Sitä koettiin tänään Loimaalla!
Sanottakoon nyt myös suoraan, ettei kuvia tapahtumasta ole koska Norin tukijoukot olivat vähäiset ja eivät olleet kamerakäyttötaitoisia!


Mitäpäs siinä, lähdettiin ajoissa Loimaalle ja oltiin perillä n. 45 minuuttia aikaisemmin kuin kehät alkaa. Aikaa siis oli riittämin. Pienistä paineista huolimatta Nori käyttäytyi hienosti toisten koirien seurassa; toki olisi halunnut nuuskutella ja muuta, mutta nokka pysyi kiinni ja huomio oli minussa kun pyysin istumaan tai katsomaan minuun. Hyvä hyvä!
        Tultiin kysymäänkin onko kyseessä sekarotuinen vai puhdas porokoira. Kyllä se ihan puhdas on, vaikka vähän tanakka onkin! Ei se mitään, sattuuhan näitä! Itsekin menin kysymään toiselta onko hänellä porokoira; lähestulkoon kuin kopio Norista! Merkit samanmoiset, vähän vain sirompi. Kehveli! Sehän oli Kelpie!

        Punainen nauha tuli, ei sijoitusta. Norilla pitää harjotella keskittymistä kehän sisällä, sillä perseessä oli tänään "rotta". Ei pidä ottaa itseensä, on noussut meidän perheessä "rotta" -nimitys koirasta, joka haukkuu taukoamatta. Noh, nyt takana oli koira, joka haukkui JA ulvoi koko kehän ajan häiriten Noria samalla. Treenattavaa siis löytyy tästä genrestä; muut koirat eivät saa häiritä keskittymistä!

Muuten loppupäivä onkin ollut enimmäkseen laiskottelua - tuo yksi on kyllä aina mätsäreiden jälkeen ihan rättikuitti, ettei puhettakaan riehumisesta. Ollaan kyylitty Castlen 4. tuotantokausi lähes kokonaan loppuun tässä 2 viikon sisällä (koska koulu ja muu ohjelma niin ei aina voi tv:tä katsoa!), tehtiin ruokaa, vähän palloiteltiin ja nyt jännitetään tulevaa Sherlock -jaksoa!
       Castlea katsellessa myös itselle tuli vähän väsy, ja koska en halunnut missään nimessä nukkua pommiin Sherlockin suhteen, niin oli herätys soimassa 5 minuutin välein - IHAN VAIN VARMUUDEN VUOKSI!
       Nyt siis odottelemaan virkeänä päiväunien jälkeen tulevaa jaksoa: The Sing of Three!


Norin osalta taitaa kuitenkin jäädä Sherlockin katsominen vähän vähäiseksi...


lauantai 4. tammikuuta 2014

You destroy, I love. The perfect relationship, but you also give me a love I never forget.


Jahas jahas, sisäinen fanityttöni heräsi siis keskiviikkona - sama jatkuu sitten sunnuntaina, this is warning, ya know!

Norin tuhovietti on hirmuinen; kun omistaja on kotona ollaan kilttiä poikaa - nukutaan, leikitään nätisti ja katellaan telkkaria. Totuus on toinen kun jäädään yksin. Tuhotaan pientä irtaimistoa! Ei sentään huonekaluihin ole kajonnut, mutta näyttää tuon oman äitini pinna melkein jo räjähtävän.
       Mutta tuolla elukalla on kyllä semmoinen teräsvatsa ettei mitään määrää. Oli käynyt pölläisemässä sitten avaamattoman After Eight -paketin ja vetänyt koko rasian papereineen päivineen - siihen jälkkäriksi vielä vähän suklaata lisää korista, joka oli sentään verhottu muovilla erikseen. Oi sitä paskan määrää... Oli kyllä koko päivän ihan ruikulilla ja huomasi että varsinaisella poltolla taisi vatsa olla. Jälkimaininkeja oli vielä tänäänkin (3.1.), mutta nyt iltaan nähden ollaan kunnossa jo!
       Sunnuntaina me lähdetään mätsäröimään Loimaalle! Pienet treenit otetaan tuossa huomenissa; sen jälkeen kun itse olen käynyt näöntarkastuksessa ja valinnut lasit... iip!

Maanantaina on loppiainen (elikkäs vapaata koulusta) ja silloin menen Tampereelle kaverin kanssa kyylimään teatteria, joka on kuvattu briteissä ja näytetään kuvanauhana Suomessa. Oih, kyllä jos näyttelijät olisivat saapuneet tänne, ei herran jestas, olisin ollut pähkinöinä!
      Kyseessä siis NT LIVE: FRANKENSTEIN!
      Sieltä kotiudutaan vasta myöhään illalla ja saan jäädä kaverille yöksi - KIITOOOS!
      Mutta ennen Tampereelle lähtöä on mulla Norille aikaa hyvin ja varmaan treenaillaan tokoa tai näyttelyjuttuja - who knows. Näyttää niiiiin mahtavalta taas tämäkin loma/viikonloppu! :3


(Psssssst..... Sunnuntaina! 5.1. Sherlockianit, muistakaa katsoa! The Sing of Three...)



torstai 2. tammikuuta 2014

"That’s all he wanted, to know that his dearest friend and yes, the love of his life, forgave him." -articulatedasdfghjkl


Wow.... Ihan vain, wow...

EI SPOILERI VAPAA, toistan, EI SPOILERI VAPAA!

Tämän postauksen haluan omistaa KOKONAAN, kyllä KOKONAAN SHERLOCKILLE.

Yhdelle tv-sarjalle joka on muuttanut käsitystäni vanhasta kirjallisuudesta täydellisesti ja saanut arvostamaan tiettyjä näyttelijöitä ennemmän kuin ketään muuta elämässäni - ja oudointahan tässä on se, etten tunne heitä, tunnen vain heidän työnsä ja kuinka hienosti he sen tekevät.
          Ehkä pitäisi hommata elämä? Joo, tai ehkä ei. Eiköhän se ole oma asiani?
          Kolmannen kauden aloitus oli.... jotakin aivan muuta mitä olin odottanut. Tiesin, mitä tulee tapahtumaan, tiesin että sydämeni särkyy, mutta se, että urhea Lapinporokoirani, oma Watson/Holmes-sekoitukseni, oli sängyn alla koko ajan kuuntelemassa huutoani ja itkuani, oli jo suuri osoitus siitä millaiset hermot koirani omaa.
          Itkua, huutoa ja raivoa. Kieltämistä, onnea ja epätoivoa. Sitä kolmannen kauden ensimmäinen jakso; The Empty Hearse tarjosi minulle - kahden vuoden jälkeen. KAHDEN vuoden jälkeen Sherlock tuli takaisin.

Enkä voi muuta sanoa kuin....
I BELIEVE IN SHERLOCK HOLMES.

TILANNE VAATII GIFEJÄ JA PALJON:



TÄSTÄ EN KYLLÄ PITÄNYT KOSKA SHERLOLLY NEVER EVER EI, IRTI MOLLYSTA IRTI HUUSIN NIIIN ET NAAPURITKIN KUULI TAKUULLA. (sexyähän tuo on kyllä....)








Hedgehogiin sattui DDD:


MARY MORSTAN OLI KYLLÄ JOTAIN NIIN TÄYDELLISTÄ KOSKA AMANDA FUCKING MARTIN FREEMAN'S REAL COMPANION ABBINGTON.

SIIS BENNYN IHAN OIKEAT VANHEMMAT NÄYTTELEMÄSSÄ SHERLOCKIN JA MYCROFTIN VANHEMPIA, FEELS ENOUGH BUT THEN, OH NO.

;__________________________________;



Yksiselitteisesti koko jakso siis:
V V



niin.