Agilityepistoolat Salo

Ensimmäiset agilityepikset takana eiliseltä (24.6.) ja vaikkei sijoituttu kolmen parhaan joukkoon, saa olla kyllä peijakkaan tyytyväinen. Osallistuttiin Norin kanssa SWAT:in järkkäämien agilityepisten kahdelle starttiradalle kahteen kertaan (ihan vain, jos omistaja mokaisi niin ei jäisi harmittamaan ja voisi ottaa ns. uusiksi) ja tehtiin neljä hienoa nollatulosta. Ajat eivät olleet päätähuimaavia, mutta n. 30 koiran joukosta oltiin ensimmäisen starttiradan kuudes koirakko, ja toisen starttiradan yhdeksäs. Ei nyt niin huonosti keltanokilta!

Aivan ensimmäinen lähtö eli ensimmäisen radan ensimmäinen suoritus oli jokseenkin vaisu. Nori ei tuntunut olevan aivan mukana koko hommassa, mutta loppua kohden paransi huimasti! Ja tietty uusintaotolla kiisi oman vauhdinsa mukaisesti hyvin reippaasti, ero ensimmäiseen tulokseen 5 sekuntia. Tältä radalta olimme kuudensija.

Kakkosradalla tehtiinkin oikein kivasti, eikä suoritusten ero ollut sekuntiakaan. Tasaisen varmasti, jälkimmäinen silti parempi - kuten arvata saattaa. Jälkimmäisellä huomasin itsestäni kaiken jännityksen jo kadonneen, joka oli aikamoinen epiksiin lähdettäessä. Tuon jännityksen kadottua tuntui kuin itse olisi liidellyt radalla ja tehnyt kaiken viimisen päälle oikein. Samanlainen jännitys on koettu ensimmäisessä mätsärissä kuin virallsessakin näyttelyssä, joten sellainen on vielä edessä möllitokoihin mentäessä mikäli sama kaava pitää paikkansa.

Vaikka sää olikin paikoittain karmea, jäi todella hyvät fiilinkit epiksistä. Ja mennään taatusti uudelleen kun lähimaille sattuu lisää - mölliluokkaan taidetaan kiitää 16. päivä samaiseen osoitteeseen. Nori teki todella hienosti kentällä, vaikka vähän tuppasi perseilemään omaa vuoroa odottaessa. Olisi niiiiin kiva haistella kaikkea ja niiiiin kiva päästä muiden koirien luo. Noh, ehkä se iän kanssa siitä. Ehkä.

Säästä vielä sen verran, että odottelen jo kuumetta ja kamalaa flunssaa. Episten sää oli hyvin epämiellyttävä ja sanottakoon, että sandaalit eivät olleet paras mahdollinen valinta. Vettä tuli medi- sekä maxiratojen ajan kuin aisaasta ja omistaja kastui avan likomäräksi. Sateen laannuttua alkoi tuulla jokseenkin ja sehän oli mitä ihaninta märillä vaatteilla... Noria sää ei haitannut, onhan se säänkestoinen poropoika!

Alla erittäin epämääräinen video, vaikka HD-laatua pitäisikin olla...

Tänään startattiin agilityepistelyt Norin kanssa. Oli hurrrjaaa!
Posted by Jonna Mäkinen on 24. kesäkuuta 2015

Kisakalenteri kuntoon!

Uhkarohkea omistaja päätti ottaa kesän alussa pölyttyneen aataminaikaisen paperikalenterinsa esiin ja alkaa merkata ylös möllikisoja kolmen lajin parista: agility, toko sekä rally-toko. Wow. Uhkarohkeaa ja hullua, ei todellakaan menestytä näistä missään, mutta ensisijaisesti lähden katselemaan, millainen paineensietokyky ennen kaikkea itsellä, mutta myös Norillakin kisatilanteissa on. Paljon vielä tehtävää, mutta mennään kuin mennään ja pyritään pitämään hauskaa. Ei sen pipon löystäminen omistajalle olisi pahitteeksi, jolloin kisatilanne ehkä on se paras lääke.

Agilityepiksiä on kalenterissa kolmisen kappaletta, kaikki samassa hallissa. Rally-tokoja yksi ja samoin tokoja. Tampereen möllitoko on laitettu kalenteriin siksi, että ne kisataan uusilla säännöillä. En ole Norin kanssa virallisiin vielä menossa, enkä siis haluaisi kauheasti käydä enää vanhoilla säännöillä petaamassa - vaikka eivät ne muutokset kovin radikaaleja olekaan.

Eniten keskittymistä tällä hetkellä vaatii seuraaminen - se iänikuinen pähkinä! Nori on alkanut ottamaan enemmän kontaktia ja aika-ajoin tekee todella mahtavia pätkiä. Päänvaivana eniten ovat käännökset oikealle ja vasemmalle. Täykkäri on hallussa, tehdäänhän me sitä näyttelykehissäkin (väljemmin, mutta on omaksunut homman seuruussakin).

      Oikealle ja vasemmalle kääntyessä ottaa etäisyyttä todella herkästi, on jotenkin "kamalaa" tekemistä. Tätä aletaan nyt tekemään, mahdollisesti rakentamaan kokonaan eri käskyllä kuin täykkäriä. Norilla olen huomannut hyvin usein uuden käskysanan opettamisen auttavan, tämä muutos tehty mm. seuraamiselle ja kapulalle.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

(Uusien sääntöjen varjossa)

Missä olemme NYT:

Paikkamakuu 1 min:

Luottavaisin mielin. Minuutin makuu ei ole mahdoton ja varmasti suorittaa hyvin.

Vaarat: kyljelle valahtaminen & nuuskiminen.

Seuraaminen:

Työstössä. Kontaktin sekä käännösten treenaamista.

Vaarat: työskentelykyvyn loppuminen kesken liikkeen.

Liikkeessä maahanmeno:

90% varma.

Vaarat: jää seisomaan/istuu.

Luoksetulo:

Hyvässä mallissa, kiertää takaa viereen perusasentoon.

Vaarat: ulkopuolinen häiriö & perusasentoon jättämättä tuleminen.

Noutoesineen pito:

99% varma.

Vaarat: yskä, tuplakäsky & tiputus.

Kauko-ohjaus:

Sujuu. Persetreeniä vaatii, ettei valuisi eteenpäin.

Vaarat: valuminen & tuplakäsky.

Hyppy:

Sujuu. Ei sen suurempia ongelmia, itsellä käden häivytys.

Vaarat: Oma kaksoiskäskytys (osaanko pitää käden alhaalla) & tuplakäskyn tarve.

Kokonaisvaikutelma:

Vaarat: Perusporokoirameininki: "Kyllä minä nyt niin mieleni pahoitin kun minut kokeeseen tuotiin!"

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tokokärpänen on siis jälleen päässyt puremaan. Se tuntuu aina tulevan näin kesäloman alkutaipaleella. Johtuneeko tekemisen puutteesta vai mistä, mutta jälleen kerran intoa riittäisi tahkoa tätäkin lajia, joka on kaukana siitä omasta mieltymyksestä. Toko vaan on perseestä. Välillä sitä vain haluaa ärsyttää itse itseään ja saa sen johdosta jonkinlaisen tekemisinnon.

Agilityepiksiin lähtemistä on edistänyt puomille tullut vauhti ja huomisia agitreenejä odotetaankin innolla, joskos sama vauhti olisi pysynyt. Varmasti mennään tekemään aluksi vain putkirallatteluja starttiradoilta ja sitten edetään hitaasti vaativimpiin suorituksiin.

Rally-toko on ison EHKÄ -merkinnän alla. Kurssilla ollaan käyty ja toteamassa, että todella mukavalta tuntuva laji. Treenata tarvitsee, paljon. Saattaa olla, että ne möllit siirtyvät, kuka tietää.

       On ollut myös hauskaa huomata, että oman innon lisääntyessä Norikin on alkanut tekemään vähän enemmän ja paremmalla mielellä. Saattanee johtua siitäkin, että tehdään lyhyempiä treenejä useasti päivässä. Kapulatreeni aloitettiin varmaan vajaa viikko sitten ja se suoritetaan kuin vettä vain. Myöskään puhelimen, lelujen tai rahapussin pito ei ole tuottanut ongelmia. Mahtipoika!

                                                                                                                  -J & N

There's nothing we can't reach, cause nothing is over

Yllä olevalla biisillä on kolme tietynlaista tarkoitusta; yksi vähän epämääräisempi, kaksi tärkeämpää.

Ensimmäinen on yksiselitteisesti oma rakkauteni Sunrise Avenuen musiikkia kohtaan. Välillä erkanen bändin kuuntelusta tyystin, mutta palatessani soittolistoille youtuben tai spotifyn kautta, kumpaan netti antaakaan enemmän periksi ja kuinka sekalaisella soitolla haluan jätkiä renkuttaa, tunnen olevani kotona. Kappaleiden sanat tuntuvat kaikuvan takaraivossa pitkään ja löydän itseni niiden keskeltä mitä oudoimmista tilanteista. Sunrise Avenue, tuo Suomen siunaus musiikkibisneksessä!

Sepä oli se vähäpätöisempi tarkoitus, kaksi erilaista edessä.

Toinen tarkoitus valaistui sunnuntaiaamuna (17.5.). Heräsin sohvalta kello 12 aamupäivästä ja ajattelin päivän alkavan samalla tavoin kuin aina ennenkin. Suunnittelin agilityradalle lähtemistä Norin kanssa ja iskin puhelimen laturinnokkaan lähettääkseni viestiä treenikaverille aikatauluista. Käänsin kylkeä nähdäkseni Norppaolennon jossain olohuoneen nurkassa, mutta muutaman sekunnin ajan en nähnyt sivusilmällä kuin Papin kerällä sohvan vieressä. Hetken ajattelin pökätä sitä takamukseen herättääkseni sen, kunnes heräsin takaisin todellisuuteen tajutakseni pökkäyksen kohteeni olevan vain vaaleat, myttyyn jääneet housut.

Silloin tällöin ajattelen Papia useasti tai vähän vähemmän. Tilanteesta riippuen. Viime viikolla tulostin kymppikuvia koululla ja totta kai siellä ainakin yksi kuva Papista oli. Ja nyt se on seinällä pienissä kehyksissä, johon pienen koiran suuri sydän on vähän liian ahdas. Papin kuva löytyy myös vähän isompana seinältä, suunnilleen A4 arkilta, kehyksissä sekin. Papi on kuvissa aina läsnä; on vanhempia kuvia, joissa valkoinen perhonen on nuori, sitten viimeisen kesän kuvia. Kesän, jonka ei ajateltu olevan viimeinen.

Jos väittäisin, että minulla ei ollut Papin kohdalle minkäänlaisia suunnitelmia, valehtelisin aikalailla. Vuonna 2007 ensimmäistä kertaa tuomaria purrut, myöhemmin näyttelyhommista eläkkeelle jäänyt ja äitini katon alle muuttanut perhonen olisi saanut minun puolestani debytoida vähintään kerran veteraanikehässä mätsäreissä. Sen puremisen uhallakin. Olin ajatellut treenata syksyllä Papin mätsärikuntoon ja sitten sen kanssa olisi suoritettu ainakin se yksi vetskukehä ja sillä selvä. Ehkä listalla olisi ollut muutama temppukin, jotain todella yksinkertaista kuin ympäripyöriminen tai tolpan kiertäminen. Samat, mitkä Nori oppi todella nopeasti.

Eniten Papia ajattelen antaessa ylös-käskyn Norille. Käskyn tarkoituksena on pihaltamme juosta rappuset ylös kiviterassille kolmen askelman verran. Nori kyllä suorittaa tehtävänsä niin kuin pitää ja on lisännyt siihen maustetta nojaamalla terassin metalliaitaa vasten kuin prinssi uljas konsanaan. Hassu.

Nori ei kuitenkaan ikinä ole suorittanut kyseistä käskyä yhtä suurella riemulla ja ilolla kuin Papi. Pihamme on todella iso ja sen reunaltakin Papi lähti käskyn kuullessaan painamaan tuhat lasissa rappusia kohti ylös asti ja oli onnensa kukkuloilla odottamassa omistajaa sieltä samalta laidalta, josta se oli painanut niin nopeasti ja riemukkaasti ylös. Tietysti sitä aina välillä palloillee, mikä tempun opetuksessa meni niin nappiin, että siitä tuli Papille juttu, jota se ei koskaan kyseinalaistanut ja jonka se suoritti aina samanlaisella tarmolla.

Papi ei palkkaantanut ruoalla mitenkään ja lelupalkkauskin tapahtui lähinnä pallolla. Kaikki hiottiin kuntoon sillä helvetin tennispallon voimalla. Ja silti rappusten ylösjuokseminen oli se kaikista paras juttu ikinä. Mitä ikinä teinkään oikein, olen siitä yhtä hämilläni kuin ylpeä. Sitä riemua, mitä perhosen kasvoilta näkyi ei voi pyyhkiä mikään pois mielestäni. Päivästä toiseen sama riemu, aina. Varmaan siellä jossain missä se ikinä onkaan nyt, se juoksee rappusia ylös innokkaasti ja riemua täynnä. Sen se urpo on ansainnut täysin.

Kolmas tarkoitus kappaleella on minun ja Norin välinen treenisuhde. On ylä- ja alamäkiä, vaikeita hetkiä ja päiviä kun tekisi mieli vain paiskoa kaikki treeniajatukset ja etenemiset nurkkaan. Joskus niitä päiviä tuntuu olevan paljon enemmän kuin onnistumisia, mutta kun tulee onnistumisia, tuntuu helvetin hyvältä ja sehän taitaa tämän jutun suola ollakin.

Tehtiin sunnuntai-iltana omatoimiset treenit, jotka suunnittelinkin aamupäivästä ja perkele, että toi elukka loisti. Puomipelosta ei tietoakaan kun tehtiin sitäkin estettä nyt ulkoradalla - tai ehkä vielä pientä arvellusta oli, mutta tuosta on niin peijakkaan hyvä jatkaa nopeuttamaan. Pussi sujui täysin ongelmitta, ei epäröinyt hetkeäkään. Treenikaverin sanoin: "Hienoa nähdä, kuinka Nori toimii ja ainoat virheet tekee omistaja itse." Nimenomaisesti. Se virhe, mikä tallentui videollekin oli oma ohjausvirhe. Itselle se oikealla puolella ohjaaminen on vaan niin vaikeaa.

Puomipelkoa ei nähty tänään ja tuosta on hyvä kerryttää vauhtia lisää! Ohjaaja mokasi radalla, mutta hienosti Nori teki silti - ei pussistakaan ollut hankaluuksia!
Posted by Jonna Mäkinen on 17. toukokuuta 2015

Nori loisti siis kuin mikäkin maantiekiitäjä. Renkaaseen irtoamisessa ei minkäänlaista ongelmaa, ei ihmetellyt sitä esteenä, vaikka sen suorittamisesta olikin aikaa. Ei sanat riitä kuvaamaan sitä fiilistä, mitä tuon osaaminen ja onnistuminen sai aikaan. Mahtavat treenit, aivan hillittömät. Jes!

Jaloissa mä sekosin, mut silti sä painoit täysii

Hallitreenit päättävä sunnuntai oli paras treenipäivä koko hallitreenikaudelta. Äitienpäivänä paikalle ei eksynyt muita kuin minä ja Nori sekä tietysti ohjaajamme, joten saimme pelata tunnin vuoron kahteen pekkaan porokoiran ja perhoskoiran kesken. Otettiin siis rauhassa ja huolella, innostettiin Norin kanssa toisiamme. Leikittiin narupallon kanssa (joka oli aluksi vähän kankeaa, lelut ei ole meillä se the thing) ja nakkipalkalla tehtiin nopeita temppuja: ympyrä, maahan, kurre ja haukkuminen. Kerättiin kierroksia ja narupallo uudelleen esiin, jolloin se kelpasi. Luotiin siis yleisesti ottaen hyvää fiilistä hallissa työskentelyyn ja että se on kiva paikka, vaikka kaikuukin ja on jokseenkin erilainen kuin mikään muu treenipaikka meillä.

Treenit olivat kyllä aivan superit, vauhtia piisasi ja Nori näytti sen, mitä vuoden opettelu ja treenaaminen on jättänyt jälkeensä. Rata oli esteellisesti yksinkertainen, ohjaus ja pienimuotoinen kikkailu oli sitten asia erikseen. Lopulta kaikki tuntui hyvin loogiselta, Norin erinomaisuus radalla vain järkytti minua itseäni niin paljon, että jaloissa sekoiltiin ja lähdettiin väärään suuntaakin enemmän kuin kerran. Hitaasta hallikoirasta löytyi viimein sitä moottoria, mitä on näkynyt ulkokenttätreeneissäkin viime vuoden puolella reilusti. Omistaja ei siis voi olla kuin tyytyväinen poropojan suoritukseen!

Halliratatreenit oli hyvä lopettaa tuollaiseen superonnistumiseen, jäi hyvä mieli sekä omistajalle että koiralle. Kerrankin tuntui, että sai itse olla se, joka tekee niitä kriittisimpiä virheitä (sekoaa jaloissa, menee väärälle esteelle, ohjaa väärällä kädellä jne.), eikä ainoastaan virheellistä koiraa paineistamalla ja turhalla vaatimisella. Samalla tuntui myös, että todella sai tehdä ja käyttää jalkojakin kentällä. Keskittyä siihen, että ohjaa koiraa oikein esteeltä toiselle. Hitailla kausillahan itse on kerinnyt hyvin valmiiksi oikeaan paikkaan, nyt tilanne oli eri.

Kun rataa oli tahkottu tarpeeksi ja oltiin saatu täysin puhdas onnistuminen, missä itse olin tehnyt ohjaamisen ilman ongelmia ja Nori sen mukaan radan ilman virheitä, siirryttiin yksilöllisiin esteisiin. Aikaa oli tunnista jäljellä sellaiset 20 minuuttia, jonka aikana otettiin musta putki (edellissunnuntain ongelma), keppejä ja pussia.

Aluksi otettiin kepit ja hyvin Nori nekin muisti. Vauhtia oli vähän, mutta keppejä ei varasteltu ja muutaman toiston jälkeen vauhtiakin oli jo enemmän. Palkka, kehut ja keppien lopetus. Siitä siirryttiin mustaan putkeen, jota otettiin suorana läpijuoksuna muutamaan otteeseen, kunnes taitettiin toista päätä mutkalle ja tehtiin yhtä hyvällä suorituksella. Vauhtia oli, epäröintiä ei. Hieno jätkä!

Pussi on aina ollut meille vähän jännittävä juttu ja aloitettiin se näyttämällä valoa pussin päästä. Ei mitenkään paljoa, vähän vain ja aina vähennettiin valon määrää, kunnes pussi oli maassa ja Nori tuli salamana läpi. Pojan häntä heilui ja pussiin mentiin ilman ongelmia uudestaan ja uudestaan ja aina tultiin umpinaisesta päästä iloisesti. Palkattiin ja kehuttiin. Pallutettiin ja rapsutettiin, aivan mahtava päätös hallitreeneille. Kyllä saa olla poropojasta ylpeä, hieno sunnuntaitreeni kerta kaikkiaan!

Seuraavat treenit ovatkin keskiviikkona ulkoradalla jatkoryhmässä, saa nähdä miten meidän silloin käy!

Ja tietty loppuun muutama äitienpäiväposeeraus valkovuokkojen kera:

-J & N

2 x agility - (keinu + puomi) = mallikkaat treenit

Sunnuntai. Agipäivä. Treenipäivä.

Otettiin kuitenkin varaslähtö jo lauantaina.

Tehtiin ehkä typerin temppu ikinä ja tehtiin agitreenit kahtena peräkkäisenä päivänä, eli lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina treenit tehtiin Someron kentällä ja sunnuntain normaalisti Salon hallilla. Peräkkäisistä päivistä huolimatta Nori teki treenit hienosti - olihan niistä puomi ja keinu jätetty pois.

Lauantai, 25.4.

Lauantaina oltiin siis ulkokentällä oman seuran esteillä tekemässä omatoimitreenit Ruffe-heelerin ja tämän omistajan kanssa. Otettiin todella yksinkertaisia juttuja (Ruffe lähes ensimmäistä kertaa kentällä), jolloin ensimmäinen rata koostui asetelmasta hyppy, hyppy, putki, hyppy. Ja palkkaus. Norillekin oli hyvä ottaa helpompia juttuja kun alettiin opettelemaan targetin käyttöä.

     Kotona jo olin opettanut Noria hakeutumaan palkalle perunasalaattipurkin kannelle ja kun nopeutta oli paljon palkalle kiidettäessä, sai myös palkan. Hitaista yrityksistä ei saanut mitään. Yllättävän nopeasti Nori tajusi homman juonen ja saatiin vauhtia ainakin molempien päivien ratojen lopuille. Kovin olen saanut pelotteluja, kuinka targetilta poiskouluttaminen olisi hankalaa, mutta tässä vaiheessa meillä painaa vauhdin saaminen sen verran, että sitten tuskastellaan poiskouluttamista kun tulee sen aika. Nyt sen aika ei vielä ole, kummitelkoot tulevaisuudessa sitten.

Lauantaitreeneistä jäi todella hyvä maku yksinkertaisuuden ansiosta, joka tietysti tarkoitti onnistumista. Ei mitään vaikeaa, muutaman esteen juttuja ja palkkausta. Iloista meininkiä, koiralle palkkausta ja positiivisia mielikuvia. Sitä lähdin itse hakemaan Norille ja siinä onnistuttiin suunnitelmien mukaisesti. Ehkä vähän liian pitkään treenattiin, vaikka välissä oli mittavia taukoja, sillä vauhti alkoi kadota loppua kohden, mutta saatiin sopivasti yksi hyvä onnistuminen ja siihen loppui. Sitten saivat pojat juosta kilpaa vinkulelun perässä ja purkaa vähän vielä energioitaan.

Ennen treenejä tuli pyöräytettyä Norille myös muutamat omatoiminamit, mihin tuli M&M:n Maukas raakalihaa, kaurahiutaleita, korppujauhoja ja pari kananmunaa. Namit kelpasivat kuin häkä ja näitä tarvitsee nähtävästi valmistaa jatkossakin. Hyvin kelpasivat myös sunnuntaina, ei ollut vain uudenkarheamieltymys. Jess!

Sunnuntai, 26.4.

Sunnuntaitreeneissä tuli huomattua, mitä viime viikkoisten treenien lamaantuminen oli jättänyt Noriin. Hallilla on eriväriset esteet verrattuna oman seuramme esteisiin, jotka ovat punakeltaiset, Salossa sinivalkeat. Hypyt olivat Norille todella vaisuja, vaikka lauantaina se olikin kiitänyt niitä ongelmitta. Muuta selitystä emme ohjaajan kanssa keksineet kuin sen, että kun keinu pamahti viime sunnuntaina, Nori näki sinivalkeat hypyt ja se jätti ns. väripelon päälle. Muuten hyppyesteet ovatkin samanlaiset, väri vain eri.

Hyppyjen vaisuudesta huolimatta päästiin vihdoin näyttämään Norin kanssa edes vähän vauhtia radalla. Nori kiisi putkiin ja A:lle todella hienosti, pimeään putkeenkin meni hienosti. Palkkautui targetille, jonne meinasi vähän kyllä varastaa limboamalla esteen tai kiertämällä sen, mutta homma korjattiin nopeasti ja palkkaus. Esteen varastuksesta ei tietenkään palkattu.

Itse olen ottanut uuden puhtaan aukeaman agilitykirjassa pääkopassani ja ahtanut itseni siihen ajatusmuottiin, että aloitamme kaiken niin sanotusti alusta. Kokemusta on ja tietyt esteet menevät paremmin kuin toiset, mutta itse ajattelen meidän olevan kuin täysiä keltanokkia radalla. Otetaan palkkauksia muutaman esteen jälkeen, ei välttämättä edes yritetä tehdä koko rataa. Treenataan tulokulmia sellaisia huomatessa, keskitytään vauhtiin, motivaatioon ja siihen, että olisi oikeasti ihan superkivaa. Nori on ollut ihan höpsähtänyt kun palkkaa saakin kesken radan, vaikka viime syksy tehtiin pelkkiä koko ratoja ja palkka tuli lopussa. Ei meinaa pieni poropoika ymmärtää tätä hienoutta ja ilmeisesti silläkin on oma ahtamisensa tähän uuteen treenitapaan.

Olen itsekin alkanut kiinnittää huomiota siihen omaan positiivisuuteen ja vaikka Nori nyt hyppääkin edestä vaikka piti kiertää tai meni väärästä päästä sisään kaarevassa putkessa, kehun sitä silti ja innostan, jatketaan vielä seuraava este ja palkataan. Ei karjuta kieltoja, ei painoteta ääntä, ei tehdä edes pientä tsh -äännähdystä. Tähän pyritään ja kyllä se sujui sunnuntaitreeneissä oikein mallikkaasti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kaiken kukkuraksi olen terapioinut itseäni puhumalla koirattomille ihmisille omista aatteistani. Mistä johtuu, että minulta ei kehuminen tule automaattisesti vaan minun pitää ajaa itseäni siihen välillä melkein väkisin? Hokea mielessä, että nyt kehutaan, nyt kehutaan! Tietysti tätä varmasti esiintyy monilla, kun koiran suoritus ei ole ollut kummoinen parannus, mutta onnistunut silti - ei sitä varmaan aina tajua heti kehua. Itselläni on kuitenkin tullut niitäkin hetkiä, kun suoritus oikeasti on ollut aivan super, on saanut taas ajaa itseään kehumaan koiraa. Se ei vain tule luonnostaan. Ja välillä se harmittaa aivan vietävästi.

Terapiapuheet ovat tuoneet minut sellaiseen ratkaisuun, että niin minut on vain ihmisenä kasvatettu. Perheessämme ei ole ollut tapana kehua hienoista suorituksista (joita minulla nyt ei ole ollut kuin taidelajien saralla). Ei ole ollut ylitsevuotavaa ylpeyttä, tai sitä ei ainakaan sanota ääneen. Ei sanallisia kehuja, ollaan vain ja kehuskellaan sitten muille sukulaisille tai työkavereille. Ongelma taitaa olla niinkin huvittava kuin: "mother issues".

Ja vaikka asia muuttuisikin nyt radikaalisti ja ympäriltä alkaisi tulla kehuja, läheisiltä en itse osaisi niitä suodattaa, koska niin minua ei ole kasvatettu. En ole tottunut. Ulkopuolisilta ihmisiltä saamat kehut ovat jo tarpeeksi utopistisiä, joten vanhemmalta saatuna ne olisivat vielä oudompia, enkä taatusti osaisi ottaa niitä vastaan niin kuin olisi paras. Vielä nykyäänkin opettajan kehuessa valokuvaa tai tuotettua tekstiä koulussa, töksäytän kehujen päätteeksi: "Oikeasti?"

Tämäkin on jälleen yksi opettelun sara: opetella kehumaan ja ylistämään, tehdä me melkein kuin luonnostaan. Aina saa kuulla jostain "Kehu enemmän, Nori kaipaa enemmän kehuja!". Päänkallistus ja ymmällään oleva katse, omistajalla itsellään, enkö vieläkään kehunut tarpeeksi?

Mutta harjoittelulla tämäkin paranee, paraneehan?

Kuvat on järkyttävää paskaa, koska paska kuvauskeli kun käytiin hiekkakuopalla pari viikkoa sitten, mutta tuoreempaakaan kuvarikastetta ei nyt ole.

"Eksyin raakapakasteisiin narupallo kädessä..."

"...ja sitten mopo olikin jo menetetty."

Maanantaina (20.4.) Nori sai sahata autossa tällaista väliä kuin Häntälä-Forssa-Häntälä-Salo-Häntälä, paljon tuli kilometrejä alle, mutta onneksi Nori on nykyään reipas autoilija eikä välitä menemisestä sen enempää. Takaluukussa se keikkuu toinen korva vinksallaan, puhisee koiria nähdessään, kunnes käpertyy maate. Perusmatkarotta.

    Forssassa Nori tuli ilahduttamaan kanssaopiskelijoitani stressinlieventäjänä näin päättötyöaikana ja keräsi paljon suosionosoituksia tempuillaan. Kaikki kehuivat Norin söpöyttä ja osaavuutta, vaikka temppukirjosta esiteltiinkin yleisönpyynnöstä vain enimmäkseen kurrea ja kuolemaa. Hihnakävelyäkin ihmeteltiin.

Miten sä olet kouluttanu tän näin hyvin?! Mäkin haluan tällaisen koiran! 

Omistajana en osannut ottaa kehuja vastaan, mutta onneksi Nori osasi. Vuodenpäivät temput osanneena Norin taidonnäyte ei ole minulle mitenkään kummoinen suoritus. Yllättävämpää olisi, jos Nori ei tekisi temppuja: onhan niitä tahkottu sen vuoden aikana vahvistukseksi ja kurrea on viety eteenpäin monimuotoisempaan suoritukseen (jota ei kuitenkaan vielä esitellä keskeneräisyytensä takia).
     Opettajatkin ottivat Norin hyvin vastaan, jakoivat rapsutuksia ja kehuivat. Muutamat ihmiset eivät edes tajunneet koiran läsnäoloa, nukkuihan Nori tietokonepöydän alla suurimman osan päivästä. Tuota seikkaa minä Norissa arvostan hyvin paljon; rauhallisuutta ja uusien tilanteiden hyväksymistä. Nori voi nukkua uusissakin paikoissa ilman ongelmaa täydellisenä raatona, mikä helpottaa monissa asioissa. Koulusta poistuttaessa Noria toivottiin pikaisesti uudelle visiitille.

Koulusta riennettiin kotiin vain toteamaan äkkilähtö Saloon katsastukseen. Mikäs siinä, auto meni läpi ja sillä saa taas körötellä vuoden kaikessa rauhassa koiraharrastuksien parissa. Sieltä riennettiin syömään siskoni kanssa ja ruokailun ohessa käytiin enemmän läpi Norin agilityä - mahdollista ongelmaa puomia ja keinua kohtaan. Siskonihan on toiminut meidän agilitykoutsina nyt parin viikon verran ja antaa hyvää palautetta ja neuvoja, ainakin enemmän kuin oman seurani vetäjät antoivat alkeiskurssin lopulla.

       Yhteistuumin päätettiin, että Norin kanssa ei rataosina ole enää puomia eikä keinua ja keskitymme innostamiseen ja motivaatioon enemmän. Lisättäköön eiliseen postaukseen positiivisuutena se, että meille entisaikaisesti pelottava pussi suoritettiin hyvin kun Nori ensin näki vähän valoa. Toisella kertaa mentiin umpipussiinkin ongelmitta. Kyllä sieltä kaiken paskafiiliksen altakin alkaa tajuamaan niitä hyviä puolia treeneissä, lopulta.

Ruokailun jäljestä äiti käväisi Motonetissä ja minä sillä välin päätin käydä Mustissa ja Mirrissä katsomassa jonkinlaista narupalloa. Heelerikaverin kanssa treenatessa narupallo vaikutti Norista ihan kivalta, mutta saa nähdä onko oma sittenkään niin kiva. Narupallo kädessä eksyin raakapakastepuolelle katsomaan jotain yksittäistä pötköä, mistä voisi leipoa Norille jonkinlaisia omatoimiherkkuja, kunnes syliin olikin kasaantunut neljä erilaista pötköä erilaisia lihoja ja pussinameja ja loppukuitin summa keikkui kolmessakymmenessä eurossa. Ups.

       Loppuillaksi olikin tehtäväksi lihojen sahaamista pienempiin paloihin ja mitä pari makupalaa Nori sai maistiaisiksi, niin hyvin näytti uppoavan. Joskos sitä pääsisi tämän viikon sisällä pyöräyttämään parit namit ja testaamaan toimivuutta ensisunnuntain treeneihin narupallon ohella.

Mayday mayday, the ship is slowly sinking

Voi jee, oli kyllä taas niin mieltäalentavat agilitytreenit, ettei sellaisia olla pitkään aikaan nähtykään.

Oli kyllä vain ajankysymys, milloin Nori tekee agiradalla sen, että toimintakyky lakkaa täysin. Tänään niin kävikin. Vanha vihollisemme keinulauta iski jälleen salakavalasti kirjaimellisesti selustasta. Norin kanssa on muutamankin agilityohjaajan neuvosta otettu keinua ilman, että koira saa itse suorittaa sitä loppuun: minä siis lasken keinun pehmeästi alas, ettei ääntä synny. Norille on kehittynyt melko vaikeakin pelko puomiin sekä keinulautaan, ovathan molemmat tietysti samanlaisia koiran vinkkelistä. Ennen puomin läpi liidellyt Norppaeläin sai ensimmäisestä keinukerrastaan jännitteen, joka on siitä asti vaikuttanut hyvin vahvasti puominkin suorittamiseen.

On se aika huvittavaa katsottavaa kaikille muille paitsi omistajalle, kuinka 2-vuotiaan koiran vauhti lähenee 12-vuotiasta - tai kyllä Papi vielä 12-vuotiaanakin painoi puomia nopeammin. Taisin vahingossa loukata kaikkia veteraani-ikäisiä agiliitäjiä, sorry.

Tänään ohjelmistossa oli rataa, joka sisälsi keinun sekä puomin, molemmat. Puomi yhtä hidasta kuin aina ennenkin, keinu yhtä epätoivoista. Molemmat suoritettiin tuttuun hitaaseen tahtiin muutamaan otteeseen, kolmannella kerralla keinun pamaus koiran poistuttua keinulta oli liikaa. Esteeltä olisi jatkettu hypylle, mutta Nori jähmettyi aloilleen jalat horreellaan eikä liikkunut mihinkään.

      Hypyt ovat meille tuttua kauraa eikä niiden kanssa ongelmia ole kohdattu, mutta järkytys teki koirasta toimintakyvyttömän. Tilanne olisi pitänyt olla odotettavissa, mutta saatuani Norista hyvää palautetta itse kasvattajalta, kuinka se on ihan tavallinen perusporokoira, ajattelin treenienkin sujuvan hyvin. Korkeilta odotuksilta mätkähtää melkoisen kipeästi alas.

Norin toimintakyvyn loppuminen on kauheaa katseltavaa. Koira on hätääntynyt, mutta aloillaan. Silmät pyörivät päässä, mikään nami tai herkku, kehu tai kimeä ja ilostunut ääni ei saa sitä liikkeelle. Vasta kun koiraan koskee ja vie sen pois kentältä, se alkaa hiljalleen palautumaan. Näky on omistajalle kaoottinen, varsinkin kun se oma piski on se kaikista tärkein.

         Niinpä minäkin löysin itseni treenipaikan vessasta kokoamasta itseäni. On tuon koiran takia paljon kyyneliä vuodatettu, muttei ikinä kesken treenien. Nöyryyttävää ja fiiliksen laskemista. Tällä hetkellä fiilikset ensiviikon treeneihin on nollassa. Ei paljoa huvittaisi viedä koiraa tilanteisiin, missä se ei pärjää, ei varsinkaan, jos samanlainen lamaantuminen on mahdollisesti luvassa.

Enkä halua nyt kaataa tätä Norin syyksi. Ohjaajana minun tulee ottaa kaikki vastuu siitä, miten koirani reagoi ja suorittaa annettua tehtäväänsä harrastuksien parissa. On asioita, joita en osaa, mutta enköhän minä Noria sentään 2 vuoden aikana ole oppinut edes jonkin verran lukemaan. Jos jokaisesta vinksallaan olevasta korvasta pitäisi lopettaa koko tekeminen, minä maksaisin tyhjästä harrastamisesta. Ei paljoa huvita maksaa hallivuokria ja harrastusmaksuja bensakulujen lisäksi, mikäli se tarkoittaa paikalle ajamista ja poislähtemistä ilman, että koira edes käy radalla. Tällaisia neuvojakin on tullut saatua.

Ehkä ei pitäisi harrastaa sitten ollenkaan?

On ollut monia treenejä, missä olen ollut hyvin tietoinen oman käytökseni vaikuttavuudesta suoritukseen. Tällä kertaa kaikki kuitenkin minimoitiin: minä en kieltänyt Noria kertaakaan, en myöskään antanut äänenpainoni karata käsissä. Nori ei ollut saanut mitään ylimääräistä, joten namienkin olisi pitänyt olla mitä suurin houkutus vauhtiin ja tekemiseen. Kehonkieli on ainoa, mikä saattoi viestiä Norille jotakin, mikä ajoi sen lamaantumiseen esteen jälkeen. Tai sitten se oli vain se pamaus, minusta täysin riippumaton asia.

Paskoja treenejä ja vähän vähemmän huonompia on nyt tullut tehtyä, mutta ei me niitä tahallaankaan tehdä. On myös välillä hyviäkin treenejä: niitä, mitkä eivät sisällä keinua tai puomia. Maneesitreeneissä mieleeni ei tullut kertaakaan, että harkitsisin lajin lopettamista. Tänään törmäsin ajatukseen ensimmäisen kerran. Takaisku oli suurimpia koskaan, mutta Norin treenien muuttuessa huonompaan suuntaan kuin edistykseen ja paremmuuteen, on käynyt mielessä, ettei siitä ehkä vain ole tähän.

      Ei olisi ensimmäinen koira, joka lopettaa lajin estepelon vuoksi.

Olisiko tällaisessa tilanteessa kyse luovuttamisesta vai koiran parhaaksi ajattelusta?

Siitä ollaan varmaan montaa mieltä. Ehkä me katsotaan nämä "kalliimmat" agilityt loppuun ja mietitään jatkoa sitten. Todella harmihan se olisi joutua lopettamaan laji, joka tuntuu niin omalta, mutta Norin tähden sellaiseen on pystyttävä. Ehkä se on vain piski metsälenkeille, jossa sen ei tarvitse pelätä pamauttelevia keinuja. Kotikoirakammoiselle omistajalle ei niin mukava ylläri kun harrastuskoiraa lähettiin etsimään, mutta sille ei vain voi mitään. Ehkä yksi huojentava aihe tässä on se, etten keksi tätä omasta päästäni. En ole ainoa, joka on nähnyt Norissa näitä piirteitä, en ole siis yksin.

Jos treenit eivät kuitenkaan tästä parane ja menevät mahdollisesti vielä huonompaan suuntaan, saattaa lajin kohtalosta tulla isompi päätös eteen - ainakin tauolle jääminen. Kotonahan koira toimii kuin unelma, näitä tilanteita vain sattuu silloin tällöin. Se on rankkaa Norille, mutta ei se minullekaan helppoa ole. Välillä tuntuu, että minä olen se itsekkäin osapuoli kun pakotan sitä tällaisiin harrastustoimiin.

Olisiko samalla tavoin itsekästä lopettaa koko touhu?

Agilityepikset jäävät jälleen kerran haaveeksi ja siirtyvät aika roimasti.

Aika näyttää miten edetään, jos edetään sitten ollenkaan.

Ps. Tuli palattua vanhaan ulkoasuun, edellisessä oli niin paljon silmään pistäviä virheitä.

Hepotallin hajuja, HK-nakkeja ja mielekkäät treenit

Ensimmäiset sunnuntaitreenit käytiin tekemässä ensimmäistä kertaa hevosmaneesilla. Paikka ei ollut järin tuttu, vaikka samalla paikkakunnalla onkin - ja kun vielä parisen vuotta sitten matkaa tälle paikalle oli kotoa ehkä vaivaiset kolme kilometriä... Tiesinhän minä, missä paikka on, mutten koskaan ole pihassakaan käynyt pyörähtämässä saatikka tiedä missä ne agilitytunnit olisivat siellä.

Tapojen mukaisesti oltiin taas myöhässä treeneistä sen viitisen minuuttia, mutta löydettiin nopeasti ryhmäläiset ja mentiin odottelemaan omaa vuoroa ja seuraamaan, miten ensimmäinen rata tulisi suorittaa. Tutustuminen siis skippaantui, mutta onneksi rata ei ollut monimutkainen eikä kovinkaan pitkä, niin päästiin mukaan tekemiseen nopeasti.

Saatin ohjeistusta ryhmäohjaajalta, että lämmintä ylle itselle että koiralle. Noh, Norilla ei ole mitään lämmintä ylle laitettavaa. Ainoat vermeet ovat sadetakki, viilennystakki ja ohukainen mantteli, joista tuskin yhdestäkään on hyötyä. Pomppa pitäisi hommata - laitetaan se siis hankintalistaan.

Maneesilla ei kyllä ollut kovinkaan lämpöiset oltavat, mutta ei mikään kylmäkään. Itse olin tunkenut liiaksikin vaatetta päälle. Ennen radan aloittamista otettiin Norin kanssa nopeat lämmittelyt ja kiinnostumiset. Omista iltapäivätöistä nappasin mukaan muutaman höyrytetyn HK-nakin, sillä nämä ovat Norin suuria suosikkeja. Ja näillä saatiin mahtavasti kiinnostusta ja tekemisen riemua.

Ensimmäisen radan kartta:

Hyppy, putki, hyppy, hyppy

Tämä tehtiin muutamaan kertaan ja takaisin odottamaan omaa vuoroa seuraavalle rataosuudelle. En voi kiittää tarpeeksi luojaa siitä, että tuo otus ei ole ainakaan vielä merkkaushajujen vietävissä, vaikka ikää onkin pollassa jo jonkin verran. Sunnuntaina tuli todistettua todeksi sanonta: "Aina on joku, jolla menee vielä huonommin."

Kurssilta löytyy nuori mittelspitz uros, jolla on paha taipumus lähteä heittämään kunniakierrosta vapaaksi päästyään. Sitä ei saada kiinni, ei niin ohjaaja tai omistajakaan. Koira välttää omistajaansa, ei tule nameilla houkutellessa - ei millään. Hymy alkaa hyytyä vuoroaan odottavilla 10 minuutin jälkeen, kun koira ei vieläkään ole kiinni vaan hurjastelee minkä kerkeää. Ainoa vaihtoehto on saada se ajettua putkeen ja saada kiinni jommasta kummasta päästä.

    Ai niin, ja yksi pikku juttu vielä. Tuon kirmailun aikana on ihme, jos yksikään este on merkkaamaton. Siispä, kiitän uudelleen luojaa, ettei Nori pysähtynyt nuustamaan kuin putken kohdalla. Ei merkannut. Ehei, kyllä minä huudan ja käskytän sen verran herkästi jo nuustamisesta, ettei tuolle pitäisi tulla pieneen mieleenkään merkata. Pitäisikö sitä koputtaa puuta varmuuden vuoksi?

Nori siis ei ole ikinä konttiaan nostanut aksaradalla, mikä on suuren suuri onni. Merkkaaminen tehdään omassa pihapiirissä ja lenkeillä. On se kyllä mahtava miäs siinä mielessä.

Siirrytäänpä kakkosradalle:

Tässä haroiteltiin takaa kiertoja, meillä käskynä "kierrä". Olen yrittänyt Noria opettaa pelkälle yhdelle käskylle, eli nimenomaisesti "kierrä" -käskylle, mutta näissä treeneissä homma meni paremmin kun perään heitti vielä "hyppy" -käskyn.

        Meidän leikkimielisten aksakisojen tiimellyksessähän ärähdin Norille nuuskimisesta sen verran pahasti, ettei hyppyjä meinannut suorittaa. Eipä jäänyt traumoja tästä, sillä kyllä hyppiminen maistui treeneissä hyvin. Tuo on myös sellainen asetelma, mitä varmasti itsekin tulen treenaamaan Norin kanssa vapaa-ajalla, ja saahan tuosta jalostettua erilaisia comboja vaikka millä mitalla.

Kolmas rata:

hyppy, hyppy, (takaa)hyppy, putkeen, hyppy, (takaa)hyppy, keinu, hyppy, hyppy, (takaa)hyppy, hyppy

Viimeinen rata oli todella kiva tehdä, ohjaamiseen tuli itsekin keskityttyä ja keinulaudalla otettiin taas askelia eteenpäin. Tällä kertaa pamaus oli suhteellisen kova, mutta Nori lähti hienosti hypylle siitä suoraan. Hiljaksiin edetään askel askeleelta pikku poropojan kanssa.

       Treenit olivat kokonaisuudessaan varsin mielekkäät. Turhaan oli pieni pelko perseessä, ettei tuo saisi tehtyä mitään uusien hajujen houkuttelemana, sillä meininki oli todella mukavaa ja sujuvaa. Saa nähdä, tuleeko kys. paikasta otettua videota, ei mikään valon mekka tuo maneesi pääse olemaan. Saatte siis nyt alkajaisiksi ainakin tyytyä ratakarttoihin.

Leikkimielisyydellä haetaan rahkeita ja vältetään virheitä

Blogin ulkoasu on muuttunut, jee! Puidaan sitä kuitenkin myöhemmin seuraavassa postaukessa,

tämä seuraava on muhinut KAUAN luonnosten syövereissä:

Tiistaina (21.10) oli meidän koiraharrastusryhmän leikkimieliset agilitykilpailut, jonne me tietysti osallistuttiin. Pieni paikkakunta, vähän ryhmäläisiä loppupuolella, joten eihän se mitään maksanutkaan. Ilmaista ja hauskaa, hyvä loppuhuipennus - melkein lopulle.

    Tuo tiistainen oli viimeinen ulkonavietetty kerta, kunnes harrastepäivät siirtyvätkin sunnuntaille ja hevosmaneesille. Saa nähä miten nekin harrastuskerrat menevät kun hevoshajuja on ja muit. Voi olla että ainakin kaksi ensimmäistä menevät aivan penkin alle. Sen näkee sitten, sunnuntai-illat voivat olla kivaakin vaihtelua - vaikka omistaja onkin aamupäivät töissä...

Someron Seudun Koiraharrastajat Ryn alkeis/jatkoryhmäläiset siis kisasivat mini- sekä maxiluokat. Norin kanssa maxeissa oli 3 muuta koiraa - estrelanvuoristokoira Sulo, 7-vuotias hovawart sekä 2-vuotias kultainennoutaja Pimu. Hovawart oli jatkoryhmäläisistä ainoa maxi, Sulo ja Pimu tuttuja meikäläisen alkeisporukasta.

         Puomi temppuili jälleen meillä - hidasta menoa, hermostunutta nuuskintaa koko suoritus kys. esteellä. Taitaa edelleen keinulaudalta saadut ensimmäiset traumat vaivata puomilla suorittamista. Ajatuksissa on ollut tiistain jälkeen melko täyspäisesti se fakta, että mikäli tätä ei nyt nannamannalla ole saatu etenemään muutaman kerran jälkeen (täysvarmat namitkaan eivät ole toimineet), niin lähdetään pakittamaan. Opetetaan este sitten uudelleen. Sama ollaan tehty seuraamisen kanssa tokossa paremmin tuloksin kuin aiemmalla, joten mikseipä se puomillakin onnistuisi samoin keinoin.

Ongelma uudelleen opettelun suhteen: maneesille ei kuljeteta puomia vaikean siirron puitteissa, joten se opettelu siirtyy ensivuodelle - ellei sitten löydy jotain muuta suhteellisen edullista paikkaa treenata omina aikoina. Menoa on kuitenkin loppuvuodesta paljon alkuvuoteen asti, ettei välttämättä tule mentyä kaikkii maneesikertoihinkaan. Toisaalta, ei se Norin treenivapaakaan pahitteeksi taatusti olisi.

Niin ja jos läväisisi sen ratakartankin tähän. Hahmottaisi taatusti enemmän:

Ensimmäinen hyppy lähti vauhdikkaasti, puomi ylös ja vauhti katosi. (Näin ollut muutamalla kerralla aikaisemminkin nyt lähiaikoina. Hihnan kanssa mennään puomi nopsakkaan, plussaa sekin. Siitä saadaan hyviä avuja uudelleen opetteluun.) Puomilta tullut hidastelu johtui mitä luultavammin hermostuksesta. On tullut Norilta bongattua kys. käytöstä ennenkin, varsinkin jos on epävarma jostakin tilanteesta ja puomivaikeudet todellakin alkoivat kauan aikaa sitten ensimmäisinä keinulautakertoina. Puomia on harjoiteltu ja hinkattu hyvin sen jälkeen, ollut hyviä vaiheita ja huonoja. Hyviä ei selvästi ole tullut vahvistettua tarpeeksi hyvin. Minun piikkiini se tietysti menee.

      Puomilta tullut hitaus vaikutti 3. ja 4. hyppyyn omalta osaltansa, mutta sitten meni koiralla ykkönen silmään. 5. hypyltä muurille oli pelkkää kiitoa. Koira oli liekeissä. Muurilta A:lle, kontakteille hyvin osuen. A:lta putkeen ja putkelta hyppyyn. Ensimmäinen aika oli virallinen aika, joka meillä oli: 0,41. Toisella kierroksella parannettiin aika pyöristettynä lukemiin: 0,33.

Tämän blogitekstin nimeksi kaavailin aluksi: "Trust him and he can fly" -otsikkoa, mutta jotenkin tuo mikä nyt onkin jäi vain paikoilleen. Luottamus on yksi osa-alue, mikä meikäläisen tulisi oppia agilityssä ja Norin osaamisessa. Varsinkin siitä, että se oppii ja tallentaa muistiinsa uusiakin juttuja.

     Esimerkkinä "Eteen!" -käsky. Tätä ollaan harjoiteltu kerran tunnilla ja kerran olen omatoimisesti treenannut (mikä ei päättynyt kovin kummoisiin tuloksiin). Kahdella kierroksella kisoissa huusin putken jälkeen "Hyppy" -käskyn ja tietysti Nori teki 360 asteen käännöksen putken ulkopuolella ennen hypylle menoa. 3. kierroksella (joka on videollakin), ei otettu aikaa ja päätin kokeilla. Huusin "Hyppy" -käskyn sijasta "Eteen!" ja tuo perhanan norppaolento meni eteenpäin ilman minkäänlaisia käännöksiä. Luottamus, kirosin itsekseni, vain vähän luottamusta!

Näistä leikkimielisistä kisoista suoriuduttiin sitten 2. sijalle hyvillä mielin. Puomi on nyt meidän treenilistan kärjessä, kepit toisina ja keinulauta siellä niiden jälkeen. Ehkäpä ensivuonna voi jo harkita epävirallisia kilpailujakin, mutta sen näyttää vain aika. Saa nähdä mitä juttuja tulee vastaan loppu vuodesta ja seuraavan vuoden alusta. Olisihan se hienoa päästä starttaamaan nuo epikset, mutta sinne lähdetään vasta kun nämä hommat ovat hanskassa.

Agilityä

Päivitysvauhti tulee vähän perässä, tästäkin agilitykerrasta on jo parisen viikkoa aikaa.

23. syyskuuta agilitytreeneissä tuli otettua videotakin.

Videoiden laatu ei ole paras mahdollinen, tekniset ongelmat ovat olleet kiusana jo jonkin aikaa.

Hyppy, hyppy, putki, hyppy, A, muuri, hyppy, putki

Rata tehtiin molemmista suunnista, joten videoitakin on kaksi.
Oma edustukseni on yhtä ylevä kuten aina ja ääntä tuli käytettyä rutosti.

Tässä omina virheinä tunnistan, että heti alussa jätin Norin liian lähelle hyppyestettä, jonka seurauksena tuli tiputus. Lisäksi viimeinen hyppy, ohjaus oli huono jolloin Nori eksyi hajuihin. Siihen päälle karjaisu ja seuraavalla videolla epäröinti hypyllä näkyy.

Alemmassa videossa voi näyttää, ettei Nori osuisi A:lla alastulon kontaktiin, mutta siellä on hyvin pieni kosketus. Tuomarista riippuen melko varmasti tulisi siitä virhe, mutta itsellä oli hätäilyä tuossa kohdin. Nori ei juurikaan ole kontakteja skipannut. Tietysti juuri videolle tultaessa niin pääsee käymään...

Yritän saada videot korjattua, mutta todennäköisesti sekin venyisi myöhään, joten ehkä on parempi etten lupaile mitään. Toivottavasti näistä saatte edes jotakin irti.

Palataan asiaan taas!

Ensiviikko on syysloma, mutta autokoulu pitää kiireisenä.

Saa nähä mitä tänne blogin puolelle tulee touhuttua!

Agilityä, pääkaupunkiseudun tottistelua ja ERInomaisuutta

Huhhuh, ei kyllä tule mitään. Tämä päivittelyvauhti on niin laaaaahaaaaavaaaaa, mutta ehkä te lukijat annatte anteeksi? Kuitenkin yksi koko viikkoinen päivitys tähän hätään - parin viikon takaa tietysti... Mistä aloitetaan? Ehkäpä ihan maanantaista, päivämäärä oli 15.9.

Maanantai - 15.9.

Lähdettiin tokotreeneihin. Jep, päätettiin sitten lähteä vähän tokoilemaan paikallisten koiraharrastajien mukaan ja voi luoja. Ei, me niín ei korkata tokokisoja, möllejäkään vielä piiitkään aikaan.

      Treeneissä oli ihan mukavaa siihen nähden, että itse en ole mikään tokoilupöhkö. Kilpailuhalua siihen lajiin on tullut tankattua siihen tyyliin kuin "Kaipa me nyt edes se TK1 tehdään joskus! How hard it can be?"

Kotonahan homma on mennyt hyvin ja sen vuoksi lähdettiin koirien pariin ja sieltähän se ongelma löytyikin - toisten keskuudessa tekeminen ja uusi paikka. Tuon jälkeiset kerrat ovat jääneet valitettavasti välistä milloin väsymyksen, milloin koulu/työ/autokoulun takia. Harmillista.

Maanantaina tehtiin siis tokoa.

Tiistai - 16.9.

Tiistai on agilitypäivä. Jee!

      Agilitystä on ainakin itselle tullut se juttu mitä odotan viikossa eniten - ainakin heti vknlopun jälkeen. Oli siis kiva huomata, että joo, tehtiin kivoja koirajuttuja eilen, mutta niin tehdään tänäänkin! Silmät ristissä olen vääntänyt kuvien kanssa jokusen YÖN, joten jos joku nyt alkaa riiaraimaamaan kuvien sisällöstä ja videon uupumisesta niin: MENE ITSEESI KIITOS. Yritän nyt saada edes jotain ulos, okei?

Aksa on siis alkanut maistumaan toden teolla. Nori tekee hienosti, vaikka tietysti on vielä paljon treenattavissa, mutta kokonaisuudessaan ollaan hyvällä mallillaan. Keinuharjoittelu on edennyt siihen, että koira tulee keinulle ja alkaa laskemaan alas, jolloin minä lasken keinun kevyesti maahan asti. Kepit ovat entisellään, niissä on tekemistä.

      Kuitenkin. Rata oli jälleen todella mielenkiintoinen ja haastava, mutta hienosti Nori jaksoi suorittaa 18 esteisen radan. Ei ongelmia. Uutena radalla oli pussi, jota ohjaaja sai pitää avoinna. Näillä mentiin ja ekalla kerralla Nori teki kyllä todella superisti. Toinen kerta oli myös oikein hyvä.

Eikä voi olla kehumatta meidän hienoa, monipuolista agilityyporukkaa.
Isoa ja pientä koiraa löytyy, eritasoisia, mutta kaikki yhtä mukavia!

Perjantai - 19.9.

Ovelasti skippasin keskiviikon ja torstain, sillä niinä päivinä ei duunailtu mitään kummoista.

Perjantainakaan ei varsinaisesti tehty melkeinpä mitään muuta kuin kuvaushommia. Ihana ystäväni tuli viihdyttämään perjantai-iltaa ja ennen kuin sukellettiin How to Train Your Dragon 2 -elokuvan maailmaan, käväistiin metsässä kuvaamassa. Ensinnäkin halusin itsestäni ja Norista mukavat yhteispotretit vähän syksyisemmässä säässä (ja kuvauttaa samalla uuden kaulaliinan ja pipon), ja kyllä me ainakin yksi onnistunut kuva saatiin reissulta! Sellainen, mihin itsekin olen tyytyväinen. Omaan lärviin saa niin harvoin olla tyytyväinen valokuvissa.

      Lisäksi ystäväni oli Walesissa vähän aika sitten työharjoittelussa ja toi meille ihanat tuliaiset! Norille söpön elefanttipehmon (joka lenteli ahkerasti koko perjantai-illan) ja meikäläiselle Game of Thrones -sarjasta kirjasen: "The Wit & Wisdom of Tyrion Lannister" (Tyrion on ehdoton suosikkini kys. sarjasta!)

Lauantai 20.9.

Lauantaina heräsin itse aamuyhdeksältä sohvalta ja ulkona oleva sumu houkutteli kuvaamaan - norppaolennon voimin tietysti. Sumu oli kuin seinämä, joka lähti hiljalleen haihtumaan. Todella kivan valon tarjosi kyllä tälle valokuvaajalle. Ruutuihin olen erittäin tyytyväinen.

TEKNISTEN ONGELMIEN VUOKSI KUVAT EIVÄT LÖYDÄ TIETÄNSÄ BLOGIIN.

Kuvaussession jälkeen laitoin pyörimään Teen Wolf -sarjan, johon (valitettavasti) olen koukkuuntunut, vaikka koko sarja on aikamoista höttöä, ihmissudet kamalia, juoni paikkapaikoin sisältää aukkokohtia ja toisinaan vain kysyn itseltäni MIKSI? Kuitenkin...

       Muutaman jakson jälkeen piti pistää kimpsut ja kampsut kasaan ja lähteä kohti juna-asemaa. Suuntana oli Helsinki. Epähuomiossa unohdin ottaa Norille kuonopannan, johon yleensä turvaudun isojen kaupunkien melskeessä ja varsinkin jos on vähänkään kiire vaihtaa maisemaa. Noh, tällä kertaa se unohtui, mutta onneksi aika ei ollut kortilla. En kylläkään kiellä, etteikö siitä kapistuksesta olisi ollut hyötyä. Maalla kun asutaan, eikä tarvitse koiraa pitää hihnassa niin eihän tuo kävele kovinkaan nätisti. Ellei sitten laita kävelemään niin. Selvittiin kuitenkin hyvin Salosta Helsinkiin, Nori nukkui koko junamatkan ja Helsingin asemalta lähdettiin suuntaamaan Kamppia kohti. Sieltä jatkettaisiin reilun 1,5h kuluttua bussilla kohti kasvattajaa.

 Muikku & Sirma :3

Norin kanssa lusmuiltiin tuo 1,5h aikalailla tekemällä pieniä sirkustemppuja; kurrea, polvitassuläpsiä, pamia ja maahanmenoja. Kokeiltiin vähän, miten hommat sujuu ihmisten keskellä. Suhteellisen hyvin Nori teki tempauksensa ottaen huomioon, että ihmispaljouksissa ei olla juurikaan liikuttu. Tai ainakaan jääty sen enempää ihmettelemään.

         Bussiin vain ja kohti kasvattajaa. Seuraavana päivänä olisi edessä näyttely, jonne lähdettäisiin kahden koiran voimin. Jännitystä ei ollut, näyttelyt ovat alkaneet tuntua mukavalta hommalta kun kokemusta on karttunut (enemmän mätsäripohjalta) ja on alkanut sietää sitä stressin määrää.

Kasvattajan kanssa taalattiin vähän niitä näitä, kunnes pitikin jo painua pehkuihin ja valmistautua yöpuulle. Teen Wolfin kautta tietysti...

Áksu

Sunnuntai 21.9.

Yhdeksältä ylös, kamat kasaan, vaatteet niskaan ja hiljaksiin alettiin tekemään lähtöä. Áksu ja Nori autoon ja nokka kohti Hyvinkäätä. FCI5 kehät alkaisivat klo 11, eikä se nyt paha ole jos vähän ajoissa on. Vähän.

Mahtoikohan kello olla 14.30 kun päästiin kehään pyörähtelemään. Nori oli kehän ulkopuolella hienosti ravannut edestakaisin ja pönöttänyt, mutta jotain tapahtui, eikä se siellä kehässä niin hyvin enää mennyt. Edestakaisin juoksu oli viimeinen plörinäksi meno, kun AVO-luokan koirat tulivat kehään jo silloin kun meidät ohjattiin edestakaisin juoksuun.

        Norihan bongasi koirat ja oli vähän sitä mieltä, että mitäs helvettiä ja juokseminen meni siksakiksi, josta saatiin palautetta tietysti heti arvostelussa. Treeniä kaivataan tälläkin saralla, ainakin toisten koirien poissulkemisen puolesta.

Tulos näyttelyssä:

ERI NUK1

Tuula Savolainen

"1,5v Tyypiltään erinomainen uros.

Kaunis ylälinja. Oikealinjainen pää. Tummat silmät.

Oikea-asentoiset, hieman pitkät korvat. Tilava rintakehä. Riittävä eturinta. Hieman luisu lantio.

Edestakasliikkeiden tulee vakiintua.

Korkealla kannettu häntä häiritsee muuten kaunista ylälinjaa.

Hieman pehmeä karva."

Savolainen oli todella mukava tuomari. Pitkät arvostelut jakoi kaikille ja sanoi vielä suullisesti ohjeita ja vinkkejä jatkon suhteen. Meille sanoi juurikin edestakaisin liikkeistä ja hännän kannosta. Jos onnistun saamaan Norin hännän kannon alas niin tullaan kyllä pärjäämään jatkossa, liikkeisiin kehotti petraamaan ja kiinnittämään huomiota.

Näyttelystä kun päästiin lähtemään, kasvattaja piti pienen tokoiluvinkkituokion. Paikalle ilmaantui myös Norin veli Väiski omistajineen. On se Väiski vaan niin komea velipoika, että...!

        Vinkkeinä saatiin innostamistreenejä ja hyviä vinkkejä juuri palkkaukseen.

Semmoista menoa sitten oli parisen viikkoa sitten, aikamoista rallia ja julkisia liikenteitä tuli käytettyä. Nori pärjäsi kuitenkin viikonloppuna todella hyvin ja veti unta palloon paluujunamatkalla. On se tuohon matkusteluun näköjään hyvin, ottaen huomioon että kärsi pienenä matkapahoinvoinnista ja junapelosta!

Sellaista tällä kertaa, palataan taas agilityn merkeissä!

   

Agilityn maailmaan (vihdoin!) valokuvin

Koulun vermeillä on hyvä kuvata!

Kuvat otettu Canon 6D:llä sekä 70-200 4L -objektiivilla.

Blogiin tuli toive, että agilitypostauksista löytyisi myös kursseilta kuvia, noooh, tässä postauksessa niitä nyt on minusta ja Norista sekä parista muusta kurssilaisesta. Kiitokset kurssilaisille, jotka kuvasivat meikäläisen ja Norin radalla! Jos jotain olen huomannut agilityä kuvatessa, ainakin ohjaajien ilmeet ovat mahtavia!

Hyppy, pituus, hyppy, puomi, muuri, A-este, hyppy, kepit, pöytä, keinu, hyppy, hyppy, hyppy, U-putki, hyppy

Että semmoinen rata viime tiistaina (9.9) oli luvassa. Mielenkiintoinen, vaikeakin, aikas hauska. Nori suoriutui todella hyvin mielestäni.

     Itse lähdin maanantaina koulun kanssa Eerikkilän urheiluopistoon tekemään tilaustyötä (kuvaamaan liikunnallista materiaalia) ja yövyimme Eerikkilässä myöskin. Nori siis joutui viettämään päivän ja yön ilman minua, puolet tiistaisesta päivästäkin. Pääsin kotiin klo 17.15 - agility alkoi klo 18.00. Ennätin juuri laittamaan Norille namit, tekemään pienet lämmittelyt tokoliikkeillä ja sitten saikin jo rientää.

Nähtävästi meikäläisen pitäisi olla useamminkin poissa kotoa, sillä Nori kuunteli ja teki treeneissä ehkä paremmin kuin koskaan. Tunnetusti meidän A-este on pravuuri ja siihen irtoaminen. Näin sain siis tilaisuuden pysähtyä ja kiirehtiä jo uuteen asemaan saatettuani Norin muurille ja käskettäessä A:lle.

Kepit on meille vielä vaikeuksien takana, Nori ei vielä ole oppinut rytmittämään pujottelua, mutten uskonutkaan sen pystyvän siihen ekan alkeiskurssin aikana.

Keinulaudalle en päästänyt poikaa omatoimisesti vaan pidin pannasta kiinni ja mentiin hiljaksiin ja autoin laskeutumisen kanssa. Poika ei jäätynyt keinun laskeutuessa vaan otti rauhallisesti ja jatkoi ongelmitta hypylle. Hyvä poika!

Rata todellakin oli mielenkiintoinen ja oli paljon muistettavaa. Yhtä valssia en itse millään muistanut ja sen myötä ehtinyt toteuttaa, jolloin koiraa tuli ohjattua väärällä kädellä erittäin epämääräisesti, mutta onneksi Nori tajusi siitäkin mitä haettiin. A:lla oleva takaleikkaus sujui hyvin ja kepeillä oleva valssaus. Ainoastaan hyppyesteiden numero 12 & 13 väliseen valssiin en yksinkertaisesti kerinnyt. Nori oli jo edessä kun olisi pitänyt valssata. Väärällä kädellä ohjaus ja jatkumaan vaan. Olen monesti sen sanonut, meidän vahvuutemme tuntuu tässä vaiheessa olevan jo hyvä irtoaminen, joten senkin vuoksi Nori osasi suorittaa hypyn huonollakin ohjauksella. Näin ainakin uskon.

Yläpuolella olevat kuvat ovat ensimmäisen hyppyesteen hyppyjä. Hiljaksiin haetaan lihaksia ja uskallusta lisää koiraan ennen kuin aletaan ottamaan korkeampia. Puomilla edetään yhä melko hiljaiseen tahtiin, sinnekin pitää vielä saada lisää vauhtia, jotta voi edes harkita epiksiin lähtemistä. Sinnekin meitä on jo huudeltu. Itselle se on tiukka ei. Edes epävirallisiin ei lähdetä, ennen kuin Norilla on itseluottamusta esteiden kanssa enemmän. Ei, vaikkei siellä tehtäisikään kuin putkea, hyppyjä ja puomia. Ja mitä kaikkia niitä nyt onkaan. Kerran minulla ei ole kilpailuihin kiire, en ole niin asiaan perehtynytkään. Jälleen uupuu tiedesanastoa, yksi jos toinen varmasti kiristelee hampaitaan blogin takana.

Lopuksi vielä pitää laittaa muutama kuva meidän mahtavista kurssiseuralaisista: Spanieli Tyynestä, laumanvartija Sulosta sekä kultainennoutaja Pimusta!

Huomenna onkin edessä tällä kuvaajalla agilityn viralliset kilpailut Forssassa.

Kamera saa laulaa monien ruutujen edestä ja toivottavasti edes muutama hyvä tulee,

että portfoliokin saa vähän lisätäytettä!