The moment when you realize that he won't let you in trouble alone, he will be there and save you.

Lenkin alussa, valmiina matkaan!

Perjantai

No niin, nyt on Norin kanssa taas junailtu itsemme Ruskolle Heidin luo - kirjaimellisesti. Anteeksi niille, jotka saivat todistaa törttöilyämme "ensin laukku, sitten sinä" -komponentilla. Norilla ei tuo junaan meno ja ulostulo tunnu olevan herkkua, saatiin kanssamatkustajilta naurua mukaamme aika aimoksen!
      Mitäpäs täällä, serkulla taas vieraillaan ja Nori pääsee jakamaan kämpän westieuroksen kanssa. Luulen että Hermanni ei ideasta pidä paljoakaan! Tuommoinen kakara piti tuoda nurkkiin taas luuhaamaan!
     Ilta meni kevyesti lekotellen ja valmistautuen yölliseen postilenkkiin. Keskustelun aiheina toimi oma elämäni, Sherlock, Nori ja kaikki muut ärsyttävät, valittamisen/ihuttamisen arvoiset keskustelunaiheet. Sydäntä on saanut taas purkaa ja stressitasoa mitä luultavammin laskea - on nämä vknloppulomat ihan mukavia!

Lauantai

Herätys tuli 8.30 - oikea rikos suorastaan näin lauantaina! Siitä sitten ylös, vaatteet niskaan ja koirien kanssa 1,5h lenkille! Mentiin astelemaan Raision juomaverialtaan ympärille, Norikin pääsi ensikosketukseen vetovaljaidensa kanssa.

      Lumipyryssä siis lenkkeiltiin ihan normaalia kävelytahtia, muistakaa 4p:n sääntö! (Pitää Pystyä Puhumaan Paskaa) Lisäksi vähän kalliokiipeiltiin (lenkkareissa juuri sataneessa puuterilumessa, fiksua), mutta tässä Nori oli avuksi kynsiensä avulla ja aikamoisilla voimillaankin nimittäin kun minun otteni lipesi ja meinasi kalliokiipeilystä tulla kallioluisu, niin jätkähän pisti ykkösen silmään, anto vähän vetoapuja ja kallion kieleke saavutettiin helpommin kuin lähtötoimien alussa! Hyvä poika!

      On kyllä jännä huomata, että itsellä on kunto kasvanut siinä samaan malliin kun painoakin on lähtenyt se ensimmäiset 11 kiloa! Wo-hoo! Ja tämä melkeinpä pelkän ruokatottumuksen avulla; olen laatinut omat säännöt soveltaen muihin verrattuna. En syö klo 18 jälkeen mitään, mutta sitä ennen saa mäsätä kalorimäärät vaikka 10x ympäri (mikä ei kyllä onnistu). Koulu tuo mukavasti rutiinia mukaan, kotona olen siinä klo 17.15 ja siinä 45 minuutin aikana pitää ennättää tekemään se ruoka ja syömään - loppuillan aikana sitten juodaan vettä/mehua, mennään Norin kanssa ulos ja kyylitään tv:tä.
      Uskon kylläkin siihen seuraavaan -10 kiloon tarvittavan enemmänkin hyötyliikuntaa kuin tällä hetkellä on uurastettu - eipä siis melkein yhtään. Nooh, kesä ja harrastusmahdolliset ja päivät kun kasvavat ja ovat valoisenpia niin varmasti viihdytään Norin kanssa ulkosalla PALJON enemmän kuin tällä hetkellä.

Tämä kallio oli vielä pientä lähes
pystysuoraan verrattuna!

Lenkkeilystä ja kalliokiipeilystä minä ja serkkuni jatkettiin vesijuoksuun tunniksi, koirat saivat nukkua autossa. Jälleen juteltiin mistä sattui: Sherlockista sananen, tatuoinneista ja normaaleista arjen askareista. Sieltä päästyämme kotti laittamaan ruokaa, nopeat tirsat minulla ja Norilla lattialla, joka johti melkein mätsäreistä myöhästymiseen = HYVÄ ME!
      Niin, oltiin Liedossa järjestettävissä mätsäreissä hakemassa viimehetken treenit ennen virallisia (JOTKA ON ENSI VKNLOPPUNA, IIIIIIK!) ja voi herran jestas... Valmistautumisen puute + kiire + Norin väsy = katastrofi.
      Meillä ei a) ollut makupaloja minkäänlaisia b) Nori oli väsynyt c) ennen punaisten kehää Nori saa jonkun tuntemuksen, että menee pitkin seiniä ja on levoton.
     Tuossahan se tulikin ilmi, että saatiin punainen - ei sijoitusta. Ai että suorastaan vitutti kun en ollut edes ajatellut mitään makupaloja vaan unohdin ne täysin! Näiden mätsäreiden tarkoitus olikin tuoda vähän harjoitusta WinterDogiin ja sainkin tuomarilta mukavia neuvoja! Ja lisää vitutusta aiheutti se, että tuomari sanoi kehästä poistuttuamme, että olisi ilman muuta sijoittanut meidät, mutta Nori lopahti niin pahasti ettei voinut. Ja ymmärrän todella hyvin.

     Jos puhutaan katastrofista mätsärissä ilman, että koira karkaa/käy kiinni toiseen koiraan, niin tämä oli todellakin sellainen. En tiedä, mitä tapahtui kun poistuttiin ekan kerran kehästä, sillä sen jälkeen Nori meni pitkin seiniä ja vältteli koiria kuin ruttoa. Varmaan jonkun koiran energia tai miksei ihmisenkin vaikutti suoritukseen. Jos vain olisi ollut niitä namipaloja, ois voinu ees vähän paremmin mennä...

      Punaisten kehän seisotus oli tuskaa, koira ei seiso. Perse on maassa ja mulkoillaan paniikin omaisesti eteen ja taakse ja sivulle - pahinta on se, ettei tiedä syytä. Mutta johtui paikasta aivan varmasti, sillä kun kotio päästiin niin Nori oli oma pirteä itsensä ja halusi peuhata meikäläisen kanssa.

Että semmoinen mätsäröinti tällä kertaa...

Askel kepeä on!

Sunnuntai

Sunnuntai keskittyy kotiin paluun enemmän ja myös omistajan pieneen shoppailuun: jos jostain saisi käsiin yhden ulkomaalaisen lehden ja ehkä Norillekin jotain pientä voisi ottaa mukaan junamatkalle. Ja tietysti itkua luvassa illalla, mutta sille tulossa täysin oma postauksensa melkeinpä tämän samaisen perään!

The clock never stops, never stops, never waits. We're growing old. It's getting late. -Ben Folds

Taas kuvaton postaus, anteeksi. On muutenkin ollut niin hiljaista, mutta siihen syy on niin yksinkertainen, että me ei olla tehty MITÄÄN. Ei. Mitään.

No ollaanhan me tietysti treenailtu vähän, mutta ei juurikaan mitään uutta. Kunhan Norin kärsivällisyys ja energia ja motivaatio menevät yhteen omien liikkeideni/osaamiseni kanssa niin silloin menee putkeen. Toisinaan vain nämä eivät mene yhteen; syy enimmäkseen minussa kylläkin...

Tyytyväinen olen Norin kaukokäskyihin äänellä. Istu, maahan ja seisominen alkavat sujua jo parin kolmen metrin etäisyydeltä todella hyvin. Meillä kun on alusta asti ollut vaikeuksia maahan menon kanssa; jo silloin kun sitä alettiin ensimmäistä kertaa namilla opettelemaan. Tuo herra nimittäin ei ole mikään kärsivällisyyden perikuva ja sen kyllä huomaa!
      Ja jos vain vähänkään valoa ja aikaa on suotu viikonloppuisin, ollaan alettu ottaa läpijuoksua ja pari hyppyä. Tuetystikään hypyt eivät ole korkeita, ehkäpä sen... kymmenen senttiä? Tämän kanssa tullaan varmasti jatkossa painimaan paljon - tai kuka tietää, jos Norin hehkulamppu syttyy jälleen yhtäkkiä asioiden yhteydessä.

Mutta varsinaisesti otsikko kertoo siitä, kuinka se kasvaa ja varttuu. Konttiahan se on nostellut jo kauan eikä se minua yllätä, todellisen kolhaisun sain siitä kun säkää mittailin. 8 kuukauden iässä tasan 50 senttiä! Pidin Norille melkoisen palopuheen, kuinka (erään kirjasen mukaan) jätkällä on enää neljän sentin vara! (+Lappalaisten sivuilla ihannekoko 51... mutta, mutta.)
       Lisäksi Norilla tuntuu olevan korvatkin tulossa käyttöön. Tottelee hienosti eikä ainakaan meikäläistä kyseenalaista paikka -käskyissä kun on tosi kyseessä. Tuli testattua äitsykän kutsuilla, jonne ramppasi porukkaa. Toki Nori pääsi odotuksen jälkeen tervehtimään, omaan pomppuilevaan tapaansa.

___

Tänään (21.11.) saatiin tänne meillekin lunta. Innolla odotan koulun jälkeistä kalapaniikkia kun Nori pääsee kontaktiin tämän uuden aineen kanssa - mitä mahtaa meinata? Kun sadekin on jo suuri ongelma kun ei sinne halua mennä töpöttelemään (TASSUT KASTUU) niin mitenköhän tämän kanssa sitten? xDD


Vähän tylsähkö postaus kun ei kuvia ole, mutta näin meillä nyt tällöin ^^

Success, yes!

(BLOGIN RUKKAUS - HUOMASITTEKO? ^^)

Ei, ei mätsäröintiä tänään, joten ehkäpä otsikko vie sen osalta vähän harhaan, mutta... Noh, jatketaan:

Torstai: Ole yksi päivä poissa kotoa ja saa koira sekaisin kotiinpaluulla. Jep. Nori ei meinannut pysyä nahoissaan kun saavuin kotiin, ja mitäpä poika teki? Tuli metallisen terassiputkiaidan välistä. Just, nyt se ei pysy siellä ilman valvontaa millään. "Kun kerran se tulee läpi, niin se tulee aina" - eikö vain?
            Kaikista jäätävintä tässä on se, että tuo väli, josta Nori ponkaisi läpi kuin vettä vain n. 16 senttiä... Tuo todellakin on varsinainen mato! Takaraivossa on aina kytenyt pieni pelko, että Nori keksii tuon tempun, mutta lopputuloksena ei ole voitokas läpimeno vaan kivulias juuttuminen lonkista...

Perjantai: Tuli selväksi, ettei mennäkään lauantaina mätsäröimään. Treenailtiin kyllä, mutta kehä ei kutsu. Meikäläisen pitää hoitaa pari koulutehtävää tässä vknlopun aikana, joten aika ei vain riittäisi kun sunnuntaina on sitten vielä työvuoro. Vaikkakin sunnuntaina olisi kyllä loimaallakin mätsärit - lähempänä siis... *huokaus*
            Täytyy katsoa miten käy.
            Treenailtiin kuitenkin tuossa aamupäivällä Norin kanssa vähän juoksemista ja sitten pari agilityjuttua. Kiertämistä ja läpijuoksua, sellaista mitä nyt voi ilman esteitäkin harjoitella.
            Ja nyt todellakin tuntuu, että poika on kasvanut todenteolla. Ei ulkoisesti - kyllä niinkin - mutta taisi merkata tänään. Kyllähän tuo on todella kauan jo konttia nostanut, mutta merkkaaminen... Nyyhkis. Noria ottaessa en malttanut odottaa sen kasvamista aikuiseksi (jota se ei onneksi vielä täysin näytä olevan), mutta nyt kun katselen pentukuvia ja muistoja... Mitä antaisinkaan yhdestä päivästä kun se vielä oli syliin sopiva nassukka?

Lauantai: Success! Yes! Aamutreenailua ja jes, Nori osaa nyt kaukokäskyllä nousta istuma -asennosta seisomaan! Jes, jes, jes! Tätä on treenattu jo jonkin aikaa ja nyt tuo luupää on sen hoksannut! Olen ehkä liiankin innoissani - voiko niin edes olla? - mutta Nori ei ole pitkään aikaan oppinut mitään uutta (ja minun syynihän se on, kun en ole opettanut, heh), joten sen puolesta olen todella riemuissani ^^

Saa nähä mitä päivä tuo lisää tullessaan!

Tahdon kuvaamaan agilityä niin perhanasti!

Vanhoja kuvia, tiedetään...

Muoks muoks, muokkaaminen on kivaa ^^

And everytime I needed you, you've been there for me through

Hohhoijaa! *yaaawn!*

Tänään (14.10) oli aikasmoinen päivä, ja kai sitä saa väsynytkin olla? Siis kuinka moni 2. vuoden amislainen täysin vapaaehtoisesti nousee ylös klo 06.20 ilman, että palaisi takaisin vällyjen väliin? Ja kun kyse ei ole edes työvuoroista ja maksullisesta ansiosta?
      MINÄ!
      Mitä sitä ei tekisi kaverin ja poropoikansa eteen?

Norilla olikin aikamoinen päivä! Pääsi treffailemaan Leidiä (labradori) ja Satua (ihminen). Melkeinpä tasan seitsemältä koputtelin heidän ovensa takana ja ilmoitin aamun alkaneeksi!
      Odoteltiin auringonnousua, mutta taivas oli sen verta pilvessä, ettei päästy kuvailemaan sitä... Nooh, onneksi pilvet häipyivät aamupalareissulla ja päästiin ottamaan syksyisiä kuvia:

Aamupalan jälkeen Nori ja Leidi menivät pitkäkseen vetelemään hirsiä, jolloin minä ja Satu saimme mahdollisuuden nauttia Supernaturalista ja kaikenmaailman fandomvideoista youtuben syövereissä! Sadulta puski Supernatural, minulta Sherlock (vaikea arvata, kenties?)...
     Illemmalla sitten lähdettiin Someron haukkukalliolle vähän kokeilemaan, mitä Nori tuumailee agility -esteistä, ja Satu lupasi pari kuivaharjoitteluesimerkkiä meille opeteltavaksi, jotta ollaan sitten teräskunnossa niiden asioiden puolesta kun päästään keväällä aloitusryhmään (toivon mukaan).

Nori arasteli kauhiasti putkea ja siltaa/puomia. Koetettiin kovin lyhyessäkin putkessa houkutella poikaa namilla, mutta ei niin ei. Lopulta ihana Satu päätti sitten hölmistää itsensä ulkopuolisen silmään (jos sellaisia olisi ollut) ja meni itse putkeen. Aikansa siinä meni, kun Nori haisteli varovasti namia ja hivuttautui lähemmäs, mutta jalkoja ei putkeen pistänyt!
        Kului lisää aikaa ja lopulta Nori ilmeisesti päätti, että nyt mennään eikä meinata sitten -kai. Hitaasti ja varovasti meni putken läpi ja sai palkkaa hyvästä työstä ja siitä se sitten jatkui! Putkeen mentiin lopuksi oikein vauhdilla eikä epäröinnin häivääkään enää!
        Seuraavana kohteena oli silta/puomi. Aikansa meni siinäkin, mutta hiljaa hyvä tulee eikä tuloksia tapahdu silmänräpäyksessä! Ensimmäinen kerta nameilla ja takkuroiden, toinen jo rutkasti paremmin! Hieno poika!

        Satu otti Leidin vuorostaan ja Nori laitettiin odottamaan sivummalle, jotta Satu saisi näytettyä ohjeistuksia koiran kanssa, joka osaisi homman jo valmiiksi - ja tietysti Leidin iloksi odottamisesta. Putki laitettiin kaarelle ja Satu näytti, kuinka tätä peliä oikein pelataan!
     Ehkä mekin Norin kanssa päästään tuohon samaan suoritukseen vielä!
     Alettiin kokoamaan esteitä pois, kunnes ehdotin Sadulle ihan lonkalta (kunnianhimoinen paskiainen kun olen), että mitäpä jos kokeillaan Noria putkeen vielä. (Siihen samaiseen mikä oli kaarella). Sadulla omat epäilyksensä, enkä ihmettele - Norihan pääsi vasta kosketukseen tässä lajissa ja nyt jo omistaja haaveilee suuria?! Tiedän, olen aikamoinen...
     Nori yllätti kumminkin ja meni putkeen! Läpi asti!
     Kyllä siitä agilitykoira tulee, jonkinlainen edes, vaikka vähän isokokoinen yksilö onkin. Harrastuksena ja energianpurkuna agilityä ajattelenkin, en kilpailutasoa :)
     Itsellä nyt vaan pitää tsempata oikean käden ohjausta (koiranpuoleista) ja näitä liikkeitä, joita Satu ystävällisesti neuvoi ja antoi ottaa videolle ^^

 Kiitokset Sadulle mahtavasta päivästä! Toivottavasti pääsen kannukseenkin joskus käymään ^^

Sadun blogin löytää täältä!

Blue scarf and he's just a smart ass...

Olen joko niin pahasti Sherlock -höyryissä tai sitten päässäni vippaa ja pahasti... Olen aina pitänyt Noria Watsonina (John Watson), koska sen luonne on aina viitannut siihen. Ystävällinen, avulias, uskollinen... Tietoja löytyy companionista riittämiin.
       Tänään kuitenkin päätin kokeilla - vain kokeilla! - tummansinistä kaulahuivia Norille. Ja voi herran pieksut, muutama Norin perusilme ja hörhöily ja siinä mulla oli oma Sherlock. Taidan olla sekoamispisteessä, missä se kolmas kausi viipyy...

Deducing this case...

...

On muuten tainnut pitää blogissa vähän hiljaista tässä jonkin aikaa. Syynä jälleen voisin käyttää koulukiireitä ja suurta laiskuuttani, mutta myös Norin jälkien siivoamista ja kotikutoisia pihatreenejä.
        Pojalla on vissiin murrosikä pian kynnyksellä, on alkanut sen verran pahojaan tekemään - yksinään kylläkin. Ei se meikäläisen aikana uskalla pahoja tehdä, sentään jotain tajunnut päähänsä tallettaa! Näitä pahantekoja ovat mm. sisällä kukkien tuhoaminen ja multien levittely, kirjojen repiminen, dvd-levyjen tuhoaminen ja kaiken mahdollisen muovikrääsän (joka on äidilleni arvokkaampaa kuin minulle) pirstaloiminen. Yritän sitten äitiäni rauhoitella, että kyllä se siitä ja hän pääsee meistä eroon kun minä valmistun puolentoista vuoden päästä.
      Kotikutoisissa treeneissä on treenattu vanhoja asioita ja opeteltu pari uuttakin temppua. Uusia temppuja ovat etsi -käskyllä tavaroiden hakeminen kun ne eivät ole näkyvillä - Nori suoriutuu tehtävästä yllättävän hyvin, vaikka välillä epäilen sen hajuaistin olevan olematon...
      Toinen temppu on käskysanan 'toivo' alla. Temppu on rinnastettu tassu -käskystä siihen, että laittaessani polvea Noria kohti ja toistan käskyn, se läimäisee tassun polven päälle. Nykyään ei enää tarvita käskyä. On se perkeleen nopea oppimaan... Naksutinkin on nykyään treeneissä enemmän mukana! Tämän vknlopun ollut ahkerasti käytössä ja nyt treenataan seuraamistakin jo jalan vierellä ^^ Muita suunnitelmia temppuihin olisi tavaran vienti paikkaan X kuten esimerkiksi koriin, ja toinen temppu mikä kutkuttaisi olisi tynnyri, mutta sille annan vielä rutosti aikaa. Ja tulevaisuuteen katsoen kun päästään agilityradalle kurvailemaan hyppyjenkin kanssa niin tietysti jalan yli hyppy ja syliin samoin ^^
    Kyllä siitä kunnon koira vielä tulee - ellei sitä jo ole!

...

Pentutapaaminenkin meni hyvin - paluuta lukuunottamatta, mutta se ei ollut Norin vika vaan omistajan.
      Jäin kasvattajan kanssa vielä vaihtamaan pari sanaa bussiasemalla ja hän tarkasti Norilta hampaat ja muut ja sitten sanoikin jo, että parempi mennä ettei myöhästytä. Otin Norin lyhyeeseen hihnaan ja hölkättiin bussia kohti, kunnes näen ovien sulkeutuvan... Siinä sitten juostiin puolikorttelia bussin perässä takkiheiluen, eikä bussikuski näe!
      Onni tuntui hymyilevän kun bussi jää liikennevaloihin, mutta Nori onnistuu kiertämään itsensä juuri sillä hetkellä lyhtypylvääseen! Yritän viittilöidän koiralle kiertämistä, mutta saan vastaukseksi vain katseen, joka sanoo: "Me ei ehditä!" ja sillä hetkellä valot vaihtuvat vihreäksi. Kierrän tolpan itse nopeasti ja lähden jälleen bussin perään. Nori koko päivän juostuaan vain köpöttelee perässä vittuuntuneena koko touhuun. Lopulta karjaisen niin lujaa keuhkojeni täydeltä SEIS! että taisi kuski huomata. Pysähtyy ja avaa ovet meille ja sanoo: "Taisi mennä vähän viime tinkaan?" NO SHIT, SHERLOCK! ...oli kyllä niin lähellä, etten haistattanut pitkiä ja hypännyt bussista ulos saman tien. Äiti kommentoi tilannetta myöhemmin: "Jos se luuli sun olevan lenkkeilijä?" JUU! Lenkkeilijä, joka heiluu takin kanssa ja huutaa perässä... TODELLAKIN!
     Nori meni matkatavarana ja nukkui paluumatkan bussin lattialla tyytyväisenä, vaikka olisi halunnutkin tehdä sen pehmeällä penkillä mieluummin. Taisi olla pojalle ikimuistoinen päivä, oli omistajallekin. Vaikka Nori vähän punkero oli muihin verrattuna, niin silti meno oli yhtä kovaa! Ja nyt on painoakin pudonnut jätkältä pari kiloa, joka on kuulemma löytänyt jo Norin suosituspainon, 18 kiloa!

Kuva: Kristiina Töykkälä

Kuva: Kati Savukoski
Minäkin siellä! ^^

Kuva: Kati Savukoski

Kuva: Kati Savukoski

Kuva: Kristiina Töykkälä
Minun pieni vaavi :3

Kuva: Kristiina Töykkälä

Kuva: Kristiina Töykkälä

Kuva: Kristiina Töykkälä
Ehdoton suosikkikuvani!

Äiti ja poika ^^

Valitettavasti Nori oli ainoa musta, joten sai kokea myös kiusaamisen ^^

Huomaa kyllä, kenellä on harrastelijakamera... Kyllä tuon Kristiinan 7D olisi niin namu ostos... *huokaus* toivottavasti sitten jouluna olisi pukilla yllätys kuusen alla ^^"


Mutta semmosta taas tällä kertaa! Huomiseksi (ihanaa, syysloma ja koiramaista ajanvietettä!) olisi suunnitelmissa auringonnousussa kuvailua tutun labbiksen omistajan kanssa (samainen labbis näkynyt täällä ennenkin!), joten Norille aktiviteettia tiedossa! Tiistai menee rauhallisissa tunnelmissa kotopihan treenailua ja omistajan Star Trek -kakun leipomista, ja keskiviikkona lähdetäänkin serkulle jälleen Ruskolle, jossa Nori pääsee viettämään aikaa westien kanssa ja tavataan varmasti Kristiina ja Kerttukin taas! ^^

He's perfect - or am I the only one who thinks so?

No niin... Tänään oli sitten paimion Match Show vuorossa.

En halua ikinä olla itsevarma. Jos siihen kerran sortuu, kyllä perästä kuulee ja tuntee, että virheeseen langettiin. Aina on hyvä olla avoin ja varautunut, itsevarmuus on pahasta. Sen olen oppinut. Toiveajattelu menee kategorioihin, jotka pitää pitää hyvässä tallessa, mutta aina voi ripauksen itselleen suoda sitäkin taika-ainetta.

Kaikki meni niin kuin salossakin; mentiin paikan päälle, Nori aluksi repi ja riuhtoi, murisi pariin kertaan, mutta sitä ei jatkunut kuin kymmenisen minuuttia ja poika pystyi rauhoittumaan. Johtuneeko se tuosta näyttelypannasta, sitä en tiedä. Odoteltiin omaa vuoroa ja siinä tehtiin kontaktiharjoitusta ynnä muuta. Päästiin kehään; vastustajana 4kk belggari Groenendael. Norilla oli hitusen vaikeuksia juoksemisensa kanssa kun tämä kehä oli nurmella, eikä poika ole tottunut siellä liikkumaan edes normaalisti; vain asfaltilla ja metsikön risuissa.
          Saatiin kuitenkin jotenkin homma pakettiin ja päästiin hampaiden katsomiseen ja tunnusteluun. Ei meinaa suutansa näyttää, tuomarilta vain kommentti: "Jos se siitä iän myötä."
         Juostiin taas ja Nori paransi. Punainen nauha.
         Punaisten kehässä me lähdettiin ensimmäisenä pois kehästä kuuden joukosta. Perässä seurasi Suomenlapinkoira. Lappalaiset lähtivät. Se siitä. Itsevarmuus oli virhe. En enää halua olla itsevarma, en halua sairastua tuohon kamalaan tunteeseen kun kuitenkin harmittaa, vaikka mitään syytä ei olisi! Tämä on harjoitusta ja toinen kerta vasta. Kyllä Nori parantaa, ja jos ei mätsäreissä, niin toivon mukaan kroppa ja naama miellyttää Lapinporokoirien kehässä. Virallisissa.
        Vähän kyllä pistää mietityttämään, että nyt näillä kahdella kerralla on ollut oikein millin tarkkaa saadaanko sininen- vai punainennauha, joten uskon, että kyllä Nori sinisessä kehässä pärjäisi, mutta punaisessa kehässä meitä aina mietitään ja sitten laitetaan ulos. Saadaan lämmintä kättä ja kiitokset.

Ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Poika meni hienosti, treenaamista vaatii tuo hampaiden katsominen ja tunnustelu, mutta mistä sitä treenaamaan kun ei meillä käy edes vieraita? Kaverini ovat eri paikkakunnilla koulua käymässä asuntolan avulla ja äitin tutut eivät uskalla tai eivät vain osaa ottaa rauhallisesti ja iisisti. Aina höslätään. *huokaus* Kyllä tämä tästä - toivonmukaan.

Ajattelin ilmoittaa Norin nyt kaikesta huolimatta Lahden virallisiin kisoihin. Haluan saada kunnollista kommenttia Norin kehityksestä ja ulkomuodosta ammattilaiselta!

Tänään tultiin Noria kommentoimaan, että aika valmis pakkaus se jo on - yllättävän nuori kyllä. Minusta aika on vain mennyt hyvin nopeasti; vähän vajaa viikon kuluttua poika on jo puolivuotias! Ja kaunis on, komea, minun pieni vaavi. Täydellisyys. Olenko minä ainoa joka ajattelee niin?

Ei mikään paras mahdollinen kuva, mutta kiireessä otettu. Koettakaa kestää.