sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Whole family walking!



Lenkkeilyä tältä illalta (27.4.), sain raahattua äipän ja vanhemman koirankin Norin ja meikän mukkaan!
    Pääsiäisloman jälkeiset päivät ovat olleet varsinaisia löysäilypäiviä, ei ole huvittanut tehdä mitään ja ollaan Norin kanssa kärsitty varmaan jonkinlaisesta masennuksesta kun ympärillä ei ole mahtavia ihmisiä koirineen päivineen. Kotona ja koulussa kaikki on samanlaista päivästä toiseen. En silti kiellä, koulussa on mahtavaa. En voisi enempää pitää amiskavereistani, joiden kanssa saan viettää mahtavaa aikaa niin kauan kuin sitä vielä riittää. Pian taas tulee kesäloma ja yksi kouluvuosi takana, viimeinen edessä... Kuinka se aika kuluukaan niin nopeasti?

Anyway! Laiskottelua ja loppuviikon lenkkeilyä, jep. Sitä on tämä hiljaiselo tarjonnut tälle viikolle. Yllä linkitetty musa on BBC Sherlockin kolmannen tuotantokauden soundtrackiltä, mahtavaa lenkkeilymusaa taustalle. Ai että...!
    Nyt ollaan alettu Norin kanssa kävelemään santateillä omistajan pienen kyykammon vuoksi...


^ AIVAN VARMASTI SIINÄ KÄVISI NÄIN! ^

Selvennetään ehkä asiaa sillä, etten pelkää käärmeiden käyvän itseni kimppuun vaikka kuva antaa ymmärtääkin niin. Toden totta, niskakarvat nousevat pystyyn ajatuksestakin, että sellainen viheliäinen olento purisi Noria... Hrr... Ei.

Kuitenkin niin, lenkkeilyä santateillä. Ihanan kesäinen sää on pitänyt illatkin suhteellisen lämpiminä ja tuuli on pysynyt poissa. Parempaa säätä saa toivoa... Vielä kun olisi lenkkeilyseuraa. Mutta minkäs sille mahtaa, ei täällä mettäkulmilla pahemmin lenkkeilyseuraa löydä, joten tarvitsee tyytyä tuohon saman katon alla porskuttavaan äitiin vain!
    Koko illan se kyllä on valitellut paikkoja, varsinainen urheilija siinä mullakin!







Ai niin, ja Norilla tuli vuosi ja kuukausi täyteen tänään!
Jee!

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Erinomainen poika varasertillä!


Otsikkokin sen kaiketi kertoo - meitin Mäntsälän reissu oli menestys!

Päivitys tulee vähän myöhässä, mutta on ollut niin paljon menemistä ja muuta, että ei yksinkertaisesti ole ennättänyt päivittelemään näyttelytulosta. Joko itse olen poissa kotoa ja arvostelulappunen on siellä tai sitten yksinkertaisesti kotona ei ehdi tekemään kuin työtä työtä työtä. Ei mitään varsinaista työtä, siivoamista ja kirjailijan uran aloittelua. Hah, kyllä minä vielä vuosituhannen vaihteessa saan kustantamolle jotain lähetettyä!

(Spoilers: salainen haaveeni on julkaista edes yksi täyspitkä romaani)



Näyttely järjestettiin 13.4. näyttely Mäntsälän ampumaurheilukeskuksella. Norin kasvattaja oli meidän sinne ilmoittanut, ja alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän tuli mennä sinne yhdessä ja hänen koiransa myös osallistua.
   Suunnitelmat muuttuivat vähäsen. Kasvattaja ei ilmoittanutkaan OMAA koiraansa, ja myöhemmin hänelle tuli työkeikka, jota ei voinut sivuuttaa, jotta olisi päässyt seuraamaan meidän menoamme. Ymmärrän täysin - itselläkin kokemusta työkeikoista, jotka ovat olleet esteenä! Ei siis hätiä mitiä, Kati!

Edellisenä päivänä (12.4.) olimme Norin kanssa käyneet treffaamassa Espoossa valkoistapaimenkoira Lumia (postaus TÄÄLTÄ) ja ajattelin Norin olevan iskukunnossa yön jäljiltä. Ei olisi liian pirteä ja innokas, ei liian väsynytkään yöunien jäljiltä. Noooh, jos koira ja omistaja eivät väsy sellaisen matkan teossa kuin me koimme, niin missä sitten?

Lähtö oli Salosta klo 6.57 junalla kohti Pasilaa, jossa meillä oli vaihto Keravalle. Herätys tuli siis ennen kuutta. Kamat olivat kasassa ja matka oli valmis alkamaan!
   Pasilassa meitä odotti 7 minuutin vaihto. Minä niin inhoan vaihtoja jo valmiiksi, mutta että 7 minuutin vaihto?! Juu ei. Ehei. Lopputulos oli se, että kannoin Norin liukuportaissa ylös sekä alas. Alastulo tuollaisen ~23 kiloisen, vetelän porokoiran kanssa oli iiiiiihan pikkuruisen ongelmaista. Nooh, ylöspäin mentiin askeleiden kanssa takana tulevan murjonaama ihmisen takia, muut taisivat pitää liikuskeluamme huvittavana.

Keravalla meitä odotti Norin veljen, Väiskin omistaja! Hän tuli turisteilemaan koiransa kanssa Mäntsälän näyttelyyn ja me saimme häneltä kyydin paikan päälle (ja pois). Kiitos Inkerille!
   Olimme ajoissa paikalla ja seurailimme muiden koirien kehiä ja muita paikalle lipuvia ihmisiä. Eräät pari naista (siinä 20-30-vuoden hujakoilla) saapuivat sateiseen ja kuraiseen Mäntsälään mukanaan ainakin viisi suomenlapinkoiraa. VIP-teltan pystytys sujui naisilta kiroilun merkeissä ja en voinut olla vähän tiskumatta. Näytti kuin chihuahua-ihminen olisi vahingossa päätynyt suomenlapinkoiraan...

Huvittavien naikkosten saatua telttansa pystyyn alkoi porokoirien kehän alku olla lähellä. Otimme Norin kanssa pieniä lämmittelyjä ja hienosti meni. Katastrofimätsäristä ei ollut tietoakaan.
   Kehään mentäessä yritin ajatella olevani rento ja viilipytty. Ei mitään vakavaa, kyllä Nori hoitaa homman. Se osaisi olla edukseen ja pärjätä. Tiesin sen. Kehässä meidän kanssa oli jälleen kerran vain yksi toinen junioriluokkalainen. Saimme juosta edessä (luojan kiitos) ja siitä se lähti.

Tuomari: Esa Ruotsalainen

"Tyypiltään ja mittasuhteiltaan erinomainen. Keskikokoinen. Hyvä pään malli.
Hyvä rungon vahvuus. Riittävä raajaluusto. Turhan jyrkkäasentoinen lantio.
Riittävästi kulmautunut. Hyvä karva. Liikkeessä takapotku saisi olla hieman saattavampi. Miellyttävä käytös."

ERI JUK 1 SA PU3 VASERT

Paras uros kehässä oli ylivoimainen voittaja, en kyseinalaista hetkeäkään tuomarin päätöstä!



Näyttelyn jälkeen kävimme leikittämässä Noria ja Väiskiä. Vähän molempia omistajia arvelutti, kuinka mahtavat tulla urosveljekset toimeen kun eivät ole sitten pentutapaamisen jälkeen nähnyt.
      Eipä meinannut suun loksahdus välttyä kun jätkät leikkivät kuin vanhat tekijät. Pari ärähdystä tuli, muttei mitään vakavaa - Nori kun on tuollainen nössykkä. Ei se uskalla vastaan laittaa vaan aina ollaan maassa valmiina antautumassa, liekö hyvä piirre sekin.

Näyttelyistä kotiuduttiin siinä seitsemän jäljestä odotettuani kiinalaista ruokaani yli puolituntia, mutta loppu ilta meni kyllä unten varjolla. Mahtava päivä oli takana ja vielä mahtavampi viikonloppu muistoina mielessä!



Meidän junioriluokan video löytyy tuosta. Nori oli edustaja, minä en niinkään. Joteeen....
Keskittykää Noriin niin hyvin kuin mahdollista, vaikka omistaja onkin niin epäedustava.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Black and white - holiday out of home!


Turku, täällä jälleen - Ruskolla tarkemminkin. Tultiin karistamaan tänne kotinurkkien pölyt ja viettämään letkeää pääsiäislomaa serkkuni tykö. Tarkoitus oli vetäistä treenikäs loma, mutta Norin hieronta-ajan vuoksi jouduttiin jättämään ainakin koiramainen urheilu vähemmälle. Onneksi Nori on saanut oman kulutuksensa tutulta kaverilta nimeltä: Hermanni!




Menoa ja vauhtia piisasi ensimmäisenä iltana elikkäs keskiviikkona (16.4.). Koulusta pyytelin torstain vapaaksi, jotta seuraavana päivänä ei tulisi kiire hierojalle. Keskiviikkoilta meni siivotessa autotallia tänäpäistä (19.4.) historiikkiä varten. Mitään kummempaa ei olla vieläkään oikeastaan tehty, pientä temppukoulua pyöritetään nyt näille kahdelle toimeliaalle tontulle. Katsotaan, jos saadaan videomateriaalia valmiista tempusta!




Ja sitten itse hierontakäyntiin.
   Meillä oli varattu hieronta Leppoisat Tassut -nimisessä mestassa. Alku ei ollut mikään mahtavin. Olin itse kirjoittanut osoitteen väärin, jonka myötä ajoimme n. 30minuuttia ylimääräistä, mutta onneksi pääsimme vielä varatulle ajalle - ilmeisesti heti meidän jälkeen ei ollut asiakkaita.

Hyviä uutisia on, että ei paljoa ollut jumeja ja kirenemiä. Vähän takajalkojen sisäpinnassa oikealla puolella löytyi ja oikeanpuoleisen etujalan lihas oli vähän turvoksissa. Nori käyttäytyi hienosti ja nukkuikin osan ajasta. Ei noussut kertaakaan ylös - korkeintaan pää kohosi hitusen pariin otteeseen.

Sitten vähän huonompiin uutisiin.
   Hieroja epäili Norilla olleen toispuoleinen lukko lonkassa. Kehotti kuvauttamaan, jos siltä tuntuu seuraavalla eläinlääkäri kerralla. Tähystykseen Norin tie vie ensikerralla kun mennään hakemaan rokotuksia uudelleen - en kyseinalaista hierojan neuvoja. Parempi olla ottamatta riskejä. Toivottavasti ei mitään pahaa ole tiedossa...


KUITENKIN. Ei nyt pidä jäädä märehtimään vaan tehdä hierojalta saamien vinkkien mukaan arkea ja yrittää olla miettimättä liikoja. Sunnuntaina käy tie kotio, mutta sitä ennen pyritään näkemään Kerttua ja Kristiinaa. Minulla on sille urpolle synttärilahja, joten paras näkemisen onnistua...!

Näihin tunnelmiin ja kuviin, näkyillään taasen!



keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

A small little girl who is white as snow: Lumi




Viime viikonloppuna, lauantaina (12.4.) otimme Norin kanssa suunnan kohti Helsinkiä, josta matkamme jatkui n. kahden ja puolen tunnin bussimatkan jälkeen Espoon Tapiolaan katsomaan kaunista neitokaista, 11 viikkoista valkoistapaimenkoiraa nimeltä Lumi.
    Voi hellanlettas että siinä oli valloittava ja söpö pentu! Vähän Nori taisi olla pelottava musta koira, mutta hyvin Lumi otti Norin vastaan - samanmoinen Nori oli Lumin ikäisenä tavatessaan ensimmäisen kerran labradorinnoutaja Leidin. Samoissa kokoeroissakin taatusti pyörittiin silloin!

Päivä oli hitusen vilpoisa ja tuulinen, mutta ei se näyttänyt koirien menoa haittaavan - ainoastaan kuvaajan näpit meinasivat jäätyä kiinni kameraan. Monista punkkivaroituksista huolimatta Nori uhmasi näitä nilviäisiä ja päätti käydä pienellä kastautumisreissulla niemenkärjessä ja pyöriä ja mönkiä rantakasvien seassa. Vähän kyllä pelkäsin, että loppuillan saakin viettää punkkipihdit kourassa...




Lähdimme vaihtamaan niemenkärjeltä pienoiseen metsämään maisemaa ja sain kokea varsinaisen ylpeyden hetken. Pidimme koiria vapaana rauhallisella seudulla, jossa autoja ei kulkenut. Lenkkeilijöitä, pyöräilijöitä ja muita koiranulkoilijoita saattoi satunnaisesti liikkua viereisellä kävelytiellä. Lähdimme ylittämään kävelytietä ja Nori näki koiran kauempana. Poika tuhahti kerran ja sanoessani jatkamaan matkaa poika lähti etiäpäin. Valkkarilapsonen pyöriskeli jaloissani ja onnistuin tallomaan sen jotenkin ja Lumihan huusi kuin syötävä. Nori kääntyy katsomaan taakse, mikä on hätänä. Koirani katseesta jo näen, että takanamme on samainen koira ja ulkoiluttajat, jotka Nori oli nähnyt kauempana. Kirosin mielessäni.
      Nori lähti kohti toista koiraa kamalalla murinalla ja vahtipuhinalla, luultavasti luuli tämän tehneen Lumille jotain. Nori pyyhältää ohitseni ja karjaisen keuhkojeni täydeltä: "NORI, EI! SEIS!"

Kaksi metriä kontaktiin. Koira pysähtyy, kääntyy ympäri ja palaa luokseni.

Ylpeyden riemulla ei ollut rajaa. Norille toiset koirat ovat aina olleet niin sanottu 'ongelma'. Ohitustilanteet ovat olleet jäätäviä, nykyään jo jokseenkin siedettäviä. Koiran luokse menemisen pysäyttämistä en uskonut koskaan tapahtuvan. Huhheijaa, poika näytti, että ehkä pieni toivonkipinä sittenkin kytee jossain!
      Yksi osatekijä onnistumiseen oli todellakin toisen koiran ulkoiluttajat. Pariskunta oli kuin ei olisi huomannutkaan Noria vaan jatkoivat eteenpäin normaalisti, ja tietysti kiittäminen käy, ettei koira ollut aggressiivinen tai provosoituva. Onni oli matkassa myöskin.







Metsässä pyörimisen jälkeen palasimme takaisin Lumin omistajien asunnolle ja rupattelimme vielä hetken niitä näitä. Noria alkoi ilmeisesti väsymys painamaan, poika makoili lattialla ja antoi Lumin leikkiä ympärillään ilman vastalauseita.
   Kello kävi ja piakkoin oli aika siirtyä linja-autopysäkille odottamaan paikallisbussia, suunnitelmissa oli keritä klo 18.00 lähtevään bussiin. Kappas keppanaa julkinen oli myöhässä (ei pettänyt minua ensimmäistä kertaa) ja myöhästyimme paluubussistamme. Ei hätä ollut tämännäköinen, seuraava bussi lähtisi tunnin kuluttua, mutta silti sappeni kiehui. Tunnin istuminen Kampin linja-autoasemalla olikin juuri sitä, miten halusin kuluttaa lauantai-iltani loppua...

Selasin aikani kuluksi päivän kuvasatoa, kunnes olin käynyt molemmat muistikortit läpi ja laittanut kameran takaisin reppuun. Ihmiset katselivat minua ja Noria ja kehuivat hiljaa toisilleen koiran ulkonäköä, osa katsoi vähän arvioivastikin.

Piakkoin viereemme istui ehkä n. 8-vuotias poika sekä hänen äitinsä. He puhuivat keskenään ruotsia ja siinä vaiheessa itselläni tuli pieni jännityksen aalto. Poika kulutti paljon huomiota Noriin ja pelkäsin hänen alkavat taalaamaan minulle svenskaa. En ole kielessä hyvä, vaikka kouluarvosanat muuta väittävätkin. Ymmärrän ruotsia hyvin, en puhu sitä juurikaan. Ymmärsin siis pojan ja äidin välisen keskustelun Noria kohtaan, johon liittyi koiran sööttisyys ja muut kehut.
      Yhtäkkiä poika kääntyi rohkaistuneena puoleeni ja ajattelin, että noniin, viritäpä kielipääsi. Poika katsoi minua suoraan silmiin ja kysyi: "Anteeksi, saako silittää?"

Hymy levisi kasvoilleni yllätyksen myötä ja nyökkäsin ja vastasin myöntävästi. Poika tipahti penkiltä nopeasti Norin viereen polvilleen, antoi Norin haistella ja antoi koiran ottaa rauhassa. Sitten Nori alkoi jakelemaan märkiä pusuja pojan kasvoille ja linja-autoaseman ilmapiiri vaikutti... paranevan. Ihmiset ympärillämme hymyilivät ja nauroivat pojan kanssa Norin näyttäessä herkän luonteensa. Samaan aikaan Noria paijatessa poika kehotti äitiään (ruotsiksi) tulemaan myös paijaamaan. Pojan äiti pysyi aloillaan ja vaikka kuinka poika suostutteli, ei äiti liikahtanut.
     Lopulta poika palasi takaisin omalle paikalleen ja hymyili minulle. Hänen äitinsä sanoi (ruotsiksi taas) kuinka söpö Nori on. Edessäni istuva nainen (puheesta puhelimessa päätellen) oli luultavasti venäläinen ja hänkin hymyili minulle. Nori oli varsinainen sydänten valloittaja!


Kotiin päästyämme piti pakata näyttelyvermeet valmiiksi. Seuraava päivä, sunnuntai (13.4.) oli varattu Mäntälässä järjestettyyn viralliseen näyttelyyn. Lisää matkustamista, junalla tällä kertaa oli luvassa. Uupuneena pakkasin tavaroita, hotkaisin nuudelit kitaani ja jutustelin vielä hetken Kristiinan kanssa facebookin välityksellä, kunnes painuin sovinnolla pehkuihin.
     Lisää näyttelystä seuraavassa postauksessa!


^Nori ei arastellut kylpeä mudassa ja kaikessa muussa sottaisessa päivää ennen näyttelyä... ^

Ja Lumin omalle sivulle löytää TÄSTÄ

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Feeling my way through the darkness, guided by a beating heart...



Hiljaiseloa, hiljaiseloa....
      On ollut kyllä hiljaista jokseenkin pitkään, pahoittelut siitä! 

Meillä nyt ei ole tapahtunut mitään uutta. Samaa arkea jatketaan kuin aina ennenkin - PAITSI, että minä palasin koulunpenkille takaisin opiskelemaan. Työharjoittelu paikallislehdessä päättyi haikeisiin tunnelmiin ja ikävä jäi kaikkia kanssa työskennelleitä!

Nori oli kyllä koko työharjoittelun tähti. Jätkä hurmasi asiakkaat ja työntekijät mennen tullen - työskentelyni arvioinut opettaja vain ei tainnut pitää jässikästä. Nooh, pomoni sanoikin asian olevan työpaikan ja työntekijän välistä - ei koulun.

Läksiäislahjaksi saatiin Norin kanssa kassillinen herkkuja kumpaisenkin nassuun: Norille porsaansaparoita pari pussia ja meikäläiselle fazerin karkkeja. Lisäksi saatiin 30 euron lahjakortti paikalliseen eläinkauppaan! Ei kyllä ole mitään käryä, mitä me mentäis sieltä shoppailemaan... Luultavasti ainakin noutokapula tarttuu mukaan ja mitä nyt mieleen juolahtaa. Kunhan vain saisi tehtyä kalenteriin AUKON, missä välissä ennättää sinne liikkeeseen...


Oltiin me Norin kanssa pitkästä aikaa mätsäröimässäkin! 5.4. oli Salossa match show, joka oli ilmainen, joten pakkohan oli mennä kokeilemaan onneaan! Järkytys ilmeni kyseisenä aamuna kun tajusin Norin menevän aikuisten kehään... Siellä pitäisi osatakin jotakin!

Voi elämän käki kyllä... Mä en tiedä, mikä tolla koiralla on menossa näiden mätsäreiden kanssa. Tuo kerta nyt oli aivan katastrofi. Norin keskittyminen oli jossain persauksissa heti alkuunsa, juokseminen oli kamalaa, keskittyminen oli jossain hevonkutussa ja se jopa HYPPI TUOMARIA VASTEN.
   Nori ei IKINÄ ole hyppinyt tuomari vasten, se ei ole koskaan välittänyt siinä jököttävästä ihmisestä! Yritin siinä sitten saada Norin rauhoittumaan ja olemaan edes vähän edukseen. Kommentti saatiin hampaista, että ovat nätit ja valkoiset. Koiran tulee olla ilonen, oli tuomarin kommentti lopuksi.

Katsoin sitten kehässä kanssamme olleen labradorinnoutajan menoa ja se meni niin kauniisti ja paremmin kuin Nori, että sanoinkin jätkälle jo, että hän tuli hakemaan toisen sinisen nauhansa äskeisellä käytöksellään. Labradorinnoutaja tuli ja meni ja tuomari toi nauhakkeet ja meille tuli PUNAINEN?!
    Pökerryksissä menin sitten kehän laidalle ja sanoin äidillekin, että millä helvetin perusteella? IHAN OIKEASTI. Noh, punaisten kehä meni odotetusti yhtä kamalasti kuin ensimmäinenkin ja ei sijoitusta tullut. Punaisten kehässä toistui sama, mikä edellisessä mätsärissämmekin: Nori ei pystynyt keskittymään mihinkään. Vilkuili sivuille kaameassa paniikissa, ei suostunut seisomaan vaan koko ajan tukeutui istumaan jalkojani vasten. Yritin muutamaan otteeseen asetella koiran uudelleen liikkeillä, mutta ei niin ei. Lopulta yritin nostaa asennon edes suoraan laittamalla käden takajalkojen eteen ja kevyesti siirtää nostamalla. Muutamaan otteeseen tein näin ja yritin saada pojan edes jonkinlaiseen ruotuun, onhan seisominen meidän valttimme ollut aina!

Yhtäkkiä Nori sitten päätti, että häntä pahoinpidellään. Koira veti niin pieneen kerään itsensä ja kaatui suoraan kyljelleen, häntä niin pitkällä vatsan alla kuin vain oli mahdollista. Siinä sitten makasi 23 kiloa asfaltilla koko jätkä eikä meinannut hevillä nousta ylös. Meidät tietysti paiskottiin ulos kehästä ensimmäisten joukossa, mutta mielen perukoille jäi kummittelemaan Norin käytös. Onko se kipeä? Onko lihasjumi? Vaiko vain joku mörkökausi menossa?

Kotona poika ei pelkää mitään, ei esitä kivun merkkejä jos nostelee tai pistää juoksemaan ja menemään esteiden yli metsikössä. Aika kummaa sinänsä tuo käytös, sillä mätsäreissä sitä esiintyy. Turun Winter Dog Showta edeltävässä mätsärissä oli tämä sama homma, mutta virallisessa taasen ei mitään...

Tulipa ainakin herättyä aikaisin mätsäriä varten, ja koska paikanpäällä meni yllättävän pitkään, nälkä oli suunnaton. Norille ostettiin kalkkunankauloja lohdutukseksi ja matkattiin kotiin ABC:n ruokailun kautta. Kuvia tapahtumasta ei ole, sillä kamera unohtui kotiin pienen kiireenpoikasen turvin.



On meillä kyllä hyviäkin uutisia! Laitoin ilmoittautumislappua eteenpäin Agility -kurssia varten ja jäin odottamaan lisätietoja kys. alkeiskurssista. Vastaus tuli nopsasti parin päivän kuluessa ja me aloitetaan agility Norin kanssa ensikuun alussa!



Blogger teki jotakin kamalaa kuville, eivätkä ne näytä julkaisukelpoisia olevan....
Nämä vielä MENETTELEE.

*huokaus*