lauantai 31. toukokuuta 2014

Very doggy weekend part 2




Hiljaiseloa on piisannut jonkin verran, pahoittelut siitä.
Tämä jatkopostauskin on odottanut omaa aikaansa melko pitkään...
Kuitenkin, hoidetaan tämä pois alta!


Sunnuntai (18.5.) päivän menoa ja meininkiä Turun suunnilla, jatkoa postaukseen Very doggy weekend part 1!



Sunnuntai

Meinattiin Kristiinan kanssa, että jos nukuttais sovinnolla vähän pidempään, kun lauantai oli ollut niin 'aikainen' ja liikunnallinen. Nooh, minä heräilin pitkin aamua joko siihen, että koirat leikkivät ja remusivat vuoroin lattialla, vuoroin naamalla, tai sitten Hessu (kilpikonna) päätti viihdyttää orkesterimaisella rumpusooloilla - tai sitten vain heräsin.

Kymmenen maissa oli vihoviimeinen herätys ja silloin noustiin ylös ja kärsittiin aamulagaamisesta. Suunnitelmissa oli käydä vähän agiliitämässä, mutta sitä ennen käytiin kusettamassa koirat ja käytiin noutamassa aamupalaa viereisestä kaupasta. Nom nom, katkarapuleipä on hyvää!


Kuuma päivä ja aurinko helotti täydeltä taivaalta, ei pilviä missään. Yritettiin kuitenkin uhmata ilmaa ja vetää agitreenejä ulkona, mutta selväähän oli, ettei siitä tullut oikeastaan mitään. Liian kuuma ja koirien keskittyminen katkoili koko ajan. Nori veti hienosti puomia ja pujojakin harjoiteltiin, kunnes päätettiin käydä katsomassa, olisko meille hallissa tilaa. Ja oli kuin olikin!
       Sisällä tehtiin tunnelia, pujoja ja rengastakin otettiin. Nori osasi hommansa todella hyvin! Ei kyseinalaistanut pahemmin ja suoritti esteet todella hienosti! Kyllä saa olla ylpeä tuommoisesta kaverista, olisin nimittäin uskonut sen sisäistämiskyvyn olleen jokseenkin heikompi...





Aksaamisen jälkeen kiidettiin vähän viilentymään:



Nori ei ui, ei sitten millään halua pulahtaa uimaan! Ei niin ei! Kyllä kahlailemaan mennöö, mutta hän ei halua keppiä noutaa vetten keskeltä. Onko mulla urpo vai urpo poropoika?
    Aksaamisen ja viilentymisen jälkeen annettiin koirien huilata ja käsiteltiin jälleen kuvia ja lagailtiin tietokoneiden ääressä Kristiinan kanssa. Kello kävi ja pian oli meidän aika rientää Norpan kanssa junaan. Heiluttaa heipat Kertulle ja Kaapolle ja painua kotiin. Oli aivan mahti viikonloppu, karvainen ja nopsakka, menevä ja vauhdikas!



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kun lapsi rääkyy ja koira haukkuu, kumpi jää ja kuka lähtee?


Facebookin Koirat -ryhmässä törmäsin tällaiseen kysymykseen:

"Onko raskaus/lapsen saanti mielestänne 
järkevä/pätevä syy luopua koirasta?"


Tiedän kyseisen yhteisön/sivun olevan varsinainen noidankehä, siellä tapellaan tuon tuostakin ja välillä meininki on niin lapsellista, että ei voi kuin silmiään pyöritellä. Harvoin päädyn edes kommentoimaan sivun julkaisuihin, mutta tähän aiheeseen minulla itselläni on yllättävän vahva mielipide. Halusin tuoda sen julki ja toinkin. Tässä postauksessa avaan itseäni ja omaa mielipidettäni vielä laajemmin.


Kommenttini ei saanut negatiivista vastaanottoa, se oikeastaan oli yksi muiden joukossa, mutta se keräsi silti viisi (5) tykkäystä, joka on omasta mielestäni niin monen ihmisen keskustelussa ja kommenttivyöryssä melkoisen paljon.
       Useimmiten ilmaisen oman mielipiteeni kärkkäästi ja siten, että se on kuin persreikä, jokaisella on omansa. Tai sanottuna, useimmiten ilmaisin mielipiteeni näin. Mennyt aikamuoto. Olen ehkä vähän oppinut jotakin osatessani ilmaista mielipiteeni vähemmän provosoiden, kuitenkin jotenkin omatapaisesti. Vähän vain kutitan nukkuvaa härkää, vähän vain.

Kuten se tuossa print screenissäkin näkyy, mielipiteeni on juurikin tuo.

Itse ottaessani ensimmäistä koiraa, tässä tapauksessa Noria, tiedostin koiran eliniän odotteen ja sen mukana tulevan vaivan. Siihen mennessä olin jo nähnyt tarpeeksi rääkyviä lapsia tietääkseni, että koiralapset tulevat aina olemaan minulle enemmän kuin ihmislapset. Olen kerran ollut jo valmis pitämään koulussa pienen luennon aiheesta: "Kasvata lapsesi niin kuin koulutat koirasi." Mutta se on sitten toinen postausaihe, pysytään nyt tässä tulevassa lapsessa.
       En siis itse halua lapsia, en. Ne vievät aikaa ja ovat kamalia, vievät ihmisestä omanlaisen vapauden. Eikö koira sitten vie? Minä koen koiran ottamisen mukaan matkalle paljon mielekkäämpänä ja helpompana, mukavampanakin seurana. Jonain päivänä haluaisin lähteä Norin kanssa Skotlantiin, Irlantiin, Hollantiin... Minne vain missä olisi paljon nummia ja kukkuloita, paljon maata mitä kiertää ja minkä auringosta ja maisemista nauttia. Lapsea lykkäisin kärryissä tai kuuntelisin väsymyksen valitusta tai sitten teini-iässä olevaa angstaamista, jossa pelkkä kävely on naurettavaa. Koira ei valittaisi. Nori ainakin nauttisi. Ja matkustaminen on jo yksi syy, miksi miellän enemmän koiria kuin lapsia.

Ottaessasi koiraa, sitoudut kouluttamaan/kasvattamaan sen mallikansalaiseksi. Siihen kuuluu lasten ja muiden ihmisten sietäminen. Ottaessasi koiran, sinun on pitänyt miettiä, haluatko lapsenkin. Miettiä ja ymmärtää, ettei se välttämättä ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Ottaessasi koiraa sen pitää olla tarkasti mietittyä, kaikki. Ei ainoastaan muutaman vuoden päähän vaan koiran koko eliniäksi. Et voi vain herätä yhtenä aamuna ja sanoa: "Haluan lapsen." ja sitten katsoa koiraa ja miettiä, tuleeko se toimeen.
      Ennen kuin otat koiran, ole varma päätöksestäsi. Sitä minä pyydän.

Koirat -sivulla kuitenkin tuli esiin kommentti, että mitäpä jos koira ja lapsi ei tulekaan toimeen? Jos koira on aggressiivinen lasta kohtaan?
     Tähän minun olisi tehnyt mieli sanoa jotakin vähän rumaakin, mutta päätin olla hiljaa. En halunnut ihmisten vihaa niskaani. Haluan sen niskaani täällä, kerryttääkseni kommenttitilastoja, joten sanon poispyyhityn kommentin täällä.
     Jos se koira on aggressiivinen lasta kohtaan, eiköhän omistajan tulisi katsoa peiliin ja miettiä, kuka sen koiran on kasvattanut ja kouluttanut?

Vielä enemmän niskakarvojani nostaa pystyyn tilanne, jossa perheessä on useampi koira ja yksi niistä annetaan pois vauvan tieltä. Tuntuu/kuulostaa siltä kuin koira vaihdettaisiin lapseen. Lapsi tulee, koira potkaistaan ulos. Kaikki annettu rakkaus on mennyttä ja turhaa, ihminen vie paikan. Onko se kuitenkaan uutta, ihminenhän vie tässä maailmassa muutenkin niin paljon.
      En voi olla toistamatta niitä sanoja, joita minulle on toistettu ja joita toistetaan jokaisena hetkenä, kun koiraa ollaan ottamassa: Ole realisti ja tajua, kuinka kauan se koira elää. Kuinka kauan se on luonasi ja kuinka kauan sinun tulee antaa sille aikaa. Älä ota sitä hätiköiden, älä siksi että naapurilla ja kavereillakin on. Mieti tarkkaan. Mieti, että se on pentu ja sen kestää aikuistua. Tajua, että nykypäivänä lähes jokainen rotu elää ainakin kymmenen vuotiaaksi. Älä ota koiraa yhden yön päätöksenä, harkitsee pitkään ja ota selvää, sopiiko rotu juuri sinulle ja omaan elämääsi.
      

Jollei mielipiteeni ole tullut jo selväksi, mielestäni vastaus kysymykseen on EI.

Kysymys on kuitenkin niin monialainen ja laaja, ettei siihen varsinaisesti ole oikeaa vastausta - vain mielipiteiden aaltoja, joita voidaan ehkä yrittää kutsua vastauksiksi. Ehkä. Monia tapauksia voi löytyä, jossa aika ei riitä koiralle, koira ja lapsi eivät tule toimeen, lapsella on allergia, lapsella on ylimääräinen kromosomi ja down-syndrooma.

Ovatko nämä kuitenkaan hyviä syitä loppujen lopuksi?
Jos koira on jo mallikansalainen, onko lapsen vamma syy luopua koirasta?
Entä ajanpuute? Yksinhuoltajuus?

Loppujen lopuksi minusta kyse on siitä, onko osannut kouluttaa koiransa oikein. Pennusta asti. Jos koira on tottelevainen ja osaa sopeutua uusiin asioihin, miksi lapsen tulo olisi este? Lapsen raahaaminen kerrostalossa, jossa ei ole hissiä, ei tule olemaan ongelma, jos koira on opetettu kulkemaan ilman hihnaa/hihnan laahatessa maata ja olemaan tervehtimättä jokaista vastaan tulevaa ihmistä. Koira kulkisi nätisti rattaiden vierellä kun se siihen olisi opetettu - pienestä asti.
  Koira ei tule olemaan mustasukkainen, jos siihen ei anneta aihetta. Kuka tahansa tulee mustasukkaiseksi, jos uusi käärö kotona saa enemmän huomiota kuin hän itse, joka ennen sai sitä eikä nykyään yhtään. Tästä voisi jatkaa esikoisten syrjintään lapsiperheissä, mutta ehkä jätetään asia sikseen.

Jos haluan tuoda asiani ja vastaukseni edes jonkinlaiseksi järkeväksi lauseeksi se lienisi tämä:

Ainoa kunnollinen ja hyvä syy koiran luovuttamiseen lapsen tieltä, olisi mahdollisesti allergia, joka vaikeuttaisi lapsen elämää. Muissa tapauksissa kyse on ainoastaan omistajasta, joka on joko epäonnistunut koiransa kouluttamisessa/kasvatuksessa, tai ei sitten vain yksinkertaisesti jaksa nähdä vaivaa enää koiraansa.


Lapsi menee etusijalle (kuten sen jokaisen mielestä kuuluukin, minä olen vain minä) ja koira jää vähempiarvoiseksi, kiviriipaksi. En edellenkään näe lapsia hyvässä valossa, se vaikeutuu päivä päivältä kun saan lukea ja nähdä ilmoituksia kotia etsivistä koirista, jotka ovat saaneet häädön kotoaan lapsen takia. Lapsen. Itkevä räkäkuono vie koiralta kodin, koiralta, joka rakastaa sinua enemmän kuin kukaan muu tulee koskaan rakastamaan.
      Joko olen kieroon kasvanut tai sitten lapsien negatiivisuus osuu minuun herkemmin kuin muihin.

Olen pahoillani, jos loukkaan jotakuta.
Kaikki eivät ymmärrä minua, mutta en minäkään ymmärrä kaikkia.

Mielipiteemme ovat erkanevia, mutta tämä on minun.
Ja minä en näe milloinkaan tarpeeksi hyvää syytä koiranluovuttamiseen pois lapsen tieltä.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Very doggy weekend! part 1




Viikonloppu on takana ja varsinaisen kuuma vknloppu olikin. Huhhuh. Kesä tuli niinku tumpsahtaen. Lauantai menetteli vielä, mutta sunnuntai ja MAANANTAI... voi elämä. Kyllä lämpöä ainakin piisaa. Mutta valittaa ei saa nytten! Tätä on odotettu koko kylmä talvi, joten helteistä valitan vasta kesän lopulla - jos silloinkaan!


Missä me sitten huristeltiin TAAS?

Missäpä muuallakaan, Turussa tietysti!


Perjantai-ilta kului töissä, joten Turkuun lähteminen siirtyi lauantaiaamuun. Kuinkas aamuun? Nooh, juna lähti 8.30, joten herätys tuli siinä seitsemän jäljestä. Aijai, aamuvirkuksi olen niin tullut koulun ansiosta!
   Turkuun kävi siis tiemme ja vietimme mahtavan vknlopun Kristiinan luona! Nori pääsi näkemään sisteriään ja Kaapo -kaveria pitkästä aikaa. Leikki maistui halki viikonlopun, ja tämä eka postaus (part 1) käsittelee meidän ensimmäistä päiväämme eli lauantaita!

Kristiina tuli hakemaan meitä juna-asemalta, josta lähdettiin heti Jäkärlän luontopolulle lenkkeilemään. Siellä meitä odotti Kristiinan ystävä Nelli kahden koiransa, Redi dalmatialaisen ja Judi cavalierkingcharlesinspanielin kanssa. Siinä olikin ensimmäinen uros, joka tuppasi ottamaan yhteen Norin kanssa. Onko mun pikku pojasta tullu äijä, joka meinaa vähän puoliaan pidellä? Herranjestas!
  Lenkki sujui kuitenkin mahtavasti yhtä yhteenottoa lukuun ottamatta, 6 kilometrin lenkkiin kulutettiin kolmisen tuntia aikaa kaiken metsässä rämpimisen ja kalliolla kiipeilyn seurauksena. Kuuma oli ja hiki, juttu luisti ja Nellistä kuoriutui mahtava persoona! Räväkkä ja selvä mielipiteidensä kanssa, sellaisesta jutustelusta minäkin pidän! (Vaikkei siinä normaalissakaan tavassa vikaa ole!)




Käytettiin koiria uimassakin, vaikka eihän tuo minun urpo ui, vaikka hänen äitinsä onkin varsinainen vesipeto! Yritin Noria viedä uimaan käärimällä lahkeet itseltä ylös ja kaulapannasta vieden, mutta ei niin ei. En viitsinyt pakottaa, kerran sain jätkän vedessä kauhomaan, muuten näytti niin kamalia merkkejä, että turha sitä toista kiusata.
    Kerttu puolestaan ui todella nätisti! Kateeksi käy tuollaista vesipetoa! Ja vähän sääliksi, vesi oli -hrr- kylmää... Siis todella kylmää, pisteli oikein jaloissa eikä siellä voinut kauaa kökkiä! Miten jotkut edes tarkeni käydä uimassa koko vknlopun aikana? Vai olenko minä vain vähän herkkänahkainen?



Lenkiltä päästyämme olimme Kristiinan kanssa aikalailla väsyksissä, tai minä ainakin olin. Jalkapuolena liikenteessä, kolmen tunnin lenkillä, ylä-alamäkiä... Miten se sanonta menikään? Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Mutta jäätelöä vaan nassuun ja kylmää limpparia päälle, kyllä siitä hyvä tulee!
    Jotenkin me saatiin kulutettua monta tuntia nörtteillen. Istuttiin tietokoneilla, muokattiin kuvia, oltiin hiljaa ja minä soitin kamalaa (Kristiinan mielestä) musiikkia. Minkäs minä sille voin! Olen ihminen, joka pitää romanttisista komedioista ja jos jonkinlaisesta musiikista! Mutkikas olen, kyllä, erittäin mutkikkaan koiran kanssa.

Koneilta päästyämme irti katselimme elokuvan Rio, joka löytyi alelaarista kauppareissulla ja muuten vain löhöiltiin ja oltiin. Siinä lajissa me voitettaisiin Kristiinan kanssa aivan varmasti maailmanmestaruus kyllä! Ollaan me niin kamalia löhöäjiä, mutta hei! päivän hyväliikunta tuli tehtyä jo aamusta!
    Illan viiletessä ja vähän pimentyessä mentiin ottamaan seisotuskuvia parivaljakosta ja tekemään vähän Tokotreeniä. Kamala kun alkaa pelottaa se mitä tuli luvattua sen möllitokon suhteen... Kursseille pitäisi välttämättä päästä ehostamaan meidän liikkeitä ja kontaktin treenaamista on ehdottomasti lisättävä! Töitä, töitä - sitä koiran omistaminen on!


Sellaista meillä lauantaina - sunnuntain postaus tulee jossakin välissä!

torstai 15. toukokuuta 2014

Elukkalääkärillä kuvauksissa


Noni, nyt on ensimmäinen eläinlääkärikäynti takana, joka ei koskenut pelkästään rokotuksia.

Käytiin siis Norin kanssa tänään (15.5.) eläinlääkärillä kuvauttamassa lonkkaa. Viimeksi oltuamme hierojalla, hieroja epäili lonkassa olevan oikeanpuoleista lukkoa (kys. postaus löytyy TÄÄLTÄ). Tilasin siis Norille ajan eläinlääkärille kuvauksia varten. Mentiin sillä periaatteella, että otetaan nyt varmuuden vuoksi, ettei sitten jää mietityttämään, että jos nyt kumminkin siellä jotakin olisi vialla!
     Nori oli oma iloinen itsensä lääkärille menossa ja saimme kehuja hyvästä käytöksestä - koira on iloinen, rauhallinen niin nuoreksi ja todella kiltti. Ihana luonteinen suorastaan. Kyllä eläinlääkäri ja hoitaja jaksoivat Noria kehua, enkä minä kehuja kielläkään. Nori on tuommoinen... jos joku tykkää hänestä, niin hän tykkää vähintään yhtä paljon takaisin!



Nori rauhoitettiin, poika meni tiukkelis taukkelis unten maille todella nopsaan ja vietiin röntgeniin. Tuloksia odotin odotushuoneessa vähän malttamattomasti - onko minun pojalla kipuja tai jotain? Mitä jos onkin? Onko syy omistajassa? Onko minussa syytä asiaan?
     Kuvat tuli otettua ja minua pyydettiin katsomaan ja kuulemaan tuomio. Tuomio oli HYVÄ.

Mitään pahempaa vikaa ei eläinlääkäri löytänyt ja lupasi lähettää kuvat eteenpäin ortopedille varmuuden vuoksi. Ainoa, mitä voisi huomauttaa kuvista, oli lievä löysyys lonkissa. Eläinlääkäri pisti kuitenkin asian nuoremmuuden piikkiin. Hyvä koira se on, harrastuksia voi jatkaa samaan malliin (agility muun muassa), ei ole terveydelle haitaksi ja poika voi porskuttaa etiäpäin onnellisesti.
     Norin virotessa lääketokkurasta lähdettiin kotia päin sata euroa köyhtyneempänä. Oli kyllä halpa reissu, tuohon vielä ynnätään vakuutuksen korvaukset niin ei paljoa rahakukkarossa kirpaise, olisi voinut olla enemmänkin.
Kotiin päästyämme eläinlääkäriltä soitettiinkin jo. Ortopedi oli ollut ilmeisesti tietokoneen ääressä ja arvioinut kuvat välittömästi. Lonkissa ei ollut mitään lukon näköistäkään, koira voi jatkaa normaalia eloaan rauhassa. Mitään täydellisiä lonkkia ei kuulemma ole, että A/A:ta ei varmaan kannata odotella, vanhempien linja näillä näkymin jatkuu eli B/B:t on luultavasti tiedossa sitten syksyllä, kun kuvataan viralliset kuvat, mutta sen näkee sitten vasta!

Kyllä kivi tipahti sydämeltä!
On hyvä tietää, että poika on kunnossa ja voidaan jatkaa harrastamista samaa rataa! ^^



Lisäksi koneelta löytyy nykyään Photoshop cs6, joten kuvia pystyn pelastamaan kun päädyn jälleen omaan, vanhaan kalustooni. Nyyh, yhden vknlopun riemuja nämä koulukalustojen lainaaminen...

perjantai 9. toukokuuta 2014

He looks at me and say: "Come on, girl! We can do it!"




Hellurei ja hellät tunteet - kaikenlaista pientä on nyt päässyt tapahtumaan, mutta ei mitään suurta kuitenkaan. Omistajalla vähän rasitusvammoja, Norilla varattu eläinlääkäriin aika ja jostain on löytynyt koiralle tottelevaisuuteen kannustusta. Mitä täällä tapahtuu? Ihan oikeasti.

Tiistaina (6.5.) meillä oli ensimmäinen päivä agilityn alkeiskurssilla! Wo-hoo!

Mentiin Norin kanssa paikalle inan yli kuusi ja jäätiin alkuselostuksesta, mutta se mitä kuultiin, oli kyse rataesittelystä sekä juurikin aikatauluista KIINNI PITÄMISESTÄ. Uups... Nooh, me nyt tullaan 10 kilsan päästä, joten...!
    Kuitenkin. Meitä harrastelijoita paikanpäälle oli eksynyt kokonaiset 12 koirakkoa! Koiria oli laidasta laitaan, kultaisesta noutajasta puudeleihin, porokoirasta (Nori) collieen ja takaisin suomenlapinkoiraan. Vänkän näköinen poppoo meitä siellä siis aloitteli tätä uutta harrastusta.

Ensimmäiset 15 minuuttia Nori päätti kyseinalaistaa meikäläisen jokseenkin monesti. Olisi pitänyt päästä leikkimään ja tervehtimään toisia koirakavereita, kontaktia ei oteta jos joku on 3 metrin päässä! Siinä sitkeästi pyysin Norilta helppoja juttuja; katso, istu, maahan. Hyvin poika teki, vähän viiveellä, mutta eihän me nyt tokoilemassa oltukaan.
    Someron seudun koiraharrastajat ry:ssä agilitymeininki oli tämmöinen:

  • Ihmiset jaettiin kolmeen ryhmään kolmelle ohjaajalle.
  • Kolmelle erilaiselle pisteelle oli pystytetty esteitä:
    1. Muuri (matala, ensimmäinen taso) ja pussi.
    2. Kepit, hyppyeste (ilman tankoa) ja puomi.
    3. Putki ja hyppyeste (tanko matalalla).
  • Jokainen koirakko suoritti esteen onnistuneesti kaksi (2) kertaa ja sitten vaihdettiin koirakkoa. Jokaisella oli ohjaaja tukena.
  • Kun jokainen ryhmä oli saanut valmiiksi, vaihdettiin paikkoja.

Tällaisella protokollalla täällä. Itse pidin tästä tyylistä (en nyt muista tyyleistä paljoa perusta, mutta.), esteet tulivat tutuksi ja koira otti oman aikansa suorittaessaan estettä. Jos yhdellä meni pidempään, homma tehtiin silti kahteen kertaan. Rauhallisesti ja lopulta onnistuneesti.
   Vähän arvelutti, että mites Nori nyt mahtaa oman osansa suorittaa tuollaisen alku kyseinalaistamisen jälkeen... Pojallehan on tullut tutuksi hyppy ja putki, kerran eläessään on puomilta kävellyt. Se siitä. Se on meidän pieni kokemus konkreettisesti, omistaja on vähän päntännyt tietoa Viviane Theby:n & Michaela Hares:ksen agilityoppaasta. Kirjoista oppiminen nyt ei ole lähelläkään konkreettista osaamista, mutta koska omistaja tyksii lukea, niin minä sitten myös luen!

Meidän ryhmälle koitui ensimmäiseksi radaksi tuo ensimmäinen, joka sisälsi pussin sekä muurin. Kun meidän vuoromme koitti muurille, saimme välittömästi kuulla tällaisen lausahduksen: "Tässä onkin heti mun suosikkioppilas kun mulla itselläkin on porokoira!"
      Ohjaaja kysyi, onko Norilla ollut kokemusta. Sanoin, että hypyistä joo ja normi putki. Meiltä siis jäi muurista vähän vähemmän kertausta pois, kun ohjaaja ajatteli Norin suorittavan sen siinä missä hyppyesteenkin. Alokasryhmän koirat pidetään vielä hihnoissa kiinni (en mene vannomaan, että Nori pysyisi paikallaan, mutta olen kyllä 90% varma, meidän paikka on pitävä), joten minä menin muurin taakse kutsumaan, ohjaaja avusti hihnan kanssa.

Kun laitoin Norin istumaan/seisomaan ja odottamaan kutsua ja kiersin muurin taakse, näin heti, että keskittymistä on. Kutsuin ja käskynä toimi "hyppy" tai "yli", meillä vähän on molemmat, täytyisi valita niistä vain yksi - tiedetään. Koira sinkosi kuin raketti matkaan, vähän näytti, että ohjaaja köplötteli perään vähän myöhässä, mutta hihnassa pysyi kumminkin. Palkkaus hyvästä suorituksesta ja äärimmäiset kehut. Uudestaan, sama homma. Upea suoritus.

Seuraavana vuorossa oli pussi.
     Norilla on ollut jo putken kanssa vaikeuksia pelottavuuden vuoksi, mutta tulta päin vain. Ohjaaja piti koiraa putken suulla, minä nosti pussia toisesta päästä, ja kutsuin. WIUH. Koira meni sisään ja tuli rohkeasti ulos. Palkkaus. Pientä hämmästelyä ilmassa. Mitä. Juuri. Tapahtui? Sama uudestaan. Yhtä hienosti suoriutui. Yes!

Kakkosradalla ei ennätetty käymään kuin puomi. Siihen olin jo varautunut, että nyt varmaan menee hetki tai pari, että mennään. Nori ei edes huomioinut houkutusnakkia meikäläisen kädessä vaan mennä tööppäsi muiden koirien hajun mukaan. Lopussa meinasi vähän varastaa, tai varastikin ekalla kerralla, mutta toisella pysähtyi hienosti punaiselle alueelle. Hyvä suoritus!
     Viimeisellä radalla homma oli meille tuttua puuhaa. Hyppy meni hyvin, ei minkäänlaista ongelmaa - tätä ollaan treenattu ison autoportin kanssa, jossa on matala hyppymahdollisuus ennen lenkille lähtöä. Putki. Ajattelin, että voi olla taas vähän arkapaikka kuten on toisinaan ollutkin, kun välissä on ollut aikaa. Ehei. EHEI. Poika meni kuin rasvattu salama!


ERITTÄIN hyvät aksat siis tiistailta oli kasassa - kunpa tuo keskittyminen ja innostus säilyisi jatkossakin samanlaisena!


Aksan jälkeen kiiruhdettiin heti perään alkavaan näyttelytreeniin. Ajattelin nyt ainakin ensimmäisen kerran katsoa, että miten poika jaksaa ja katsotaan käydäänkö jatkossakin. En halua kerskuilla, mutta meillä näyttelyhommat on todella hyvässä mallissa, sosiaalisuutta ja toisten koirien läsnäoloon tottumista sieltä enemmänkin haetaan.
     Kehuja saatiin todella hienosta ravista ja ohjaaja otti meidät silmätikuksi seisotuksen tarkkuuden ja muun pienten huomautusten suhteen. Olen tyytyväinen, että saadaan ohjausta pienistäkin virheistä, joskus ne pienetkin asiat ovat todella merkitseviä! Ohjaaja on vanha tuttu ja tietää näyttelytaustasta ja omistajan innosta harrastusta kohtaan, joten siksi meillekin annetaan vähän kovempaa kättä ja tarkempaa huomauttelua. Ainakin saadaan hyvin hommat luistamaan!

Riippuen ensitiistain agituksen sisällöstä, ollaan luultavasti menossa näyttelytreeneihin uudelleenkin. Katsoo miten poika jaksaa. Ihmeesti se keskittyi kaikkeen tekemiseen 2h aikana, mutta kyllä sitä oltiin väsynyttäkin poikaa kotosalla loppuillasta!
    Kuvia nyt meidän menoista ei ole agi/näyttelyradoilta kun hovikuvaajaa en omista, mutta kaipa tässä kesällä viimeistään kuvia tulee sieltäkin kun saan kuvaajan paikalle, tuohon äitiin ei oikein voi luottaa. Kuvat tuppaavat olemaan epätarkkoja tai poikkinaisia, vaikka automaatilla mentäisiinkin!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Keskiviikkona (7.5.) oltiin Norin kanssa lenkillä siinä iltayhdeksän aikana ja vedetiin puolivälissä pienoiset omatakeiset tokotreenit suoralla hiekkatiellä. Kontaktin harjoittelusta on tullut meille jokapäiväinen ilo ja sitä otettiin lenkillä mennen ja takasin tullessa. Suoralla hiekkatiellä otettiin kaukokäskyjä: maahan, istu ja seiso ja tietysti luoksetuloa. Pojassa piisasi energiaa niin jumamaan prkleesti! Luoksetulot oli hiekkapölyä aikaansaavan nopeita ja käskyt toteutettiin mukisematta ja virheettömästi!
    Uutena hommana ollaan alettu harjottelemaan (kutsutaanko niitä nyt jääviksi vai miksi), että koiran tullessa luokse, mennäänkin kesken kaiken istumaan ja maate - erillisinä harjotuksina tietysti. Tässäkin ollaan lähdetty rauhallisesta luoksetulosta, jotta saadaan pysähtymiset nappiin.

Seuraavaan kertaan!
Pahoittelut, ettei kuvia nyt ole...

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Hiljaiseloa, vappua ja mitäänsanomatonta meininkiä.


Otsikon mukaista menoa ollut täällä suunnin. Voi elämä, voiko olla tylsempiä ajanjaksoja?

Meidän vappuilu ja muu on ollut todella matalaliitosta. Pieniä treenailuja, lenkkeilyä ja sen sellaista. Mutta me treffattiin Norin kummitätiä Anua! Jee! Anu tuli viihdyttämään meitä torstaiaamupäivällä mukanaan berliininmunkit ja simapottu! Olin minä Anulle luvannut pienen avunannonkin ojentaa. Hänellä on ollut hitusen koirarodun valitsemisessa vaikeuksia, joten minä yritin ratkaista ongelmaa matemaattisin ja järkevyyskeinoin!
    Lopputuloksesta en ole niin varma, mutta toivottavasti edes jonkinlaiseen suuntaan edistyttiin Anun kanssa!

Sitten mei grillailtiin Norpan kanssa. Hän sai ihan oman piffinkin!

Jaaa.... nooh, leffoja ollaan kyylitty ja semmoista kaikkea pientä.
Eipä mitään suurta olla todellakaan saatu aikaiseksi. Ollaan oltu todella laiskoja!


Toivotavasti edes kuvista on vähän iloa, ei niitäkään kuin kaksi ole!
Lyhyt postaus tällä kertaa!