I know I make mistakes, I know that I have let you down, but you love me the same

Joskus sitä vain sattuu unohtamaan, kuinka uskomattoman ja rakkaan kumppanin sitä saa omistaa...

Tänään oli se päivä, jota ollaan odotettu pitkään. Se päivä, mistä on puhuttu melko paljon ihmisten kesken - blogin puolella ei niinkään. Se päivä, joka osoittautui melkoiseksi kokemuspakkaukseksi. Se päivä, josta jäi aimo kasa muistoja.

Arapiekkalaisten paimennuspäivä!

Eilinen perjantai oli yhtä painajaista omistajalle, Nori sai ottaa lunkisti kotona. Olen ollut nyt kaksi viikkoa flunsassa, joka sisältää kamalan kurkkukivun, jumalattoman nuhan sekä ärsyttävän yskän. Kuumetta ei ole ollut, mikä on ihan positiivista, sillä silloin kun meikäläinen on kuumeessa, sitä kuumetta on myös paljon. Painajaismainen perjantai sisälsi ensin klo 7.00-15.30 mittaisen kesätyöpäivän, josta jatkui klo 17.00-21.30 iltatyöt bingokahviossa. Ei ollut helppoa ei, töistä päästyäni piti suunnata suoraan nukkumaan tulevaa paimennuspäivää varten.

Aamuinen herätys klo 8.00 pärähti soimaan. Nori ulos tarpeille, sisään, ei aamupalaa, suihkuun, vaatteet, viimehetken pakkauksia ja Kristiina odottamassa jo Kertun kanssa pihassa. Kello oli 9.30, jännitys jo vähän pinnassa. Mitä mahtaa Nori meinata lampaista? Onko sillä minkäänlaista kiinnostusta? Mitä jos se onkin vähän liian innokas ja pääsee jäähylle? Mitä jos se syö sitä lampaankakkaa ennemmin kuin edes yrittää esittää kiinnostunutta?

       Kävimme paimentamassa Woollandiassa, oli peijakkaan hieno mesta, ja mulla jo Norilla se olikin vaivaisen 15min matkan päässä! Saatiin sieltä aamupalat nokkaan ensimmäisenä, juteltiin niitä näitä muiden pentueen omistajien kanssa sekä kasvattajan ja saatiin ennakko-ohjeistusta opettajaltamme. Tehtiin selväksi järjestysvuorot ja alettiin odottelemaan jännittyneenä, mitä nuoret koirat meinaavat näistä määkivistä otuksista. Varmoilla mielin mentiin, eihän sitä koskaan tiedä!

Yläpuolella: Pihka - Arapiekka Meksikon Villikissa

Alhaalla: Väiski - Arapiekka Montezuman Kettu

Ensimmäisenä homman starttasi Pihka, pentueesta se, jota ei oltukaan nähty livenä sitten sen kun pennut olivat viisiviikkoisia. Pihka oli nätti tytteli, vähän karvaton vain, mutta kiinnostui lampaista hyvin nopeasti. Pihkaa seurasi Kerttu, yli-innokas pieni tytteli. Seuraavana Väiski, rauhallinen jätkä hoiti hommansa upeasti, sitten Makia, siskojensa mukaan innokkaasti ryhtyi hommiin.

      Sitten olikin Norin vuoro. Pentueen mustalammas yritti tehdä homman yhtä lunkisti kuin veljensä, mutta teki sen sitten vielä lunkimmin. Kuvat ehkä kertovat muuta, mutta Norista maisemien katselu oli veikeämpää puuhaa. Välillä kuitenkin tuli hyviä hetkiä, joita sitten kehuttiin ja homma jatkui hiljaiseen tahtiin. Sirma, pentujen emo, piti perää ja meni kuin vanhatekijä itsekin. Pitihän sitä vähän pennuille mallia näyttää!

Sama kierros uudestaan, kaikki käyttivät ääntänsä paljon - paitsi Nori. Kaikin puolin erilainen urpo hän pääsee olemaan, mutta niin hieno. Kakkoskierros oli vieläkin vaisumpi, mutta epäilen sen johtuneen säästä hyvin paljolti. Kylmiä päiviä kun on riittänyt ja sitten yhtäkkiä pamahtaa kuuma ja hiostava, varmasti ihanaa mustalle poropojalle.

Toisen kierroksen päätyttyä pidettiin lounastauko ja juteltiin lisää. Otettiin lunkisti mekin vähän. Puhuttavaa riitti ja kysymyksiäkin pääsi yhdeltä jos toiselta putkahtamaan ja niihin löydettiin vastauksetkin. Pian piti jatkaa hommia, kolmas kerta vielä.

      Koirista alkoi vähän jo näkyä väsymystä, mutta edelleen jaksettiin paimentaa todella hienosti. Norikin teki kolmannella kerralla aivan mahtavan suorituksen! Ja sivusta katsojilta sain kuulla, että poika katseli minua kuvin ja kyseli, että mitäs me oikein tehdään? Apua haki ilmeisesti. Mutta kyllä ulkopuolisilta tuli se yksi tuttu kommentti: "Sä olet kontrollifriikki." Heh, niinpä taidan olla, ei sitä parane kaiketi kieltääkään.

Kun oltiin kaikki saatu hommat kondikseen, sanottiin hyvästit Väiskille ja Inkerille, jotka lähtivät kotia kohti. Me muut, Nori, Kerttu, Makia sekä Pihka jatkoimme omistajien kanssa läheiselle luontopolulle tyhjentämään koirien akut lopullisesti. Mukana pyöri myös lisänä belgianpaimenkoira Muikku!

Toinen kuva:

Makia: Arapiekka Mefiston Makia

Viimeinen kuva:

Nori: Arapiekka Musta Tiikeri - Kerttu: Arapiekka Maniton Huokaus - Pihka: Arapiekka Meksikon Villikissa.

Very doggy weekend part 2

Hiljaiseloa on piisannut jonkin verran, pahoittelut siitä.

Tämä jatkopostauskin on odottanut omaa aikaansa melko pitkään...
Kuitenkin, hoidetaan tämä pois alta!

Sunnuntai (18.5.) päivän menoa ja meininkiä Turun suunnilla, jatkoa postaukseen Very doggy weekend part 1!

Sunnuntai

Meinattiin Kristiinan kanssa, että jos nukuttais sovinnolla vähän pidempään, kun lauantai oli ollut niin 'aikainen' ja liikunnallinen. Nooh, minä heräilin pitkin aamua joko siihen, että koirat leikkivät ja remusivat vuoroin lattialla, vuoroin naamalla, tai sitten Hessu (kilpikonna) päätti viihdyttää orkesterimaisella rumpusooloilla - tai sitten vain heräsin.

Kymmenen maissa oli vihoviimeinen herätys ja silloin noustiin ylös ja kärsittiin aamulagaamisesta. Suunnitelmissa oli käydä vähän agiliitämässä, mutta sitä ennen käytiin kusettamassa koirat ja käytiin noutamassa aamupalaa viereisestä kaupasta. Nom nom, katkarapuleipä on hyvää!

Kuuma päivä ja aurinko helotti täydeltä taivaalta, ei pilviä missään. Yritettiin kuitenkin uhmata ilmaa ja vetää agitreenejä ulkona, mutta selväähän oli, ettei siitä tullut oikeastaan mitään. Liian kuuma ja koirien keskittyminen katkoili koko ajan. Nori veti hienosti puomia ja pujojakin harjoiteltiin, kunnes päätettiin käydä katsomassa, olisko meille hallissa tilaa. Ja oli kuin olikin!

       Sisällä tehtiin tunnelia, pujoja ja rengastakin otettiin. Nori osasi hommansa todella hyvin! Ei kyseinalaistanut pahemmin ja suoritti esteet todella hienosti! Kyllä saa olla ylpeä tuommoisesta kaverista, olisin nimittäin uskonut sen sisäistämiskyvyn olleen jokseenkin heikompi...

Aksaamisen jälkeen kiidettiin vähän viilentymään:

Nori ei ui, ei sitten millään halua pulahtaa uimaan! Ei niin ei! Kyllä kahlailemaan mennöö, mutta hän ei halua keppiä noutaa vetten keskeltä. Onko mulla urpo vai urpo poropoika?

    Aksaamisen ja viilentymisen jälkeen annettiin koirien huilata ja käsiteltiin jälleen kuvia ja lagailtiin tietokoneiden ääressä Kristiinan kanssa. Kello kävi ja pian oli meidän aika rientää Norpan kanssa junaan. Heiluttaa heipat Kertulle ja Kaapolle ja painua kotiin. Oli aivan mahti viikonloppu, karvainen ja nopsakka, menevä ja vauhdikas!

Very doggy weekend! part 1

Viikonloppu on takana ja varsinaisen kuuma vknloppu olikin. Huhhuh. Kesä tuli niinku tumpsahtaen. Lauantai menetteli vielä, mutta sunnuntai ja MAANANTAI... voi elämä. Kyllä lämpöä ainakin piisaa. Mutta valittaa ei saa nytten! Tätä on odotettu koko kylmä talvi, joten helteistä valitan vasta kesän lopulla - jos silloinkaan!

Missä me sitten huristeltiin TAAS?

Missäpä muuallakaan, Turussa tietysti!

Perjantai-ilta kului töissä, joten Turkuun lähteminen siirtyi lauantaiaamuun. Kuinkas aamuun? Nooh, juna lähti 8.30, joten herätys tuli siinä seitsemän jäljestä. Aijai, aamuvirkuksi olen niin tullut koulun ansiosta!

   Turkuun kävi siis tiemme ja vietimme mahtavan vknlopun Kristiinan luona! Nori pääsi näkemään sisteriään ja Kaapo -kaveria pitkästä aikaa. Leikki maistui halki viikonlopun, ja tämä eka postaus (part 1) käsittelee meidän ensimmäistä päiväämme eli lauantaita!

Kristiina tuli hakemaan meitä juna-asemalta, josta lähdettiin heti Jäkärlän luontopolulle lenkkeilemään. Siellä meitä odotti Kristiinan ystävä Nelli kahden koiransa, Redi dalmatialaisen ja Judi cavalierkingcharlesinspanielin kanssa. Siinä olikin ensimmäinen uros, joka tuppasi ottamaan yhteen Norin kanssa. Onko mun pikku pojasta tullu äijä, joka meinaa vähän puoliaan pidellä? Herranjestas!

  Lenkki sujui kuitenkin mahtavasti yhtä yhteenottoa lukuun ottamatta, 6 kilometrin lenkkiin kulutettiin kolmisen tuntia aikaa kaiken metsässä rämpimisen ja kalliolla kiipeilyn seurauksena. Kuuma oli ja hiki, juttu luisti ja Nellistä kuoriutui mahtava persoona! Räväkkä ja selvä mielipiteidensä kanssa, sellaisesta jutustelusta minäkin pidän! (Vaikkei siinä normaalissakaan tavassa vikaa ole!)

Käytettiin koiria uimassakin, vaikka eihän tuo minun urpo ui, vaikka hänen äitinsä onkin varsinainen vesipeto! Yritin Noria viedä uimaan käärimällä lahkeet itseltä ylös ja kaulapannasta vieden, mutta ei niin ei. En viitsinyt pakottaa, kerran sain jätkän vedessä kauhomaan, muuten näytti niin kamalia merkkejä, että turha sitä toista kiusata.

    Kerttu puolestaan ui todella nätisti! Kateeksi käy tuollaista vesipetoa! Ja vähän sääliksi, vesi oli -hrr- kylmää... Siis todella kylmää, pisteli oikein jaloissa eikä siellä voinut kauaa kökkiä! Miten jotkut edes tarkeni käydä uimassa koko vknlopun aikana? Vai olenko minä vain vähän herkkänahkainen?

Lenkiltä päästyämme olimme Kristiinan kanssa aikalailla väsyksissä, tai minä ainakin olin. Jalkapuolena liikenteessä, kolmen tunnin lenkillä, ylä-alamäkiä... Miten se sanonta menikään? Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Mutta jäätelöä vaan nassuun ja kylmää limpparia päälle, kyllä siitä hyvä tulee!

    Jotenkin me saatiin kulutettua monta tuntia nörtteillen. Istuttiin tietokoneilla, muokattiin kuvia, oltiin hiljaa ja minä soitin kamalaa (Kristiinan mielestä) musiikkia. Minkäs minä sille voin! Olen ihminen, joka pitää romanttisista komedioista ja jos jonkinlaisesta musiikista! Mutkikas olen, kyllä, erittäin mutkikkaan koiran kanssa.

Koneilta päästyämme irti katselimme elokuvan Rio, joka löytyi alelaarista kauppareissulla ja muuten vain löhöiltiin ja oltiin. Siinä lajissa me voitettaisiin Kristiinan kanssa aivan varmasti maailmanmestaruus kyllä! Ollaan me niin kamalia löhöäjiä, mutta hei! päivän hyväliikunta tuli tehtyä jo aamusta!

    Illan viiletessä ja vähän pimentyessä mentiin ottamaan seisotuskuvia parivaljakosta ja tekemään vähän Tokotreeniä. Kamala kun alkaa pelottaa se mitä tuli luvattua sen möllitokon suhteen... Kursseille pitäisi välttämättä päästä ehostamaan meidän liikkeitä ja kontaktin treenaamista on ehdottomasti lisättävä! Töitä, töitä - sitä koiran omistaminen on!

Sellaista meillä lauantaina - sunnuntain postaus tulee jossakin välissä!

Hello beautiful spring, hello beautiful sister!

Vknlopun kuulumisia ja muuta menoa luvassa tässä postauksessa!

Meno olikin aikamoinen ja vielä saa villakoiria raahata nurkista ulos!

Niinpä niin! Meillä kävi vieraita! Norin siskohan se siinä ja hänen omistajansa kameran takana kuvailemassa!

Pidin sitten perjantaina vapaapäivän töistä ylimääräisten työtuntien turvin. Ajattelin, että voisi nukkua pitkään kerrankin ja torstai-iltana nukahdinkin sohvalle ja porskutin aamuun asti. Kymmeneltä uni oli tyystin kadonnut. Se siitä pitkään nukkumisesta ja pitkin vknloppua sainkin huomata, että ei paljoa kymmenen jäljestä enää uni tule silmään.

    Onkos se kylläkään mikään ihme, nukkumaanmenoaika on alkanut olla siinä klo 9.00-10.00 välillä. Grimmin enkkukielisen sadun kautta unten maille ja se siitä, aamuun on hyvä porskuttaa!

Perjantaina Kristiina ja Kerttu kumminkin saapuivat siinä viiden maissa ja koirien tehtyä pikapainit lähdettiin lenkille keskustaan illan hämärään. Kierrettiin Someron mahtipontinen keskusta nopsakkaasti kaupassa käynnin jälkeen ja lähdettiin takaisin kämpille. Tehtiin tortilloja, ruokittiin koirat (extrattiin myöhemmin nameilla) ja katseltiin prinsessa Mononokea. Tehtiin koirapartiolenkki tanssiautojen joukossa ja yökukuttiin väkisin vähän myöhempään. Pehkuihin ja seuraavana päivänä kuvaamaan!

Lauantaina sitten kamerat pääsivät laulamaan! Kristiina hoitikin kuvaamisen paremman puolen paremmalla kalustolla! (Ei, en alkanut nyt potemaan pienen pentukuumeilun lisäksi kamerakuumetta, en en...)

Kerttu ja Nori mennä viipottivat oikein urakalla ja tuhlasivat energiaansa, pakolliset posekuvatkin saatiin otettua. Metsässä rämmiskeltiin varmaan tunti(?) mahdollisesti, tuo on niin pieni mesta, ettei siellä päivää saisi kulutettua millään ilveellä.

  Siirrettiin koneelle päästyämme kuvat ja oleiltiin vähän aikaa, katsottiin väsyneitä porokoiria ja päätettiin uuvuttaa ne (ja itsemme) totaalisesti. Lähdettiin notkoilemaan!

Häntälän notkoissa käyttiin sitten kävelemässä auringon helliessä ja hiestäessä päänahan kokonaan... Huhhuh! Kyllä se kevät taitaa olla tulossa jäädäkeseen. (Koputtaa puuta).

Nori ja Kerttu olivat enimmäkseen hihnassa (laidunmaille ei saisi koiria viedä), sillä ei tiedetty koska lehmiä ilmestyy näkyviin. Jälkeenpäin tajuttiin, että olisi koirat voineet olla aivan hyvin vapaana, ei näkynyt ristin sielua koko paikassa! Kuten kuvista näkyy, saivat jätkä ja tytsy vähän hihnasta päästä juoksemaan, painimaan ja poseeraamaan.

Oli mahtavaa kyllä! Tulipa ainakin treenattua siinä sivussa omaa lihaskuntoa kun notkothan nimiensä mukaisesti eivät ole mitään suoraa astelua vaan aikamoisia ylä- ja alamäkiä saatiin suorittaa. Nori kyllä nukkui koko illan kuin tukki, enkä ihmettele. Vähän haikeana jäi katsomaan siskonsa perään kun Kristiina ja Kerttu lähtivät, mutta niin se vaan on Noriseni. Jos sitten ensi vuoden kesällä näkisit siskoasi useammin kun päästään muuttamaan... Nori kun oli aivan liekeissä ja innoissaan, kun pääsi toisen koiran kanssa kunnolla juoksemaan ja telmimään. Näin varmistuu sekin, että kyllä jossain vaiheessa sille kaveri pitää hommata. Saa nähdä, mitä elämä tuo tullessaan ensivuodeksi!

PS.

Lumi tuli, lumi meni. Pysyisikö se nyt vihdoin poissa?!