Sleep in your deep dream, my boy, you don't need to be afraid, I will protect you forever

9.11. Mätsärit Raisiossa. Viides kerta. Jännitys tuli hetkeksi, häipyi ja pysyi poissa. Tuppaa olemaan vähän helpompaa jo näissä käyminen - olen kyllä silti sitä mieltä, että virallisissa sitten pyörryn tai oksennan, miten vain.

Meillä kaikki sujui oikein hyvin, mutta kavereilla ilmeisesti ei :D Yhden kaverin piti tulla kuvaamaan menoa, mutta nukkuikin pommiin ja treffattiin hänet sitten myöhemmin. Kertun omistaja taas muisti, että mätsärit alkoivat vasta klo 13. Tunnin myöhässä olivat siis, mutta pääsivät vielä kehään! Hyvä hyvä!

Nori oli levoton kuten aina, stressasi ja yritti tehdä tuttavuutta muihin. Omistaja vaan ei sallinut. Käskytystä tuli istumaan ja maate ja niin edelleen ja vilpittömästi olen pahoillani kamu. Kehää saatiin odotella, tuomarilla taisi olla '5 minuuttia per koira' -tahti menossa.
        Vastassa oli boxeri, juostiin takana. Tänään tuli jälleen yksi syy lisää miksi haluaisin aina juosta Norin kanssa ensimmäisenä. Tämä koira tarvitsi treeniä enemmän, paljonkin. Juokseminen oli omistajan käteen hyppimistä ja me jouduimme tuomarin pyynnöstä odottamaan Norin kanssa, jotta saatiin sopiva väli (toisella puolen kenttää) ja silti ajauduttiin persuksiin kiinni. Punainen saatiin siitä.
        Ymmärsin miksi tuomarilla meni aina niin kauan ottaa seuraavat osallistujat. Hän antoi kommenttia. Noria kehui kovasti, kuinka hieno ja kompakti koira on, liikkeet oikein sulavat ja hyvät. Minä sain noottia puolestani, krhm. Norin kuono meni maassa, joten yritin nykäistä pään ylös. Tästä siis sain noottia, että kannattaa muulla tavoin saada pää ylös, muuten koira saa vain negatiivisen ajatuksen koko touhuun eikä sitten ikinä tule tykkäämään. Kiittelin neuvosta ja menin odottamaan punaista kehää.

Punaisten kehässä oli jälleen kivasti porukkaa. Ahdasta oli, mutta saatiin silti homma rullaamaan seisomis -kamppailulla. Tuomari ilmoitti haluavansa nähdä PARHAAN seisonnan, mitä koira pystyy tekemään. Tämähän me osattiin Norin kanssa. Takana oleva dobermannin omistaja käytti tapana heittää namin eteenpäin, jotta sai koiran katseen sinne ja antoi vähän ajan päästä ottaa namin. Ryntäämällä. Nori hienosti seisoi silti, ei juurikaan välittänyt.
       Porukkaa putosi ja putosi ympäriltä, mutta en kerinnyt sitä huomioimaan kun Nori tarvitsi pitää seisonnassa. On sillä vaan hyvä kärsivällisyys, seisomista nimittäin riitti ja jaksoi pönöttää hienosti. Onneksi ollaan opeteltu ns. suoraa seisomista. Siis niin, ettei tarvitse asetella juuri lainkaan kun menee jo niin hyvin valmiiksi.
       Lopulta tuomari ilmoitti, että juoskaa pari kierrosta. Katselin ympärilleni. Meitä. oli. neljä. NELJÄ?! Siinä sitten mentiin pari kierrosta ja Nori meni upeasti! Pari kertaa nokka painui maahan, mutta tällä kertaa korjasin äänellä. Huudahdin 'täällä!' ja 'hyvä!' äännähdyksiä. Sain pään ylös!

Sijoitus oli punaisten kolmas!

Ja kuten aiemmin tuli mainittua, kuvamateriaalia ei juurikaan ole. Vain Norin sievästä ekasta ruusukkeesta, josta saatiin kuva vasta kotona :3

Mahtava päivä takana siis, viides kerta toden sanoi! ^^

He's perfect - or am I the only one who thinks so?

No niin... Tänään oli sitten paimion Match Show vuorossa.

En halua ikinä olla itsevarma. Jos siihen kerran sortuu, kyllä perästä kuulee ja tuntee, että virheeseen langettiin. Aina on hyvä olla avoin ja varautunut, itsevarmuus on pahasta. Sen olen oppinut. Toiveajattelu menee kategorioihin, jotka pitää pitää hyvässä tallessa, mutta aina voi ripauksen itselleen suoda sitäkin taika-ainetta.

Kaikki meni niin kuin salossakin; mentiin paikan päälle, Nori aluksi repi ja riuhtoi, murisi pariin kertaan, mutta sitä ei jatkunut kuin kymmenisen minuuttia ja poika pystyi rauhoittumaan. Johtuneeko se tuosta näyttelypannasta, sitä en tiedä. Odoteltiin omaa vuoroa ja siinä tehtiin kontaktiharjoitusta ynnä muuta. Päästiin kehään; vastustajana 4kk belggari Groenendael. Norilla oli hitusen vaikeuksia juoksemisensa kanssa kun tämä kehä oli nurmella, eikä poika ole tottunut siellä liikkumaan edes normaalisti; vain asfaltilla ja metsikön risuissa.
          Saatiin kuitenkin jotenkin homma pakettiin ja päästiin hampaiden katsomiseen ja tunnusteluun. Ei meinaa suutansa näyttää, tuomarilta vain kommentti: "Jos se siitä iän myötä."
         Juostiin taas ja Nori paransi. Punainen nauha.
         Punaisten kehässä me lähdettiin ensimmäisenä pois kehästä kuuden joukosta. Perässä seurasi Suomenlapinkoira. Lappalaiset lähtivät. Se siitä. Itsevarmuus oli virhe. En enää halua olla itsevarma, en halua sairastua tuohon kamalaan tunteeseen kun kuitenkin harmittaa, vaikka mitään syytä ei olisi! Tämä on harjoitusta ja toinen kerta vasta. Kyllä Nori parantaa, ja jos ei mätsäreissä, niin toivon mukaan kroppa ja naama miellyttää Lapinporokoirien kehässä. Virallisissa.
        Vähän kyllä pistää mietityttämään, että nyt näillä kahdella kerralla on ollut oikein millin tarkkaa saadaanko sininen- vai punainennauha, joten uskon, että kyllä Nori sinisessä kehässä pärjäisi, mutta punaisessa kehässä meitä aina mietitään ja sitten laitetaan ulos. Saadaan lämmintä kättä ja kiitokset.

Ei pidä jäädä tuleen makaamaan. Poika meni hienosti, treenaamista vaatii tuo hampaiden katsominen ja tunnustelu, mutta mistä sitä treenaamaan kun ei meillä käy edes vieraita? Kaverini ovat eri paikkakunnilla koulua käymässä asuntolan avulla ja äitin tutut eivät uskalla tai eivät vain osaa ottaa rauhallisesti ja iisisti. Aina höslätään. *huokaus* Kyllä tämä tästä - toivonmukaan.

Ajattelin ilmoittaa Norin nyt kaikesta huolimatta Lahden virallisiin kisoihin. Haluan saada kunnollista kommenttia Norin kehityksestä ja ulkomuodosta ammattilaiselta!

Tänään tultiin Noria kommentoimaan, että aika valmis pakkaus se jo on - yllättävän nuori kyllä. Minusta aika on vain mennyt hyvin nopeasti; vähän vajaa viikon kuluttua poika on jo puolivuotias! Ja kaunis on, komea, minun pieni vaavi. Täydellisyys. Olenko minä ainoa joka ajattelee niin?

Ei mikään paras mahdollinen kuva, mutta kiireessä otettu. Koettakaa kestää.