sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Mayday mayday, the ship is slowly sinking



Voi jee, oli kyllä taas niin mieltäalentavat agilitytreenit, ettei sellaisia olla pitkään aikaan nähtykään.

Oli kyllä vain ajankysymys, milloin Nori tekee agiradalla sen, että toimintakyky lakkaa täysin. Tänään niin kävikin. Vanha vihollisemme keinulauta iski jälleen salakavalasti kirjaimellisesti selustasta. Norin kanssa on muutamankin agilityohjaajan neuvosta otettu keinua ilman, että koira saa itse suorittaa sitä loppuun: minä siis lasken keinun pehmeästi alas, ettei ääntä synny. Norille on kehittynyt melko vaikeakin pelko puomiin sekä keinulautaan, ovathan molemmat tietysti samanlaisia koiran vinkkelistä. Ennen puomin läpi liidellyt Norppaeläin sai ensimmäisestä keinukerrastaan jännitteen, joka on siitä asti vaikuttanut hyvin vahvasti puominkin suorittamiseen.

On se aika huvittavaa katsottavaa kaikille muille paitsi omistajalle, kuinka 2-vuotiaan koiran vauhti lähenee 12-vuotiasta - tai kyllä Papi vielä 12-vuotiaanakin painoi puomia nopeammin. Taisin vahingossa loukata kaikkia veteraani-ikäisiä agiliitäjiä, sorry.


Tänään ohjelmistossa oli rataa, joka sisälsi keinun sekä puomin, molemmat. Puomi yhtä hidasta kuin aina ennenkin, keinu yhtä epätoivoista. Molemmat suoritettiin tuttuun hitaaseen tahtiin muutamaan otteeseen, kolmannella kerralla keinun pamaus koiran poistuttua keinulta oli liikaa. Esteeltä olisi jatkettu hypylle, mutta Nori jähmettyi aloilleen jalat horreellaan eikä liikkunut mihinkään.
      Hypyt ovat meille tuttua kauraa eikä niiden kanssa ongelmia ole kohdattu, mutta järkytys teki koirasta toimintakyvyttömän. Tilanne olisi pitänyt olla odotettavissa, mutta saatuani Norista hyvää palautetta itse kasvattajalta, kuinka se on ihan tavallinen perusporokoira, ajattelin treenienkin sujuvan hyvin. Korkeilta odotuksilta mätkähtää melkoisen kipeästi alas.

Norin toimintakyvyn loppuminen on kauheaa katseltavaa. Koira on hätääntynyt, mutta aloillaan. Silmät pyörivät päässä, mikään nami tai herkku, kehu tai kimeä ja ilostunut ääni ei saa sitä liikkeelle. Vasta kun koiraan koskee ja vie sen pois kentältä, se alkaa hiljalleen palautumaan. Näky on omistajalle kaoottinen, varsinkin kun se oma piski on se kaikista tärkein.

         Niinpä minäkin löysin itseni treenipaikan vessasta kokoamasta itseäni. On tuon koiran takia paljon kyyneliä vuodatettu, muttei ikinä kesken treenien. Nöyryyttävää ja fiiliksen laskemista. Tällä hetkellä fiilikset ensiviikon treeneihin on nollassa. Ei paljoa huvittaisi viedä koiraa tilanteisiin, missä se ei pärjää, ei varsinkaan, jos samanlainen lamaantuminen on mahdollisesti luvassa.

Enkä halua nyt kaataa tätä Norin syyksi. Ohjaajana minun tulee ottaa kaikki vastuu siitä, miten koirani reagoi ja suorittaa annettua tehtäväänsä harrastuksien parissa. On asioita, joita en osaa, mutta enköhän minä Noria sentään 2 vuoden aikana ole oppinut edes jonkin verran lukemaan. Jos jokaisesta vinksallaan olevasta korvasta pitäisi lopettaa koko tekeminen, minä maksaisin tyhjästä harrastamisesta. Ei paljoa huvita maksaa hallivuokria ja harrastusmaksuja bensakulujen lisäksi, mikäli se tarkoittaa paikalle ajamista ja poislähtemistä ilman, että koira edes käy radalla. Tällaisia neuvojakin on tullut saatua.

Ehkä ei pitäisi harrastaa sitten ollenkaan?

On ollut monia treenejä, missä olen ollut hyvin tietoinen oman käytökseni vaikuttavuudesta suoritukseen. Tällä kertaa kaikki kuitenkin minimoitiin: minä en kieltänyt Noria kertaakaan, en myöskään antanut äänenpainoni karata käsissä. Nori ei ollut saanut mitään ylimääräistä, joten namienkin olisi pitänyt olla mitä suurin houkutus vauhtiin ja tekemiseen. Kehonkieli on ainoa, mikä saattoi viestiä Norille jotakin, mikä ajoi sen lamaantumiseen esteen jälkeen. Tai sitten se oli vain se pamaus, minusta täysin riippumaton asia.

Paskoja treenejä ja vähän vähemmän huonompia on nyt tullut tehtyä, mutta ei me niitä tahallaankaan tehdä. On myös välillä hyviäkin treenejä: niitä, mitkä eivät sisällä keinua tai puomia. Maneesitreeneissä mieleeni ei tullut kertaakaan, että harkitsisin lajin lopettamista. Tänään törmäsin ajatukseen ensimmäisen kerran. Takaisku oli suurimpia koskaan, mutta Norin treenien muuttuessa huonompaan suuntaan kuin edistykseen ja paremmuuteen, on käynyt mielessä, ettei siitä ehkä vain ole tähän.
      Ei olisi ensimmäinen koira, joka lopettaa lajin estepelon vuoksi.

Olisiko tällaisessa tilanteessa kyse luovuttamisesta vai koiran parhaaksi ajattelusta?


Siitä ollaan varmaan montaa mieltä. Ehkä me katsotaan nämä "kalliimmat" agilityt loppuun ja mietitään jatkoa sitten. Todella harmihan se olisi joutua lopettamaan laji, joka tuntuu niin omalta, mutta Norin tähden sellaiseen on pystyttävä. Ehkä se on vain piski metsälenkeille, jossa sen ei tarvitse pelätä pamauttelevia keinuja. Kotikoirakammoiselle omistajalle ei niin mukava ylläri kun harrastuskoiraa lähettiin etsimään, mutta sille ei vain voi mitään. Ehkä yksi huojentava aihe tässä on se, etten keksi tätä omasta päästäni. En ole ainoa, joka on nähnyt Norissa näitä piirteitä, en ole siis yksin.

Jos treenit eivät kuitenkaan tästä parane ja menevät mahdollisesti vielä huonompaan suuntaan, saattaa lajin kohtalosta tulla isompi päätös eteen - ainakin tauolle jääminen. Kotonahan koira toimii kuin unelma, näitä tilanteita vain sattuu silloin tällöin. Se on rankkaa Norille, mutta ei se minullekaan helppoa ole. Välillä tuntuu, että minä olen se itsekkäin osapuoli kun pakotan sitä tällaisiin harrastustoimiin.


Olisiko samalla tavoin itsekästä lopettaa koko touhu?

Agilityepikset jäävät jälleen kerran haaveeksi ja siirtyvät aika roimasti.
Aika näyttää miten edetään, jos edetään sitten ollenkaan.


Ps. Tuli palattua vanhaan ulkoasuun, edellisessä oli niin paljon silmään pistäviä virheitä.

10 kommenttia:

  1. Mut sekin on ihan fakta, että kaikista ei ole tiettyyn lajiin, välillä se on ohjaajasta kiinni, välillä taas koirasta. Huonoja treenejä mahtuu varmasti ihan jokaiselle. Ja tuosta on vain suunta ylöspäin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Jos tuntuu siltä, että koira on useammin ahdistunut kuin iloinen kentällä, ja että ongelma vaan kasvaa kuin pienenee totuttelun myötä ja leviää muihin esteisin, minä lopettaisin ihan kokonaan agilityn. Ei ole reilua koiralle pyytää sitä suoriutumaan tehtävistä, joihin se ei selvästikään pääkopallaan pysty. Jos ongelma olisi vain keinukammo, joka ei eskaloidu lamaannuttaviksi tilanteiksi ja muiden esteiden pelkäämiseksi, niin aloittaisin ihan alusta keinun kanssa ja tekisin siitä supermahtavan jutun koiralle, vähitellen. Mulla on ollut keinukammoinen jonka kanssa aloitettiin siitä että se uskaltaa olla hallissa jossa joku muu tekee keinua ja edettiin pikku hiljaa keinun kohtaamiseen ja ehdollistettiin ääneen. Mutta tämä koira rakasti kaikkea agilityä muuten koko ajan, ei arastellut puomia koskaan ja lähti sinne kovalla draivilla ja innolla, keinu oli ainoa ongelma. Nykyään koira on aksavalio ja kisaa SMeissä, joten keinuongelma on takanapäin. Mutta silloinkin mietin että jos koira alkaa ahdistua treenitilanteista jatkuvasti tai pelkäämään muita esteitä, tämä loppuu tähän. Varmaan kannattaisi ainakin pitää taukoa ja miettiä selkeä suunnitelma miten pelon kanssa lähtee liikkeellä, eikä tehdä niitä esteitä radalla ollenkaan ennen kuin joku toimintasuunnitelma on lyöty lukkoon, ettei tilanne pahene. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Onko sulla eri käskyt puomille ja keinulle? Mulla oli aikoinaan sama käsky muille kontakteille ja keinulle. Nutu juoksi kerran vauhdilla keinulle ja teki lentokeinun, ei tajunnut sen olevan keinu. Me ollaan myös treenattu keinua ihan urakalla. Metallirunkoinen pamahtaa vielä äänekkäämmin. Alkuun naksuteltiin tassulla painamisesta, jolloin pam ja palkka. Keinu ei oo enää niin pelottava ja alkuun tosiaan palkka oli toisessa päässä, koira odotti ja käskystä kiipesi, jolloin ite laskin keinua alaspäin tai nappasin jostain kohtaa kiinni ennen osumista maahan. Nykyään sen kanssa ei ole suurempia ongelmia. Meillä koiraan koskeminen saa siitä helposti toimintakyvyttömän, joka on aiheuttanu harmaita hiuksia treenatessa, kun kokeessa ei voi edes silittää koiraa.

    VastaaPoista
  4. Muutama kysymys:

    Miten Norille on opetettu keinu? Onko se saanu pelata bang gamea eli tuottaa ääntä ja liikettä itse ja saanut siitä vahvisteita ja näin hallita tilannetta itse? Tällä on oikeasti aika tukku etuja muihin systeemeihin verrattuna.

    Miksi se treenaa ratatreenin osana sellaista estettä, jota se ei osaa? (Jos suoritus ei ole itsenäinen ja halukas, se ei ole osaamista, piste.)

    "On ollut monia treenejä, missä olen ollut hyvin tietoinen oman käytökseni vaikuttavuudesta suoritukseen. Tällä kertaa kaikki kuitenkin minimoitiin: minä en kieltänyt Noria kertaakaan, en myöskään antanut äänenpainoni karata käsissä. Nori ei ollut saanut mitään ylimääräistä, joten namienkin olisi pitänyt olla mitä suurin houkutus vauhtiin ja tekemiseen. Kehonkieli on ainoa, mikä saattoi viestiä Norille jotakin, mikä ajoi sen lamaantumiseen esteen jälkeen. Tai sitten se oli vain se pamaus, minusta täysin riippumaton asia."

    Mä en oikeastaan usko, että kyse on esim. sun äänenpainoista tai vastaavasta - Nori ei vaan oikeasti osaa. Taidot siltä puuttuu ehkä siksi, että eteneminen on ollut sen osaamistasoon nähden liian kovaa. Pelkkä keinuongelma riittää.

    Suora neuvo: keinu pois radalta, puomi pois radalta. Pilko tehtävät pienempiin palasiin ja lähde opiskelemaan bang gamea ja koko keinua alusta asti. Mieti harrastuksen hautaamista vasta sitten, jos se ei toimi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun Tiina tossa rohkeasti neuvoi, niin jatkan siitä. Silityslauta ja sohvatyyny sen alle ja koira pamauttelemaan sitä silityslautaa = rakastamaan sitä äänen tuottamista ihan itse. Hauskaa ja ILMAISTA, ei tarvitse kentälle mennä! Kun tämä onnistuu ja koira yhdistää sanan ihanaan ääneen voit tehdä saman kentällä. Nyt voi olla, että kentällä pamautteluleikit ei onnistuisi kun sillä on jo mielikuva ko esteestä = ei paras moodi oppimiselle. Aloitatte puhtaalta pöydältä ja uudella tapaa, te mitään lopeta. Haasteet on sitä varten, että niistä voi oppia tekemään toisin!

      Poista
    2. Samat asiat sanoisin ja kysyisin Tiinan kanssa :) Älä turhaan lopeta kivaa harrastusta (tai sitähän sen pitäisi olla), jos syy onkin vain osaamattomuudessa.

      Poista
    3. Tiinalla hyvää tekstiä. Porokoirien maailma on välillä jännä, mutta koirat on niin erilaisia. Meillä ei ole vieläkään ollut keinua radalla, vaikka Nutu on ollu pitkään tosi OK sen kanssa. Kyllä se siitä. Meillä tökki joskus aksa tosi pahasti, heitin sen kuukaudeksi treenitauolle kokonaan, ei tehty mitään aksaan liittyvää, kunnes sitten kokeiltiin ja ihan eri ääni kellossa. Treenitauko tekee välillä hyvää.

      Poista
  5. Katsotaas, huomaanko vastata kaikkiin kommentteihin:

    Norin kanssa keinua on treenattu sen mukaan, miten agilityohjaaja on meille ohjeistanut. Siihen ei ole kuulunut paukutustotuttelua lainkaan, muistan meidän kokeilleen heti suoraan keinua ja Nori välittömästi näytti merkin (ilman edes pamauksen kuulumista), että tämä homma ei ole hänelle ja se on pelottavaa. Myöhemmin pamauttelin keinua Norin ollessa vierellä ja palkkaisin hyvästä suhtautumisesta. Tuosta päivästä lähtien keinua on arasteltu, mutta suoritettu hiljaksiin ja se arkuus siirtyi puomiin. Ja tähän meille on tarjottu selitykseksi seuraavaa: puomi ja keinu ovat koiran näkövinkkelistä samanlaiset. Nori ilmeisesti puomille kiivetessä odottaa keinuntaa ja alas tullessa pamausta. Koko homma kuitenkin suoritetaan etananomaista vauhtia, mikä on suuri harmi, sillä ennen keinun tuloa kuvioihin Nori suoritti puomin nopeasti ja varmasti.

    Norilla on eri käskyt jokaiselle esteelle hyppyjä lukuunottamatta (hypyt, muuri, pituus).

    Norilla ei ole koskaan otettu ns. kuppipalkkausta, koska ohjaajamme ei todennut sitä tarpeelliseksi Norin kanssa. Lelulla palkkaus ei onnistu, ei ole siitä kiinnostunut lainkaan - edes kotona. Nameilla mennään, mutta tilanteiden noustessa liian suuriksi, namit syljetään suusta eikä kelpaa. Oli kyseessä mikä herkku tahansa.

    Ratatreeneissä mukana olleet esteet ovat myös ohjaajamme valintoja, mutta ennen kuin alan kääntämään tätä kaikkea ohjaajan niskaan, tiedän, että omistajana ja koiran taitojen tietäjänä minun tulisi puuttua tilanteeseen eikä sokeasti mennä sillä ajatuksella, että kyllä ohjaaja tietää miten meidän tulee edetä/toimia oman osaamisemme perusteella. Viimeistään nyt pitäisi osata puuttua, kun mistään ei ole ollut juuri apua: joko emme saa ollenkaan ohjeistusta/parannusehdotuksia tai sitten ne ovat samanlaisia viikosta toiseen: ole iloisempi, motivoi sitä enemmän, tee parempi suoritus.

    Omalla äänenkäytölläni on kuulemma suurikin vaikutus ollut agilityradoilla: EI-äänen käyttö myös lamaannuttaa Noria ja jatkamisessa menee pieni tovi ja vauhti on tippunut puoleen. Tämä huomautus ollaan saatu sekä ohjaajalta että kanssaharrastajilta, ja siihen olen puuttunut omalta osaltani. Pidän turpani tukossa voimasanojen suhteen ja pyrin kannustamaan Noria iloisella äänellä parhaani mukaan.


    Kiitokset tsemppaajille, tästä edetään ja katsotaan miten ensisunnuntaina käy!

    VastaaPoista
  6. Ratareeneissä sun kannattaa kieltäytyä tekemästä kokonaan esteitä, joita koira pelkää tai ei osaa. Järjen köyhää toimintaa vaatia koiralta sellaista, jota se ei osaa. Kouluttajan tulisi katsoa ratatreeni niin, että kaikki voivat sen suorittaa tai ottaa kyseisen esteen kohdalle jotain muuta tai jättää välistä. Rohkeasti kannattaa olla eri mieltä ja perustella asiaa. Mä olen alusta saakka kieltäytynyt tekemästä aksaa ilman rimoja, jos ne on maan tasalla ihan turvallisuusriskin vuoksi. Meillä on vaihtoehtona pumpperit, joita käytän mielummin. Treenaa erikseen puomia ja keinua, ilman rataa.

    EI on juuri sellainen sana, jota ei pitäisi aksassa käyttää ollenkaan, jos koira tekee virheen. Sille voi huomauttaa oho ja uusia tai ohjata jotain kautta tekemään uusiksi kohdan, missä virhe tuli ja palkata siitä. Nutu ainakin muuttuu hieman flegummaksi, jos huomautan sille missä virhe tuli. Kontaktille kärsii kyllä palauttaa suorilta ja ne ottaakin aika varmasti.

    VastaaPoista
  7. Jatkan hieman lisää, kun vastasit näihin. Olitte jo ilmeisesti ainakin jotenkin asiaa ratkoneet ja jättäneet pois ratatreenistä esteet, joita Nori ei osaa. Se on hyvä juttu! :)

    "Norin kanssa keinua on treenattu sen mukaan, miten agilityohjaaja on meille ohjeistanut. Siihen ei ole kuulunut paukutustotuttelua lainkaan, muistan meidän kokeilleen heti suoraan keinua ja Nori välittömästi näytti merkin (ilman edes pamauksen kuulumista), että tämä homma ei ole hänelle ja se on pelottavaa. Myöhemmin pamauttelin keinua Norin ollessa vierellä ja palkkaisin hyvästä suhtautumisesta."

    Tässä on edetty tosiaan liian nopeasti. Voisin myös veikata, että jos keinu on jo ennestään jännä, se, että sä olet ollut äänen tuottaja eikä Nori itse, on toinen ylläpitävä tekijä. Koirasta saa yleensä jopa keinuhullun, jos onnistuu ymppäämään sen päähän ajatuksen siitä, että keinu on paras. Se tapahtuu parhaiten niin, että koira on aktiivinen toimija ja sun tehtävänä on toimittaa sille oikea-aikainen ja muuten sopiva vahviste.

    "Tuosta päivästä lähtien keinua on arasteltu, mutta suoritettu hiljaksiin ja se arkuus siirtyi puomiin. Ja tähän meille on tarjottu selitykseksi seuraavaa: puomi ja keinu ovat koiran näkövinkkelistä samanlaiset. Nori ilmeisesti puomille kiivetessä odottaa keinuntaa ja alas tullessa pamausta. Koko homma kuitenkin suoritetaan etananomaista vauhtia, mikä on suuri harmi, sillä ennen keinun tuloa kuvioihin Nori suoritti puomin nopeasti ja varmasti."

    Joo, näin käy helposti. Kävi meillekin. Ei peloksi asti, mutta kuitenkin sen verran, että koira, joka ei osannut kunnolla kumpaakaan, taantui taidoissaan entisestään. Puomilla ja keinulla tosiaan on melko vähän eroa varsinkin matalan koiran silmissä. Musta sillä ei ole tuossa vaiheessa hirveästi eroa, käytätkö samaa vai eri vihjesanaa, koska ympäristövihjeet ovat niin samanlaiset.

    "Norilla ei ole koskaan otettu ns. kuppipalkkausta, koska ohjaajamme ei todennut sitä tarpeelliseksi Norin kanssa. Lelulla palkkaus ei onnistu, ei ole siitä kiinnostunut lainkaan - edes kotona. Nameilla mennään, mutta tilanteiden noustessa liian suuriksi, namit syljetään suusta eikä kelpaa. Oli kyseessä mikä herkku tahansa."

    Jos koet etäpalkan hyödylliseksi, kannattaa treenata ja hyödyntää sitä taitoa. Koiran estefokus on yleensä parempi, kun vahviste ei tule (jatkuvasti) ohjaajalta.

    "Ratatreeneissä mukana olleet esteet ovat myös ohjaajamme valintoja, mutta ennen kuin alan kääntämään tätä kaikkea ohjaajan niskaan, tiedän, että omistajana ja koiran taitojen tietäjänä minun tulisi puuttua tilanteeseen eikä sokeasti mennä sillä ajatuksella, että kyllä ohjaaja tietää miten meidän tulee edetä/toimia oman osaamisemme perusteella. Viimeistään nyt pitäisi osata puuttua, kun mistään ei ole ollut juuri apua: joko emme saa ollenkaan ohjeistusta/parannusehdotuksia tai sitten ne ovat samanlaisia viikosta toiseen: ole iloisempi, motivoi sitä enemmän, tee parempi suoritus."

    Tää on aina vähän hämärän rajamailla hiihtelyä, mutta myös teidän ohjaajalla on iso vastuu, sillä hänen pitäisi olla osaavampi kuin koulutettavansa tai sitten olla valmis ottamaan selvää. Esim. keinupelko on todella yleinen ongelma ja väistettävissä ennaltaehkäisyllä parhaiten. Älä syytä itseäsi, opit tästä luultavasti paljon. Teet varmasti parhaasi. Muista myös, että voit aina vaatia ja kyseenalaistaa ja vaatia ja kyseenalaistaa myös uudemman kerran. Moni kouluttaa myös siksi, että oppisi itse lisää, joten perusteluiden ja toisten vaihtoehtojen kysyminen on yleensä myös kouluttajalle hyödyksi.

    Mitä tulee EI-sanaan ja muuhun tällaiseen, en totta puhuen edes ajatellut, että äänensävyn mainitessasi olisit tarkoittanut sitä. Ei on imo ihan hyödyllinen sana, tosin yleensä arjessa ja silloinkin niin, että se on koiralle erikseen jotenkin opetettu (esim. tarkoittamaan, että vihjeen kuullessasi lopeta se, mitä teet ja tule luo tms.). Agility-kentällä sitä tarvitsee lähinnä hallintaan, jos siihenkään, ei koskaan ohjaukseen tai koulutukseen (varsinkaan jälkimmäiseen).

    Tsemppiä ongelmanratkaisuun!

    VastaaPoista