The way you move ain't fair, you know, hey soul sister I don't wanna miss a single thing you do

Heipsansaa everybody!
       Me ollaan Norin kanssa oltu taas tien päällä, tällä kertaa määränpäänä oli Rusko, serkkuni luo kävi meidän tie lähes viikon ajaksi! Mitäs Nori, matkailu ei ole hänen juttunsa - oksensi peijakkaan monta kertaa, vaikka päiväruoka oli nimenomaan jätetty tarkoituksella pois. On se niin surullista, toivottavasti iänmyötä vähän rauhoittuisi. Ei nimittäin kovin kivaa olisi näyttelyihin lähteä ja perillä sitten niin koiraa kuin autoa putsata isommista sotkuista...
        Perille päästyämme ensimmäinen mission oli tutustuttaa Nori westie Hermanniin. Hyvin meni, kunnes Hermanni näytti kuka käskee ja kehen ihmiseen ei saa koskea. Nori sai elämänsä löylytyksen, mutta ei mitään pahempaa käynyt - yksi jos toinen osapuoli vähän säikähti. Nykyään jätkä saa ottaa rapsutuksia vastaan tältä Hermanin ihmiseltä vastaan, mutta ainoastaan Hermannin tiukassa valvonnassa!

Semmoinen oikeastaan olikin tiistai-ilta, ei mitään muuta ihmeellistä käynyt; vatsa toimii lähes normaalisti paikan vaihdoksesta huolimatta ja nukkuminen ei ole ongelma; tämä kaveri nukkuu missä tahansa! Vietin oman yöni postilenkillä seurana ja tajusin sitten sinne lähtiessä siinä kahdentoista-yhden välillä, että tämähän tulee olemaan Norin ensimmäinen yö yksin! Hän nukkui vierashuoneessa, jossa minäkin nukun kun palaamme postien jaosta, sanomalehteä oli Norilla hätävarana, mutta kahden yön jälkeen niitä ei ole tarvittu. Ahkerasti kusetetaan ennen nukkumaan menoa, siinä välissä kun lähdemme postilenkille ja sen jälkeen.
      Yhdet jätökset poika oli tehnyt päivällä käydessämme kaupassa ja umpinaisessa huoneessa haju oli kyllä melkoinen... Serkkuni ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, mutta kyllä tämä sisäsiisteyskoulutus tässä alkaa kantaa hedeltää - uskoisin. Taitaa jonkin verran vain verottaa tuo kotona oleva asfalttipiha, jonka läpi täytyy kulkea että pääsee poika viheriölle. Täällä kun nurmea on heti oven avattuaan, joten ei ihme, että paremmin sujuu.

Keskiviikko oli ikimuistoisen ihana päivä suorastaan! Treffattiin Norin siskoa, Kerttua ja hänen omistajaansa! Ilta oli mahtava ja aika kului todella nopeasti - oli sitten myös tämän viikon kylmin päivä, hiuskarvan varassa oli sade ja tuulikin oli vilpoisa, muttei kyllä pentujen menoa haitannut.
       Kertun omistajan ja meikäläisen puheet sopis niin hyvin yhteen; pentupuheista/pienistä ihutuksista päästiin aiheisiin, jotka kiersivät tv-sarjoista ja elokuvista matkailuun, homoavioliiton hyväksyntään, susikeskusteluihin ja jopa politiikkaan! Minähän olen ihminen, joka kiertää politiikka aiheen!
       Onhan minulla kavereita, joiden kanssa jutella koira-asioista, mutta kaipa tämä oli paljonkin erilaista kun samasta pentueesta ja saman ikäiset pennut olivat. Menoa riitti ja Kerttu onkin tomera täti, Norille näytettiin oikein kunnolla kuka on niskanpäällä tässä leikissä!

Muuten päivät menivät soljuen läpi; postilenkit velvoittivat osan energiasta ja kun sinne lähdetään kahdentoista-yhden välillä yöllä ja tullaan takaisin viiden-puoli kuuden välillä niin nukkumista riitti puoleen päivään. Nori ei siltikään tehnyt tarpeitaan sisälle! Hienosti poika oli, kunnes viimeisenä postilenkki yönä oli sitten pissavahinko käynyt - ja Hermanni sitten oli samassa huoneessakin ollut, mutta tämä westie on niin sisäsiisti, ettei edes isompia tarpeitaan tee takapihalle vaan sitten vasta lenkillä.
       Ja viimeinen ilta, lauantai-ilta, en tiedä mikä tohon pentuun meni. Eikö se saanut tarpeeksi huomiota vai mikä oli kun kahdet matot meni kusemaan... Ensin pesuhuoneesta, sitten keittiön maton - ja keittiön mattoa kustessa katsoi suoraan meikäläistä päin ja lörötti. Mutta kun nousin sohvalta antaakseni vähän selkään niin kyllä meni karkuun - tiesi, että nyt oli tehty väärin. Kummasti se yksitoista kiloa massaa nousi kahdellä kädellä kun nappasin koirasta kiinni ja kiikutin kusen viereen. Huutoa riitti minun osaltani, mutta Nori oli hiljaa ja näytti kyllä siltä, että tiesi mistä häntä syytettiin.

Kotona ollaan nyt. Automatka takaisin sujui paremmin, ei ollut niin kuumakaan ja poika ei ollut saanut päiväruokaa. Ei oksentelua, vaikka kyllä korvat olivat siinä asennossa, että apuwa! Ei taas täällä!
      Tällä hetkellä kämpässä on neljä koiraa! Siis neljä! Kolme papillonia ja yksi porokoira nassu. Sisko lähti tallinnaan ja sysäsi koiransa tänne, vaikka yritin vähän vastustella. Todella kiva sulkea hänen koiransa autotalliin päiväksi - kesätyötkin alkavat taas viikon ajaksi.
      Sitten onkin lauantai, jolloin kärsin paniikkikohtauksista ja hirmuisista paineista. Sunnuntaiaamuna itken ja rapsuttelen Noria ja yritän painaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi nuo ihanat nappisilmät mieleeni ja muistella joka ikinen hetki pehmeää turkkia ja kuinka kaikista kolttosistaan huolimatta se on minun pikku lapseni ja aivan ihana ystävä. Minä lähden jenkkeihin. Kahdeksi viikoksi. Kirjoittamaan. Elämässäni on kolme erittäin tärkeää asiaa; Nori, oman mielikuvitukseni tuominen esiin kirjoittamalla ja valokuvaus. Joudun jättämään lapseni kotiin kirjoittaakseni. Tilaisuus oli kuitenkin niin mahtava, etten voi kieltäytyä ja perääntyä. Stipendejä jaettiin vain kaksi suomalaisille, minulle ja eräälle toiselle. En edes ikinä ole ollut lentokoneessa! Heti sitten yli 10 tuntia lentokoneessa NYCiin ja sieltä sitten vaihdolla Etelä-Carolinaan. Huhheijaa, mahdanko olla valmis edes silloin kun pääsen perille?

Englannin puhuminen ei ole minulle ongelma, kunhan englantia puhuva henkilö ei osaa suomea. Silloin en voi keskittyä ja tunnen, että minulla on aina oljenkortena suomi. Nyt pääsen kirjoittamaan sekä puhumaan, kahden viikon ajan. Ikävä kulkee kuitenkin aina mukana, jokaisena päivänä. Nori pääsee kuitenkin hyviin käsiin; serkulleni. Samalle, jossa olimme viikon. Hän ei kyllä luvannut taata lapseni mielenterveyttä, mutta tiedän, etten voisi antaa Noria parempaan hoitopaikkaan. Kyllä se pärjää - siihen minun on uskottava tiukasti.

Ja pahoittelut kuvista, vanha kone ei ymmärrä tätä bloggeria. Uusi, vasta puolvuotias kone meni huoltoon, kovalevy hajosi. Nyt ulkoinen muistini, jossa on yli 6 vuoden kuvat tallessa ei toimi. Miksi minua kohdellaan näin?!
      Ai niin, ja banneri on tulossa. Jäi serkkuni koneelle ja netti ei toiminut kunnolla, että olisin voinut sen tänne laittaa jo viikolla. JEE, ELÄMÄNI ON TÄYDELLISTÄ! KIITOS TÄSTÄ, MAAILMA! *sarkasmia*


Kuvat tähän postaukseen tarjosi Kristiina, kiitos siitä siis :)

Because a girl like you is impossible to find, you're impossible to find

Treffailtiin taas tänään Norin kanssa Leidiä, labradorinnoutajaa!
         Olen niin tyytyväinen! Poika ei yhtään vierastanut vaan oli heti kaveria. Leikkivätkin keskenään! Lisäksi tuli huomattua, että vieraiden pikku koirien kanssa ainakin tulee toimeen, sillä kun kaupungilla käveltiin niin vastaan tuli jackrusselinterrieri ja omistaja toi sen nuuskuttelemaan. Aluksi Nori kaukaa nähdessää jackien niin murisi, mutta kun lähemmäs tuli ja nuuskuteltiin ei ollut murinasta puhettakaan!

Lisäksi käytiin vähän tuttuja moikkaamassa koiratreffien jälkeen ja he ihastuivat Noriin samantien. Ihmettelivät kun on niin rauhallinen... Noh, eiköhän sen remuamisen jälkeen vähän väskä poika olekin!
        Kyläilyn jälkeen pistäydyttiin räksäpellolla kuvailemassa. Kertokoot kuvat sitten enemmän!

Sääntö numero 1: Älä astu aikaisumenetelmissä koiranmakkaran päälle

Seisomista 14 vk

Kuvat joissa esiintyvät Nori ja Leidi ovat Sadun ja minun yhteisiä!

Ethän kopioi kuvia!

I'm not a perfect person, there's many thing I wish I didn't do, but I continue learning

Muutama vakava sananen siitä, mitä koiranpennun ottaminen on näyttänyt minulle kuukauden aikana, vaikka kuukausi olisikin ehkä lyhyt aika, on se silti opettanut minulle paljon.

1: Vanhemmat (tässä tapaksessa äitini) ovat oikeassa; koira tuo vastuun. Se näyttää, ettei kaikki tapahdu itsestään, sinun on toimittava itse sen tarpeiden mukaan; ruokittava, käytävä ulkona, antaa tarvittava määrä aktiviteetteja ja mikä tärkeintä, rakastaa uutta ystävääsi, perheenjäsentäsi joka päivä yhtä paljon (tai enemmänkin) vaikka se olisi millainen hirviö tahansa.

2: Kuusi vuotta sitten en ollut valmis. Kuusi vuotta olen puhunut perheellemme koiraa, isompaa sellaista. Sellaista, jolla on kauniit, pystyt korvat, 'varasilmät' pään päällä ja niin komea, että sen omistamisesta voi olla ylpeä. Kuudessa vuodessa ehtii tankkaamaan itsensä täyteen tietoa, joita tulee tarvitsemaan. Kaiken tarpeellisen sairauksista, eri rotujen piirteistä ja energiamäärästä aina oikeaan ruokinta ja turkinhoito tapaan. Kuudessa vuodessa opin paljon ja tunnen olevani valmiimpi kuin milloinkaan aiemmin. Ehkä siksikin, että minun on pakko.

3: Kuudessa vuodessa olen nähnyt, mitä tapahtuu jos koiralla ei ole kuria eikä omaa johtajaansa. Vanhempi koiramme on hyvä esimerkki siitä. Viime vuonna otin kirjaimellisesti koiraa niskasta kiinni ja päätin, että tässä talossa ei mennä koiran pillin mukaan. Vanhempi koira on parempi lemmikki, Norin kanssa ei tulla käymään tuollaisella tiellä. Ei, jos se minusta riippuu.

4: Tänään (29.6) opin, ettei uusi pentu tarkoita vanhasta luopumista, vaikka se veisikin enemmän aikaa. Vanha koiramme, Papi, on kärsivällisesti seurannut nuoremman menoa, sanonut mikä on liikaa ja yrittänyt pitää huolta, vaikkei se helppoa ole. Samalla Papi on aina katsonut minun perääni, uumoillut rapsutuksia ja totellut yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Perheessä kiertävät "äidin koira" ja "minun koira" nimitykset tiuhaan, enkä kiellä, etteikö Papi olisi äitini koira; nukkuuhan se aina äidin sängyn alla ja seuraa aina tiukasti kannoilla. Nori tekee saman minun kanssani.
        Tänään juoksimme Norin kanssa kohti terassia, kotioveamme. Papi juoksi vastaan ja haukkui terhakkaasti muutaman kerran, jatkoimme juoksua ohittaen vanhuksen. Läimäytin käsiäni kannustavasti yhteen ja kutsuin Papin mukaan. Vanhus näytti, ettei kyse ole iästä vaan innosta jaksaa. Kohta meitä olikin kolme, jotka juoksivat kotiin. Ilta oli laskeutumassa, oli viileää. Jos taivas olisi ollut pilvetön, olisi se ollut oranssi laskeutuvasta auringosta. Hetki oli lähes tulkoon täydellinen.

5: Tyhmyydet ja uppiniskaisuus kuuluvat kauppaan. Pennun on saatava kokeilla kaikkea enemmän vähemmän typerää ja käyttäydyttävä uppiniskaisesti ja tottelemattomaksi silloin tällöin. Kantapään kautta on opittava, ja sen lisäksi Nori tutkii maailmaa suullaan. Kaikki sopivan kokoinen ja vähän liian isokin suuhun ja maistamaan. Tykätään siitä tai ei, se on pakko ainakin kerran elämässä saada hampaiden väliin.

6: Elämä ei ole ruusuilla tanssimista, ei todellakaan. Ei silloin kun kasvit saavat kyytiä ja parkettilattia toisinaan vesivahingon. Kyllä, pentu voi saada sellaista aikaan. Varsinkin jos on bisnesmiehiä ja haluaa perustaa uima-allasmarkkinat keittiön lattialle vesikupin avulla. Tai haluaa ammatikseen alkaa kengänjyrsijäksi. Kyllä se pahojaan tekee, mutta silti sitä on vain rakastettava. En edes voisi olla enää rakastamatta, Nori on se lapsi, joka minulla on. Koiramainen. Ei ihminen, koira. Ihmislapset eivät nyt niin lähellä sydäntä olekaan, mutta tämä pieni karvapallo on löytänyt tiendä sydämeen eikä lähde sieltä hevillä!

7: Läheisyys, turva ja luottamus säteilevät välillä talossa niin, että sen huomaa. Tuhina jaloissa, katseet ennen peräänlähtemistä, haukahdukset, hännänheilutukset, pusut ja miljoonat muut asiat, jotka pieni pentu tekee saadakseen edes vähän huomiota omistajaltaan ovat välillä niin näkyvät, ettei voi muuta kuin seisoa/istua/maata hiljaa aloillaan ja katsoa tuota pientä ihmettä, joka tuli elämääni.

Näin, tällaista olen oppinut kuukaudessa, mitä lie ne yli kymmenen vuotta vielä tuovat tullessaan. Hieno koira on, en kiellä. Enkä kiellä sitäkään, eikö se välillä raastaisi hermojani. Sitä se elämä on, tasapainoilua. Pitää löytää kultainen keskitie ja nauttia sen tuomasta vakaudesta. En voisi toivoa tuolta kaverilta enää enempää, mutta silti se antaa uusia kokemuksia joka päivä!

I used to think one day we'd tell the story of us, how we met and the sparks flew instantly, People would say, "They're the lucky ones."

Kolmetoista viikkoa!

Nori poika kasvaa ja kasvaa ja syö ja syö... Elämästä rakkauteen, rakkaudesta ruokaan!

Noh, eiköhän koiranpennun elämään kuulu myös se, että omistaja ärsyynnetään hermorauniolle asti? Norin yksi ongelma, joka aiheuttaa harmaita hiuksia on tuon jukuripään käytös, että hän tulee AINA mukaan, jos joku menee ovesta ulos. Ja eteisestä ei saa pois, ei sitten millään! Ainoat keinot on kantaa pois tai sitten niskanahasta viedä. Kaipa jukuripäälle olisi hyvä opettaa tuo paikka -käskykin tässä lähiaikoina, se on yksi niistä kulmakivistä, jotka veitikan on hyvä osata!
        Muuten poika osaakin jo hyvin Istu -käskyn, Maahan (Kiitos Sadulle aloittamisesta! <3) ja meikäläisen kanssa, jos hihnassa vetää niin kun tarpeeksi vahvasti sanoo "ei" tai "ei vedä" niin hihna jää löysälle. Myös Irti -käskyä ollaan treenailtu, sekin sujuu hyvin, mutta ei harjoitus pahaa tee sen parissa.
        Vielä odotellaan, että kiinnostuisi enemmän pallosta. Kerran jaksoi juoste sen perässä ja toi takaisinkin! Kovat kehut ja pallo uudestaan liikkeelle, jätkä veti maihin ja kattos: "Mee ihan ite vaan..."

Lyhyt postaus, katsotaan tuleeko lissää huomenissa! Kiire meneillään!

Webillä otettu, sorry

Tätä kuvaa zoomailtu, siksi laatu vähän huononpuoleinen

"The only way to have a friend is to be one." -Ralph Waldo Emerson

Elikkäs, vähän Jussi kuulumisia ja Norin menoa viime päivien ajalta!

Perjantai-iltapäivällä läksittiin Norin kanssa kohti Akustinpuistoa, jossa päämääränä oli treffata labradorinnoutaja Leidi! Sorry, ei löydy kuvia tuosta tapaamisesta kun kamera jäi kotiin :/
         Norilla meni oikein hyvin ottaen huomioon, että vaikeuksia ollut tällä linjalla. Ensimmäisenähän poika alleen laski, mutta herkkupalojen ja ajan kanssa onnistuttiin sitten nuuskutukset vaihtamaan ja melkeinpä vieretysten makaamaan. Kiroamisen aihetta kyllä synnyttää se, että ei tällä paikkakunnalla tuota koirapuistoa ole... Eli ei missään aidattua tilaa, jossa voisi koiria vapaana pitää, joten Norikin hihnassa joutui olemaan ja varmasti veroitti rohkaistumista sekin.
       No, onhan kokoerokin vielä iso, kun labbis oli täysikasvuinen, varmaan sitten Norin kasvaessa on rohkeampi semmoisen tankkerinkin vierellä! Tyytyväinen olen jässikkään, viimeksi kun collieta treffattiin niin ei voinut melkein huonommin mennä... Nyt ollaan ajateltu collien omistajan kanssa yrittää uudelleen ja samalla kaavalla; namit, nuuskuttelu, lenkittäminen ja sitten mahdollinen leikki, jos Norista on siihen. Hiljaa hyvä tulee :)

Sitten juhannus, mites se siellä on mennyt? Meillä oli rentovaihde laitettu päälle Norin kanssa, ja kun päästiin koiratreffeiltä kotiin, nopeasti kimpsut ja kampsut kasaan ja sitten otettiin suunta kohti Norin kummitätiä! Niin, miun parasta kaveria tietysti!
       Olin niin ylpeä Norista kyllä! Laitettiin sanomalehteä yhteen kulmaukseen ja ei kertaakaan poika käynyt siinä loppu illan, yön tai seuraavan päivän/aamun aikana! Eikä kyllä muuallakaan, se ei ollut tämän jutun vitsi xDD
       Pökäleet poika kyllä jätti oven eteen, mutta onneksi ei ollut ruikulilla niin ei mitään ongelmaa siivota. Ja saahan kaverini Anu sitten vähän esimakua, kun hänelle tulee suomenlapinkoiran pentu kahden viikon päästä! Siitä siis Norille leikkikaveri odotettavissa! :3 Kunhan eivät vahinkopentuja tee, nimittäin Anun koira tulee olemaan narttu!

On tuo poitsu kyllä niin rauhallinen kuin viilipytty. Ensimmäisenä kun perille päästiin kävi tsekkaamassa paikat ulkona, mentiin sisälle ja heti nukkumaan lattialle. Ei mitään ongelmaa, oli kuin kotonansa! Syöminenkin onnistui, vähän ehkä rauhallisempi oli - tai sitten oli vain niin väsyksissä iltapäivän tapahtumista Leidin kanssa.
        Ulkona käytiin isolla nurmella leikkimässä ja pyörimässä ja touhuamassa, lampeenkin olisi ollut menossa, mutta sitä ei oltu vielä käyty läpi, että parempi ettei mene sinne kun ei tiedä mitä löytyy. Rannalta katseltiin sitten Telkän poikasia.
        Muutama kuva sitten vielä kaupanpäällisiksi yökyläreissusta :)

Rakkaani, aarteeni, kaikkeni <3

Rakkaus juhannusyössä...

Vietimme myös japanilaista iltaa Anun kanssa!