sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Don't give up on me? Never.

Nori ja Nuutti kävivät lonkka-kyynär-selkä -kuvauksissa Kari Ventelällä 22. elokuuta. Kaksi harrastuskoiraa meni sisään, toinen tuli samanlaisena ulos, toista jouduttiin alkaa toppuuttelemaan. Nuutilla saa nyt painaa, Norin kanssa jarrutetaan. Kovaa. Valitettavasti.

Ventelän arviot:

Nori: D/D, 0/0, selkä puhdas
Nuutti: A/B, 0/0, LTV1, VA0-1, SP0

Seuraavana päivänä Kennelliitto oli kuvat jo lausunut (selät pari päivää myöhemmin):

Nori: C/C, 0/0, LTV0, VA0, SP0
Nuutti: B/B, 0/0, LTV1, VA0, (SP ei virallisena)


Norilla on matalat lonkkamaljat. Ei nivelrikkoa, ei muutoksia. Molemmat koirat nuoria ja hyvin pidettyjä, ei huolta tulevasta. Silti me jarrutetaan Norin kanssa. Ja Nuutin kanssa käytetään kaikki Norin energia tuplateholla, koska tuo koira toimii. Se toimii helvetin hyvin agilityradalla. On siis onnekasta, että edes toinen säilyi harrastuspiskinä. Nyt voidaan asettaa se alkuperäinen tavoitekin julkisuuteen ja silmien eteen: Nuutin tavoite harrastuskoirana on agilityvalio.
       Ja jotta Nori ei jäisi huonommaksi, täytyyhän sillekin antaa jonkinlainen tavoite elämässä: oireeton loppuelämä. Toivottavasti se olisi myös pitkä.

Koiran arvoahan tällaiset tulokset eivät vähennä, arvoa rakkaudessa ja tärkeydessä. Tietysti sitä alkaa seuraamaan tarkemmin Norin liikehdintää ja menoa, alkaako vaivaamaan ja tietysti näkemään niitä epätodellisuuksia. Tieto lisää tuskaa, eh?

Itse olen sellainen ihminen, joka haluaa pitää koiransa eläkeikään asti, eikä painaa täysiä mutkasta pihalle väkinäisellä harrastamisella. Minä en ole itsekäs harrastaja, minä en halua romuttaa koiraa sen takia, että minä haluan harrastaa.
     Tietysti Nori pääsee vielä agiradalle hömppäämään omiaan, mutta äärimmäisen matalilla hypyillä ja putkiralleilla. En ole viemässä siltä tätä "iloa" pois, jos sitä siksi voi sanoa koiralle. Nori on taatusti hyvin tyytyväinen elämäänsä temppukoirana, joka saa mennä ja painaa mielinmäärin metsissä ja pelloilla. Ei se varmastikaan tule kaipaamaan agilityn rengasta, keinua tai korkeita loikkia. Se on varmaan ihan ok, että agility jää nyt vähemmälle herran omalta osalta.


Minulle on nyt kolmen kuukauden aikana toppuuteltu päätökseni puolesta enemmän ja vähemmän. Yleisin fraasi on ollut: "Eihän C/C ole mikään syy lopettaa, älä ole hölmö. Pumpuliin ei koiria pidä kääriä." Joo, just, agilityn lopettaminenhan tarkoittaa pumpuliin käärimistä. Närkästystä herättää enemmän kuulla näitä sanoja ihmisiltä, joiden olen joskus luullut tunteneen minut.
      Lapissa tutustuin seitsemässä viikossa aivan mahtaviin ihmisiin, joista naispuoleinen tuntuu useimmiten tietävän minusta enemmän kuin monivuotiset ystävät. En ole keksinyt tarkkaa syytä tälle, mutta joko minä olen valittanut elämästäni kaikki seitsemän viikkoa niin railakkaasti, että minut tuntee kuin sivistyssanan, tai sitten vastapuoli on oikeasti kuunnellut edes osan jutuistani.

Tavallaan se satuttaa ajatella puhuneensa kuulemattomille korville asioita, joilla oikeasti on ollut merkitystä. Saanut nyökkäyksiä ja poikkipuoleisia sanoja takaisin, kyllä, mutta loppujen lopuksi niillä sanoilla ei sittenkään ole ollut minkäänlaista merkitystä. Ja sitten kuin tyhjästä lähdet toiselle puolen Suomea tapaamaan ihmisiä, jotka antavat niille sanoille edes jonkinlaista arvoa.

Meitä on moniin juniin, ja minun ja Norin agilitypendolino on tullut aikalailla pääteasemalleen. Nuutin, erittäin potentiaalisen harrastuskoiran ollessa mukana kuvioissa asia on paljon helpompi hyväksyä. Kuvitella, että Nori olisi ainoa koira, sitten tämä voisi ollakin hankalaa. Ja taatusti olisikin.
      Tässä on Norin kanssa kuljettu niin rikastuttava polku agilityn parissa, että lajin lopettaminen kys. koiran kohdalla ei oikeasti ole helppoa. Nuutin treeneihin mentäessä lähestulkoon aina olen ottamassa Noria ensimmäisenä autosta. Se on tuttu ja turvallinen, sitä osaa lukea ja ymmärtää niin paljon enemmän. Sen liikkeet osaa jo ulkoa, heikot kohdat ja vahvuudet. Ja kun se on jo valmis. Se tietää töihin menemisen ja siltä vaatimisen agilitykentällä. Ei se lopettaminen ole niin helppoa, oikeasti.

Tässä sitä eletään myös päivä kerrallaan. Suunnasta jos toisesta on saanut kuulla muistutukset monttuun laittamisesta ensimmäisestä oireesta. Nyökyttelyllä selviää eteenpäin aiheesta, joka saattaisi useamman virkkeen jälkeen päättyä pelosta kumpuavaan itkuun. Niin, niinhän se olisi koiran parhaaksi tehtävä: itkulla ja märsyllä.

Mutta toivokaamme yhteisen ajan olevan vielä pitkä, C/C ei todellakaan ole maailmanloppu!



Ja kuvissa näkyvä vesileima on nyt sitten se nimitys, jolla valokuvat alkavat näkymään.
Lohdunkantajien Lohtuvalokuvaus, tervetuloa! <3



5 kommenttia:

  1. Uusi tuttavuus tämä blogisi. Todella puoleensavetävä ulkoasu ja upeita kuvia blogi pullollaan, vau! :)

    VastaaPoista
  2. Olen jutellut Annie Limanin kanssa (Arvioi Kennelliitossa lonkkia)lappalaiskoirien lonkista ja hän sanoi että lappalaisilla on usein matala lonkkamalja joka huonontaa kirjainta eikä C/C ole missään nimessä semmoinen että koira pitäisi kääriä pumpuliin päin vastoin pitää hyvässä lihaskunnossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CC lonkissa on vain lieviä muutoksia. Mutta jokainen päättää omasta koirastaan ja sen tulevaisuudesta. Itse en harrastamista lopettaisi CC lonkkien kanssa, DD ja EE lonkkien kanssa kylläkin.

      Poista
  3. Tosi hieno ulkoasu ja uusi tuttavuus itsellenikin tämä blogi. Pitää jäädä seurailemaan! Hyvää pohdintaa myöskin luustokuvien tuloksista :)

    VastaaPoista
  4. Vaikka tässä nyt ei löysyydestä olekaan kysymys, mutta esimerkkinä löysät lonkat altistaa herkemmin muutoksille versus tiiviit. Ei sillä, että tosiaankaan pumpuliin pitäisi kääriä, mutta hyvä päätös ja hyvä lihaskunto on kaiken A ja O tukemaan. Oliko sulla jossain niitä lonkkakuvia, mielenkiinnosta tykkään niitä katella.

    VastaaPoista