sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Suomipoika, hollantilainen sekä kettupoika

Torstai torstai torstai.

Torstaina (11.6.) otettiin nokka kohti tuttua Someron Akustinpuistoa, jossa nähtäisiin vanhoja tuttuja Satua sekä Nitroa, mutta myös vähän uudempaa tuttavuutta: sekarotuista Kisbeä sekä hänen omistajaansa Lauraa.

Lauran kanssa ollaan vanhoja tuttuja yläasteelta ja tähän päivään mentäessä ollaan onnistuttu katkaisemaan välit vähintään yhtä usein kuin hänen kaksosensa Sadun kanssa. Torstai oli ensimmäinen varsinainen päivä, kun nähtiin toisiamme kunnolla viimekertaisen eripuran johdosta. Jännittävä ja kalsea tunnelma väistyi lopulta yllättävän nopeasti, jolloin juttu alkoi luistaa koirien leikkiessä keskenään.
       Ja käytiinpäs me sitten heti kolmistaan kyylimässä Jurassic World elokuvissa lauantaina!


Nitro ja Nori painivat ja leikkivät normaaliin tapaansa, Kisbe tyytyi seuraamaan lähinnä sivusta nuoren ikänsä puolesta. Kyllä pieni kettupoika yritti vähän leikkiä vääntää vetolelun turvin Norin kanssa, mutta Nori ei tainnuit oikein ymmärtää, ettei pikkuinen innostu ärinäleikeistä. Niinpä lopputulos läheni tätä:



"Se on mun nyt!!"

Ihan mukavaisia kuvia tuli iltakelilläkin napsittua, vaikka se ISOarvo huiteli 800:n tienoilla ja toisissa kuvissa se näkyykin enemmän tai vähemmän. Aurinko oli suurimman osan ajasta pilvessä ja vaikka se paistoikin, ei pentukoiran turkki kiiltänyt.






Ja vielä muutama ruutu:









Hohhoh, mahtaakohan pian jälleen alkaa kuulua tuttua lausahdusta ulkopuolisten suusta?

"Why is it always the three of you?"


-J & N


3 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, hyvin ovat onnistuneet vähän korkeammallakin ISO-arvolla :) mun kamerassa on niin huono kohinansietokyky, että yleensä ISO 800:lla tulee jo aika järkyttävää lopputulosta.

    VastaaPoista
  2. Jos nyt kuitenkin Satua ja Nitroa eikä Riskiä. Tuo eka kappale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kyllä, kyllä. Sakemaannikko yrittää selvästi kertoa jotain rajan tuolta puolen, ei ole ensimmäinen erehdys.

      Poista