tiistai 8. huhtikuuta 2014

Feeling my way through the darkness, guided by a beating heart...



Hiljaiseloa, hiljaiseloa....
      On ollut kyllä hiljaista jokseenkin pitkään, pahoittelut siitä! 

Meillä nyt ei ole tapahtunut mitään uutta. Samaa arkea jatketaan kuin aina ennenkin - PAITSI, että minä palasin koulunpenkille takaisin opiskelemaan. Työharjoittelu paikallislehdessä päättyi haikeisiin tunnelmiin ja ikävä jäi kaikkia kanssa työskennelleitä!

Nori oli kyllä koko työharjoittelun tähti. Jätkä hurmasi asiakkaat ja työntekijät mennen tullen - työskentelyni arvioinut opettaja vain ei tainnut pitää jässikästä. Nooh, pomoni sanoikin asian olevan työpaikan ja työntekijän välistä - ei koulun.

Läksiäislahjaksi saatiin Norin kanssa kassillinen herkkuja kumpaisenkin nassuun: Norille porsaansaparoita pari pussia ja meikäläiselle fazerin karkkeja. Lisäksi saatiin 30 euron lahjakortti paikalliseen eläinkauppaan! Ei kyllä ole mitään käryä, mitä me mentäis sieltä shoppailemaan... Luultavasti ainakin noutokapula tarttuu mukaan ja mitä nyt mieleen juolahtaa. Kunhan vain saisi tehtyä kalenteriin AUKON, missä välissä ennättää sinne liikkeeseen...


Oltiin me Norin kanssa pitkästä aikaa mätsäröimässäkin! 5.4. oli Salossa match show, joka oli ilmainen, joten pakkohan oli mennä kokeilemaan onneaan! Järkytys ilmeni kyseisenä aamuna kun tajusin Norin menevän aikuisten kehään... Siellä pitäisi osatakin jotakin!

Voi elämän käki kyllä... Mä en tiedä, mikä tolla koiralla on menossa näiden mätsäreiden kanssa. Tuo kerta nyt oli aivan katastrofi. Norin keskittyminen oli jossain persauksissa heti alkuunsa, juokseminen oli kamalaa, keskittyminen oli jossain hevonkutussa ja se jopa HYPPI TUOMARIA VASTEN.
   Nori ei IKINÄ ole hyppinyt tuomari vasten, se ei ole koskaan välittänyt siinä jököttävästä ihmisestä! Yritin siinä sitten saada Norin rauhoittumaan ja olemaan edes vähän edukseen. Kommentti saatiin hampaista, että ovat nätit ja valkoiset. Koiran tulee olla ilonen, oli tuomarin kommentti lopuksi.

Katsoin sitten kehässä kanssamme olleen labradorinnoutajan menoa ja se meni niin kauniisti ja paremmin kuin Nori, että sanoinkin jätkälle jo, että hän tuli hakemaan toisen sinisen nauhansa äskeisellä käytöksellään. Labradorinnoutaja tuli ja meni ja tuomari toi nauhakkeet ja meille tuli PUNAINEN?!
    Pökerryksissä menin sitten kehän laidalle ja sanoin äidillekin, että millä helvetin perusteella? IHAN OIKEASTI. Noh, punaisten kehä meni odotetusti yhtä kamalasti kuin ensimmäinenkin ja ei sijoitusta tullut. Punaisten kehässä toistui sama, mikä edellisessä mätsärissämmekin: Nori ei pystynyt keskittymään mihinkään. Vilkuili sivuille kaameassa paniikissa, ei suostunut seisomaan vaan koko ajan tukeutui istumaan jalkojani vasten. Yritin muutamaan otteeseen asetella koiran uudelleen liikkeillä, mutta ei niin ei. Lopulta yritin nostaa asennon edes suoraan laittamalla käden takajalkojen eteen ja kevyesti siirtää nostamalla. Muutamaan otteeseen tein näin ja yritin saada pojan edes jonkinlaiseen ruotuun, onhan seisominen meidän valttimme ollut aina!

Yhtäkkiä Nori sitten päätti, että häntä pahoinpidellään. Koira veti niin pieneen kerään itsensä ja kaatui suoraan kyljelleen, häntä niin pitkällä vatsan alla kuin vain oli mahdollista. Siinä sitten makasi 23 kiloa asfaltilla koko jätkä eikä meinannut hevillä nousta ylös. Meidät tietysti paiskottiin ulos kehästä ensimmäisten joukossa, mutta mielen perukoille jäi kummittelemaan Norin käytös. Onko se kipeä? Onko lihasjumi? Vaiko vain joku mörkökausi menossa?

Kotona poika ei pelkää mitään, ei esitä kivun merkkejä jos nostelee tai pistää juoksemaan ja menemään esteiden yli metsikössä. Aika kummaa sinänsä tuo käytös, sillä mätsäreissä sitä esiintyy. Turun Winter Dog Showta edeltävässä mätsärissä oli tämä sama homma, mutta virallisessa taasen ei mitään...

Tulipa ainakin herättyä aikaisin mätsäriä varten, ja koska paikanpäällä meni yllättävän pitkään, nälkä oli suunnaton. Norille ostettiin kalkkunankauloja lohdutukseksi ja matkattiin kotiin ABC:n ruokailun kautta. Kuvia tapahtumasta ei ole, sillä kamera unohtui kotiin pienen kiireenpoikasen turvin.



On meillä kyllä hyviäkin uutisia! Laitoin ilmoittautumislappua eteenpäin Agility -kurssia varten ja jäin odottamaan lisätietoja kys. alkeiskurssista. Vastaus tuli nopsasti parin päivän kuluessa ja me aloitetaan agility Norin kanssa ensikuun alussa!



Blogger teki jotakin kamalaa kuville, eivätkä ne näytä julkaisukelpoisia olevan....
Nämä vielä MENETTELEE.

*huokaus*

2 kommenttia:

  1. Haha :D Ihana tuo viiminen kuva. Saman tyylistä kyttäystä meidänki pojat harrastaa!
    Mutta hei.. tuohon teidän mätsäri touhuiluun liittyen.. tiedätkös mitä! Me käytiin mätsäreissä ja näyttelyissä Kodan kanssa heti kun ikä sillä vaan riitti. Vuoden ikäiseksi meillä meni tosi hyvin. Kakara oli kuin syntynyt kehään ja käyttäytyi mallikkaasti aina. Yhtäkkiä tapahtui jotain ja kaikki alkoi menemään lähes tulkoon samallalailla kun sinä tuossa tekstissäsi kuvailit teidän menoa. Lopulta Koda alko pelkäämään jokaista tuomaria. Kehän laidalla se antoi kaikkien koskea ja käyttäytyi niin mallikkaasti, mutta kappas kummaa.. kun astuttiin kehään niin se veti ihan plörinäksi eikä suostunut edes seisomaan ja jos seisoi niin näytti niin kurjalta kun koira vaan voi näyttää. Kun tuomari tuli lähelle niin heittäytyi kauhusta kankeana selälleen ja taisipa joskus kiljua siihen tyyliin kun sikaa ois tapettu. Ja kun päästiin pois kehästä niin se oli taas se iloinen oma itsensä ja nautti kun sai katsoa muiden menoa kehässä. En tiedä onko teillä yhtään sama juttu, mutta kerroinpa kuitenkin meidän tarinan. Nythän me ollaan sitten suosiolla jätetty kehään menemiset pois. Turhaan tehä juttuja joista koira ei tykkääkkään, vaikka alkuun näytti siltä, että täähän on ihan meidän juttu! Tässä vielä pari kuvaa kertomaan sama tarina.
    http://i1290.photobucket.com/albums/b535/jannssku/020900567_b_zps7dcc9f46.jpg <- Tuolta meidän meno näytti hyvinä aikoina. Kodan häntä heilui kehässä seistessäkin vimmatusti ja kaikki oli kivaa.
    http://i1290.photobucket.com/albums/b535/jannssku/DSC03221_zpsc0c14df6.jpg <- Tuolta meno näytti kun Koda oli yli vuoden ikäinen. Äkkiä maahan kun tuomari lähestyi ja mahdollisimman pian takaisin kehänreunalle, jossa sitten viihtyi oikein hyvin.
    Mutta ei meitä nyt kamalasti harmita, vaikkei kehissä enää kierretäkään. Meillä on kivaa rämpiä vain mehtissä. Siellä ei vieraat miehet tule koskettelemaan ja etsimään kiveksiä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Kuulostaa kyllä harvinaisen tutulta meillekin! Nori ei sentään vielä ole tuomarin tullessa vetänyt itseään kyljelleen - sitä odottellessa siis :D

      Poista