You put your arms around me and I'm home

Täällä tänään, huomenna seikkailuun

Nori inhoaa lähtemistä. Se inhoaa yksin jäämistä, mutta sitäkin enemmän sitä, jos se ei pääse mukaan kun autoon heitetään reppua ja laukkua jos jonkinmoista. Mutta Nori inhoaa kaikista eniten sitä, kun se ei pääse äipän mukaan, vaikka mamma olisikin kotona.

Naputtelen tätä blogitekstiä nyt Kokemäen asuntolassa koirattomana. Saavuin paikkakunnalle n. klo 20.30 ja minut ohjattiin heti soluun, jonka jaan kolmen muun opiskelijan kanssa. Rivitalomainen asuntola koostuu (mitä nyt äkkiä vilkaisin) neljästä solusta, joissa asuu (ainakin) kolme opiskelijaa keskenään - jokainen omassa huoneessaan. Aamupalalle pitäisi ennättää lähtemään klo 7.00 opiskelijatoverin kanssa, joten paljoa koulun ympäristöön en ole totutellut. Mitä nyt asuntolalle kävellessä tajusin kuikuilla. Kattavampi postaus kouluympäristöstä ehkäpä jopa kuvin tulee sitten myöhemmin.

Syy, miksi Nori ei ole täällä kanssani on ihan koiran parasta ajatellen. Ainakin nyt ensimmäisen viikon totuttelen itse siihen arkeen, mitä tämä koulu tulee olemaan ja katson sitten, miten Nori lutviutuu mukaan. Millaisia koulupäiviä on, millaisia taukoja, miten on mahdollista hoitaa koiraa koulun aikana ja yksiselitteisesti se, miten vapaa-aika määräytyy koulupäivien jälkeen.

      Norin kuva on kuitenkin jo nojaamassa seinää vasten, joten ainakin tuttu nassu on vastassa kun aamulla herää ja kun tulee koulusta - vähän rauhallisempi versio vain.

Solu itsessään on oikein mukava ja huomaa tulleensa paikkaan, jossa asioita on ajateltu koirien kantilta. Huoneisiin on kahvattomat liukuovet ja koiraportit, jotka pitävät kyllä isommankin koiran takanaan. Pieni takapiha on aidattu ja agilitykenttäkin on ihan kivenheiton päässä. Huoneet ovat jopa suhteellisen isoja, joka näkyykin sitten keittiön ja pesutilojen koossa. Paikka vaikuttaa kuitenkin sellaiselta, jossa oikein mallikkaasti kuluttaa kaksi vuotta, eikä tuo solutoverikaan pahalta vaikuttanut. Kolmas saapuu sitten huomenna seuraksemme!

Pieni informatiivinen postaus, jonka tiimoilta ilmoiten seikkailuni alkaneeksi!

(ps. kuvatäytteenä toimivat vanhat kuvat kun uusia ei ole käsiteltynä)

"Ja vielä auringonlaskun aikaan, äidit muistaa poikiaan..."

-J & N

Kamui ja höhläreenei

Jälleen kerran kolmen kopla kokoontui akustinpuistoon frisbeegolffareista huolimatta: kettupoika, hollantilainen raitapaita ja porkkiskorkkis. Leikki maistui kaikille samalla tavalla, eikä riitoja tullut kenellekään. Kisbe nyt vähän vielä jäi jalkoihin, mutta sitkeästi pysytteli isojen poikien perässä - mahtaa isot pojat joutua tutisemaan kun pikkuinen demoninpoikanen kasvaa!

Kisben kostoilme

Akustinpuistossa tosiaankin poikien leikkejä häiritsivät ainoastaan frisbeegolffaajat, joiden heittokiekot olisivat olleet Nitrosta maailman paras asia kopata. Monesti kun heittoharrastelijat olivat jo häipyneet toiselle puolen puistoa, saattoi Nitro lähteä pidemmälle lenkille "jos nyt kuiteskin..." -periaatteella, jonka mamma nopeasti kielsi tietysti. Siinä missä Nitro kierteli aluksi, Nori ja Kisbe väänsivät leikkiä. Ja PUM! Nitro juoksi kuin tuuli kaksikon keskelle ja seuraava kuva kertonnee miten...

Kisbe-parka, joutua nyt holskupojan yliajamaksi!

Nitro oli kyllä taatusti sitä mieltä, että oli pelastanut porkkiskorkkis kaverinsa hengen tuolta vaalealta demonilta!

Monien enemmän tai vähemmän edustettujen kuvien jälkeen alkoi tihuttelemaan vettä, jonka tiimoilta pakkasimme vähäiset kimpsut ja kampsut ja suuntasimme syömään pankkiautomaattien kautta. Murkinalla ollessa tulikin juteltua kaikkea maasta taivaaseen, luultavasti eniten kuitenkin koirajuttuja, tulevia suunnitelmia, rotu- ja lajivalintoja ja sen sellaista. Paljon on meillä vielä edessä, joten miksi emme vähän suunnittelisi asioita ennakkoon ja katso sitten, kuinka monet suunnitelmista oikeasti käyvät toteen.

Sade ei aivan pahalta näyttänyt pysytellessään pelkkänä tihkuna, jolloinka päätimme pistäytyä vielä Someron treenikentällä tekemässä pikaiset agihöhlät ja Nitron tottikset. Agissa nyt ei mitään ihmeellistä tehty, ihan perusrata, jossa puomi (jota treenataan nykyään aina kun assistentti on mukana), hyppyjä ja pussi. Pussia ei olla otettu pitkään aikaan, joten oli hienoa huomata, kuinka Norille sen suorittaminen oli edelleen helppoa ja vailla epäröinnin häivääkään.

On meillä joskus hauskaakin ;)

Sai Satu Norista muutaman julkaisukelpoisen kuvan näpsästyä. Hauska huomata, kuinka tuollaiset agilitymäiset valokuvat ovat jääneet kokonaan sivuun videoiden tullessa kehiin. Tällä kertaa videota ei ole kerran ratakaan ei ollut kaksinen, ja lähinnä kuvienottomielessä kentälle lähdettiinkin. Tietysti samalla sai harjoitella kauempia irtoamisia putkelle ja muille esteille. Sitäkään ei voi koskaan treenata liiaksi!

Loppuun sitten vielä liuta lisää kuvia Akustinpuistosta sekä Sadun ja Nitron treenailuista!

-J&N

Kohti uusia haasteita!

Viimeisen kuukauden ajan olen silloin tällöin havahtunut pyörittelemästä peukaloita ja ajattelemasta, mitä tuleva syksy tuo tullessaan. Kaverit vuoronsa perään kertoilevat seuraavien opintojen jatkamisesta naamakirjan puolella päivityksin, joissa on liitteenä kuva hyväksymiskirjeestä. Itse olin epätietoisuuden vallassa lähes kuukauden verran, olinhan toisella varasijalla kouluun, jonne niin kovasti halusin.

Media-alan käyneenä tein ennakkotehtävän jo pelkän velvollisuuden tunteesta Turun suunnille valokuvauslinjalle. Monien mutkien kautta sain kuin sainkin kuvat toimitettua perille (portfolion, kahden kuvan tehtävän aiheelle "kriisi" sekä kuvan, josta en haluaisi luopua). Pääsykokeisiin ei koskaan tullut kutsua ja se taisikin olla merkki siitä, että unohdetaan se mediapuoli hetkeksi. Tehdään sitä, mitä halutaan. Ainakin yritetään.

Koska uuden ammattinimikkeen hankkiminen ei ole nykypäivänä niin yksinkertaista, että voisi hyppelehtiä ammattikoulusta toiseen eri nimikkeiden perässä, minun oli haettava aikuiskoulutukseen. Minne puolelle sitten? Talonrakentajaksi? Putkipuolelle? Ehei, ei ei ei. Vaan eläintenhoitajaksi.

Jotta elämä ei olisi ollut liian helppoa, jo pelkkään pääsykokeeseen hakeminen oli työn ja tuskan takana. Viime hetken tajuaminen hakuajan päättymisestä, skannerin toimimattomuus todistuksen kopioimiseksi ja monet muut yksiselitteisen typerät kommervenkit meinasivat tehdä jo pelkästä pääsykoehausta helvettiä. Onneksi muutaman päivän kuluttua postilaatikkoon tuli kutsu pääsykokeisiin Kokemäelle, projektikoiralinjalle.

Pääsykokeet olivat mukavat, jotka sisälsivät kirjallisen osuuden, sitten oli käytännön juttuja ja esimerkkejä siitä, ettei se koirapuolella olo ole pelkkää ruusuilla tanssimista vaan rankkaa työtä. Tehtävien ohella muistuteltiin useasti, kuinka kyseessä on maatalousalan perustutkinto, jolloin koirat eivät ole se ainoa juttu kahden vuoden aikana vaan opiskeluun kuuluvat yhtälailla tuotanto- ja pieneläimet. Haastattelu sinetöi pääsykokeen. Ja sitten jäätiinkin vain odottamaan.

Haastattelussa kerrottiin, kuinka vastauksen saisi jo muutaman päivän kuluttua sähköpostilla. Ajattelin, että silloin se olisi sitten kerrasta poikki; sisään tai ei, joko välivuosi tai syksyllä opiskelemaan. Minulle suunnattu vastaus oli ehkä se kaikista kamalin, sillä se tiesi ainoastaan lisää odottamista. Olin toisella varasijalla.

Uskoni horjui viikkojen kuluessa ja ammattikorkeakoulujen kertoessa valintansa, jolloin jo melkeinpä valmistauduin välivuoden viettoon. Hain töitäkin pari päivää sitten ja kappas kummaa kun torstaina (9.7.) kävin myöhään illalla hakemassa postin, odotti minua iso kirjekuori SASKY.fi merkinnöillä. Voisiko se  olla? Ehkä se voisi?

       Avasin kuoren heti postilaatikolla ja siinähän se luki: "Sinut on HYVÄKSYTTY opiskelemaan-" ja siinä samassa hypin tasajalkaa ja kiljuin riemusta. Nori odotteli portin vierellä ja katsoi pää kallellaan, että mitäs ihmettä nyt tapahtuu. No mehän lähdetään opiskelemaan!

Media-assistentti siis lähtee kohti uusia haasteita maatalousalan perustutkinnon perässä, Kokemäen projektikoiralinjalle! Siis aivan huisia! Saa nähdä millaisia seikkailuja me siellä koetaan seuraavan kahden vuoden aikana norppaeläimen kanssa - toivottavasti suurimmaksi osaksi positiivisia ja opettavaisia monella tapaa!

PS. Tuonne sivupalkkiin on ilmestynyt Facebook -linkki, josta Lohdunkantajatiimin löytää jatkossa pikapostausten ja uutisten merkeissä. Kaikki ovat tervetulleita tykkäämään!

-J & N