Family is something what I need to protect - no matter what.

Eipä mitään uutta ole oikeastaan. BANNERI KOKI MUUTOKSEN KOSKA TÄÄLLÄ NY JAUHETAAN SHERLOCKISTA JA VERTAAN NORIN JA MINUN SUHDETTA WATSONIN JA HOLMESIN SUHTEESEEN NIIN.

Perjantai -harjoitukset jäi välistä koska aamulla lähdettiin äitsykän kanssa vähän jouluostoksille (koirat mukana kylläkin) ja palatessa oli jo pimeää. Jos huomenna sitten?
        Ja niin, nyt katon alla yksi koira lisää. Ei, ei. Ei pysyvästi. Siskon narttukoiralla juoksut, joten Mico -uros tuli tänne siksi aikaa, jotta ohi menee. Tunnetusti Mico ei ole oikein pitänyt Norista, sietänyt jotenkin. Nyt on yhteenotoilta vältytty koirien suhteen. Itsellä menee hermot tuohon rääpäleeseen kun räksyttää jokaikistä pientä ääntä...

Biisi on ihana, Anulle kiitokset siitä vinkistä :3

Suljinaika ja tarkennus eivät olleet puolellani, mutta on tässä silti jotain 'juuri ja juuri' -julkaisukelpoista...

(PSSSSST, SHERLOCKIANS! 1.1.2014 briteissä ensimmäinen jakso, Sherlock on palaamassa...! Toinen jakso 5.1. ja hyvästit jätämme jälleen jo 12.1... *snif* Samaan aikaan niin haikea ja innostunut olo nyt... Onneksi sopimukset neloskaudesta on jo tehty!)

And if the night is burning, I will cover my eyes...

Kriiseilemistä enemmänkin fandom -linjalla kuin Norin kanssa, mutta näiden kriisien keskellä on joskus vain hyvä istua alas (tai rysähtää sohvalle) ja tuijottaa tuon pienen, lähes kylläkin jo 8 kuukauden ikäisen poropojan menoa.
         Miten se kasvaa, miten se menee, miten se miettii ja ihmettelee, miten se oppii. Miten se kallistaa päätä ja yrittää kutsua vanhusta leikkiin. Miten se ärsyttää ikäpappaa uhmaavilla hypyillä ja kuonon tökkäisyillä takamukseen. Kuinka se haukkuu vanhaa kissaa, joka ei sitä suvaitse lähettyvilleen. Kuinka se leikkii nuoremman kanssa ja on opettanut sitä puolustamaan itseään.
        Ja kuinka se vain ottaa lelun, kierähtää selälleen ja leikkii ja örveltää, remuaa ja pinkoo ympäriinsä. Kuinka naurettavalta urpolta se näyttää välillä, kuinka se jää tuijottamaan minun katsettani. On siinä varsinainen veitikka kyllä.
       Miten se illan tullen käpertyy tietokonepöydän alle varpaita lämmittämään, kuinka se myöhemmin tulee huoneen lattialle nukkumaan, josta vaivihkaa kapuaa viekkuun. Kun se aamusin yhtä ulalla maailman menosta pyörittelee päätä herätyskellon soidessa, kuinka se huokaisee: 'Vielä viisi minuuttia...'

Semmoinen on minun Norppa, lähes jo 8 kuukautinen poropoika. On se semmonen äitin vauva vieläkin, yhdestä vähänkään pahemmasta sanasta se jo pyytelee anteeksi, mutta osaa myös painia osaavasti. Omistajalla käsivarret ja jalat mustelmilla, mutta kivusta ei tietoakaan. Ei verta, ei mitään, illan kestävät naarmut vain käsissä ja aamulla ne ovat jo kadonneet. Hellä tuo kaveri on kyllä, ellei sitten siltä kerjätä enempää turpaansa!

Vesikuppibisneksiä se ei ole lopettanut, mutta yli 8h pidätyskyky sillä jo on kunhan on aamulla päässyt tekemään molemmat tarpeensa. Muuten saattaa amislaisella olla vastassa hajuinen yllätys kotosalla... Niin se aika menee. On se silti vielä pikkunen. Järeä, jylhä, reppana ja pikkunen, kaikkia samaan aikaan.

Miun pikkuinen Norppa!

Komia poseeraus ihan lennosta!

Jaa mitä? Winter is coming? O-ou...! 

Running, running, running into a sunshine!

The clock never stops, never stops, never waits. We're growing old. It's getting late. -Ben Folds

Taas kuvaton postaus, anteeksi. On muutenkin ollut niin hiljaista, mutta siihen syy on niin yksinkertainen, että me ei olla tehty MITÄÄN. Ei. Mitään.

No ollaanhan me tietysti treenailtu vähän, mutta ei juurikaan mitään uutta. Kunhan Norin kärsivällisyys ja energia ja motivaatio menevät yhteen omien liikkeideni/osaamiseni kanssa niin silloin menee putkeen. Toisinaan vain nämä eivät mene yhteen; syy enimmäkseen minussa kylläkin...

Tyytyväinen olen Norin kaukokäskyihin äänellä. Istu, maahan ja seisominen alkavat sujua jo parin kolmen metrin etäisyydeltä todella hyvin. Meillä kun on alusta asti ollut vaikeuksia maahan menon kanssa; jo silloin kun sitä alettiin ensimmäistä kertaa namilla opettelemaan. Tuo herra nimittäin ei ole mikään kärsivällisyyden perikuva ja sen kyllä huomaa!
      Ja jos vain vähänkään valoa ja aikaa on suotu viikonloppuisin, ollaan alettu ottaa läpijuoksua ja pari hyppyä. Tuetystikään hypyt eivät ole korkeita, ehkäpä sen... kymmenen senttiä? Tämän kanssa tullaan varmasti jatkossa painimaan paljon - tai kuka tietää, jos Norin hehkulamppu syttyy jälleen yhtäkkiä asioiden yhteydessä.

Mutta varsinaisesti otsikko kertoo siitä, kuinka se kasvaa ja varttuu. Konttiahan se on nostellut jo kauan eikä se minua yllätä, todellisen kolhaisun sain siitä kun säkää mittailin. 8 kuukauden iässä tasan 50 senttiä! Pidin Norille melkoisen palopuheen, kuinka (erään kirjasen mukaan) jätkällä on enää neljän sentin vara! (+Lappalaisten sivuilla ihannekoko 51... mutta, mutta.)
       Lisäksi Norilla tuntuu olevan korvatkin tulossa käyttöön. Tottelee hienosti eikä ainakaan meikäläistä kyseenalaista paikka -käskyissä kun on tosi kyseessä. Tuli testattua äitsykän kutsuilla, jonne ramppasi porukkaa. Toki Nori pääsi odotuksen jälkeen tervehtimään, omaan pomppuilevaan tapaansa.

___

Tänään (21.11.) saatiin tänne meillekin lunta. Innolla odotan koulun jälkeistä kalapaniikkia kun Nori pääsee kontaktiin tämän uuden aineen kanssa - mitä mahtaa meinata? Kun sadekin on jo suuri ongelma kun ei sinne halua mennä töpöttelemään (TASSUT KASTUU) niin mitenköhän tämän kanssa sitten? xDD


Vähän tylsähkö postaus kun ei kuvia ole, mutta näin meillä nyt tällöin ^^

Sleep in your deep dream, my boy, you don't need to be afraid, I will protect you forever

9.11. Mätsärit Raisiossa. Viides kerta. Jännitys tuli hetkeksi, häipyi ja pysyi poissa. Tuppaa olemaan vähän helpompaa jo näissä käyminen - olen kyllä silti sitä mieltä, että virallisissa sitten pyörryn tai oksennan, miten vain.

Meillä kaikki sujui oikein hyvin, mutta kavereilla ilmeisesti ei :D Yhden kaverin piti tulla kuvaamaan menoa, mutta nukkuikin pommiin ja treffattiin hänet sitten myöhemmin. Kertun omistaja taas muisti, että mätsärit alkoivat vasta klo 13. Tunnin myöhässä olivat siis, mutta pääsivät vielä kehään! Hyvä hyvä!

Nori oli levoton kuten aina, stressasi ja yritti tehdä tuttavuutta muihin. Omistaja vaan ei sallinut. Käskytystä tuli istumaan ja maate ja niin edelleen ja vilpittömästi olen pahoillani kamu. Kehää saatiin odotella, tuomarilla taisi olla '5 minuuttia per koira' -tahti menossa.
        Vastassa oli boxeri, juostiin takana. Tänään tuli jälleen yksi syy lisää miksi haluaisin aina juosta Norin kanssa ensimmäisenä. Tämä koira tarvitsi treeniä enemmän, paljonkin. Juokseminen oli omistajan käteen hyppimistä ja me jouduimme tuomarin pyynnöstä odottamaan Norin kanssa, jotta saatiin sopiva väli (toisella puolen kenttää) ja silti ajauduttiin persuksiin kiinni. Punainen saatiin siitä.
        Ymmärsin miksi tuomarilla meni aina niin kauan ottaa seuraavat osallistujat. Hän antoi kommenttia. Noria kehui kovasti, kuinka hieno ja kompakti koira on, liikkeet oikein sulavat ja hyvät. Minä sain noottia puolestani, krhm. Norin kuono meni maassa, joten yritin nykäistä pään ylös. Tästä siis sain noottia, että kannattaa muulla tavoin saada pää ylös, muuten koira saa vain negatiivisen ajatuksen koko touhuun eikä sitten ikinä tule tykkäämään. Kiittelin neuvosta ja menin odottamaan punaista kehää.

Punaisten kehässä oli jälleen kivasti porukkaa. Ahdasta oli, mutta saatiin silti homma rullaamaan seisomis -kamppailulla. Tuomari ilmoitti haluavansa nähdä PARHAAN seisonnan, mitä koira pystyy tekemään. Tämähän me osattiin Norin kanssa. Takana oleva dobermannin omistaja käytti tapana heittää namin eteenpäin, jotta sai koiran katseen sinne ja antoi vähän ajan päästä ottaa namin. Ryntäämällä. Nori hienosti seisoi silti, ei juurikaan välittänyt.
       Porukkaa putosi ja putosi ympäriltä, mutta en kerinnyt sitä huomioimaan kun Nori tarvitsi pitää seisonnassa. On sillä vaan hyvä kärsivällisyys, seisomista nimittäin riitti ja jaksoi pönöttää hienosti. Onneksi ollaan opeteltu ns. suoraa seisomista. Siis niin, ettei tarvitse asetella juuri lainkaan kun menee jo niin hyvin valmiiksi.
       Lopulta tuomari ilmoitti, että juoskaa pari kierrosta. Katselin ympärilleni. Meitä. oli. neljä. NELJÄ?! Siinä sitten mentiin pari kierrosta ja Nori meni upeasti! Pari kertaa nokka painui maahan, mutta tällä kertaa korjasin äänellä. Huudahdin 'täällä!' ja 'hyvä!' äännähdyksiä. Sain pään ylös!

Sijoitus oli punaisten kolmas!

Ja kuten aiemmin tuli mainittua, kuvamateriaalia ei juurikaan ole. Vain Norin sievästä ekasta ruusukkeesta, josta saatiin kuva vasta kotona :3

Mahtava päivä takana siis, viides kerta toden sanoi! ^^

We got it on the video!

Videolle tallentunutta treeniä. Älkää välittänkö kehnoista videopätkien liittämisistä, videomuokkausohjelma ei ollut yhtä mieltä kanssani... Enjoy^^