Yritettiin päästä Norin kanssa mukaan agilityyn paikallisessa koiraseurassa, mutta kuulemma kesällä kannattaa kokeilla uudestaan; ensikertalaisille tarkoitettuja alkeiskursseja ei ole ja vähän pojun ikäkin on pienenlainen. Kesällä kannattaa tulla mukaan.
Näin se käsky kuului. Voihan nyt... En minä sillä, onhan Nori nuori ja näin, mutta olisi siltä tuota energiaa kiva päästä purkamaan. Ja eihän sille mitää mahda, pieni paikkakunta tämä on ja ei kaikkea voi koiraseuraltakaan vaatia. TOKOon monet painostavat: "Mene sinne vaan!", "Se on hauskaa ja oppiipahan Nori vähän perusjuttujakin." joopa joo... Ei pahalla, te jotka TOKOa nyt harrastatte, niin minulle ei vaan yksinkertaisesti natsaa tämä laji. Jotenkin... En tiedä. Tylsää? Ehkäpä se siitä kiikastaa. Minä kun en Norilta paljoa muuta vaadi kuin hyvää käytöstä toisten koirien kanssa, peruskäskyt 'istu', 'maahan' ja 'paikka' + hihnassa kulkeminen nätisti toistenkin koirien tullessa vastaan. Siinä se. Kehäkettuilu ja agility - siihen tähdätään!
Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että Turku on suuntana harrastustoimintana. Bussit kulkevat sinne jotenkuten, mutta kun ottaa vknloppu kursseja niin kyllä sillä pärjätään. Koiratanssikin kiehtoisi, mutta enpä tiedä... Ainahan kaikenlainen harrastaminen maksaa ja opiskelijalle se on aika rankkaa välillä. Pennin venytystä sun muuta; kurssimaksuihin lisätään vielä bussikulut (vaikka opiskelijakortti onkin). Toivon mukaan marraskuussa alan saamaan sitten pientä avustusta Kelalta - suunnitelmissa onkin, että nämä tuet menisivät koulumatkoihin ja loput sitten Norin hyväksi - ruoka, vakuutus, elukkalääkäri tarvittaessa... Vaikka eihän se tuki mikään lottopotti ole, säästöön kun jää yli ja jos tässä sitten jotain pientä freelancer -hommaa alkaisi taas väsäämään.
Miksi kuulostan jokseenkin epätoivoiselta? Sitä en kuitenkaan ole! Älkää huoliko! Tämä flunssa saa näköjään aikaan vähän 'ilotonta' kirjoitusta, mutta minulla menee muuten varsin hyvin! Mätsäripaineetkin ovat hitusen laskussa; menee miten menee. Kyllä se siitä, aina voi parantaa harjoittelemalla!
_____
Ja sitten angstausta koiriinkin liittyen. Tänään keittiössä sitten raikuikin minun ja äitini äänekäs riita siitä, mikä on koirille leikkiä, mikä voi johtaa traumaan ja mitkä ovat jatkon seuraukset. Nori on pieni pentu, joka tahtoo leikkiä. Toinen koiramme, Papi, on 11-vuotias vanha yrmy, joka ei koskaan ole leikkinyt toisten kanssa ja on pieni kooltaan ja käyttäytyy herkästi aggressiivisesti.
Aloitetaan vähän kauempaa menneestä. Papi on saanut osakseen trauman mustia koiria kohtaan yhden tällaisen käydessä päälle - tai näin olen kuullut, liekö sitten kovinkaan tosi vaiko joku muu selitys sille, että tämä herra ei suodata mustia koiria silmissään. Noriin on tietysti tottunut jo, mutta jos lenkillä tulee vastaan lakukoira niin kyllä ollaan hampaat irveessä ja valmiina puremaan.
Tänään äiti sitten vei koirat ulos minun jäädessä tekemään ruokaa. Kuulin Papin tutun haukunnan ja murinan sekaisen ääntelyn ja käännyin katsomaan ikkunasta ulos. Sieltä tulivat koirat aikamoista haipakkaa, Nori välillä ärsyttäen/kutsuen Papia leikkiin. Vanhus näytteli hampaitaa ja murisi, äiti nauroi vieressä. Lopulta Nori kellahti kumoon, jolloin Papi kävi lähemmäs ja Norin nostaessa jalkaansa Papi tähän sitten kävi kiinni - tai niin kiinni kuin papillon nyt porokoiran jalasta voi saada kiinni ja Norin heiluessa jalan kanssa. Poropoika kävi äkkiä ylös ja juoksi sitten rappusia kohti, Papi lähti perään. Ääni oli ärhäkämpi, paljon kovempi kuin yleensä. Ruoanlaitto jäi siihen, tiesin, että nyt mentiin yli rajojen.
Tullessani ulos ovesta pienelle 'terassille' kävi Papi hyppimään Noria vasten hampaat irvessä, tunkien puremaan. Nori yritti väistää ja meni ympyrää, häntä koipien välissä ja korvat alhaalla kunnes livahti keinun alle makuulle. Papi meni perässä yhä haukkuen ja rähisten ja pyrkien näykkimään. Siinä vaiheessa minä tartuin vanhusta kiinni kyljistä ja vedin esiin, tunki minuakin puremaan. (Ilmoitettakoon tässä välissä, että suosin Cesar Millania hyvin paljon, mutta jotkin asiat ovat hänenkin metodeissaan liikaa.)
Purenta ote Papin kaulalle ja makuulle maahan, ns. alistaminen. Äiti nauroi yhä ja sanoi: "Ne vaan leikkis! Leikkiä tuo oli! Ei sun pidä siitä Papia rangaista!"
Leikkiä?
Ruoanlaitto jatkui sisällä ja Nori ei meinannut edes sisälle uskaltaa tulla Papin pyöriessä eteisessä. Lopulta poropoika tuli sisälle ja meni keittiönpöydän alle piiloon. Ruoanlaiton yhteydessä puhuin sitten mahdollisesta harrastamisesta Turussa, ei kuulemma tule kysymykseen - hän ei ala kuskaamaan minua täältä Turkuun. En missään nimessä sanonutkaan hänen kuskaavan, bussiyhteydet ovat hyvät. Ei, rahaa menee liikaa. "TOKOON! TOKOON!" kuului huuto. Paskat sanon minä.
Siirryttiin siihen, jota minä ajoin eteenpäin. Jos Nori saa Papin takia trauman pikkukoirista, ei hyvä heilu. Yksikin kimppuun käyminen Norin kokoiselta koiralta papillonin tai muun pienemmän koiran kimppuun voi johtaa lopetukseen. Onko sitten hyvä mieli?
Äiti yhä vain leikki ja otti Norin pään käsiensä väliin ja lässytteli: "Älä Nori ota tästä traumaa, ethän?"
Sanoin, että hän saa sitten syyt niskoilleen siitä, jos minä joskus tulen takaisin pelkän kaulapannan kanssa kun omistaja on vaatinut Norilta hengen pikkukoiran takia. Lopulta syytökset vaihtuivatkin hänen osaltaan Noriin; Nori läimi Papia tassuillaan, Nori haastoi riitaa, Nori-
NORI ON PENTU. Kuinka vaikeaa se on ymmärtää, että tuon ikäinen ei vielä riitaa haasta siinä mielessä, että vahingoittaa haluaisi? Papi räyhäsi eikä osannut leikkiä - ei ole koskaan osannut.
Jutustelu yltyi siihen, kuinka Nori tulee kalliiksi. Kuinka, hän joutuu maksamaan sitten matkustuksen ja kuinka muutenkin rahaa menee tähän ja tuohon. Silloin meikäläiselle riitti. Voin sanoa, että jokseenkin tein asian selväksi, kuinka minä ITSE, omista palkkarahoistani, joita olen säästänyt ensinnäkin vknlopputyöstä bingon kahviossa ja kesätyörahoista, ovat kustantaneet Norin elämisen. Ensinnäkin itse maksoin pennun; niin varauksen kuin sijoitusuroksen hinnan. Olen maksanut kaikki eläinlääkärikulut. Vakuutuksen. Ruoan. Ainoa asia, minkä hän on joutunut koirasta maksamaan on ollut aika; ja tämä aika koskee aamuja, jolloin hän käy tupakalla ja vie koirat ulos. Ei koskaan ole valittanut Papin kusettamisesta, on se kumma kun Norista sitten on tullut niin suuri riesa... Eihän tuo edes merkkaa! Kussee kerralla tankin tyhjäksi ja se siitä! Papi kykkii pensaikossa hyvin viisikin minuuttia.
Lopulta mentiin pikkumaisuuksiin; minä parjasin tupakan polton hinnasta, äiti mehutiivisteiden. Mentiin vielä pidemmälle; minä ilmoitin lähteväni kotoa jos on niin suuri ongelma minä ja koirani, äiti valitti, etten saisi ruokittua molempia tai kämppä olisi sekaisin. Sanoin muuttavani isän luokse. Sieltä sitä paskaa vasta tulikin isän naisystävästä ja minusta ja Norista. En enää ikinä ihmettele, miksi kannustaminen loppui minua kohtaan ennen esikoulunkaan alkua.
Kyllä sitten hiljentyi hänkin kun huusin, kuinka yli viisikymmentä vuotta täyttänyt käyttäytyy kuin pahainen kakara, joka jauhaa paskaa ja lopulta päätyy parkumaan kuinka kaikki paska maailmassa olisi vain hänen yllään.
Älkää huoliko, tätä tämä on ollut viimeiset... kolme vuotta? Paskaa niskaan vaan ja kaikki minun syytä, niinhän se aina menee: minun tai isän syytä että hänellä on huonot oltavat. Eikä ole ollut ensimmäinen tai viimeinenkään kerta kun minä uhkaan lähteä. Lähden vaikka sitten isälle asumaan, sanoi hän mitä tahansa. Tai sitten viimeistään 18 vuotta täytettyäni, eipä sitten pitäisi olla valittamista. Katsotaan mitä yksinäisyys tekee ihmiselle; kun tosiseikkahan se on, että Papia ei pitäisi enää kiusata. Ei syö kunnolla ja jos syö, paska on jumissa ja siitä kärsitään pari päivää ja koiran kunto jää huonoksi. Tulee pari hyvää päivää eikä sitten enää ajatella lopettamista.
Itse olen ollut valmis tehtävään jo puolisen vuotta, ja jos minulla olisi kanttia, veisin koiran omatoimisesti piikille, mutta en ole niin julma. Olisi kyllä pakko saada tolkutettua, ettei tuo ole Papille enää elämänarvoista, ei ainakaan huonoina päivinä. Se on lopullista, mutta on osattava päästää irti. Enkä minä Papia lopettaisi Norin takia, Norista ei ollut tietoa vielä silloin kun ensimmäistä kertaa lopettamisesta puhuin.
Katsotaan, missä mennään kun lapsilisä loppuu ja opiskelutuki tulee minulle. Lapsilisä ei koskaan ole ollut minun rahaani, opiskelutuki sentään tulee olemaan. Halpa kämppä mahdollisesti jostakin, pientä työtä ja eiköhän me pärjätä. Ja jos ei, sitten isä on toinen vaihtoehto. Omakotitalo, jossa pari kerrosta, minä ja Nori saadaan vaikka alakerran huone, jos haluamme. Ei pitäisi ongelma olla.
Pahoittelut näin valittamismaisesta postauksesta johon ei tullut kuviakaan, joskus on vain niitä päiviä kun ei haluaisi olla paikalla ja toivoo, että jostain hyökkää esiin joku, joka kertoo kaiken olevan kulissia. Minulla on muuta nurkan takana odottamassa!
Ja tämän riidan takia jäi Norilta treenit mätsäriä varten väälistä! Kiitos vain!
