Näyttelypuudelointia

Isänpäivänä käytiin siis todellakin pyörähtämässä kahden koiran voimin mätsäilemässä. Onneksi olin alkuviisas ja pyysin ystäväni Anun varmuudeksi mukaan, mikäli Nuutin ja Norin kehät pyörisivät ihan samoihin aikoihin - ja niin kävikin.

Anu oli ensimmäistä kertaa eläessään esittämässä koiraa, mutta sen verran mitä ennätin näkemään Anun ja Norin yhteistyöstä, niin oli se aika hienoa! Tokihan Norille on tahkottu kokemusta monista mätsäreistä ja näyttelyistä, mutta meni se silti aivan äärimmäisen hienosti! Norille Punainen nauha.

Nuutin kanssa odoteltiin kehäänpääsyä kuin kuuta nousevaa. Suurin stressinaihe ei ollut Nuutin käyttäytyminen vaan se, huomauttaisiko tuomari jollakin tavaa Nuutin kokoa, laihuutta. Giardian takia Nuutin paino on ollut vähän alakanttiin, mutta vihdoin lähtenyt nousuun ja kylkiluut alkaneet piiloutumaan paremmin.

Kylkiluista ei tullut minkäänlaista kommenttia, mutta käytöksestä tuli. Tuomari suorastaan kummasteli, kuinka näin nuori koira voikaan käyttäytyä näin hyvin! Ja kaupanpäällisiksi kysyi, ovatko valkkarit normaalisti näin rohkeita? Naurahdin ja tokaisin Nuutin olevan tuontikoira. Korjasin nopeasti vakavammin, etten halua mustamaalata Suomen kantaa mitenkään, mutta minun koirani on tuontikoira tsekeistä.

Nuutin kehäparina olikin bloggaajamaailmasta tuttu Smaug -belggari. Nuutti vei kuitenkin kilpailusta punaisen ja jäi odottelemaan jatkokehiä. Jatkokehiä jouduttiinkin odottelemaan ja kehä seisoi tyhjänään hyvän tovin, mahdoimmekohan odotella jotakuta osallistujaa toisesta kehästä vai mitä, sitä en tiedä. Kehän pitkä odottelu teki kuitenkin Nuutista väsyneen ja vähän levottoman.

Jatkokehissä Nuutin hieno ja normaalitapainen ravi löysikin pari pomppuaskelta ja pääsi omistajakin siellä vähän mokaamaan liikkeessä, jota on viimeksi harrasteltu näyttelykurssilla. Heh. Loppujen lopuksi Nuutti erkaantui punaisten kolmanneksi! Yay!

En kyllä voi olla ylpeämpi tuosta pienestä valkoisesta, on se vaan hyvä liikkumaan ja keskittymään tekemiseen!

Nori taasen ei pärjännyt jatkokehässä vaan karsiutui toisena ulos. Tuomarilla oli kyllä selkeä linja omassa valikoimassaan; sinisten kehän voittajaksi valikoi rodun, jota hän itsekin kasvattaa ja punaisten kehässä kolme palkittua koiraa olivat luppakorvaisia, mukaan oli onneksi mahtunut yksi pystykorvainen malamuuttikin.

Lopuksi siis jäi vähän kalkkiintunut maku tuomarista, joka suosi selkeästi tietyntyyppisiä koiria, mutta pääasia on kuitenkin se, että Nori esiintyi tuttuun ja rauhaisaan tapaansa liikkuen kevyesti ja seisoen tasapainoisesti varaohjaajansa kanssa. On se silti hieno poika <3

Isänpäiväspektaakkelimätsärin lopputulema siis: Nori PUN- ja Nuutti PUN3!

Ja Lauralle iso kiitos kuvausyrityksistä, olihan siellä hallissa vähän p*ska valo! >:D

-J, N & N

Me liidetään ja muututaan

Päästiinpä pitkästä aikaa Norin kanssa ohjattuihin agilitytreeneihin. Toisaalta, nykyään oman paikkakunnan ohjatut treenit ovat sellaista luokkaa, että kisaamme tietotaidosta ohjaajan ja itseni kanssa, jolloinka lähestulkoon aina minä sanelen mitä teen, he kyseinalaistavat, minä kerron riittävät perusteet ja kyllä, saan tehdä treenini niin kuin haluan.

       Hyötyhän on aina ulkopuolinen seuraaja siitä, millä eritavoin voisin itse mahdollisesti ohjata, minkä esteen ohjauksen "jättää" tekemättä (esim. hyppy -käsky pois ja suoraan putkeen) ja miten yksinkertaisesti parantua. Tieto ja teoria on täysin suhteellista verrattuna osaamiseen ja hyötyyn ja vaikka teoria B olisikin parempi kuin A, ei se välttämättä päde samalla tavoin ohjaamiseen. Teoria on teoriaa, mutta konkreettiinen tekeminen jotain ihan muuta, ja ne painivat täysin eri sarjoissa. Näin vaikeasti ja hienosti sanottuna.

Viimekertaisissa treeneissä vierähtikin sitten pari tuntia, kun eksyimme aluksi alkeisryhmän vuoroon. Itse olin facebookin ryhmästämme ollut katselevinani, että alkeis- ja jatkoryhmät olisi yhdistetty, mutta eipä niin sitten ollutkaan. Nori rallatteli alkeisradalla pari kertaa ja jäi odottamaan vaativampaa rataa jatkoryhmään. Vuoroja odotellessa otin Nuutille seuruuta ja perusasentoa koirien "häiriköidessä" taustalla agiesteillä. On mulla vaan niin hieno pentu!

Viime päivinä tullut opittua se, että miksipä treenata vartavasten häiriöttömässä tilassa kun sitten sitä häiriötä joudutaan treenaamaan erikseen? Ymmärrän tässä poikkeukset ja sellaiset koirayksilöt, joille häiriö on liikaa, mutta töitähän siitä vain enemmän kasaantuu jos häiriökyvykkään pennun treenaa ensin häiriöttömässä tilassa ja sitten erikseen häiriössä. You know what I mean?

      Nuutti kuitenkaan ei välitä häiriöstä kunhan taskusta löytyy pari nakkipalaa, joiden rasvat on sekoittuneet nappuloihin. Toisaalta, ei se juuri koirien perään jää huutelemaan tai pysähtyilemäänkään, hyvin pystyy liikkumaan etiäpäin ja jättämään koirat taakseen. No problemo.

Sitä pitäisi uskaltaa isänpäivämätsäreihin lähteä tuon valkoisen kanssa seuraavaksi, saa nähdä tuleeko hommasta kusta taikka paskaa kun kehään astutaan. Pönötys nyt on suhteellisen hallussa (niin hallussa kun pennulla voi olla), mutta vähän epäilyttää se liikkuminen... Noh, onneksi on tässä muutama päivä aikaa harjoitella - ja vaikka se nyt menisikin penkin alle, ei se tule olemaan viimeinen mätsäri missä niin kävisi!

         Toivon mukaan isojen aikuisten kehä ei pyörisi juuri siihen tahtiin, että meikäläisen pitäisi olla molemmissa kehissä samaan aikaan, sillä olisi Noriakin kiva viedä pyöriteltäväksi. Norilla kokemusta kuitenkin on jo ihan riittämiin, mutta kaipa niitä kehiä pitää mennä rikastuttamaan yhdellä porokoiralla - niitä kun harvemmin näkee.

Pönötipönöti 4kk

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Nuuttikin on alkanut pääsemään ylitse vatsavaivoista. Sanomattakin selvää, että palautuminen kestää kauan kun oireilukin oli niin pitkäaikainen. Satunnaisesti vatsa on yhä hieman löysällä, mutta laitan sen stressin piikkiin. Muuten uloste on kiinteää ja pennun ruokahalukin on alkanut palautumaan.

Juuri tuossa mietin, kuinka onnellinen ihminen voikaan olla siitä, että pentu murisee ruokakupilla. No ehkäpä siksi, että kipeänä ollessa Nuutilla ei ollut ruokakupin suhteen minkäänlaista taistelutahtoa murinasta puhumattakaan. Nyt tilanne on kääntynyt nousuun ja ruokakuppia jahdataan, estellessä sen luo pyritään/haukutaan sekä kuppia viedessä murahdellaan ja syömävauhti kiihtyy. Tämä ihminen on onnellinen. Ja tietysti puuttuva tilanteeseen heti, mikäli siitä on kehkeytymässä ongelma.

Nuutista yleisesti kerrottuna se on ahne ja ruoka menee hyvin palkkana, mutta suunnattoman tyytyväinen olen sen laumapalkkaavuuteen. Leikkimistä ollaan treenailtu hiljakseen ja pidetty huoli, että Nuutti saa paljon voittoja ja riemua yhteisestä tekemisestä. Sen luoksetulo on todella vahva ja se pystyy jopa jättämään leikin kesken toisen koiran kanssa. Autoa se vähän vierastaa, mutta nameilla houkuteltuna autosta on tullut yhä kivempi ja kivempi paikka. Hepulikohtaukset sattuvat iltaisin, jolloin se nappaa lelun lattialta ja juoksee Norin kanssa kilpaa sohvalta toiselle. Ainakin elämää on piisannut tässä talossa aikalailla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Otsikossa puhutaan muuttumisesta. Mitä tämä muuttuminen sitten on?

Nuutin tulon jälkeen Nori on alkanut kilpailemaan enemmän. Se tekee töitä rivakammin ja enemmän asenteella, siitä on tullut ahneempi (nappuloista tullut hyvä palkka) ja muutenkin sen sukat ovat alkaneet mustumaan. Äipän huomio on paras huomio ja siitä tapellaan kyllä. Monesti ihmiset sanovat pennun tullessa taloon: "Muista sitten jakaa huomiota myös vanhemmalle koiralle." Meidän tapauksessa joku voisi varmasti tiettyinä hetkinä tulla sanomaan: "Anna pennullekin sitä huomiota."

Nori on meikäläisen kirkkain ja parhain tähtipoika. Se on tottelevainen, uskoo kun sanotaan ja muutenkin noin mahtava otus. Nuutti on pentu, joka rellestää ja välillä kyseinalaistaa oikein kunnolla. Tietysti Nori on minun silmissäni välillä valokeilassa, varsinkin nyt kun sen kilpailuvietti on alkanut nousemaan. Muistan kuitenkin sen, ettei noin pieneltä pennulta voikaan vaatia sellaista osaamista, mitä Norilla jo on. Siispä useasti nielen turhautumiseni ja käännän ärräpäät iloksi ja kimitykseksi torumisen sijaan.

Nori on muuttunut myös luonteeltaan tässä lyhyen ajan sisällä - kuitenkaan riippumattomana Nuutista. Norista on tullut rohkeampi ja itsevarmempi nuori uros. Se on alkanut rohkaistumaan agilityssäkin omiin suorituksiin, eikä se aina ole kysymässä ja katsomassa: "Okei, mami, mitä nyt?" Tällä tarkoitan siis annettujen käskyjen omatoimista suorittamista, ei Nori sentään ole itsekseen lähtenyt esteitä rallattelemaan!

Se on alkanut kuuntelemaan ja se on alkanut innostumaan aina kun mennään tutulle agikentälle ja se joutuu jäämään odottamaan vuoroaan puuhun. Vauhtiakin radoilta on löytynyt. Sanotaanko, että puolessa vuodessa Nori on muuttunut päänupiltaan kuin myös ulkonäöltään merkittävästi. Hurjaa katsella venhempia kuvia ja tajuta, kuinka pieni pää sillä on ollut, kuinka ohukainen rintakehä ja kaula.

Uusi jengi, uudet kujeet. Tai ei nyt ihan kokonaan uusi. Yksi lähti, toinen tuli tilalle. Nimittäin pahan lappalaiskuumeen aiheuttaja, paimensukuinen suomenlapinkoira Kero! Pieni karvamato, joka hurmaa pienellä viattomuudellaan kerta toisensa jälkeen, saa nähä mitä jäpikästä vielä kasvaa!

Kero on kuulunut pieneen jengiimme syyslomasta asti. Olin itse hakemassa Keroa uuden omistajansa kanssa syyslomaviikon perjantaina ja voi pojat mimmoinen otus sieltä lähtikään mukaan! Hiljainen autoilija, joka ehdoin tahdoin olisi halunnut matkustaa penkin alla.

Mistä lienee johtuu, on tuo karvamato saanut tartutettua minuun pienen lappalaiskuumeen. Pentukuumeesta ei ole tietoakaan, kyllä noista nelikuisesta ja puolivuotiaasta projektista riittää riemua ja rakkia ihan kylliksi. Jotenkin alkoi vaan kaipaamaan lappalaista meininkiä enemmän, pidännee yrittää päästä palluttelemaan lappalaispentuja jonnekin ennen kuin totaalisesti nuppi kaatuu.

Paljon on siis päässyt tapahtumaan. Blogiin on tullut uusi bannerikin ja sivukuvakkeet, joita klikkaamalla pääsee tuttuun tapaan jokaisen koiran esittelysivuille. Norin sivuilta löytyy vielä jatkolinkki pojan Tuloksiin ja Nuutin sivu onkin vielä työnalla. Tämäkin teksti tuli aloitettua maanantaina, mutta mitäpä tässä koulukiireissä kerkiää kirjoittamaan - ei juuri mitään. Perjantaihin venyi tämäkin julkaisu, vaikka kädet ovat muutoinkin täynnä työtä!

                                                                        Mukavaa syksyn jatkoa vaan kaikille lukijoille!

                                                                                                      - J & N & N 


                (Potauksessa käyteyistä kuvista suurin osa Satu Valleniuksen, joihin käsittely tullut minun kauttani.)

Long time, no see...

Huh.

Koulussa on pitänyt kiirettä. Todella. Tässä on keritty tekemään vaitiolovelvollisuus, ensiapukurssi käyty, työturvallisuuskorttikurssi käyty, kahdesta päivystyksestäkin jo (melkein) toivuttu, biologian perusteet -kurssista selvitty kunnialla kuten asiakaspalvelunkin, projektikoiraa treenattu ja tutustetuttu noihin omiin otuksiin; Noriin ja uuteen jäseneen Nuuttiin.

Kiire, kiire, kiire....

Lisäksi ollaan sitten vknloppuisin juostu ties missä ja milloin; mätsäreissä, agilityepiksissä sekä koirakavereilla. Huh, sanon taas, kyllä tämä koulunkäynti ja asuntolaelämä pistää kalenterit täyttymään kaveritapaamisista ja koiraharrastuksista viikonloppuisin. Harvoin sitä ennättää huokaisemaan ja jos ennättääkin niin mitä todennäköisemmin se huokailu tapahtuu metsälenkeillä ja hyvin hyvin harvinaisissa tilanteissa lattialla X-asennossa makaen.

Mätsäreissä (oikein yhdessä) tuloksena Norille oli PUN2, agilityepiksissä Mölliluokan voitto. Hurjaa. Mun porosella on tainnut olla jonkinlainen voittoputki päällänsä... Nuutti ei aivan vielä ole päässyt mätsäreissä poukkoroimaan muuta kuin turistina, vaikka viimoiset rokotukset käytiinkin hakemassa viime viikolla. Odotellaan nyt ihan rauhassa se 21 päivää varoaikaa ja katsotaan sitten, josko tuon neidin opettaisi kulkemaan nätisti näyttelyhihnassa, seisoa se jo vähän osaakin namin avustuksella.

3kk seisotelmia

Tuolla samaisessa ainokaisessa mätsärissä, jossa ollaan nyt ennätetty käymään, oli mukana myös nyt jo edesmennyt Kisbe. Sekarotuinen karvakutjake teki ensimmäisen debyyttinsä saaden punaisen nauhan, mutta valitettavasti jääden ilman sijoitusta. Pyh pah, hienostihan jätkä meni ja eksoottisen ulkonäön olisi pitänyt taata sijoittuminen! Heh!

Odotellessamme kehien alkua eräs nainen tuli omien sanojensa mukaan häiritsemään meitä ja katsomaan valkoista pörrökasaa, joka makasi vieressäni. Norihan oli välittömästi haistelemassa ja tervehtimässä naista, mutta Nuuttia ei voinut vähempää kiinnostaa.

        Nuutti ei ollut mitenkään aristeleva tai pakoon yrittävä; se vain makasi aloillaan ja katsoi pölläymystyneenä vierasta ihmistä ja tämän lasta. Ei kiinnostanut. Lopulta kun annoin naiselle lihapullan niin johan alkoi kiinnostaa. RUOKAA! Saatiin paljon ihmetyksiä ja tavallaan kaiketi kehujakin, kuinka rauhallinen pentu Nuutti olikaan. Ei se juuri välittänyt muista koiristakaan sen enempää saatikka ihmisistä. Makoili vain takkini päällä ja nukkui, innostui lihapullista ja jäi oikein kiltisti odottamaan Lauran kanssa kun menin Norin kanssa kehään. Tästä tapahtumasta lienee kolme viikkoa aikaa...?

Mätsäripäivä jatkui vielä agilityiltaan ja tuli todistettua, ettei energian kuluttamiseen ennen treenejä ole tarvetta ainakaan Norilla. Keskittyminen oli samanlaista kuin aina ennenkin, vauhti vain hitaampaa. Siispä pidämme mätsäripäivät ja agitreenit erillään eri vuorokausina. Fiksumpaa näin.

      Nuutti on päässyt tekemään agilitykentillä jo putkea ja seuraavaksi aletaankin sitten katsomaan vähän hyppyjen tulokulmia tietysti rimattomina. Aloitetaan ihan passelisti suoraan juoksemisesta ja vaikeutta lisätään aina tarpeiden mukaan, eihän tässä tietenkään mikään kiire ole, mutta mutta... Turhan innokas olen itsekin!

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

Kiire on todellakin pitänyt meikäläisen poissa bloggaamisesta. Mikäli koulu ei vie kaikkea aikaa, valokuvaustyöt vievät. Juuri tuli uurastettua 1500:n hääkuvan kimpussa ja sain kuin sainkin toimitettua ne asiakkaalle, karsittuina n. 350:n otokseen. Omia koissuja ja kavereiden koissuja tulee kyllä kuvattua, mutta editointi aikaa ei juuri ole. Nytkin käsittelyään odottaa ainakin kuusi kansiollista kuvia. Ja tulipa siinä parina vknloppuna otettua kaksi asiakastakin ihan vain että voisi pitää kuvia työnalla sen kokonaisen päivystysviikon ajan. Onneksi nämä asiakkaat ovat ymmärtäväisiä!

Mutta ei elämä ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista pentumaailmassa. Jos Nori oli helppo pentu ja on vieläkin helppo koira vatsansa suhteen, Nuutti ei ole. Ollaan nyt kärsitty kolmisen viikkoa löysästä vatsasta ja lopulta ulosteen mukana oli vertakin. Ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä saatiin vahvat suolistoantibiootit, lisäravinteet ja neljän päivän Axilur -kuuri. Ei muutosta.
       Vaihdoin ruoan (ANF) epäilyksenä ruoan vahvuus. Vaihdokiksi tuli Happy Dog junnuruoka. Uloste kiinteytyi hitusen, mutta oli yhä veristä. Uusi eläinlääkäriaika oli maanantaina (19.10). Vein eläinlääkärin ohjeistuksella ulostenäytteen kolmelta päivältä ja ne lähtivät Saksaan haiman vajaatoiminnan pelossa. Tieto tuli tänään (20.10), ettei sellaista vaivaa ole. Vatsaan löytyi kuitenkin syy; giardiatesti oli positiivinen.

Yksi yleisimmistä tuontikoirien syistä ja tietysti se meidän kohdalle sattui. Siihen sitten hoidoksi viikon matokuuri, jonka jälkeen käydään vielä kontrollissa varmistamassa, että koko pöpö on saatu pois. Vatsatsempailun takia Nuutti pääsi laihtumaankin ja on ollut aikamoinen honkkelikonkkeli. Kunhan saadaan pöpö poies niin päästään keskittymään kasvuun paremmin.

Muuten pennun kanssa arki on lähtenyt kulkemaan oikein mukavasti. Nuutti on yllättävän rauhallinen kun sitä vaaditaan, mutta aktivoituu hienosti ruoasta ja leluista. Treenilistalta löytyy tällä hetkellä seuraamista imuttamalla, perusasentoa, istumista ja maahan menoa pönötysten lisäksi. Ei juuri arastele mitään, isommat kulkuneuvot kuten rekat ja bussit ovat vähän jänniä ja pelottavia, mutta muistelisin Norilla olleen samanlaisia "epäileväisyyksiä" pentuiässä ja hyvin niistä selvittiin. Nori on liikenteessä kuin kala vedessä nykyään, joten en ole Nuutin puoleen huolissani.

Sellaista. Pitkästä aikaa tekstiä tännekin!

J, N & N

Aamuhuurteessa kauniissa...

...me tultiin vain sanomaan: "Hei hei."

Niin moni tulee, mutta lähes kukaan ei jää...

Itkin juuri liikaa. Ajattelin liikaa lukiessa, muistelin liikaa ja lopulta itkin liikaa.

Kuinka paljon Norilla onkaan kavereita odottamassa tuonpuoleisessa? Kuinka lämpimän vastaanoton se saakaan?

Kuinka iloinen se sitten onkaan kun sen aika koittaa?

Kisbe, sekarotuinen demoninpoikanen pääsi parempaan paikkaan tänään (6.10.). Kisbe, niin kaunis ja viaton hyeenalapsi, jonka mieli oli kuin perkelepäisen karjakoiran, ei ole enää rapsuteltavissa. Se yllättäen Norin kokoon kasvanut vauva on poissa. Ensimmäistä kertaa se tuntuu täysin utopistiselta ajatukselta Papin poismenon jälkeen - eihän se niin voi olla, ei Kisbeä nyt vielä ole voitu lopettaa, eihän se ole vasta kuin puolivuotias...

Kisbe solmi yhteen vanhat ystävyyssuhteeni omistajaansa Lauraan, jonka kanssa en ollut ollut väleissä ainakaan vuoteen. Mistä lie typeryydestä välirikkomme jälleen oli saanutkaan alkunsa, oli Kisbe parsinut sen kokoon täysin ongelmitta. Näimme Lauran kanssa moneen kertaan ensimmäisen sopuisan koirapuistoilukerran jälkeen; kävimme mätsärissä, uittamassa koiria suonsilmissä, treffaamassa koiria, treenaamassa agilityä ja leikittämistä... Teimme kaikkea mahdollista, mitä koiraihmiset suinkaan pystyivät tekemään ilman, että se olisi ollut turhan vakavaa.

Kisbe oli minulla hoidossa lähes viikon kuten Laurakin. Lauran paiskiessa kesätöitä keskustassa, minä ja Nori olimme Kisben lapsenpiikoina ennen Nuutin tuloa. Kisbe antoi pentumaista osviittaa siitä millaista se pentuarki olisi jälleen kerran. Kisbe oli tuolloin vielä pieni vesseli.

En muista, miltä Kisbe tuoksui, enkä kyllä tarkkaanottaen muista ulkoa vielä Norinkaan tuoksua. Se on pelottavaa. Kallen, 15-vuotiaan maatiaskissamme tuoksun minä muistan.

       En ole varma, miltä Kisben turkki enää tuntuu. En muista, milloin viimeksi ihailin ja nauroin sen "vuotavaa" häntää, joka oli jättänyt maalipisaramaisen täplän sen selkään. En muista tarkalleen päivää, jolloin kuvasin sitä jätkää viimeisen kerran, mutta muistan liiankin hyvin, ettei minulla ollut aavistustakaan sen olleen viimeinen kerta.

Kisbe oli sellainen koira kuin sekarotuisen melkeinpä kuuluukin olla mielestäni.

Vähän epävarma ulkonäöltään: koskaan ei tiedä, mikä siitä loppupeleissä tulee. Luonteeltaan varma ja tappuramainen: karjakoiramainen kovapäisyys ja letkeän rento askel paikasta riippuumatta. Kisbe oli hupiveikko, koirajengin hupirengas, joka tiesi tasan tarkkaan milloin oli hyvä tehdä jotakin kömpelöä ja muuttaa meininki farssiksi. Kisbe osasi keventää tunnelmaa.

Kisbe oli kaikkien aikojen paras valokuvauskohde. Se ei ollut valkoinen, mutta se oli vaalea. Sen naamassa oli mustia läiskiä nappisilmien ja kirsun lisäksi, jolloin kamera tarkentui helposti sen kasvoihin. Se oli upea ilmestys ja aina tarkennus tuntui löytävän siihen oli se sitten paikoillaan tai täydessä juoksuvauhdissa. Pikkupentuna sen silmät olivat pähkinänruskeat ja järjettömän upeat.

En ole itsekään vielä sisäistänyt täysin sitä, ettei Kisbeä ole enää täällä meidän kanssamme. Kaipaan sitä samaan aikaan yhtä paljon kuin uskon näkeväni sen jälleen viikonloppuna. Mutta en minä näe, minä vain muistan.

Muistan Kisben, aina.

<3

- J, N & N