HUOM! Anteeksi kuvista, vanha kone ja tämä ei suodata bloggeria kovin hyvin... Katson mitä voin tehdä kun maanantaina pääsen koulun koneelle...
___
Sunnuntaina, kolmantena päivän tapahtui voittoisa kotiin paluu Suomeen! Hello, everybody, I'm home!
Ja nyt sitten olen jo koulun penkillä ollut ja väkästänyt blogitekstin alkua sielläkin, great...!
Ensin luvassa tietysti blogin päätähteä ja sankaria, Noria, mutta jos nyt joita kuita kiinnostaa suomalaistyttelin ensimmäinen matka lentokoneessa täysin uuteen maahan, englannin kielen väkästäminen järkevään muotoon kirjoitusleirillä, niin olkaa hyvät ja jatkakaa Norin jälkeen!
____
Aina ajatuksissa mukana matkusti poika toisella puolen maapalloakin, mukana oli tietysti myös valokuva kehyksineen päivineen! Ja voittoisan kotiin paluun jälkeen ensimmäinen ajatus/toive oli hakea poika kotiin, mutta kappas keppanaa, olikin kuskilla muita suunnitelmia ja haku venyi iltaan.
Voi ei, kuinka paljon poika oli kasvanutkaan! Ihana, pikku rintakehämölliäinen siitä sitten oli tullut! Ei meinannut poika aluksi edes tuntea! Oli ihan "Mit... MAMAAA!" Hirmuista haipakkaa juoksi ne pari metriä ja ihan intopiukassa hyppis ja pomppis ja haukkus ja ei meinannut saada tarpeeksi millään! Omaa äitiäni ei sitten edes meinannu tervehtiä, mami oli tullut kattomaan (ja Norin tietämättä hakemaan kotiin) ja ei kerkiä nyt!
Mutta oli poika sitten kyllä tuhojakin tehnyt vahtipaikassaan... Huhheijaa, ei taida tämä norppa vähään aikaan lähteä Ruskolle hoitoon!
- Meikkipussi tuhottu ja tyhjennetty
- Apple -tietokoneen johto järsitty (Taitaa poika tuntea laadun, kun ei kotona tuommoista ole tehnyt)
- Käsipaperit revitty
- Tarpeita tehty sisälle (Tästä myöhemmin vielä alempana)
- Järeillä tarpeilla ilmeisesti leikitty, kun sitä oli saatu westie-koiran päähänkin
- Hänen oma suosikkipehmolelupahkasikansa oli suolestettu
- Ja varmasti paljon muuta, mitä en nyt muista!
On poika kyllä paljon positiivistakin päässyt sitten oppimaan, kuten mattot voivat nykyään olla sisällä, eli sisäsiisti poikahan meillä käytännössä on (kunhan on lenkitetty säännöllisesti, esim. aamulla, päivällä ja sitten illalla ennen nukkumaan menoa. Huom! mukaanlukien pienet kusetusreissut metsän tuntumassa/pihassa.)
En tiedä, mitä ihmettä serkkuni on tämän vekaran kanssa duunaillut 2 viikkoa, mutta yllättäen Norin
paikka -käsky on saanut aivan uuden suunnan, kyllä poika sen jo on sisäistänyt! Lisäksi yhtenä iltana kun kokeilin käännös harjoituksia taluttimen kanssa sisätiloissa (omistamme pienoisen käytävän, ei mikään kummoinen) niin poika käveli sitten jalan vieressä. Ei mitenkään kiinni
kiinni niin kuin TOKOssa olisi suotavaa, mutta vieressä kumminkin ja katse minussa. Mahtoiko johtua naksuttimen äänestä vai mistä, mutta yllätyin kyllä todella.
( TOKOn suhteen itsellä ei ole koskaan ollut paloa harrastaa sitä, enkä tiedä, tulenko harrastamaan ollenkaan. Se ei vain vaikuta minun jutultani kuten näyttelyt ja agility, niihin tähdätään! Vaikka kyllä tuo suojeluharrastuskin kiinnostaisi... )
Nori myös on tottunut kävelemään lenkeillä edessä (serkku kertoi käyttäneensä vyötärötalutinta lenkeillä), joten kun Nori on irti kävelee edellä, mutta kun vain sanoo (minun tapaani:
'uppuppop') tai
'odota' tai
'ei mene' - niin pysähtyy odottamaan, kunnes olen kohdalla ja sitten jatkaa matkaansa. Serkku myös infosi pitäneensä Noria vapaana hyvin paljon, joten sen pohjalta varmaan myös tullut tuota odottamista.
Maahan -meno on ruosteessa. Ennen riitti käsky, nykyään saa kädellä viedä maahan asti - ja sekin läheltä. Haukkuminen myös vaivaa, luultavasti sitruunapantaan joudutaan turvautumaan. Ei kyllä naapureita ole seinän vieressä, mutta kuulemma kantaa kauas kämpän sisältäkin. Minun kanssani jos menen ulos ja koira on sisällä niin riittää kerran karjaisu ikkunan alta hiljenemisen merkiksi niin ei enää hauku. Äidiltä auktoriteetti puuttuu tämänkin koiran kanssa nähtävästi...
Ruokahalu on taantunut ja syömäkertoja laskettu kahteen kolmesta.
Äidin aamuinen analyysi:
'Kuinka pitkään tuo koira kussee kun välillä tuntuu, että se tulee päästä asti?' - Vastaus: 13 sekuntia.
Poika tuntuu päivä päivältä aikuisemmalta kokonsa puolesta, mutta kyllä se välillä on semmoinen pikkukakara jota saa paapoa ja lässyttää ja kyllä minusta hakee turvaa. Äiti taas pauhasi sitä päivällä ja poika juoksi minun jalkojeni taakse, vaikka paikkaa vaihdoinkin
"Äiti, auta!" "Äiti, toi karjuu! Apua!"
On se semmonen miun vaavi kyllä, että voi voi... Ihana ja hupsu veikko, toivottavasti näyttelyissäkin pärjäisi niin ei tuotettaisi sijoitusuroksena pettymystä kasvattajallekaan! Minulle se on aina ja ikuisesti paras kaikista, kirjaimellisesti se ykkönen - ensimmäinen koirani kun nyt onkin! <3
19 vko
____________________
Jenkkityttöilyä seuraavaksi!
Aloitetaanpa sitten AIVAN alusta...
Osallistuin yli vuosi sitten Noviisi -kirjoituskilpailuun, eli nuorten fantasia/sci-fi -novellikilpailuun paikallisen kirjastonhoitajamme ansiosta. Nimen kirjoitukselle sai keksiä itse tai valita annetuista otsikoista. Olin silloin ollut vähäisellä kirjoittamisella (joka ärsyttää minua aina!!), joten päätin, että otan valmiin otsikon, jos vaikka saisin jonkinlaisen inspiraation...
'Kynnet asfaltilla' -kirjoitukseni toi minulle jaetun 2. palkinnon sijan. Sitä kautta meille 'palkintopallille' päässeille lähetettiin sähköpostia, olisiko kiinnostusta lähteä 'Shared Worlds' -leirille Etelä-Carolinaan kesällä. Koska ajankohta oli niin kaukainen ja olin matkakuumeessa, hihkaisin "TOTTA KAI!" Tuolloin, ei ollut Norista ja yhteisistä seikkailuistamme vielä tietoa; pentu oli suunnitteilla taloon, mutta järjestelyt ja varmuudet eivät olleet käsillä. Mistä olisin voinut tietää?
Aikaa kului ja jenkkilän reissu unohtui. Pentukuume ja vanhemman koiran heikentyminen nousivat mieleen ja otin yhteyttä kasvattajaan. Myöhemmin kasvattajan narttu-koiran juoksut ja astutus onnistuivat, sormet/varpaat ristissä sitten odotettiin urosta. Syntyi kaksi urosta; parkki ja musta. Ehdin rakastua kumpaankin, mutta oih ja voih, kyllä tuo Nori on niin ihana mustassa karvaturkissaan ollut! (Karvanpudotusta odotetaan...)
Myöhemmin sitten ilmoitettiin, että "Kyllä, sinä pääset toisen suomalaisen kanssa matkaan. Me emme järjestä matkan suunnittelua tai muuta, ja valitettavasti lennot joudut maksamaan itse. Lisää infoa voi kysyä Shared Worlds:in järjestäjältä." Okei, ei noin töykeästi ja suoraan, mutta nopeasti selitettynä jokseenkin noin.
Siispä minä ja toinen suomalainen saimme 2200 dollarin stipendit, jotka kattoivat syömisen, asumisen ja leirin, lentoliput omasta pussista. Oman tasapainoiluni vuoksi, menenkö vai enkö mene Norin tulon jälkeen, lentolippuni maksoivat sen vähän päälle tonnin. Niin, minä siis vähän jarruttelin menemistä Norin vuoksi, mutta monien sukulaisten ja vanhempien suostuttelun vuoksi minä sitten lähdin! Kohti uutta seikkailua, ja raskain sydämin jätin Norin Suomeen - tuonne kun ei lemmikkejä saanut ottaa... Enkä kyllä luultavasti poikaa sinne olisi raahannutkaan, nuori ja hupsu kun on vieläkin. Odotetaan sitten vanhempaa ikää, jotta päästään matkustelemaan :)
En ole koskaan matkustanut Viroa kauemmaksi, enkä koskaan ole käynyt edes lentokentällä, joten seikkailu ja kokemukset olivat melkoiset. Lentokoneessa oli mukavaa (finnairin ainakin.) Jatkolento olikin sitten tunnin myöhässä... Ihanaa! Ukkosmyrsky ja vettä kaatamalla tuli, onneksi minä nukuin lyhyemmän lennon. Vihaan ukonilmaa!
Lentokentällä Pohjois-Carolinassa oli hakijat vastassa, vaikka vähän olinkin jännittänyt mahtaako ne siellä olla kun myöhässä tulen ja kello on niin paljon... Matkatavarat sain nopeasti ja kaikki sujui hyvin! Väsynyt olin kuin piru aamulla ja aikaero ei tuntunut missään. Todellakin, kärsin siitä vasta myöhemmin koska aloin tottua... Siellä kun tuntui kuin täällä Suomessa olisi päivät nukkunut ja yöt valvonut ja semmoinen minä olenkin!
Mitä sitten teimme?
Kirjoitimme, mitäs muutakaan? Ensimmäisen viikon loimme ryhmissä maailman, josta kirjoittaisimme toisen viikon aikana tarinan. Pakko sanoa, ryhmämme jäsenet olivat sci-fi -tyyppiä ja minä en ole KOSKAAN siitä aiheesta kirjoittanut, joten olin vähän... väärässä mestassa. Ajattelin kuitenkin positiivisesti, tämähän on haaste!
Kirjoittaminen englanniksi tälläiselle suomalaiselle on oma haasteensa, kun pohjallahan on vain tuo harrastelijaenkku, jota on koulussa ja televisiosta loppupeleissä oppinut. Palaute tähän varsinaiseen kirjoitukseen tuli ammattikirjailijalta, joka on julkaissut jo omia teoksia - ei kuitenkaan Suomeen asti ole tainnut yltää. Nimittäin kun paikalla olevat kirjailijat pitivät luentoja ja kun tsekkailin heidän taustojaan ja kirjojaan, joita voisin lukea niin eipähän niitä täällä pikku maassamme sitten ole...
Kritiikin minulle antoi:
Nathan Ballingrud
Mutta hän huomasi kyllä, että englanti ei ole oma äidinkieleni. Myöhemmin kritiikin saatuamme paperiliuskoina, saimme semmoisen n. 20 minuuttia hänen kanssaan kasvotusten puhuttavaksi aikaa ja siellä hän sanoi, ettei puuttunut kieliopillisiin virheisiin vaan keskittyi itse tarinaan (ilmeisesti ne virheet eivät sitten olleet niin pahoja, että olisi häirinnyt keskittymistä.)
Kirjoitan kuulemma todella hyvin psykologiaa. Hän tietää monia ammattikirjailijoita, jotka eivät edes kirjoita niin selvästi kuin minä. Koko idea maaiman rakentamisesta taas oli menny vähän sivu suun, ja sen vuoksi hän myös rohkaisi jatkamaan vielä isommaksi projektiksi tätä tarinaa, sillä ympäristöä ei ollut kuvailtu selväksi (myönnän, en ollut tehnyt sitä ollenkaan...) ja sen hahmot tarinassa voisi tuoda millaiseen ympäristöön tahansa.
Erään hahmoni,
Timmien, kuolema ei hetkauta lukijaa, koska hän oli vain hahmo, joka ei ollut edes puhunut. Sanoin, että myöhemmin luettuani itse läpi palautuksen jälkeen aloin aprikoimaan, että jos Timmie olisikin vaikka toisen, suuremman hahmon,
Jertin, pikkuveli. Nathan sanoi sen olevan hyvä tapa ratkaista pulma.
Laitoin itse hyvin paljon kuvailevaisuuden piikkiin juuri kielirajoitteisuuden ja hän ymmärsi sen täysin. Oli muutamia kohtia, joita hän suorastaan rakasti:
vuorosanoja tai
henkilöiden välien rakentumista.
Loppu ei ollut kuulemma uskottava, miksi Kuolema (rakastan käyttää tuota tyyppiä hahmona kirjoituksissani!) pyytäisi kaiken tapahtuneen anteeksi? Pakko myöntää, että en itsekään tiedä, mitä olin ajatellut sillä hetkellä. Enhän MINÄ koskaan (paitsi tällä kertaa nähtävästi) tee kuolemasta hyvistä/parempaa otusta, joka haluaa
'korvata' jotakin. Ehkä sitten kiirepäissäni tein tuommoisen ratkaisun, aika kun oli rajallinen ja meinasi todellakin kiire tulla! Mutta niin, hän piti tarinasta ja oli mukava kuulla, että psykologian kirjoittaminen on minulla hallussa paremmin kuin joillain amerikkalaisilla kirjailijoillakin!
Näin siis näin. Semmoista. Semmoinen reissu oli minulla. Paluu olikin vähän jännityksellisempi kuin meno...
Ensinnäkin, ensimmäinen lento kaksi tuntia myöhässä... allright, bileet... Minulla kun on muutenkin kiireellinen aikataulu jatkolennon suhteen! Kahden tunnin jälkeen istutaan koneessa, tulee ilmoitus että alkavat korjata jotain vikaa. Noh, niinpä tietysti. Sen jälkeen minun konettani ennen lähtee 5 konetta, joten olemme 'jonossa'... Juur näi.
Lento sujui mukavasti, mutta sitten sain odottaa sen puoli tuntia matkatavaroitani vielä! Sitten äkkiä taxiin ja lentokentän vaihto (kyllä, sekin vielä!). Kun sain lippuni finnairin koneeseen, pitää käydä turvatarkastus läpi ja ehtiä lähtöportille, niin puoli tuntia ruhtinaallista aikaa. Kerkisin portilleni ja näin tämmöisen pikkupuodin siinä ja olin ihan: "Ei helv... ANUN SUKLAA!"
Olin kysynyt, mitä kaverini haluaa tuliaisiksi ja hän oli ensimmäisenä sanonut: "Haluan maistaa sitä amerikan suklaata - vaikka ei se varmaan suomen fazerista paljoakaan eroa..." Sinne puotiin sitten hopihopi, suklaa mukaan ja koneeseen. KERKISIN! Ja tulin turvallisesti kotiin sunnuntaiaamuna, 3. päivä elokuuta klo. 9.00.
Olen kokemusta rikkaampi! Pieni pettymyksen maku tuli, kun tämä pallo näyttää olevan näin... pieni? Karkeasti suoraan sanottuna tuntui kuin olisi ollut Suomessa, mutta enkkua piti vain puhua. Olenko outo? Nooh, seuraava reissu olisi viimeisintään sitten puolentoista vuoden päästä britteihin kaveriporukalla, ellen aikaisemmin keksi jotakin... tai voita.
Kaipa sitä tuolla Uudessa Seelannissakin pitäisi käydä, kun tuntui niin pieneltä paikalta tämä pallo. Sinne siis kun rahaa tulee tarpeeksi reissua varten!
______
Kiitos teille, ketkä luitte myös matkastani!
Palaillaan taas seuraavalla kerralla Norin tohinoissa! En ala sepustaa elämääni tänne joka kerta, älkää huoliko :)
mikä siellä maksaa?
