maanantai 16. kesäkuuta 2014

Erinomainen miinuksistaan huolimatta

Lähdettiin perjantaina melkeinpä heti kesätöiden jälkeen Norin kanssa kohti juna-asemaa ja sieltä Turun suunnille. Edessä oli lyhyt perjantai-iltapäivä sekä lauantaina Pöytyän KR-näyttely.


Majoituttiin (kuten aina) Kristiinan ja Kertun tykö, vaikka Kertun juoksuvaara oli aistittavissa. Kaapo ja Nori pitivät toisilleen enemmän jöötä kuin koskaan ja välit olivat jäätävät. Vahingoilta kuitenkin vältyttiin, kyllä ne pojat ossaa olla ku ne haluaa!

Vaikka messissä olikin kaksi kuvaajaihmistä (minä sekä Kristiina) ei näyttelystä ole kuvia. Lauantaiaamu oli viheliäisen kylmä ja kamala, tuuli minkä kerkesi, vaikka säätiedotuksesta bongailtiin 17 asteen lämpöjä. Kylmä hiipi iholle väkisinkin t-paidan ja hupparin alta. Nyt omistaja potee ikävää kurkkukipua.

Nori esiintyi oikein hienosti, vähän häiriötä aiheuttivat kehän vieressä kököttävät koirat omine huutoineen ja haukkuineen. Ei poika yleensä sellaisesta niin välitä, mutta toisaalta ei niitä räksyjäkään ole aina ollut heti tuomariteltan vieressä. Ympyrä ja suoraan juokseminen oli Norille helppoa, tätä onkin duunattu pitkään ja hartaasti, poika ei ottanut kontaktiakaan niin paljoa kuin yleensä ottanee. Tuo urpo ottaa kyllä kontaktia näyttelykehässä, mutta entäpä meidän tokotreeneissä?
       Nope.

Arvostelu oli negatiivisin tähän mennessä, mutta Nori oli silti erinomainen. Hyvä putkemme ei siis katkennut!

Perttu Ståhlberg

ERI JUK1
"Hyvä koko ja vahvuus. Oikeat mittasuhteet. Hieman lyhyt kuono ja vaaleat silmät. Kookkaat korvat, jotka saisi olla paremmin karvoittuneet. Tasapainoisesti kulmautunut. Vielä löysä edestä. Hyvä hännän kiinnitys ja asento. Ei parhaassa karvassa tänään."


Näyttelyiden jälkeen lähdettiin moikkaamaan jo vanhoja tuttuja: dalmatiankoira Rediä sekä cavalierkingcharlesinspanieli Judia:


Iso lämmin kiitos vielä Redin ja Judin omistajaperheelle!


4 kommenttia:

  1. Kivoja kuvia ja mukava blogi, liityin lukijaksi! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Nori ja hänen omistajansa kiittävät ja kumartavat, tervetuloa karvaisen karavaanin kyytiin!

      Poista
  2. Kivoja kuvia oot saanut pätkittyä olosuhteista huolimatta! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kyllä sitä varmaan pakko on saada edes jonkinlaisia kuvia kun on tullut pari vuotta kuvattuakin :'D

      Poista