Juhannus.
Yöttömän yön, keskikesän juhla. Aika, jolloin suomalaiset valmistautuvat vuoden ryyppäjäisiin ja eivät onnistu pitämään itsestään huolta. Juhannus, jona ihmisiä hukkuu ja kuolee yllättävän paljon. Meidän osaltamme, jäimme henkiin. Valokuvaus ja elokuvat olivat suurin uhkamme. Mutta siltikin, olemme hengissä!
 |
Alemmassa kuvassa, vasemmalla Nori paljasti yhden salaisuutensa juhannuksen kunniaksi: hän ei halua tulla isoksi ja upeaksi porokoiraksi, hän haluaa tulla sakemanniksi! Mahtaneeko Riskillä olla osuutta asiaan?
|
Vietimme Norin kanssa juhannus aaton ja osan juhannuspäivästä Anun (<--- blogi, klik) luona. Meininki oli mahtava, vaikka sää oli mitä oli; välillä satoi, välillä paistoi aurinko. Luontoäidillä on varmasti menossa jonkin asteen vaihdevuodet... Onneksi ei sitä lunta näkynyt, se olisi ollut vihoviimeinen tikki kyllä!
Juhannus meni siis rauhallisissa merkeissä: valokuvailtiin, oleiltiin, tehtiin ruokaa ja vietettiin aikaa elokuvien kesken. Ai niin, ja tutustuttiin Norin kanssa ehkä söpöimpiin kissoihin ikinä! Aamukahviin ja Iltateehen!
Tai noh... Aamukahvi ja Iltatee olivat vähän erimieltä Norista:
En tiedä, mitä meikäläisen sanasammolle on tapahtunut kesäloman/kesätöiden keskellä... Välillä tuntuu, ettei tänne blogiin tule selostettua mitään, kuvia kuvien perään, joissa pönöttää Nortsa ja pari muuta uutta koira/kissa/ihmiskasvoa. Mutta ei kai se teitä häirinne? Kuvat kertovat usein enemmän kuin tuhat sanaa, mutta minä kun pidän niin turhasta löpinästä...
Ensiviikon tiistaina on meidän viimeinen agilitykerta, poika on suoriutunut esteistä paremmin kuin uskoin. Keinulauta on meille ainoa, mitä Nori ei suostu suorittamaan. Ei millään. Ei edes tule koskemaan kun vetää itsensä lehmäksi maahan. Väkipakolla ollaan ohjaajan kanssa sitä viety. (Ohjaajan sanoja lainatakseni) ehkä se joskus tajuaa, ettei se ole niin kamala. Muuten kyllä olen todella yllättynytkin ajoittain. A-esteen kuvittelin olevan meille se este, jota ei suoritettaisi helpolla. Mutta mitä, poika veti sen heti kuin vanha tekijä! Muidenkin esteiden kanssa olen saanut olla ylpeä, vielä kun selätämme tuon keinulaudan niin meitä ei pysäytä enää mikään!
Heinäkuussa ei siis agitreenejä ole, mutta paikan päällä saa itse käydä treenaamassa. Mikäli kesätyöt antavat sen verran myöden (harrastuspaikka 10km päässä kotoa), niin käydään treenaamassa omatoimisesti ainakin hyppyjä ja muita pieniä ratayhdistelmiä. Ehkäpä osaavan Kannuslaisen turvin päästään totuttautumaan keinulautaankin ;)
Viime aksassa todellakin menimme noita pieniä ratayhdistelmiä, mm. putki, hyppy, hyppy sekä puomi, hyppy, hyppy. Nori on suoraan sanottuna kamala sählä kurssilla. Se haluaisi niin mennä katsomaan muita, riuhtoo hihnassa kuin hullu eikä keskity minuun laisinkaan. Mutta. Kun on meidän vuoro, Nori näyttää virittyvän omaan tekemiseensä. Se ei enää halua muiden luo, se jää odottamaan kiltisti esteen päähän ja katsoo minuun. Odottaa lupaa. Ja kun käsky käy, Nori tekee pyydettävän taidon. Vielä kun minä itse pysyisin mukana...
Ainoastaan hyppy, hyppy kohdassa meinaa omistaja unohtaa toistaa käskynsä, jolloin Nori tietysti ryntää luokseni hakemaan palkkaa. Omistajan pitää terästäytyä! Mutta todellakin, Nori keskittyy tekemiseensä kun se pääsee vain tekemään. Heti sen jälkeen sama häslinki päälle. Noooh, Nori on mitä on, hyvä poika kaikesta huolimatta!
Niin... siitä sanasammon puutteesta oli puhetta...
Lisäksi Norin tokoilun seuraaminen ja kontaktin otto on edistynyt. Ei me olla vielä millään kilpailutasolla, hiljaksiin edetään ja hyvä tulee. Jos jossain vaiheessa päästäisiin edes mölleilemään, niin olisin tyytyväinen kyllä toden teolla - ei sitten väliä tuloksesta. Nyt keskitytään lihasten treenaamiseen, pieniin tokotreeneihin ja rentoon tekemiseen!
^ Ei mitään käsitystä, miksi sormeni vammaavat aina niin paljon....... ^
Iso lämmin kiitos ja hali vielä Anulle meidän majoittamisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti