torstai 31. lokakuuta 2013
Talk, walk and... Hulk?
Halloween everybody!
Ok, meillä ei Norin kanssa ole pukusia eikä mitään muutakaan ohjelmaa tiedossa tuleville kauhun päiville. Halloween tulee ja menee ja se vain on. Katellaan Norin kanssa vierestä ja vältellään aaveita, yritetään löytää Totoroa ja kadonneiden luiden aavikkoa. Everything alright? YES.
Nyt Nori joutui kuitenkin keskiviikkoisen illan (30.10.) viettämään mamman kanssa, kun omistaja itse oli kavereiden kanssa opiskelupaikkakunnalla hengailemassa. Älkää pelätkö, ei me ryypätty. Ei kuulu tyyliin. Leffailta ja hyvää meininkiä, siinä se ^^
Ja leffaan mentiin oikein elokuvateatteriin nimittäin pitkään odotettu, titititidii! Thor - The Dark World! Finally!
Noristakaan ei ole uusia kuvia saatu, kun itse kotiudun koulusta aina siinä viiden jäljestä niin silloin on jo hyvin hämärää. Harmi, ehkä sitten viikonloppuna...
NIIN, VIIKONLOPPU! Pyhäinmiestenpäivänä pyritään Norin kanssa Helsinkiin taas mätsäröimään ^^ Torstai ja perjantai menevät siis vähän treenaillessa - mikäli sikäli sää sallii. Seuraamista ollaan harjoteltu sisätiloissa (kämppä ei nyt kuitenkaan mikä järin suuri ole...), joten saa nähdä miten käy. Norin ainoita miinuksia mätsäreissä on aina sitten punaisten/sinisen kehässä juokseminen kun koirat ovat lähettyvillä.
Viimeksi kyllä akitan omistaja tuli niin perseessä kiinni, etten yhtään ihmettele, että Norin huomio oli takana eikä minussa... Pekonia vissiin pitää ottaa mukaan niin huomio kiinnittyy taatusti minuun! (hyyyyyvin harvinainen herkku).
Suunnitelmissa OLI ottaa lisää Sherlock -teemaisia kuvia, mutta fiksuna ihmisenä jätin kaulahuivin (peruselementti) ruskolle... Yep, I'm so good, right? Ehkä sit vaan todellakin oleillaan sisätiloissa ja vältellään niitä haamuja parhaamme mukaan O_o
+NAUTTIKAA NÄISTÄ IHANISTA KAPPALISTA!
lauantai 26. lokakuuta 2013
I´m singing for you even when you´re asleep...
Vähän lisää juttua mätsäröinnistä ja muutamia kuvia lisää ^^
Eli, 20. päivä oltiin mätsäröimässä Turun metsämäessä kera Kertun ja Kristiinan! (Norin siskon ja omistajan). Oli mukavaa kun sai taas nähdä kasvotusten, koiratkin varmaan tykkäsivät ^^
Mutta kyllä se niin on, jos tuomarit on osallistujalle mieleisiä (ei arvostelun pohjalta vaan osaavuuden ja käytöksen) niin kyllä sitten on muissa osallitujissa valituksen varaa. En minä sitä sano, kyllä varmaan tulee pahempaakin näkymään, mutta hyvä esimerkki oli se, että omistaja pysähtyy koiran kanssa täysin kehän rajalle, jossa tämän omistajan silmäterä saa provosoida Noria kaikessa rauhassa. Onneksi namit kelpasi, muuten olisi ärräpäitä lentänyt ja provosoiva koira olisi saanut omasta monostani.
Lisäksi koirat kävivät kehässä tuosta vain ilman omia vuorojaan ja omistajat eivät olleet moilansakaan. Ei missään kehän keskellä, mutta kumminkin kehässä juuri kun pitäisi omaa koiraa juoksuttaa ympäri. Harjoitusta joo, mutta saisko myös tarkkaavaisuutta koiranomistajilta?
Lopputulos oli kuitenkin Norille punainen, ei sijoitusta. Kertulle ekasta mätsäristä sininen, ei sijoitusta. Omistajilla oli kuitenkin hyvä päivä (ainakin omasta puolestani) ja kokemusta tuli taas lisää pankkiin!
Siinä mätsäröintiä, seuraavaksi vähän studiokuvia väsyneestä pojasta. Olispa se kotonakin yhtä unelias päivisin kun mie painan kouluun ja äiti töihin...
Eli, 20. päivä oltiin mätsäröimässä Turun metsämäessä kera Kertun ja Kristiinan! (Norin siskon ja omistajan). Oli mukavaa kun sai taas nähdä kasvotusten, koiratkin varmaan tykkäsivät ^^
Mutta kyllä se niin on, jos tuomarit on osallistujalle mieleisiä (ei arvostelun pohjalta vaan osaavuuden ja käytöksen) niin kyllä sitten on muissa osallitujissa valituksen varaa. En minä sitä sano, kyllä varmaan tulee pahempaakin näkymään, mutta hyvä esimerkki oli se, että omistaja pysähtyy koiran kanssa täysin kehän rajalle, jossa tämän omistajan silmäterä saa provosoida Noria kaikessa rauhassa. Onneksi namit kelpasi, muuten olisi ärräpäitä lentänyt ja provosoiva koira olisi saanut omasta monostani.
Lisäksi koirat kävivät kehässä tuosta vain ilman omia vuorojaan ja omistajat eivät olleet moilansakaan. Ei missään kehän keskellä, mutta kumminkin kehässä juuri kun pitäisi omaa koiraa juoksuttaa ympäri. Harjoitusta joo, mutta saisko myös tarkkaavaisuutta koiranomistajilta?
Lopputulos oli kuitenkin Norille punainen, ei sijoitusta. Kertulle ekasta mätsäristä sininen, ei sijoitusta. Omistajilla oli kuitenkin hyvä päivä (ainakin omasta puolestani) ja kokemusta tuli taas lisää pankkiin!
"Hello!" |
Kerttu meni hienosti! |
Siellä sinisessä kehässä muitten kanssa ^^ |
Nori kopeloitavana. |
Namiin on kontaktia. |
Seisoskellaan sitten jalat haarallaan! |
Niin tekis mieli kaivaa kimpassa! |
Siinä mätsäröintiä, seuraavaksi vähän studiokuvia väsyneestä pojasta. Olispa se kotonakin yhtä unelias päivisin kun mie painan kouluun ja äiti töihin...
Istutaan. |
Seisotaan! |
Omistajan edustus niin 110%!!!11 |
Zzz... |
perjantai 25. lokakuuta 2013
So if by the time the bar closes and you feel like falling down, I'll carry you home...
_____________________________________________________________________________
Norin versio: nukkumista, vanhentuneen jauhelihan vahtimista, Demi Lovaton kuuntelemista ja sateessa juoksentelua. Normaalia koiran eloa ja pakka kasassa siis. Hyvin rennosti mentiin läpi lähes koko viikko, kunnes poika joutui vähän 'töihin' eli mätsäröimään viimeisenä päivänä!
Kuva: Heidi, Iphone |
Kotiin lähti punainen, ei sijoitusta. Ehkä se viides kerta toden sanoo!
Meininki oli kuitenkin aivan mahtavaa, sillä saatiin Norin sisko, Kerttukin kehään omistajineen! Jesh! Vähän harmihan tuo on, että meillä on asuinväli varmaan sen 50 kilometriä... Olisi niin kiva treenata kimpassa ja lenkittää/leikittää koiria keskenään tietysti.
Noooh, katsoo sitten mihin tästä tämän amiksen jälkeen suuntaan, on nimittäin kolme paikkaa jo kiikarissa; Turku, Helsinki tai Kannus. Jatko-opiskelua tai työpaikan hakemista, saa nähä mihin päädyn sitten. Toivottavasti kuitenkin Norille löytyy muuton jälkeen paljon kaveriseuraa lenkkeilemään ja telmimään! ^^
Mätsäreiden jälkeen Norppa oli tietysti ihan väskänä, ja vielä piti omistajan ja omistajan serkun kuvauttaa poikaa studiovalon keiloissa. Eihän siitä meinannut mitään tulla kun poika meinasi pystyyn nukahtaa, mutta muutaman seisonnan jaksoi hienosti tehdä! Hyvä poika ^^
Ja tässä postauksessa ei niitä studiokuvia nyt valitettavasti ole, kun serkkuni halusi itseottamat kuvansa itse työstää niin odottelen niitä yhä! Laitetaan kuitenkin pari kotona otettua kuvaa mukaan niin ei jää harmittamaan tämä vähäisyys!
Seisomista. |
Nukkumista. *sorry laatu* |
JA VAIKKEI LIITY TÄHÄN BLOGIIN MITENKÄÄN,
NIIN SHERLOCK WILL BE BACK SOON. CAN'T WAIT. I'M JUST GOING TO CRY. *sorry*
Krhm! Aion siis suomeksi, itkeä jonkun viltin alla kun pääsen katselemaan jonkun ihanan suoralähetyksen kautta netistä - toivon mukaan... Nori saa si kyhjötellä vieressä ja katsoa meikäläisen toilailuja ensivuoden puolella ihan kunnolla!
+Noi hiuktset on ihanimmat kaikista! :3 |
perjantai 18. lokakuuta 2013
Cause everyone's perfect in unusual ways, so you see, I just wanna believe in me...
Norilla on kaikki hyvin.
Olemme serkkuni luona, olemme koko loppuviikon ja saavuimme tänne jo keskiviikko illalla. Kaikki on mennyt mahtavasti; rennolla vaihteella niin kuin lomalla pitääkin. Mutta eikö rento vaihde tarkoita samalla myös sitä, että aikaa jää ajatuksille enemmän kuin tarpeeksi? Ja kun saat ajatuksillesi liikaa aikaa, alat miettimään myös niiden taustaa ja mitä tuntemuksia saat ja silloin myös tuntemuksille jää liikaa aikaa, joka johtaa lopulta suunnattomaan vitutukseen?
Tämä blogipäivitys keskittynee nyt enemmän omistajan päänvaivoihin kuin Norin arkeen, joten... Jos ei vain kiinnosta, x:tä pois ja jatka eteenpäin.
Olen ajatellut ja tiedän, ettei se ole kovinkaan fiksua. En ole miettinyt Noria, en tulevia koiramaisuuksia tulevaisuudessa. En ole uhrannut ajatustakaan tänä päivänä siihen osaan tulevaisuuttani vaan eksynyt jälleen painimaan saman ongelman kanssa, jota olen pystynyt välttelemään jälleen jo hetken. Se ongelma on ajatus takaraivossani, joka sanoo elämäni pian olevan ohitse, enkä ole saanut mitään aikaiseksi.
Se on naurettavaa, tiedän. En vain pääse irti ajatuksesta ennen kuin olen todella tehnyt jotakin merkittävää - ehkei kenellekään muulle merkittävää kuin itelleni, sekin auttaisi.
Ja vastaus on ei. Jos olet kaikesta huolimatta jättänyt x:ttämättä ja jatkoit lukemista ja nyt mietit 'eikö sillä ole mitään muuta mihin tätäpaskaa purkaa?' niin vastaus on ei. Ei ole eikä tule. Minulla on tällä hetkellä Norin blogin lisäksi kolme muuta ja tämä on ainoa kunnollisen aktiivinen sellainen. Ja koska puran itseäni ehkä pari kertaa vuodessa, koeta kestää tai lopettaa lukeminen. Helppoa.
Päivänsäde risukasassa on fandom -yhteisö ja sen ihanat ihmiset ja toki, ihmiset, jotka ymmärtävät mitä fanitus kyseistä sarjaa kohtaan tarkoittaa. Sherlock -fandom ja ystäväni, tovereni ovat pelastaneet pääni liiankin usein. Kiitos.
Missä ne ajatukset sitten ovat?
Tuleva työharjoittelu, valmistuminen, työpaikka vai jatko-opiskelu?, muuttaminen, Norin harrastukset ja tuhovimma, musiikki, fandom ja elämänkerta mahdollisuus. Pientä ajattelua näin aluksi, mitähän vielä?
Ja uusi ajatus, miksi koulu jota käyn vaikuttaa aina vain paskemmalta paikalta? Kyllä, olen tietoinen, että tässä iässä pitää olla omatoiminen ja muuta, mutta jos meille sanotaan: "Hae paikkaa vaikka mainostoimistosta" ja enemmän kuin yksi ihminen on tullut keskustelleeksi asiasta siihen sävyyn, ettei edes tiedä kovinkaan montaa mainostoimistoa koko Suomen kartalta niin onko se omatoimisuuden vajaavuuta ja tiedon puutetta?(Googlea ei ole keksitty.)
Ja kaiken lisäksi opettajalta kysyminen ei auta. Katsotaan vaan niin puolet luokasta ollaan jossain rupuisessa paikassa. Yeap, yeap.
Kirskikkana kaiken päällä: mitä enemmän kuulen juttua muista ammattioppilaitoksista, sitä enemmän armas vitutukseni kasvaa. Ensinnäkin, meille kerrottiin, että halutessamme ulkomaille työharjoitteluun, asuminen menee enimmäkseen omasta pussista. Mitä muissa oppilaitoksissa on erilaista? Heillä on resulsseja ulkomaille, jossa myös asuminen järjestetään työharjoittelijoille lähestulkoon ilmaiseksi kuten myös lennot. Lennoista meille kerrottiin, että kela korvaa ehkä puolet. EHKÄ. Opiskelijan kukkarolle EHKÄ on niin tyydyttävä vastaus muutenkin...
Mitä teen valmistumisen jälkeen? Jatko-opiskelen? Haen työpaikan ja olen siinä eläköitymiseen asti, hommaan välissä pari lasta, avioeron, yh-uran ja yritän nauttia elämästä ja uskotella, että se oli elämisen arvoista. Joskus ihmisenä olemisen tieto on tuskaa.
Kello on muuten puoli neljä yöllä kun tätä rustailen. On hyvä elää itsesäälissä, kerranvuodessa.com.
Mutta niin, tässähän on jo paljon sulateltavaa ja vitutuksen aihetta. Ehkä jatkan parempaa elämää kohti, eksyn polulla harhaan, kaadun ruusupuskaan ja nauran sitten haudassa. En elämälleni, vaan sille, kuinka naurettava se oli. On hyvä nauraa kompastumiselle ja kurjuudelle kun se on ohi. Naurattaa jo nyt, liekö univaje vai mikä, joten...
Olemme serkkuni luona, olemme koko loppuviikon ja saavuimme tänne jo keskiviikko illalla. Kaikki on mennyt mahtavasti; rennolla vaihteella niin kuin lomalla pitääkin. Mutta eikö rento vaihde tarkoita samalla myös sitä, että aikaa jää ajatuksille enemmän kuin tarpeeksi? Ja kun saat ajatuksillesi liikaa aikaa, alat miettimään myös niiden taustaa ja mitä tuntemuksia saat ja silloin myös tuntemuksille jää liikaa aikaa, joka johtaa lopulta suunnattomaan vitutukseen?
Tämä blogipäivitys keskittynee nyt enemmän omistajan päänvaivoihin kuin Norin arkeen, joten... Jos ei vain kiinnosta, x:tä pois ja jatka eteenpäin.
Olen ajatellut ja tiedän, ettei se ole kovinkaan fiksua. En ole miettinyt Noria, en tulevia koiramaisuuksia tulevaisuudessa. En ole uhrannut ajatustakaan tänä päivänä siihen osaan tulevaisuuttani vaan eksynyt jälleen painimaan saman ongelman kanssa, jota olen pystynyt välttelemään jälleen jo hetken. Se ongelma on ajatus takaraivossani, joka sanoo elämäni pian olevan ohitse, enkä ole saanut mitään aikaiseksi.
Se on naurettavaa, tiedän. En vain pääse irti ajatuksesta ennen kuin olen todella tehnyt jotakin merkittävää - ehkei kenellekään muulle merkittävää kuin itelleni, sekin auttaisi.
Ja vastaus on ei. Jos olet kaikesta huolimatta jättänyt x:ttämättä ja jatkoit lukemista ja nyt mietit 'eikö sillä ole mitään muuta mihin tätä
Kunpa minä voisin lopettaa ajattelemisen yhtä helposti.
Päivänsäde risukasassa on fandom -yhteisö ja sen ihanat ihmiset ja toki, ihmiset, jotka ymmärtävät mitä fanitus kyseistä sarjaa kohtaan tarkoittaa. Sherlock -fandom ja ystäväni, tovereni ovat pelastaneet pääni liiankin usein. Kiitos.
Missä ne ajatukset sitten ovat?
Tuleva työharjoittelu, valmistuminen, työpaikka vai jatko-opiskelu?, muuttaminen, Norin harrastukset ja tuhovimma, musiikki, fandom ja elämänkerta mahdollisuus. Pientä ajattelua näin aluksi, mitähän vielä?
Ja uusi ajatus, miksi koulu jota käyn vaikuttaa aina vain paskemmalta paikalta? Kyllä, olen tietoinen, että tässä iässä pitää olla omatoiminen ja muuta, mutta jos meille sanotaan: "Hae paikkaa vaikka mainostoimistosta" ja enemmän kuin yksi ihminen on tullut keskustelleeksi asiasta siihen sävyyn, ettei edes tiedä kovinkaan montaa mainostoimistoa koko Suomen kartalta niin onko se omatoimisuuden vajaavuuta ja tiedon puutetta?
Ja kaiken lisäksi opettajalta kysyminen ei auta. Katsotaan vaan niin puolet luokasta ollaan jossain rupuisessa paikassa. Yeap, yeap.
Kirskikkana kaiken päällä: mitä enemmän kuulen juttua muista ammattioppilaitoksista, sitä enemmän armas vitutukseni kasvaa. Ensinnäkin, meille kerrottiin, että halutessamme ulkomaille työharjoitteluun, asuminen menee enimmäkseen omasta pussista. Mitä muissa oppilaitoksissa on erilaista? Heillä on resulsseja ulkomaille, jossa myös asuminen järjestetään työharjoittelijoille lähestulkoon ilmaiseksi kuten myös lennot. Lennoista meille kerrottiin, että kela korvaa ehkä puolet. EHKÄ. Opiskelijan kukkarolle EHKÄ on niin tyydyttävä vastaus muutenkin...
Mitä teen valmistumisen jälkeen? Jatko-opiskelen? Haen työpaikan ja olen siinä eläköitymiseen asti, hommaan välissä pari lasta, avioeron, yh-uran ja yritän nauttia elämästä ja uskotella, että se oli elämisen arvoista. Joskus ihmisenä olemisen tieto on tuskaa.
Kello on muuten puoli neljä yöllä kun tätä rustailen. On hyvä elää itsesäälissä, kerranvuodessa.com.
Mutta niin, tässähän on jo paljon sulateltavaa ja vitutuksen aihetta. Ehkä jatkan parempaa elämää kohti, eksyn polulla harhaan, kaadun ruusupuskaan ja nauran sitten haudassa. En elämälleni, vaan sille, kuinka naurettava se oli. On hyvä nauraa kompastumiselle ja kurjuudelle kun se on ohi. Naurattaa jo nyt, liekö univaje vai mikä, joten...
"It's so cute when people that are mean are nice only to you."
Tähän on hyvä lopettaa,
-JM
ps. On ystäviä, jotka välittävät.
Hyvänä esimerkkinä ne,
jotka potkivat minua päähän ja sanovat,
ettei se tulevaisuus niin paskaa ole.
Kiitos siitä siis.
Vielä kerran.
maanantai 14. lokakuuta 2013
And everytime I needed you, you've been there for me through
Hohhoijaa! *yaaawn!*
Tänään (14.10) oli aikasmoinen päivä, ja kai sitä saa väsynytkin olla? Siis kuinka moni 2. vuoden amislainen täysin vapaaehtoisesti nousee ylös klo 06.20 ilman, että palaisi takaisin vällyjen väliin? Ja kun kyse ei ole edes työvuoroista ja maksullisesta ansiosta?
MINÄ!
Mitä sitä ei tekisi kaverin ja poropoikansa eteen?
Norilla olikin aikamoinen päivä! Pääsi treffailemaan Leidiä (labradori) ja Satua (ihminen). Melkeinpä tasan seitsemältä koputtelin heidän ovensa takana ja ilmoitin aamun alkaneeksi!
Odoteltiin auringonnousua, mutta taivas oli sen verta pilvessä, ettei päästy kuvailemaan sitä... Nooh, onneksi pilvet häipyivät aamupalareissulla ja päästiin ottamaan syksyisiä kuvia:
Aamupalan jälkeen Nori ja Leidi menivät pitkäkseen vetelemään hirsiä, jolloin minä ja Satu saimme mahdollisuuden nauttia Supernaturalista ja kaikenmaailman fandomvideoista youtuben syövereissä! Sadulta puski Supernatural, minulta Sherlock (vaikea arvata, kenties?)...
Illemmalla sitten lähdettiin Someron haukkukalliolle vähän kokeilemaan, mitä Nori tuumailee agility -esteistä, ja Satu lupasi pari kuivaharjoitteluesimerkkiä meille opeteltavaksi, jotta ollaan sitten teräskunnossa niiden asioiden puolesta kun päästään keväällä aloitusryhmään (toivon mukaan).
Nori arasteli kauhiasti putkea ja siltaa/puomia. Koetettiin kovin lyhyessäkin putkessa houkutella poikaa namilla, mutta ei niin ei. Lopulta ihana Satu päätti sitten hölmistää itsensä ulkopuolisen silmään (jos sellaisia olisi ollut) ja meni itse putkeen. Aikansa siinä meni, kun Nori haisteli varovasti namia ja hivuttautui lähemmäs, mutta jalkoja ei putkeen pistänyt!
Kului lisää aikaa ja lopulta Nori ilmeisesti päätti, että nyt mennään eikä meinata sitten -kai. Hitaasti ja varovasti meni putken läpi ja sai palkkaa hyvästä työstä ja siitä se sitten jatkui! Putkeen mentiin lopuksi oikein vauhdilla eikä epäröinnin häivääkään enää!
Seuraavana kohteena oli silta/puomi. Aikansa meni siinäkin, mutta hiljaa hyvä tulee eikä tuloksia tapahdu silmänräpäyksessä! Ensimmäinen kerta nameilla ja takkuroiden, toinen jo rutkasti paremmin! Hieno poika!
Satu otti Leidin vuorostaan ja Nori laitettiin odottamaan sivummalle, jotta Satu saisi näytettyä ohjeistuksia koiran kanssa, joka osaisi homman jo valmiiksi - ja tietysti Leidin iloksi odottamisesta. Putki laitettiin kaarelle ja Satu näytti, kuinka tätä peliä oikein pelataan!
Ehkä mekin Norin kanssa päästään tuohon samaan suoritukseen vielä!
Alettiin kokoamaan esteitä pois, kunnes ehdotin Sadulle ihan lonkalta (kunnianhimoinen paskiainen kun olen), että mitäpä jos kokeillaan Noria putkeen vielä. (Siihen samaiseen mikä oli kaarella). Sadulla omat epäilyksensä, enkä ihmettele - Norihan pääsi vasta kosketukseen tässä lajissa ja nyt jo omistaja haaveilee suuria?! Tiedän, olen aikamoinen...
Nori yllätti kumminkin ja meni putkeen! Läpi asti!
Kyllä siitä agilitykoira tulee, jonkinlainen edes, vaikka vähän isokokoinen yksilö onkin. Harrastuksena ja energianpurkuna agilityä ajattelenkin, en kilpailutasoa :)
Itsellä nyt vaan pitää tsempata oikean käden ohjausta (koiranpuoleista) ja näitä liikkeitä, joita Satu ystävällisesti neuvoi ja antoi ottaa videolle ^^
Tänään (14.10) oli aikasmoinen päivä, ja kai sitä saa väsynytkin olla? Siis kuinka moni 2. vuoden amislainen täysin vapaaehtoisesti nousee ylös klo 06.20 ilman, että palaisi takaisin vällyjen väliin? Ja kun kyse ei ole edes työvuoroista ja maksullisesta ansiosta?
MINÄ!
Mitä sitä ei tekisi kaverin ja poropoikansa eteen?
Norilla olikin aikamoinen päivä! Pääsi treffailemaan Leidiä (labradori) ja Satua (ihminen). Melkeinpä tasan seitsemältä koputtelin heidän ovensa takana ja ilmoitin aamun alkaneeksi!
Odoteltiin auringonnousua, mutta taivas oli sen verta pilvessä, ettei päästy kuvailemaan sitä... Nooh, onneksi pilvet häipyivät aamupalareissulla ja päästiin ottamaan syksyisiä kuvia:
Aamupalan jälkeen Nori ja Leidi menivät pitkäkseen vetelemään hirsiä, jolloin minä ja Satu saimme mahdollisuuden nauttia Supernaturalista ja kaikenmaailman fandomvideoista youtuben syövereissä! Sadulta puski Supernatural, minulta Sherlock (vaikea arvata, kenties?)...
Illemmalla sitten lähdettiin Someron haukkukalliolle vähän kokeilemaan, mitä Nori tuumailee agility -esteistä, ja Satu lupasi pari kuivaharjoitteluesimerkkiä meille opeteltavaksi, jotta ollaan sitten teräskunnossa niiden asioiden puolesta kun päästään keväällä aloitusryhmään (toivon mukaan).
Nori arasteli kauhiasti putkea ja siltaa/puomia. Koetettiin kovin lyhyessäkin putkessa houkutella poikaa namilla, mutta ei niin ei. Lopulta ihana Satu päätti sitten hölmistää itsensä ulkopuolisen silmään (jos sellaisia olisi ollut) ja meni itse putkeen. Aikansa siinä meni, kun Nori haisteli varovasti namia ja hivuttautui lähemmäs, mutta jalkoja ei putkeen pistänyt!
Kului lisää aikaa ja lopulta Nori ilmeisesti päätti, että nyt mennään eikä meinata sitten -kai. Hitaasti ja varovasti meni putken läpi ja sai palkkaa hyvästä työstä ja siitä se sitten jatkui! Putkeen mentiin lopuksi oikein vauhdilla eikä epäröinnin häivääkään enää!
Seuraavana kohteena oli silta/puomi. Aikansa meni siinäkin, mutta hiljaa hyvä tulee eikä tuloksia tapahdu silmänräpäyksessä! Ensimmäinen kerta nameilla ja takkuroiden, toinen jo rutkasti paremmin! Hieno poika!
Satu otti Leidin vuorostaan ja Nori laitettiin odottamaan sivummalle, jotta Satu saisi näytettyä ohjeistuksia koiran kanssa, joka osaisi homman jo valmiiksi - ja tietysti Leidin iloksi odottamisesta. Putki laitettiin kaarelle ja Satu näytti, kuinka tätä peliä oikein pelataan!
Ehkä mekin Norin kanssa päästään tuohon samaan suoritukseen vielä!
Alettiin kokoamaan esteitä pois, kunnes ehdotin Sadulle ihan lonkalta (kunnianhimoinen paskiainen kun olen), että mitäpä jos kokeillaan Noria putkeen vielä. (Siihen samaiseen mikä oli kaarella). Sadulla omat epäilyksensä, enkä ihmettele - Norihan pääsi vasta kosketukseen tässä lajissa ja nyt jo omistaja haaveilee suuria?! Tiedän, olen aikamoinen...
Nori yllätti kumminkin ja meni putkeen! Läpi asti!
Kyllä siitä agilitykoira tulee, jonkinlainen edes, vaikka vähän isokokoinen yksilö onkin. Harrastuksena ja energianpurkuna agilityä ajattelenkin, en kilpailutasoa :)
Itsellä nyt vaan pitää tsempata oikean käden ohjausta (koiranpuoleista) ja näitä liikkeitä, joita Satu ystävällisesti neuvoi ja antoi ottaa videolle ^^
Kiitokset Sadulle mahtavasta päivästä! Toivottavasti pääsen kannukseenkin joskus käymään ^^
Sadun blogin löytää täältä!
sunnuntai 13. lokakuuta 2013
Blue scarf and he's just a smart ass...
Olen joko niin pahasti Sherlock -höyryissä tai sitten päässäni vippaa ja pahasti... Olen aina pitänyt Noria Watsonina (John Watson), koska sen luonne on aina viitannut siihen. Ystävällinen, avulias, uskollinen... Tietoja löytyy companionista riittämiin.
Tänään kuitenkin päätin kokeilla - vain kokeilla! - tummansinistä kaulahuivia Norille. Ja voi herran pieksut, muutama Norin perusilme ja hörhöily ja siinä mulla oli oma Sherlock. Taidan olla sekoamispisteessä, missä se kolmas kausi viipyy...
On muuten tainnut pitää blogissa vähän hiljaista tässä jonkin aikaa. Syynä jälleen voisin käyttää koulukiireitä ja suurta laiskuuttani, mutta myös Norin jälkien siivoamista ja kotikutoisia pihatreenejä.
Pojalla on vissiin murrosikä pian kynnyksellä, on alkanut sen verran pahojaan tekemään - yksinään kylläkin. Ei se meikäläisen aikana uskalla pahoja tehdä, sentään jotain tajunnut päähänsä tallettaa! Näitä pahantekoja ovat mm. sisällä kukkien tuhoaminen ja multien levittely, kirjojen repiminen, dvd-levyjen tuhoaminen ja kaiken mahdollisen muovikrääsän (joka on äidilleni arvokkaampaa kuin minulle) pirstaloiminen. Yritän sitten äitiäni rauhoitella, että kyllä se siitä ja hän pääsee meistä eroon kun minä valmistun puolentoista vuoden päästä.
Kotikutoisissa treeneissä on treenattu vanhoja asioita ja opeteltu pari uuttakin temppua. Uusia temppuja ovat etsi -käskyllä tavaroiden hakeminen kun ne eivät ole näkyvillä - Nori suoriutuu tehtävästä yllättävän hyvin, vaikka välillä epäilen sen hajuaistin olevan olematon...
Toinen temppu on käskysanan 'toivo' alla. Temppu on rinnastettu tassu -käskystä siihen, että laittaessani polvea Noria kohti ja toistan käskyn, se läimäisee tassun polven päälle. Nykyään ei enää tarvita käskyä. On se perkeleen nopea oppimaan... Naksutinkin on nykyään treeneissä enemmän mukana! Tämän vknlopun ollut ahkerasti käytössä ja nyt treenataan seuraamistakin jo jalan vierellä ^^ Muita suunnitelmia temppuihin olisi tavaran vienti paikkaan X kuten esimerkiksi koriin, ja toinen temppu mikä kutkuttaisi olisi tynnyri, mutta sille annan vielä rutosti aikaa. Ja tulevaisuuteen katsoen kun päästään agilityradalle kurvailemaan hyppyjenkin kanssa niin tietysti jalan yli hyppy ja syliin samoin ^^
Kyllä siitä kunnon koira vielä tulee - ellei sitä jo ole!
Pentutapaaminenkin meni hyvin - paluuta lukuunottamatta, mutta se ei ollut Norin vika vaan omistajan.
Jäin kasvattajan kanssa vielä vaihtamaan pari sanaa bussiasemalla ja hän tarkasti Norilta hampaat ja muut ja sitten sanoikin jo, että parempi mennä ettei myöhästytä. Otin Norin lyhyeeseen hihnaan ja hölkättiin bussia kohti, kunnes näen ovien sulkeutuvan... Siinä sitten juostiin puolikorttelia bussin perässä takkiheiluen, eikä bussikuski näe!
Onni tuntui hymyilevän kun bussi jää liikennevaloihin, mutta Nori onnistuu kiertämään itsensä juuri sillä hetkellä lyhtypylvääseen! Yritän viittilöidän koiralle kiertämistä, mutta saan vastaukseksi vain katseen, joka sanoo: "Me ei ehditä!" ja sillä hetkellä valot vaihtuvat vihreäksi. Kierrän tolpan itse nopeasti ja lähden jälleen bussin perään. Nori koko päivän juostuaan vain köpöttelee perässä vittuuntuneena koko touhuun. Lopulta karjaisen niin lujaa keuhkojeni täydeltä SEIS! että taisi kuski huomata. Pysähtyy ja avaa ovet meille ja sanoo: "Taisi mennä vähän viime tinkaan?" NO SHIT, SHERLOCK! ...oli kyllä niin lähellä, etten haistattanut pitkiä ja hypännyt bussista ulos saman tien. Äiti kommentoi tilannetta myöhemmin: "Jos se luuli sun olevan lenkkeilijä?" JUU! Lenkkeilijä, joka heiluu takin kanssa ja huutaa perässä... TODELLAKIN!
Nori meni matkatavarana ja nukkui paluumatkan bussin lattialla tyytyväisenä, vaikka olisi halunnutkin tehdä sen pehmeällä penkillä mieluummin. Taisi olla pojalle ikimuistoinen päivä, oli omistajallekin. Vaikka Nori vähän punkero oli muihin verrattuna, niin silti meno oli yhtä kovaa! Ja nyt on painoakin pudonnut jätkältä pari kiloa, joka on kuulemma löytänyt jo Norin suosituspainon, 18 kiloa!
Huomaa kyllä, kenellä on harrastelijakamera... Kyllä tuon Kristiinan 7D olisi niin namu ostos... *huokaus* toivottavasti sitten jouluna olisi pukilla yllätys kuusen alla ^^"
Mutta semmosta taas tällä kertaa! Huomiseksi (ihanaa, syysloma ja koiramaista ajanvietettä!) olisi suunnitelmissa auringonnousussa kuvailua tutun labbiksen omistajan kanssa (samainen labbis näkynyt täällä ennenkin!), joten Norille aktiviteettia tiedossa! Tiistai menee rauhallisissa tunnelmissa kotopihan treenailua ja omistajan Star Trek -kakun leipomista, ja keskiviikkona lähdetäänkin serkulle jälleen Ruskolle, jossa Nori pääsee viettämään aikaa westien kanssa ja tavataan varmasti Kristiina ja Kerttukin taas! ^^
Tänään kuitenkin päätin kokeilla - vain kokeilla! - tummansinistä kaulahuivia Norille. Ja voi herran pieksut, muutama Norin perusilme ja hörhöily ja siinä mulla oli oma Sherlock. Taidan olla sekoamispisteessä, missä se kolmas kausi viipyy...
Deducing this case... |
...
On muuten tainnut pitää blogissa vähän hiljaista tässä jonkin aikaa. Syynä jälleen voisin käyttää koulukiireitä ja suurta laiskuuttani, mutta myös Norin jälkien siivoamista ja kotikutoisia pihatreenejä.
Pojalla on vissiin murrosikä pian kynnyksellä, on alkanut sen verran pahojaan tekemään - yksinään kylläkin. Ei se meikäläisen aikana uskalla pahoja tehdä, sentään jotain tajunnut päähänsä tallettaa! Näitä pahantekoja ovat mm. sisällä kukkien tuhoaminen ja multien levittely, kirjojen repiminen, dvd-levyjen tuhoaminen ja kaiken mahdollisen muovikrääsän (joka on äidilleni arvokkaampaa kuin minulle) pirstaloiminen. Yritän sitten äitiäni rauhoitella, että kyllä se siitä ja hän pääsee meistä eroon kun minä valmistun puolentoista vuoden päästä.
Kotikutoisissa treeneissä on treenattu vanhoja asioita ja opeteltu pari uuttakin temppua. Uusia temppuja ovat etsi -käskyllä tavaroiden hakeminen kun ne eivät ole näkyvillä - Nori suoriutuu tehtävästä yllättävän hyvin, vaikka välillä epäilen sen hajuaistin olevan olematon...
Toinen temppu on käskysanan 'toivo' alla. Temppu on rinnastettu tassu -käskystä siihen, että laittaessani polvea Noria kohti ja toistan käskyn, se läimäisee tassun polven päälle. Nykyään ei enää tarvita käskyä. On se perkeleen nopea oppimaan... Naksutinkin on nykyään treeneissä enemmän mukana! Tämän vknlopun ollut ahkerasti käytössä ja nyt treenataan seuraamistakin jo jalan vierellä ^^ Muita suunnitelmia temppuihin olisi tavaran vienti paikkaan X kuten esimerkiksi koriin, ja toinen temppu mikä kutkuttaisi olisi tynnyri, mutta sille annan vielä rutosti aikaa. Ja tulevaisuuteen katsoen kun päästään agilityradalle kurvailemaan hyppyjenkin kanssa niin tietysti jalan yli hyppy ja syliin samoin ^^
Kyllä siitä kunnon koira vielä tulee - ellei sitä jo ole!
...
Pentutapaaminenkin meni hyvin - paluuta lukuunottamatta, mutta se ei ollut Norin vika vaan omistajan.
Jäin kasvattajan kanssa vielä vaihtamaan pari sanaa bussiasemalla ja hän tarkasti Norilta hampaat ja muut ja sitten sanoikin jo, että parempi mennä ettei myöhästytä. Otin Norin lyhyeeseen hihnaan ja hölkättiin bussia kohti, kunnes näen ovien sulkeutuvan... Siinä sitten juostiin puolikorttelia bussin perässä takkiheiluen, eikä bussikuski näe!
Onni tuntui hymyilevän kun bussi jää liikennevaloihin, mutta Nori onnistuu kiertämään itsensä juuri sillä hetkellä lyhtypylvääseen! Yritän viittilöidän koiralle kiertämistä, mutta saan vastaukseksi vain katseen, joka sanoo: "Me ei ehditä!" ja sillä hetkellä valot vaihtuvat vihreäksi. Kierrän tolpan itse nopeasti ja lähden jälleen bussin perään. Nori koko päivän juostuaan vain köpöttelee perässä vittuuntuneena koko touhuun. Lopulta karjaisen niin lujaa keuhkojeni täydeltä SEIS! että taisi kuski huomata. Pysähtyy ja avaa ovet meille ja sanoo: "Taisi mennä vähän viime tinkaan?" NO SHIT, SHERLOCK! ...oli kyllä niin lähellä, etten haistattanut pitkiä ja hypännyt bussista ulos saman tien. Äiti kommentoi tilannetta myöhemmin: "Jos se luuli sun olevan lenkkeilijä?" JUU! Lenkkeilijä, joka heiluu takin kanssa ja huutaa perässä... TODELLAKIN!
Nori meni matkatavarana ja nukkui paluumatkan bussin lattialla tyytyväisenä, vaikka olisi halunnutkin tehdä sen pehmeällä penkillä mieluummin. Taisi olla pojalle ikimuistoinen päivä, oli omistajallekin. Vaikka Nori vähän punkero oli muihin verrattuna, niin silti meno oli yhtä kovaa! Ja nyt on painoakin pudonnut jätkältä pari kiloa, joka on kuulemma löytänyt jo Norin suosituspainon, 18 kiloa!
Kuva: Kristiina Töykkälä |
Kuva: Kati Savukoski Minäkin siellä! ^^ |
Kuva: Kati Savukoski |
Kuva: Kati Savukoski |
Kuva: Kristiina Töykkälä Minun pieni vaavi :3 |
Kuva: Kristiina Töykkälä |
Kuva: Kristiina Töykkälä |
Kuva: Kristiina Töykkälä Ehdoton suosikkikuvani! |
Äiti ja poika ^^ |
Valitettavasti Nori oli ainoa musta, joten sai kokea myös kiusaamisen ^^ |
Huomaa kyllä, kenellä on harrastelijakamera... Kyllä tuon Kristiinan 7D olisi niin namu ostos... *huokaus* toivottavasti sitten jouluna olisi pukilla yllätys kuusen alla ^^"
Mutta semmosta taas tällä kertaa! Huomiseksi (ihanaa, syysloma ja koiramaista ajanvietettä!) olisi suunnitelmissa auringonnousussa kuvailua tutun labbiksen omistajan kanssa (samainen labbis näkynyt täällä ennenkin!), joten Norille aktiviteettia tiedossa! Tiistai menee rauhallisissa tunnelmissa kotopihan treenailua ja omistajan Star Trek -kakun leipomista, ja keskiviikkona lähdetäänkin serkulle jälleen Ruskolle, jossa Nori pääsee viettämään aikaa westien kanssa ja tavataan varmasti Kristiina ja Kerttukin taas! ^^
torstai 10. lokakuuta 2013
We got a challenge!
Enni heitti meille haasteen ja tietysti me (tai siis minä) kysymyksiin vastataan!
Miten päädyin lapinporokoiraan?
(Köyhästi kuvia, sorry!)
Säännöt:
Vastaa haastajan 11 kysymykseen.
Keksi 11 uutta kysymystä.
Haasta 11 alle 200 lukijan blogia ja kerro heille haasteesta
Kysymykset:
1. Kuinka päädyit nykyiseen rotuusi/rotuihisi?
Otin koirakirjan kauniiseen käteen ja selasin jälleen ne rodut läpi, joista olin/olen vieläkin unelmoinut. Otin huomioon monet seikat; terveys, harrastusmahdollisuudet, luonne, turkinhoito... Porokoira tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Äiti ei halunnut isoa isoa koiraa, ja minä en pientä. Porokoira tuntui kompromissiltä. Otin yhteyttä kasvattajaan ja kyselin vähän rodusta ja niin meille päätyikin tämä hupsu.
2. Onko olemassa rotua, jota et koskaan ottaisi? Jos on, mikä ja miksi et ottaisi juuri sitä?
Olemme kerran serkkuni kanssa puhuneet, jos tulisi paikka, jossa olisi mahdollisuus ottaa minkätahansa rotuinen koira ja jos et ottaisi, se päätyisi piikille. Ottaisitko? On yksi rotu, jota en ottaisi. Ja se on japaninpystykorva. Itsellä on rodusta niin paljon huonoja kokemuksia, että ei kiitos.
3. Millaisia metodeja käytät kouluttaessa koiraasi/koiriasi?
Yhdistelen mieluusti Cesar Millanin ja Victoria Stillwelin keinoja, mutta kaiken kukkuraksi sekoitan mukaan omia mielipiteitäni. Itse olen huomannut käyttäväni hyvin paljon ääntä. Kehun äänellä sekä komennan/käsken äänellä. Nyt kun harjoitellaan enemmän liikkeitä yhtenä jatkona, ollaan siirrytty myös naksuttimeen - ääntä sekin ^^
4. Onko/ovatko koirasi perusterve(itä)?
Koska tämä on Norin blogi, ei jauheta Papista. Nori on näillä näkvin perusterve - kasvattaja epäili, että tälle olisi peiytynyt emänsä kyynär, mutta sen näkee sitten. Kävelee kuulemma vain samalla tavoin kuin Sirma.
5. Onko koirasi loukannut/loukanneet koskaan itseään?
Eip - vielä.
6. Paras puoli koirassasi/koirissasi?
Tottelevaisuus ja luottamus.
7. Huonoin puoli koirassasi/koirissasi?
Pahanteko. Muuurr!
8. Kerro harrastuksistanne kuvien kera!
Koirien treffaaminen! |
Mätsärit! |
9. Onko koskaan hetkiä, joina kadut ottaneesi koiran? Jos on, missä tilanteessa?
Välillä meinaa usko loppua kun pahantekoja siivoaa, mutta siivouksen jälkeen ja muutaman rauhallisen hengenvedon, en kadu! ^^ Ehkä seuraava koira tuleekin sitten jo aikuisena koirana...
10. Paras kuva koirastasi/koiristasi.
11. Muistutako mielestäsi ulkonäöllisesti koiraasi?
No en todellakaan! XD luonne voi olla samanlainen, mutta ulkonäkö ei. Nori pystyy tekemään tuloksia laihduttamisessa, minä en niinkään... ^^"
Uudet kysymykset:
1. Mikä on ollut unelmarotusi?
2. Mikä on koiran pahin aiheuttama tuho?
3. Parasta koirassasi?
4. Mitä haluaisit eniten maailmassa harrastaa (jos et jo harrasta)?
5. Pystytkö samaistamaan koirasi johonkin satuhahmoon?
6. Mitä mieltä olet koirapsykologiasta?
7. Millainen on suurin haaveesi, jonka voisit saavuttaa koirasi kanssa?
8. Ensimmäinen temppu, jonka opetit koirallesi?
9. Mistä koirasi nimi on peräisin?
10. Jos olet ottamassa seuraavan koiran, mikä sen rotu olisi? Jos et ottaisi, miksi?
11. Mikä on tärkeintä koiran omistamisessa?
Haaste menee näille blogeille:
http://aussienblogi.blogspot.fi/
http://only-me-and-my-story.blogspot.fi/
http://wipoe.blogspot.fi/
http://tassujenkertomaa.blogspot.fi/
http://only-me-and-my-story.blogspot.fi/
http://wipoe.blogspot.fi/
http://tassujenkertomaa.blogspot.fi/
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)