sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Open the door and look, there's some changes!


Heissan, heissan, heissan!
Kuten huomaattekin, muutoksia on tapahtunut blogin ulkoasussa (banneri tulee kun saan sellaisen aikaiseksi)!
Oli pakko itsekin muuttaa kun yksi suosikkibloggaajakin teki muutoksia! ^^

Meidän vknloppu on ollu toooodella tekemätöinen. On ollut yhtä hullun myllyä: perjantaina kaahattiin saloon ostamaan juhlavaatteet minulle (Nori sai kyllä uuden lelun - taas...) ja sieltä sitten paahdettiin kotiin. Olin niin sekaisin flunssastani, että kaaduin suoraa päätä sohvalle ja tuskastelin kuumeettoman olotilani kanssa. Kuumemittari näytti 36.2 normaaliin 35.9 nähden, ei siis kuumetta lähimainkaan!
        Nukuin tunnin - puolentoista tunnin pätkissä ja heräsin aina välillä järkyttävään tukkoisuuteen tai sitten kuivaan kurkkuun. Ilta seitsemästä nukuin helposti aamu kymmeneen. Kahdeksalta aamulla vaihdoin omaan sänkyyn sohvalta. Ja olin oikeassa.
       Flunssa on alkanut hiljalleen helpottaa - tokihan nokka juoksee vielä, mutta etiäpäin ollaan menossa. Tiesin perjantaina keskipäivän aikoihin varsin hyvin tämän flunssan olleen sellainen, että ei se lähde kuin nukkumalla. Perjantai-ilta, mihis minä sitä muutenkaan olisin tarvinnut?

Lauantai meni leipoessa, sunnuntaina (10.3.) matkasin siskonpoikani ristiäisiin suorittamaan 1/3 kummin virkaa! Poika sai nimen: Jonas August! Nyt tietää, millä sitä toukkaa voi kutsuakin :3
Kuvaton pläjäys, sorryt! Tämä nyt oli tämmöinen pikapostaus!

Mitä mieltä uudesta ulkoasusta?

1 kommentti:

  1. Hii ! :3 Kiva, että sinäkin innostuit piristämään blogin ulkoasua! Hyvältä näyttää :)
    Tuntuu, että joka puolella kaikki sairastaa jonkin sortin flunssaa. Onneksi oon ite nyt välttänyt siltä ! Tai eihän siitä ees oo kovin kauaa kun itekki kauheen tappo kuumetaudin sairastin. Kenties pari kuukautta sitten?!. Noh, onneksi sullaki jo paranemaan päin !
    Ja onnea muuten kummin virasta ! Minultakin löytyy ihana kummipoika joka tosin on jo toukka vaiheesta hieman kasvannu :D Se on hyvä ku ne on Theddyn kanssa saman ikäsiä. Pari päivää vaan eroa!
    Mutta joo, toivotaan, että tämä tuleva viikko tuo sulle muutakin kuin sairastelua ! :)

    VastaaPoista