Covereiden surffailu on vain niin jotain omaa luokkaansa iltaisin ^^
Lauantai 1.3. & Sunnuntai 2.3.
Kannuksen reissusta ollaan selvitty takaisin töitten pariin ja Nori on keikkunut hyvin mukana. Nukkuu työpöydän alla ja tottelee nätisti. Mitä sitten tapahtui vielä lauantai päivänä Kannuksen suunnilla?
Nooh, eipä juuri mitään ihmeellistä. Viimeistiin näyttötyötäni (itse asiassa sen materiaaleja) ja käväistiin hallilla ottamassa kyseisiä pätkiä. Kulutettiin siellä aikaa, Riski nukkui ja Satu teki Leidin kanssa tokoa ja sen sellaista. Juna lähti 17.27 ja kerittiin siihen oikein hyvin Norin kanssa.
VOI HERRAN JESTAS! Se juna oli tupaten täynnä elukoita. Meinasi tulla vaikeuksia mahtua mukaan posseen. Norilla oli tuttuun tapaansa kuonopanta ja yhdeltä matkustajalta tulikin vähän epäröivä kysymys: "Onko toi sen... kuonokoppa?" Naurahdin tyypille vähän kömpelösti ja selvensin, että auttaa ohjaamaan koiraa ja tällaisissa tilanteissa koen sen erittäin käytännölliseksi. En voinut olla lisäämättä, että kyllä koira tässäkin remmissä pääsee puremaan jos se niin päättää, mutta ei Nori paha ole. Ei ole ikinä pahaa tehnyt ihmiselle eikä koiralle.
Muut koirat käyttäytyivät erittäin nätisti ja siksi täysinäinen vaunu ei koitunut ongelmaksi. Kyseinen mies ja hänen tyttöystävänsä jäivät pois ja tilalle tuli toinen pariskunta, joilla oli KOLME chihuahuaa mukanaan. Saatiin alkajaisiksi vähän ääntäkin vaunuun! Oli hienoa huomata, että näillekin koirille oli kurinsa opetettu (useimmiten kun pikkukoirille annetaan äänenkäyttö ja muu anteeksi - ainakin minun mielestäni) ja vaunuun tuli jälleen hiljaista.
Nori meinasi alkaa levottomaksi kun matkaa oli vielä Tampereen vaihtoon ylitse tunti. Rauhoittelin ja käskin nukkua vaan, kyllä se sitten vaihdossa pääsisi vähän jaloittelemaan, vaikka vaihtoaika olikin 11 minuuttia ja saatiin juosta toiseen junaan. Onneksi kyseinen juna olikin tulojunamme viereisellä laiteella, piti vain lampsia toiseen päähän jotta päästiin omaan vaunuumme, joka oli ISO.
Meinasin pyörtyä sen puolesta. Turusta Humppilaan tulleen junan lemmikkivaunu (varmasti melko uusi) oli ihanan tilava ja avara. Pakko kehaista sen verta, että varmaan uhrattu muutama ajatus koirienkin kohdalle kun kyseinen vaunu on suunniteltu. Tilaa oli niinkin paljon, että vaunu voisi olla täynnä isojakin koiria ja kyseisessä vaunussa meidän lisäksemme oli vinttikoira sekä Coton de tuléar, ja me saimmekin valloittaa Norin kanssa toisen päädyn vaunusta ja olla omissa oloissamme. Koirista yksikään ei ollut kiinni, mutta eivät tehneet tuttavuuttakaan. Kaikki hyvin koulutettuja ja sen huomasi!
Kotiuduttiin Humppilaan kymmenen maissa ja kotona olimme vähän ennen yhtätoista (nakkikiskan kautta!) ja suuntasimme Norin kanssa suoraan pehkuihin. On se junailu niin rankkaa...
Aamulla minua odotti työvuoro ja märät kelit estivät iltalenkin. Pienet pyörähdykset pihalla ja se oli siinä. Harmittamaan jäi, mutta mitään ei voinut.
Mainitsin pari postausta sitten kuinka olen koukkuuntunut Game of Thrones -sarjaan! Pyörin nykyään kolmannessa kaudessa ja voih! Olen niin koukussa! Kiitos vain Suvi tästäkin...
Tiistai 4.3.
Olin jokseenkin väsynyt aamulla herätessäni. Tapojen mukaisesti kyylin edellisenä iltana vielä yhden jakson Game of Thronesia ennen nukkumaan menoa ja kappas! päätin lukaista yhtä kirjaakin ja kello vierähti kello yhteen yöllä.... Oh shit.
Töihin vain reippahasti ja tekemään töitä! Nori otti kaiken irti ja nukkui tietysti pöydän alla tyytyväisenä kun minä keskityin pitämään silmäni auki. Vien Norin n. kahden tunnin välein ulos ja useimmiten käytän kuonopantaa kaupunki ympäristössä, sillä meillä on hihnassa vetäminen koitunut ongelmaksi kun Nori on tottunut olemaan kotona aina vapaana. Tänään kuitenkin pidin vain kaulapannassa. Pyysin seuraamaan erään puiston paikkeilla ja meinasin pökrätä kun tuo käveli nätisti vieressä. Äiti teki illalla myöhemmin saman ja nätisti kuulemma häntäkin totteli.
Ehkä ton päähän alkaa pikku hiljaa mennäkin opit?
Seuraavana vuorossa (aina ollut listassa) on se, että tuo ei reagoi toisiin koiriin. Tai voi toki vilkaista, mutta jatkaa matkaa ilman murinoita ja irokeesia. Tähän haetaan apua paikallisessa koiraseurassa alkavassa näyttelykurssilla. Peruskurssihan se on ja me osataan suhteellisen hyvin osamme, mutta ainahan oppii uutta ja koirakontaktien sietämistä sieltä mennäänkin hakemaan!
Semmoista tällä kertaa, meitin perusviikko on lähtenyt alkuun suhteellisen hyvin siis!
NYT NUKKUMAAN!
NYT NUKKUMAAN!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti