When god hates mother, also her son needs to take the pain

Voi elämän käki sentääs...! (Taas alotan postauksen tuolla ilmaisulla, outoa...)
     Mutta niin. Eipä mennyt taaskaan niin kuin Strömsössä... Vaikka ei varsinaisesti tähän blogiin kuulukaan, niin omat kämmit pitää jakaa (ja hakea myötätuntoa muilta), joten menköön tämä poikkeuksena. Ja eihän missään varsinaisesti lue, että tämä on TÄYSIN koirablogi - eihän?

______________________________________________________________________

No niin.

     Kaverini sisko oli ostanut meille jo viime vuoden puolella liput elokuvateatterissa esitettävään Coriolanus -näytökseen. Suomeksi siis briteissä näyttämöllä esitetty teatteriesitys oli filmattu ja me suomalaiset, jotka emme pääse britteihin katsomaan kyseistä pätkää livenä, näemme sen valkokankaalta.

     Olimme maanantaina (24.2.) tunnin ajoissa Helsingissä ja tietysti kiersimme Starbucksin kautta. Nom nom. Lähdimme elokuvateatterille Kampin vieressä. Paikallaollessa emme nähneet kyseisen esityksen ilmoitusaikoja. Otin lipun esiin ja etsin salin, kunnes tajusin, että olimme VÄÄRÄSSÄ ELOKUVATEATTERISSA. Aikaa näytöksen alkuun 20 minuuttia.

     Ei se mitään, laitamme älypuhelimeen karttapalvelun päälle ja suuntaamme toiseen. Aikaa näytöksen alkuun 5 minuuttia. Olemme juosseet pitkin Helsingin katuja, menneet punaisia päin, melkein jääneet auton alle ja kuumuus on hirvittävä. Kunnes selviää, ETTÄ SE OLI KINOPALATSI KAKKOINEN, MEIDÄN PITÄÄ OLLA MAXIMISSA.

     Kiisin kysymään, mitä kautta pääsemme sinne nopeiten. Sain kartan ja epämääräiset neuvot: "Menkää rappusia ylös ylös ylös, kulman takana, isot punaiset kirjaimet Maxim." Eikun menoksi!

     Juostiin rappusia ylös ylös ylös ja pyörittiin, että mihin helvettiin pitää kääntyä kulman taakse. Minä katson toiseen suuntaan, kaverini toiseen. Mumisen epämääräisiä ohjeita itsekseni, kunnes näen MAXIM -kirjaimet. Karjaisen kaverilleni: "KULMAN TAKANA OLEVAT MAXIM -KIRJAIMET!"

     Juoksimme kuin tuli olisi jahdannut meitä. Omistan itse pidemmät jalat kuin kaverini, joten hän ei päässyt juoksemaan yhtä lujaa kuin minä. Joku varmaan luuli, että olin varastanut häneltä jotakin... Pujottelimme ihmisten välistä ja minä karjaisen: "C'MOON JOHN!" (Sherlockmaisuus kun on paheitani). Kaverini alkaa nauraa ja tajuan hidastavani häntä typerillä vitseilläni.

      Pääsemme sisään Maximiin kun kello on 10 minuuttia yli tasan, jolloin esitys oli alkanut. Paikkamme olivat keskellä riviä ja pimeässä salissa meidän tuli ahtautua ihmisten ohitse (kaikki näytökset eteläisessä Suomessa ovat loppuunmyyty) ja talloimme heidän varpaansa. Kuumuuden lisäksi emme saaneet virvokkeita, mutta selvisimme silti 3 tuntisesta näytöksessä, jossa oli 15 minuutin väliaika. Wo-hoo!

      Näytös oli näkemisen arvoinen ja pidin todella paljon kyseisestä esityksestä. Tom Hiddleston loisti Coriolanuksen roolissa ja mukana nähtiin myös Mark Gatiss, jota jumaloin näyttelijänä! Voi että...!

      Koettelemukset eivät päättyneet tähän. Missasimme klo 21.00 lähtevän bussin, koska kyseinen esitys loppui tasalta. Klo 22.00 ei kulkenut busseja JUURI SINÄ PÄIVÄNÄ. Pääsimme lähtemään Helsingistä klo 23.00 bussilla ja olimme Forssassa vasta 01.30, joka tarkoitti että jäin kaverini luo yöksi. (Se oli oikeastaan päivän parhaimpia puolia Coriolanuksen lisäksi!)

      Heräsimme myöhään ja katsoimme Game of Thronesia (minulle ensimmäinen kerta, olen kuullut sarjasta ja aloin pitämään siitä heti!), kunnes lähdin kotiin normilla koulubussillani. Sen pituinen se "Jumala vihaa minua" -hetkeni, kunnes kotiin tullessani huomaan hänen rankaisseen myös Noria.

Norille on jostakin tullut oikeaan takajalan anturaan vekki. Antura ei ole halki, eikä näytä olevan paljoltikaan kipeä kun siihen sai koskea ja painaa lunta sitä vasten. Ei kuulunut ainakaan kiljahduksia (tämä poika on herkkä) eikä aristanutkaan juostessa/liikkuessa.

      Äitini kertoi haavan olleen jalassa jo eilen, kun Nori sitä on nuollut. Varmaankin metsälenkillämme tullut jostakin puusta (Nori nimittäin juoksentelee itsekseen metsässä aikalailla eikä osaa varoa kaikkea) tai sitten kovasta lumikokkareesta. Mistä lie. Voi olla lasinsirustakin, jos joku ääliö on jälleen pihallemme mennyt hajottamaan jotakin...

      Ja yksi lisä, mistä tiedän ettei haittane menoa on se, kun pihallemme on tuotu puunrungoista koottuja kasoja. Näitä tulee joka kesä pihan reunoille ja ovat erinomaisia kuvausrekvisiittoja. Nori vaivattomasti kiipeili kasojen päällä ja juoksi niiden yli. Ei mitään aristamisen merkkejä tai muuta.

      Nyt on Norilla tassussa side ja rasvaa laitoin varmuuden vuoksi. Lähdemme vähän koirastelemaan loppuviikosta neljäksi päiväksi, ettei Norin tarvitse koko loppuviikkoa olla toipilaana ja antaa muiden vain leikkiä. Toivotaan parasta sormet ristissä!

Niin se näyttää olevan: jumalan rankaistessa äitiä, myös hänen poikansa pitää ottaa kipu vastaan.

Kysynpähän vaan: