Long road means long sleep! Zzzzz....

Torstai: 27.8.

Hooray! Perillä!

Tunti autossa, 5 tuntia junassa, tunti jalan ja olemme perillä! Kannuksen maaseutuopistolla - pitkä matka, mutta hyvin Nori sen kesti! Enemmän olisin voinut olla huolissani tuosta karvaisesta pikkuapinasta, joka matkasi rinkassa 7vk:n iässä!

WE HAVE A NEW FAMILYMEMBER!!!!

.....juuuuust kidding xDD

Joo, ei nyt sentään! Ei ei, ei tälle vuodelle mahdu millään uutta karvapalleroa jalkoihin - ja en minäkään nyt NIIN nopea ole liikkeissäni! Sorget niille, joiden naama jähmettyi jo kauhusta tai riemunkiljaisut kaikuivat aalloille. Eip. Tuo pieni, 7 viikon ikäinen sakemaanikko, nazi, paskalakki, oikealta ja tuttavalliselta nimeltä 'Riski' on ystäväni Sadun projektikoira. Tuosta pojasta pitäisi kasvaa poliisikoira!
        Enimmäkseen tässä postauksessa nyt KUVIA. Kerron lisää vknlopusta loppuviikosta sitten :)

11kk

Että semmosta :33

HYVÄÄ YÖTÄ!

 Sorryt vielä. Photari on potkassu tyhjää enkä pääse tällä hiihtolomallakaan töissä näitä muokkailemaan, mutta koettakee kestää ^^ 

When god hates mother, also her son needs to take the pain

Voi elämän käki sentääs...! (Taas alotan postauksen tuolla ilmaisulla, outoa...)
     Mutta niin. Eipä mennyt taaskaan niin kuin Strömsössä... Vaikka ei varsinaisesti tähän blogiin kuulukaan, niin omat kämmit pitää jakaa (ja hakea myötätuntoa muilta), joten menköön tämä poikkeuksena. Ja eihän missään varsinaisesti lue, että tämä on TÄYSIN koirablogi - eihän?

______________________________________________________________________

No niin.

     Kaverini sisko oli ostanut meille jo viime vuoden puolella liput elokuvateatterissa esitettävään Coriolanus -näytökseen. Suomeksi siis briteissä näyttämöllä esitetty teatteriesitys oli filmattu ja me suomalaiset, jotka emme pääse britteihin katsomaan kyseistä pätkää livenä, näemme sen valkokankaalta.

     Olimme maanantaina (24.2.) tunnin ajoissa Helsingissä ja tietysti kiersimme Starbucksin kautta. Nom nom. Lähdimme elokuvateatterille Kampin vieressä. Paikallaollessa emme nähneet kyseisen esityksen ilmoitusaikoja. Otin lipun esiin ja etsin salin, kunnes tajusin, että olimme VÄÄRÄSSÄ ELOKUVATEATTERISSA. Aikaa näytöksen alkuun 20 minuuttia.

     Ei se mitään, laitamme älypuhelimeen karttapalvelun päälle ja suuntaamme toiseen. Aikaa näytöksen alkuun 5 minuuttia. Olemme juosseet pitkin Helsingin katuja, menneet punaisia päin, melkein jääneet auton alle ja kuumuus on hirvittävä. Kunnes selviää, ETTÄ SE OLI KINOPALATSI KAKKOINEN, MEIDÄN PITÄÄ OLLA MAXIMISSA.

     Kiisin kysymään, mitä kautta pääsemme sinne nopeiten. Sain kartan ja epämääräiset neuvot: "Menkää rappusia ylös ylös ylös, kulman takana, isot punaiset kirjaimet Maxim." Eikun menoksi!

     Juostiin rappusia ylös ylös ylös ja pyörittiin, että mihin helvettiin pitää kääntyä kulman taakse. Minä katson toiseen suuntaan, kaverini toiseen. Mumisen epämääräisiä ohjeita itsekseni, kunnes näen MAXIM -kirjaimet. Karjaisen kaverilleni: "KULMAN TAKANA OLEVAT MAXIM -KIRJAIMET!"

     Juoksimme kuin tuli olisi jahdannut meitä. Omistan itse pidemmät jalat kuin kaverini, joten hän ei päässyt juoksemaan yhtä lujaa kuin minä. Joku varmaan luuli, että olin varastanut häneltä jotakin... Pujottelimme ihmisten välistä ja minä karjaisen: "C'MOON JOHN!" (Sherlockmaisuus kun on paheitani). Kaverini alkaa nauraa ja tajuan hidastavani häntä typerillä vitseilläni.

      Pääsemme sisään Maximiin kun kello on 10 minuuttia yli tasan, jolloin esitys oli alkanut. Paikkamme olivat keskellä riviä ja pimeässä salissa meidän tuli ahtautua ihmisten ohitse (kaikki näytökset eteläisessä Suomessa ovat loppuunmyyty) ja talloimme heidän varpaansa. Kuumuuden lisäksi emme saaneet virvokkeita, mutta selvisimme silti 3 tuntisesta näytöksessä, jossa oli 15 minuutin väliaika. Wo-hoo!

      Näytös oli näkemisen arvoinen ja pidin todella paljon kyseisestä esityksestä. Tom Hiddleston loisti Coriolanuksen roolissa ja mukana nähtiin myös Mark Gatiss, jota jumaloin näyttelijänä! Voi että...!

      Koettelemukset eivät päättyneet tähän. Missasimme klo 21.00 lähtevän bussin, koska kyseinen esitys loppui tasalta. Klo 22.00 ei kulkenut busseja JUURI SINÄ PÄIVÄNÄ. Pääsimme lähtemään Helsingistä klo 23.00 bussilla ja olimme Forssassa vasta 01.30, joka tarkoitti että jäin kaverini luo yöksi. (Se oli oikeastaan päivän parhaimpia puolia Coriolanuksen lisäksi!)

      Heräsimme myöhään ja katsoimme Game of Thronesia (minulle ensimmäinen kerta, olen kuullut sarjasta ja aloin pitämään siitä heti!), kunnes lähdin kotiin normilla koulubussillani. Sen pituinen se "Jumala vihaa minua" -hetkeni, kunnes kotiin tullessani huomaan hänen rankaisseen myös Noria.

Norille on jostakin tullut oikeaan takajalan anturaan vekki. Antura ei ole halki, eikä näytä olevan paljoltikaan kipeä kun siihen sai koskea ja painaa lunta sitä vasten. Ei kuulunut ainakaan kiljahduksia (tämä poika on herkkä) eikä aristanutkaan juostessa/liikkuessa.

      Äitini kertoi haavan olleen jalassa jo eilen, kun Nori sitä on nuollut. Varmaankin metsälenkillämme tullut jostakin puusta (Nori nimittäin juoksentelee itsekseen metsässä aikalailla eikä osaa varoa kaikkea) tai sitten kovasta lumikokkareesta. Mistä lie. Voi olla lasinsirustakin, jos joku ääliö on jälleen pihallemme mennyt hajottamaan jotakin...

      Ja yksi lisä, mistä tiedän ettei haittane menoa on se, kun pihallemme on tuotu puunrungoista koottuja kasoja. Näitä tulee joka kesä pihan reunoille ja ovat erinomaisia kuvausrekvisiittoja. Nori vaivattomasti kiipeili kasojen päällä ja juoksi niiden yli. Ei mitään aristamisen merkkejä tai muuta.

      Nyt on Norilla tassussa side ja rasvaa laitoin varmuuden vuoksi. Lähdemme vähän koirastelemaan loppuviikosta neljäksi päiväksi, ettei Norin tarvitse koko loppuviikkoa olla toipilaana ja antaa muiden vain leikkiä. Toivotaan parasta sormet ristissä!

Niin se näyttää olevan: jumalan rankaistessa äitiä, myös hänen poikansa pitää ottaa kipu vastaan.

Kysynpähän vaan:

Every great journalist needs a perfect buddy to help her!

Aina kannattaa työllistää kaksi ennemmin kuin yksi!
       Tai noh, ehkäpä ei. Minä kirjoitan ja kuvaan ja haastattelen, Nori vetää lonkkaa, kerää kehut, rapsutukset ja herkut. Suomeksi Nori saa palkan ja minä hyvän mielen, are we cool? YES WE ARE.

Nori on siis nyt saanut maistaa oikein kunnollista toimittajan arkea. Monesti itse olen lueskellut näitä tapauksia kun koira otetaan työpaikalle (etenkin toimittaja pystyy useimmiten ottamaan), mutta usein epäillyt miten sekin nyt muka toimisi - jotkut kun ottaa vielä ihan pennun!
      Voi hellanlettas että osaa Nori olla nätisti. Makaa työpöytäni alla ja nukkuu tai syö herkkuja (jotka naapurihuoneen kiltti täti toi!) ja on onnellinen. Tervehtii vieraita, jos vieraat haluavat tervehtiä. Pääsee ulos parin tunnin välein keskustaan pyörimään ja kotona säästyvät huonekalut. Päivän päätteeksi työpaikalta päästään metsälenkille ja harjoitellaan vuoroin tokoa tai koiratanssia lenkin jälkeen. Taitaa se koiranelämä olla aika ihanaa...

KEVÄT TULLOO, TULLOO NIIN JUMAMAAN PERLEEESTI!

(Tai niin mä ainaki toivon...!)

Linnut livertää jo mukavasti metsässä, lumi alkaa sulaa (pitäisi muistuttaa itseäni, että on vasta helmikuu) ja alkaa olee melko 'lämmintä' jo. Ei ainakaan pakkasta piisaile paljoa. Ja Nori on alkanut näyttää miehisiä merkkejään... Murh, vähän korvat tuppaa katoamaan ja kuono tonkii maata enemmän kuin laki sallisi...

Don't worry, maybe I have a fever but I'm not sick.

Voi elämän käki sentääs.... KEHÄKUUME.
      Kuumeilen ihan tarpeaksi kaikesta muustakin; asuntokuume ja pentukuume (pentukuume tulee aina keväisin koska paljon kaikkia kivoja pentusia! ^^) - kolmen kopla tuli täyteen vielä kehä/näyttelykuumeella. Hienoa...
      Kyylin tietysti samantien kaikki mahdolliset viralliset näyttelyt että mätsärit mihin voitaisiin osallistua. Pari virallista pisti silmään; Helsingin kesänäyttely sekä Forssan Kaikkien Rotujen -näyttely. Mätsärit on enimmäkseen Turussa, yksi Halikossa (2.3.) ja yksi mahdollisesti salossa (pitäisi päättää menenkö pitkäperjantaina saloon vai turkuun mätsäilee, sen näkkee sitten.)
      Kaikista ärsyttävintä mätsäreissä (ja useimmiten myös virallisissa) on että ajankohdat on lähes aina sunnuntaina. Talvikautisin kahvilatyövuorot meikäläisellä on joka sunnuntai ja sitten kesäkautisin perjantaisin. Ei meinaa mennä yksyhteen melkeenpä koskaan ja tuuraajan saaminen töihin on aina oma episodinsa. *Huokaus*

Metsälenkkielyy ^^

Ei päästy eilen metsälenkillekään, vaikka suunnittelin sitä työpaikalla vaikka kuinka! Hain majavapopotkin varastosta sitä varten! (= järkyttävän painavat mutta vettä ja kylmyyttä pitävät saappaat). Käväistiin sukulaisilla valokuvaamisen merkeissä; luovutin heidän koneelleen ottamani hautajaiskuvat ja sitten kuvasin enoni puolisoa hänen blogiaan varten.
      Jospa tänään päätäisiin metsäilemään sitten!
      Norille lihasta -operaatio on lähtenyt nimittäin liikkeelle oikein rytinällä. Päivittäin tehdään aivoja rassaavia tokotreenejä, juoksentelua pallojen ja lumikokkareiden perässä ja paljon muuta mielekästä tekemistä. Metsälenkit päälle. Ruokakin vaihtui hiprasen verran. Golden Eaglessä pysytään edelleen nappuloiden kanssa, mutta kun kysäisin eläinkaupanpitäjältä mitä hän suosittelisi lihasta kasvattavalle koiralle, niin hän sitten meille 'määräsi' tämmöisen proteeinia ja rasvaa sisältävän ruoan, ja opasti myös varoituksen sanoin: "Liikuntaa vain ja metsään juoksemaan, ettei jää koiran vyötärölle."
       Jospas oltaisiinkin aikamoisessa arsenaalissa sitten maailmannäyttelyyn!
      Seisotustreenitkin on aloitettu jälleen, oikein nätisti Nori seisoo, mutta vähän enemmän toivoisin sen takajalkoja enemmän... näyttävämmäksi. Ei niin että ne ovat liiaksi vaan sellai... porokoiramaisesti! If you know what I mean. Saanhan minä sen tähän asentoon helposti aseteltua, mutta kun porokoirille ominaista on nimenomaan se suoraan seisottaminen. Treeniä, treeniä, treeniä...

Olen todella hidas lukemaan tuota uusinta Koiramme -lehteä. Joku siinä taitossa tai jossain vaan tökkii niin pahasti... Tekstin määrä per aihe, ehkäpä? Sillä lukaisen uusimman Koirat -lehden hetkessä, joskus jopa moneen kertaan hyvät jutut. Nyt olen todellakin tuon uusimman Koiramme -lehden venkslannut niin kauan kuin se on ollut ilmestyneenä.
     Porokoirajuttua olen lueskellut vähäsen ja urakaksi aloitin vknloppuna lukemaan näyttelyjuttuja. Ihan kuin lukisi Dostojevskiä! Teksti on niin pullaa ja persoonatonta ja samoja asioita toistavaa, että ei tseesus... Hyvä on, tietyissä lehdissä persoonattomuus on hyvästä, mutta näin pitkässä jutussa olisi ihan hyvä olla edes jotain sisältöä!
     Näin sivumennen voin myöntääkin, että hain jopa Koiramme -lehteen työharjoitteluun, mutta en koskaan saanut vastausta sähköpostiini. Lähetinköhän edes oikeaan mestaan? Olisi kai voitu edes vastata että väärään osoitteeseen laitoit? Niinpä niin... Ei pidä murehtia sen perään, tämänhetkinen paikkani on mahtava, vaikkei koiriin painotukkaan! ^^




Nori pääsi edustamaan tätä paikallislehteä, jossa olen työharjoittelussa! Lehti täyttää 90 vuotispäiväänsä ja siinä esitellään jokainen työntekijä postinjakajasta painajaan ja tiistain (18.2) olikin minun vuoroni vaikka pelkkä harjoittelija olenkin.
     Jutussa kysyttiin perusjuttuja koulutusalastani ja sen sellaisesta, kunnes päästiin harrastuksiin. Valokuvaus ja lemmikkieläimet, kissat ja koirat. Nori sitten poseerasi minun kanssani lehden kuvassa ja napsis, heti tuli tänä aamuna eräs työntekijä (joka ei ollut haastatteluhetkellä töissä), että miksi koira ei ollut mukana kun hän on ollut töissä ja milloin tuon koiran uudelleen toimitukseen?

Tässä meitin yhteiskuva!

     Sen lisäski satuin kuulemaan tehdessäni ruokaa pikkukeittiössä, että eräs asiakas sanoi lehdessä olleen porokoiran olleen eriomaisen näköinen! Hiljaa itsekseni virnuilin keittiössä ja keskityin nuudeleiden tekoon. Nori ponkaisi kuuluisuuteen siltä seisomalta - samalla se hurmasi myös jutun kirjoittajan/kuvaajan sekä samassa huoneessa kanssani majailevan toimittajan osaavuudellaan. Se todellakin totteli!
     Olin ihan suu ympäripyöreänä kun Norin paikka piti, vaikka uusi ihminen tuli sisään, yksi käveli ohi ja kun kaikki katosimme toiseen huoneeseen selaamaan kuvia. Poika istua kökötti paikallaan ja vaikka toinen toimittaja pyysi häntä tulemaan mukaan, poika istui. Istui kun tulin takaisin, häntä vain heilui. Kyllä se jotain on tainnut oppia... Paikkakäskyhän meillä onkin ollut kaikista tärkein opetus heti TÄNNE! -käskyn jälkeen.

Oli hirveen kesästä metsässä kävellessä!

Söpöysaste 111110000000% 

Norilla on huomenna jännittävä päivä edessään, mutta siitä sitten lisää huomenna! ;)

    

Vähän etuajassa seisotuskuva, mutta sovitaan että tälle kuulle ihan passeli ^^

Lazy people don't say "Good morning!"

Viime postauksessa tavoitteita, tässä elämäntapoja.

Taidan todella vanheta täysi-ikäiseksi?

Miksi? Oi, miksimiksimiksiMIKSI?!
        Jokapäivä on helppo toistaa oi miksi en herännyt aikaisemmin? Oi miksi menin myöhään nukkumaan? Oi miksi en pysty muuttamaan elämäntapojani?
        Minä olen se, joka nukkuu myöhään. Se, joka menee nukkumaan keskiyön hujakoilla. Se, joka painaa torkkua kymmenet kerrat. Se, jonka koira ei hypi päällä aamuisin. Se, joka haluaisi muuttaa elintapojaan, mutta ei saa mitään aikaiseksi.

Viime yönä - pikemminkin iltana - (15.2) menin omaan sänkyyni nukkumaan jo klo 21.00. Olin väsynyt ja päätin, että miksipäs ei? Aikaisin nukkumaan, herään taatusti jo omia aikojani ennen kahdeksaa. Toisin kävi. Heräsin kun siskoni tuli baarista neljältä aamuyöstä, mutta nukahdin samantien uudelleen. Viiden ja yhdeksän välillä kävin 'toimistossa'. Puoli kymmenen soi herätyskello, löin sen kiinni. Puoli yhdeltätoista nousin ylös, työt alkavat tasalta. Kulutin puolituntia syöden aamupalaa ja lukien Koirat-lehteä.
       Haluan tehdä sen joka aamu, tosin 5 tuntia aikaisemmin.
       Arkisin lähtö kotoa on viimeistään klo 6.40, jotta minä ehdin bussiin (2 kk ajan työpaikalle) ja äiti töihin. Yleensä minä nousen sängynpohjalta 6.15.

Tälle veikolle unet maistunu
pienestä pitäen :3

       Haluan nousta aikaisemmin ja syödä aamupalaa klo 5.30 ja lukea Koirat-ehteä samalla. Tähän löytyy yksinkertainen ratkaisu: me ajoissa nukkumaan.
       On kuitenkin pari estettä: alituinen tapani torkkua sekä iltaisin/öisin vietetyt tunnit television/tietokoneen kanssa. Kuten tämänkin blogitekstin kanssa.

Suunnitelmiin kuuluu ensiviikosta lähtien (maanantaistahan on hyvä pyrkiä aloittamaan...) aion parhaani mukaan yrittää mennä nukkumaan klo 22.30 viimeistään. Nyt olen jo puoli tuntia myöhässä, mutta tämä onkin harjoitusilta!

       Pitemmittä puheitta, hyvät yöt kaikille lukijoille!

PS.

Miten te menette nukkumaan ja mitä kuuluu iltatoimiinne?

Vinkkejä elämäntapoja muuttavalle?

Plans and plans and... more plans.

Jos sitä ottais itteensä niskasta kiinni, eiks niin? Olis ihan hyvä tässä aikuistumisen kynnyksellä.

Nooh, onhan siihen vielä 8 kuukautta minun osaltani, mutta ehkäpä voisi koettaa valmistautua pikku hiljaa.

Ensinnäkin: Kaverit on hirveitä, varsinkin koirakaveri-ihmiset.
       a) Hirviä ikävä ja tahtois miitata taas!
       b) Ne tartuttaa pentukuumeilua!
       c) Ne vaan on hirveitä!

Toiseksi: Olen todellakin ottamassa itseäni niskasta kiinni, ettäs tiedätte!
       Serkkuni (joka kuuluu yllä mainittuihin koirakaveri-ihmisiin) kinui ja kinui minua 1,5 tuntia puhelimessa eräänlaiseen liikuntasuoritukseen ja tuota noin, köh köh, minä suostuin. Jaa mihin suostuin? Niinkin hirveään urakkaan kuin triathlon. Oi kyllä, minä. Minä, joka rakastan elokuvia ja kirjoja ja nukkumista. Kyllä, olen tuominnut itseni helvettiin ennen kuin päästään alkuunkaan...
       Tämä triathlon mihin tähdätään koostuu kolmesta osiosta, jotka menevät näin: 600 metriä uimista vapaalla tyylillä, 21 kilometriä pyöräilyä ja 4,7 kilometriä juoksemista. Koira saa olla mukana juostessa, mutta antaako armas serkkuni Norin osallistua? EI.
        Miksikö? Koska se olisi epäreilua, että minulla olisi vetäjä mukana! Haistakoon vain kukkasen, koetettiin Norin kanssa vähän juosta ja koiraan tuli jokin tehokoutsibuumi - hän juoksee nätisti vierellä! Kiitos vain Nori, kiitos. Mutta meikäläisen mielialaa ainakin kohentaisi myös Norin läsnäolo, sitä minä vain...
        Voi elämän käki, mihin olenkaan suostunut?

Kolmanneksi: Olen koonnut listan tavoitteista tälle ja seuraavalle vuodelle.
        Todellakin! Minä kirjoitin tavoitelistan - en meinaa itsekään uskoa siihen. Tein pieniä juttuja, jotta mulla olis päämääriä, ettei vaan menis niihin elokuva- ja kirjallisuusbuumeihin kaikki aika. Ehkä sais rahaakin säästettyä siten.
        Tälle vuodelle on pari isoakin juttua ja hommaa, mihin täytyy panostaa aikaa ja rahaa todella, eikä ensi vuosikaan helpolta näytä. Ei pitäisi liikaa laittaa tavoitteita, mutta niitä on nyt sen verran, että itse pysyisin ruodussa.

Vuosi 2014
- yritin pistää vähän aikajärjestykseen -

• Norille lihasta
• Maailmannäyttely
• Norin kanssa aloitetaan TOKOn ja agilityn harrastaminen
• Triathlon
• Helsinki winner
• Brittilänreissu parin kaverin kanssa

Vuosi 2015
- nämä taas vähän tärkeysjärjestyksessä -

• Valmistuminen kunnialla
• Eläinalalle opiskelemaan pääsy
• Työpaikka
• Norin 'seuraaminen' hyvätasoista
• Mahdollinen "Norille kaveri" -operaatio

Tuo "Norille kaveri" -operaatio on niin monesta yhtälöstä kiinni, ettei siitä kannata edes puhua. Olen sitä mieltä, että haluan Norille ehdottomasti kaverin, mutta katsotaan koska on oikea aika ja hyvä paikka. Näillä pienillä murussuunnitelmilla tuleva kaveri on mitä luultavammin narttu ja muuta ei ole suunniteltu. Se on siinä. Ajatellaan lisää kun se on olennaista.

Tämmöistä tekstin tynkää taasen ^^"

Where do I believe?

Enpä ny si tiiä, tuntuu pahalt jos ei kirjota usein, mut viel pahemmalt tuntuu ku ei oo mitään mistä kirjottaa...

Ensimmäinen työharjoitteluviikko on vieny kaikki mehut, vaikka tää onki vähä samantapasta hommaa ku se mihin oon koulussaki aina tottunut. Koulussa vaan tuntuu olevan se pieni 'vara', ei puske 110% lasissa niinku täällä paikallislehdessä.

      Mutta voinhan minä alkaa kertomaan pientä faktaa itsestäni ja uskonnostani. Ja miten tää liittyy koiriin tai Noriin? Nooooooh, pitkälti ajateltuna kyllä se jotenkin...

Minä uskon reinkarnaatioon, eli jälleensyntymiseen. Uskon, että ihmisen kuoltua hän voi syntyä uudelleen minkälaisena eläimenä tahansa, mahdollisesti myös ihmisenä. Uskooni ei liity mitenkään se, vaikuttaako ihmisen teot siihen, mikä hän tulee olemaan seuraavassa elämässään. Jos hän on ollut paskiainen, se ei tarkoita että hänen kohtalonsa olisi syntyä uudelleen sittisontiaisena tai muurahaisena tai käärmeenä. Ei. Jos hän on ollut paskiainen, hän voi aivan hyvin olla vaikka leijona - persoona ei kuitenkaan ole täysin periytyvä uskossani.

      Kohtaan usein tilanteita, joissa huomaan itsessäni tietynlaisia eläinpiirteitä. Olen miellytyshaluinen, haluan miellyttää toisia ihmisiä parhaani mukaan. Tykkään syödä (yksikseni) pelkin käsinkin ja suutani käyttäen, haarukat ja veitset mäkeen. Olen uskollinen ja hyväuskoinen toisinaan. Ilahdun pienistä kehuista valtavasti. Olen suojeleva ja puolustan ystäviäni henkeen ja vereen, ei ole heillä tappelua johon en tarjoa apuani. Loukkaannun herkästi ja silloin olen valmis paljastamaan hampaani (tässä tapauksessa ärräpäät suustani), enkä laske puolustustani muutamaan tuntiin.

      Miten luen itseäni tämän perusteella?

      Olen ollut edellisessä elämässäni koira (tai pihapiireissä liikkuva susikin).

Koira diagnoosini omaa myös omat puolensa. En ole laumaeläin, joten (jos halutaan mennä niin syvälle) uskon rotuni olleen koira, joka ei tule toimeen vieraiden yksilöiden kanssa TAI minua ei ole sosiaalistettu entisen elämäni kodissa.

     Tämän verran uskon persoonan periytyvän seuraavassa elämässä, mutta se on minullekin täysi arvoitus jatkuuko se jokaisen reinkarnaation jälkeen, kaiketi? Ehkä jokaisesta uudestisyntymisestä seuraa uusi luonteenpiirre mukana? Joku vähän erikoisempi?

Tiedä häntä, mutta näin minä uskon ja näin minä aattelen, vaikka ei äitsykkä siitä tykkääkään. Jumalanpilkkaan kuulemma syyllistyn. Niin tai näin, aina väärinpäin - eikö ihmisen pitäisi uskoa siihen, mikä tuo uskon tunteen ja että se on oikein?
     Enpä tiedä, oma uskoni on vähinäistä. En ole mikään tuhannen taalan uskoja, että todella olen juossut tuolla metsikössä tai hihnan päässä. Se on vaan se usko mistä pidän ja mitä nautin mietiskellä. Se on mielenkiintoista.

Oli miten oli, minut voi ainakin poissulkea siitä yhtälöstä, että sotisin uskonnon takia.

Weekend was here - now it's time to do some work!

Hymyssäsuin istua kökötän tietokoneen ääressä ja raapustan tätä postausta tietämättä, mitä tuhoja on mahdollisesti sattunut kotosalla; onkohan taas sohvaa järsitty, ovia avattu, vedetty aimo annos koiranmakkaraa ja leikitty voroa?
     Oli miten oli, blogin rustaajan vointi on mahtava!

Aloitin 3.2. kahden kuukauden mittaisen työharjottelun paikallislehdessä ja voi kuinka olen tätä ympäristöä kaivannut...! Ihania ihmisiä ja vielä ihanampaa hommaa on naputella juttuja/haastiksia ja käydä kuvaamassa ja haastattelemassa ihmisiä - taas kerran tämä pieni maalaiskaupunki tuntuu kodilta, jotenkin...
     Jätetään sivuun kaikki huonot muistot alakoulusta ja pusketaan eteenpäin, ei aina voi voittaa. Jos kohtalo on halunnut olla minulle julma nuoruuteni ajan, niin yrittäkööt vain vanhemmalla iällä! Täällä on taistelija, jolla on tulta ja tappuraa oleva karvaturri suojanaan, murh!

Työharjoittelu tietää myös tunnin enemmän valoisaa aikaa minulle ja Norille, joten saadaan ehkäpä kuvattua ja treenattua useammin kuin yleensä - jippii! Ja monet hermoilivat työharjoittelustaan ja siitä, miten saavat oltua ilman koulua tämän kahden kuukauden ajan! Minä hermoilen siitä, miten pystyn lähtemään täältä avoimin mielin ja kuivin silmin. Yhteishenki täällä vain on jotakin niin suurta. Ja ei, en ole muuttamassa mieltäni - tuttu paikka ja tutut henkilöt, mesta ei ole muuttunut parin vuoden aikana miksikään. Samat naamat ja sama iloisuus; kysymyksistä ei rangaista ja ollaan auttavaisia, mutta annetaan myös selvät ohjeet ja vaatimukset päivälle - sitä minä rakastan!
      Taitaa tästä työharjoittelusta tulla yksi mukavimmista!

______________________________________________________________________________

Piti niin kirjoittaa tämäkin postaus jo eilen loppuun, mutta kappaskeppanaa, ei kone ollut auki kuin pienen hetken illalla - sorget vain! Nytkin kello lähenee puolta yötä ja sirmät sikkurassa tätä näpyttelen, ihme tekstiä varmaan tulee kirjoitettua...

Nori on alkanut nauttimaan lumesta vieläkin enemmän (jos se edes on mahdollista) kun on tullut suojakelit ja vähän valoisampaa. Lumipalloja, pöllyävää lunta ja paljon paljon muuta mitä lumesta saakaan nyt irti!

Kuva on järkyttävän epätarkka, anteeksi! Asento vain on norpalla niin ylväs, että pakko vain kestää...

"Niin, ehkä sun pitäis?"

Olen selaillut vanhoja kuvia (parin kuukauden sisällä otettuja), ja voi että haluan vanhan ulkoisen kuntoon. Siellä on Norin kaikki pentukuvat ja ihanasti ulkoinen potkaisi tyhjää ja vähän harmittaa (VÄHÄN). Syy tähän, miksi haluan nyt yhtäkkiä niin palavasti ulkoiseni kuntoon on se, että olen saanut pienoisen valokuvanäyttely -idean.
       Olen kauan halunnut pitää oman valokuvanäyttelyn, mutta aihetta en ole vielä kunnolla päättänyt tässä vuoden aikana. Jotenkin koiriin haluaisin sen liittyvän, ja mikä siihen paremmin soveltuisi kuin porokoiran selviäminen neljästä ensimmäisestä vuoden ajasta?
      Kuulostaapa tylsältä ja kornilta näin ilmaistuna. Ehkäpä vaan pitäisi mennä nukkumaan...