Muutama vakava sananen siitä, mitä koiranpennun ottaminen on näyttänyt minulle kuukauden aikana, vaikka kuukausi olisikin ehkä lyhyt aika, on se silti opettanut minulle paljon.
2: Kuusi vuotta sitten en ollut valmis. Kuusi vuotta olen puhunut perheellemme koiraa, isompaa sellaista. Sellaista, jolla on kauniit, pystyt korvat, 'varasilmät' pään päällä ja niin komea, että sen omistamisesta voi olla ylpeä. Kuudessa vuodessa ehtii tankkaamaan itsensä täyteen tietoa, joita tulee tarvitsemaan. Kaiken tarpeellisen sairauksista, eri rotujen piirteistä ja energiamäärästä aina oikeaan ruokinta ja turkinhoito tapaan. Kuudessa vuodessa opin paljon ja tunnen olevani valmiimpi kuin milloinkaan aiemmin. Ehkä siksikin, että minun on pakko.
3: Kuudessa vuodessa olen nähnyt, mitä tapahtuu jos koiralla ei ole kuria eikä omaa johtajaansa. Vanhempi koiramme on hyvä esimerkki siitä. Viime vuonna otin kirjaimellisesti koiraa niskasta kiinni ja päätin, että tässä talossa ei mennä koiran pillin mukaan. Vanhempi koira on parempi lemmikki, Norin kanssa ei tulla käymään tuollaisella tiellä. Ei, jos se minusta riippuu.
4: Tänään (29.6) opin, ettei uusi pentu tarkoita vanhasta luopumista, vaikka se veisikin enemmän aikaa. Vanha koiramme, Papi, on kärsivällisesti seurannut nuoremman menoa, sanonut mikä on liikaa ja yrittänyt pitää huolta, vaikkei se helppoa ole. Samalla Papi on aina katsonut minun perääni, uumoillut rapsutuksia ja totellut yhtä hyvin kuin aina ennenkin. Perheessä kiertävät "äidin koira" ja "minun koira" nimitykset tiuhaan, enkä kiellä, etteikö Papi olisi äitini koira; nukkuuhan se aina äidin sängyn alla ja seuraa aina tiukasti kannoilla. Nori tekee saman minun kanssani.Tänään juoksimme Norin kanssa kohti terassia, kotioveamme. Papi juoksi vastaan ja haukkui terhakkaasti muutaman kerran, jatkoimme juoksua ohittaen vanhuksen. Läimäytin käsiäni kannustavasti yhteen ja kutsuin Papin mukaan. Vanhus näytti, ettei kyse ole iästä vaan innosta jaksaa. Kohta meitä olikin kolme, jotka juoksivat kotiin. Ilta oli laskeutumassa, oli viileää. Jos taivas olisi ollut pilvetön, olisi se ollut oranssi laskeutuvasta auringosta. Hetki oli lähes tulkoon täydellinen.
5: Tyhmyydet ja uppiniskaisuus kuuluvat kauppaan. Pennun on saatava kokeilla kaikkea enemmän vähemmän typerää ja käyttäydyttävä uppiniskaisesti ja tottelemattomaksi silloin tällöin. Kantapään kautta on opittava, ja sen lisäksi Nori tutkii maailmaa suullaan. Kaikki sopivan kokoinen ja vähän liian isokin suuhun ja maistamaan. Tykätään siitä tai ei, se on pakko ainakin kerran elämässä saada hampaiden väliin.
6: Elämä ei ole ruusuilla tanssimista, ei todellakaan. Ei silloin kun kasvit saavat kyytiä ja parkettilattia toisinaan vesivahingon. Kyllä, pentu voi saada sellaista aikaan. Varsinkin jos on bisnesmiehiä ja haluaa perustaa uima-allasmarkkinat keittiön lattialle vesikupin avulla. Tai haluaa ammatikseen alkaa kengänjyrsijäksi. Kyllä se pahojaan tekee, mutta silti sitä on vain rakastettava. En edes voisi olla enää rakastamatta, Nori on se lapsi, joka minulla on. Koiramainen. Ei ihminen, koira. Ihmislapset eivät nyt niin lähellä sydäntä olekaan, mutta tämä pieni karvapallo on löytänyt tiendä sydämeen eikä lähde sieltä hevillä!7: Läheisyys, turva ja luottamus säteilevät välillä talossa niin, että sen huomaa. Tuhina jaloissa, katseet ennen peräänlähtemistä, haukahdukset, hännänheilutukset, pusut ja miljoonat muut asiat, jotka pieni pentu tekee saadakseen edes vähän huomiota omistajaltaan ovat välillä niin näkyvät, ettei voi muuta kuin seisoa/istua/maata hiljaa aloillaan ja katsoa tuota pientä ihmettä, joka tuli elämääni.
Näin, tällaista olen oppinut kuukaudessa, mitä lie ne yli kymmenen vuotta vielä tuovat tullessaan. Hieno koira on, en kiellä. Enkä kiellä sitäkään, eikö se välillä raastaisi hermojani. Sitä se elämä on, tasapainoilua. Pitää löytää kultainen keskitie ja nauttia sen tuomasta vakaudesta. En voisi toivoa tuolta kaverilta enää enempää, mutta silti se antaa uusia kokemuksia joka päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti