If you think you need more time, then it's okay to do it little by little

Saanhan mä vähän leikkiä vielä?

Vuorokausi on vaihtunut jo uuteen ja yhä omistaja vaan keikkuu hereillä - onneksi tuo Nori on tajunnut vetäytyä jalkoihin maate. Aamulla kun se herätys nyt pennun tulon myötä on aina kuudelta! Pienoinen muutos tällaisen ihmisen elämään, joka on tottunut porskuttaa kouluarkenakin melkein sinne kahdeksaan asti (olen 5 minuutin lähtövalmis!). Elämän muutoksen siis tämä pentu on omistajallekin tarjonnut!
         En valita tästä muutoksesta, olen aina halunnut olla aamuihmisiä, mutta jostain syystä se ei ole oikein onnistunut vaikka yrittänyt olenkin. Nyt on ainakin hyvä syy herätä, ettei tarvitse unenpöpperössä tallustella märällä sanomalehdellä, nimittäin tuolla pojulla on jokin sisäinen kello sanomassa, että kymmenen minuuttia kuuden jälkeen aamulla olet jo myöhässä!
       Tokihan myös tuohon aamuvirkottumuuteeni vaikuttaa tottumus myöhäiseen valvomiseen; yritän korjata tämänkin tavan, että viimeistään yhdeltätoista menisi sängyn pohjalle viimeisen pissareissun kautta Norin kanssa. Katsotaan pystynkö siihen vielä tämän kesän aikana! Syksyllä se onkin sitten pakko, tiedä vaikka vielä aikaisemmin täytyy nousta kun seitsemän bussilla pitää lähteä kouluun ja aamulla pitäisi koirakin ruokkia ja ulos päästää, ja kun ikää koiralle tulee lisää niin aamuisin tarvitsee lenkillekin ehtiä! Ehkä siis tämä 'loma' saa olla loma siinä, että voi nukkua niinkin pitkään kuin kuuteen! Viideltä sitten voisi nousta ainakin kun poju kerkeää vuoden täyttämään... Moni ajattelee taatusti minun olevan hullu, kun sanon etten malta odottaa!

Mutta niin, mitäpäs kävi 'eilen' illalla, toisena kokonaisena päivänä?

HELLETTÄ RIITTÄÄ! Nori on ollut todella uuvuksissa tai ainakaan ei ole paljoa riehunut kovien lämpöasteiden takia näinä päivinä, illalla sitten vähän jo huvittaisikin riehua ympäri kämppää! Iso koirapehmolelu (jonka olen joskus ristinyt 'Joriksi') saa välillä semmoista höykytystä, että...!

Mutta niin, ehkäpä tuonne kymmeneen asti iltaan on pojalla ollut rento päivä toisena päivänään. Makoillut vaan ja syönyt, vähän ollaan kertailtu istu-käskyä ja tietysti ulkona käyty kun tarve on vaatinut. Pari kertaa on lehdelle tulleet tarpeet, mutta tietystihän pidätyskykyä saa odotella vielä pari kuukautta.
        Edellisessä postauksessa olikin, että Nori pääsee - tai siis pääsi - katsomaan norjanharmaahirvikoiria. Nämä olivat omissa ulkohäkeissään ja katselivat tuommoista uutta koiralta tuoksuvaa karvakasaa päät kallellaan ja Nori uskaltautuikin omistajan vähän houkutellessa lähemmäs. Noh, hirvikoirat nostivat sellaisen haukkukuoron, että Nori juoksi tuli hännän alla pois. Annoin siis olla, myöhemmin kokeilin sitten sylissä näyttää että ihan kivoja mettähurttia nuo ovat, mutta ei. En sitten viitsinyt kiusata ja pakottamalla pakottaa, kyllä Nori heihin tottuisi kun itse haluaisi. Tänään niin ei käynyt.
       Näytti kyllä tuo poitsu, miten hyvät unenlahjat hänellä on! Nukkua porskutti vieraassa paikassa, eikä reagoinut oudoimpiinkaan ääniin lainkaan. Vähän vieraat ihmiset yrittivät houkutella kaikenlaisilla äänillä ja eleillä, mutta ei, tämä jätkä vain nukkuu! Aivastuskaan koiran vieressä ei saanut silmää raolleen. Taisivat nuo illan useimmiten viimeiset torkut ennen nukkumaan menoa olla mieluisat!

Pehmeä peitto; koiran onnen unien tyyny.

Kun kotiinpäin tultiin niin taisi Norin ja meikäläisen välille todella jonkinlainen side syntyä! Pojulla on autossa vähän vaikeuksia vielä olla, mutta hyvin se silti meni. Menomatkalla Nori oli jalkotilassa ja kylän kartsalla sitten sai ikkunasta katsella ulos.
        Kotiin tultaessa näytti sitten siltä, että ei missään olisi ollut hyvä. Sylissä vääntelehti ja kääntelehti koko ajan, jos laski jalkotilaan halusi takaisin syliin. Kotimatkaa on sellaiset päälle 10 kilometriä ja äiti sitten päätti mennä vähän ylimääräisiä reittejä, niin Norihan tykkäsikin siitä toooodella paljon...
        Kuitenkin, lopulta löysi hyvän asennon sylissä ja kävi makuulle. Sitä ennen oli hetken istunut sylissä ja painanut kuonon olkapäälleni ja huokaissut kuin haluaisi vain ulos ja näiden mutkaisten teiden loppuvan. Siinä vaiheessa tuli se fiilis, jota en ole koskaan vanhemman koiran kanssa tuntenut (Papi on enemmänkin äitini koira, minä olen se, joka komentaa, mutta äiti se kuka on Papin 'ihminen'). Vähän toivon, että tuossa hetkessä kun Nori huokaisi ja löysi vihdoin ja viimein tuon hyvän asennon, olisi tapahtunut tuo leimautuminen. Voi olla, että välimme lähenivät ja leimaantuminen tulee myöhemmin, mutta... Noh, toivoa voi aina :)

Ehkäpä olisi korkea aika mennä nukkumaan, on edessä taas sellaiset 4,5h unet, mutta onneksi tuo pennelikin nukkuu päivisin, joten minäkin saan sitten välillä torkahtaa. Huomenna tulee Norin kummitäti pojua katsomaan, on tälle suunnalle vähän vilpoisempaakin keliä luvattu, (kuinkahan vilpoista; tänään käytiin jo kolmessakymmenessä...) joten Norikin on taatusti vähän pirteämmällä tuulella.

 "Poropaimen nukkumassa jaloissa, elämän onnea siis tiedossa!" 

sanonta by me: Jonna Mäkinen

On se kyllä semmonen pöhköpää, että huhheijaa! Kattokaa nyt tuotakin nukkuma-asentoa! :D