I'm shaking, I can't breathe, I don't know what to do - but I'm still going to do it!

https://www.youtube.com/watch?v=Kgd-b8X3meA

AAARGHHHHH!

Jännittää! En kestä! Apua!

On perjantai ja olen koko päivän panikoinut sunnuntaista match show:ta... Ei siinä mitään, pelkään vain, että Nori haukkuu kaikki pystyyn ja riehuu hihnassa ja siinä sivussa sitten meinaan kuristaa sen omissa hermostuksissani näyttelypantaan ja saan sitten siitä huomautuksia ja ikäviä katseita jajajajajajja.... JA HUOMENNA ON LAUANTAI VASTA. ....miten paljon mahdan sitten panikoida?
        Suunnitelmissa olisi meditointia Norin kanssa auringonlaskussa pellolla ja toivon mukaan hyvä kuvausreissu siinä sivussa. SERIOUSLY? Meditointia, juu ei, mää kuolen.

Calm down, girl! Niin, kokemusta mennään hakemaan ja oppia. Katsomaan millaista on ja ehkä vois löytyä Norille koirakavereitakin - pitää ajatella positiivisesti. Mutta minä tunnun aina olevan se, kuka rikkoo positiiviset ajatukset negatiivisilla ja saa näin tunnelman latteaksi. That's who I am, and I'm sorry about it.

Viime hetken treenit on huomenna Norin kanssa tämän asian parissa. Sitten on vain meltävä sillä fiiliksellä, että kyllä se siitä! Vaikka meitit potkastais ekana kehästä niin kokemusta haetaan, ei muuta! Ja pennut -rinkiin mennäänkin, ei siellä voi täydellisyyttä vielä millään vaatia - eihän?
        Itse asiassa, mitä enemmän kirjoitan syitä, miksi ei pitäisi lannistua, sitä vähemmän panikoin. Ja tuo pentukehän sisäistäminen juuri nyt tässä ja tällä hetkellä auttaa kummasti... *huokaus* kyllä se sitten sunnuntaina nähdään! Ja ei pidä lannistua, sillä tämä on sitä mitä haluan Norin kanssa tehdä!

Kerättiin tuossa päivällä mettän rajasta keppejä (jotka olivat jääneet yli puukuormasta) niin näistähän saadaan oikein kotikonstiset pujottelukepitkin! Saavat sitten someronseura ensi kesänä nähä kun Nori vetää pujopujo kuin ammattilainen! - jollei sitten muuta osaa ja jollei olla jo muualle hakeuduttu. Tuo Turku ois kyllä kiva nakki, agilityn tai koiratanssin suhteen... Nooh, sitten kun tuet alkavat tulla, niin katsotaan sitten!

Ja tuolla ensimmäisenä linkatulla biisillä lähdetään liikkeelle, ja varsinkin videon tarinalla!

Ja koska kuvia ei nyt ole ja kuinka ihanasti rakastankin omaa pärstääni niin nyt saatte sit nähdä meitin väsyneet poseeraukset!!

http://www.youtube.com/watch?v=XhiXibxWPBM

We will run and scream,
You will dance with me...

Well fulfill our dreams and well be free...

We will be who we are
And theyll heal our scars
Sadness will be far away...

You're going up and down, never the straight line, but don't worry, it'll be okay!

“A dog has no use for fancy cars, big homes, or designer clothes.
A water log stick will do just fine.
A dog doesn’t care if your rich or poor, clever or dull, smart or dumb.
Give him your heart and he’ll give you his.
How many people can you say that about?
How many people can make you feel rare and pure and special?
How many people can make you feel extraordinary?” 
 - John Grogan, Marley & Me"

VOI HUOKAUS!

Yritettiin päästä Norin kanssa mukaan agilityyn paikallisessa koiraseurassa, mutta kuulemma kesällä kannattaa kokeilla uudestaan; ensikertalaisille tarkoitettuja alkeiskursseja ei ole ja vähän pojun ikäkin on pienenlainen. Kesällä kannattaa tulla mukaan.

      Näin se käsky kuului. Voihan nyt... En minä sillä, onhan Nori nuori ja näin, mutta olisi siltä tuota energiaa kiva päästä purkamaan. Ja eihän sille mitää mahda, pieni paikkakunta tämä on ja ei kaikkea voi koiraseuraltakaan vaatia. TOKOon monet painostavat: "Mene sinne vaan!", "Se on hauskaa ja oppiipahan Nori vähän perusjuttujakin." joopa joo... Ei pahalla, te jotka TOKOa nyt harrastatte, niin minulle ei vaan yksinkertaisesti natsaa tämä laji. Jotenkin... En tiedä. Tylsää? Ehkäpä se siitä kiikastaa. Minä kun en Norilta paljoa muuta vaadi kuin hyvää käytöstä toisten koirien kanssa, peruskäskyt 'istu', 'maahan' ja 'paikka' + hihnassa kulkeminen nätisti toistenkin koirien tullessa vastaan. Siinä se. Kehäkettuilu ja agility - siihen tähdätään!

Nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että Turku on suuntana harrastustoimintana. Bussit kulkevat sinne jotenkuten, mutta kun ottaa vknloppu kursseja niin kyllä sillä pärjätään. Koiratanssikin kiehtoisi, mutta enpä tiedä... Ainahan kaikenlainen harrastaminen maksaa ja opiskelijalle se on aika rankkaa välillä. Pennin venytystä sun muuta; kurssimaksuihin lisätään vielä bussikulut (vaikka opiskelijakortti onkin). Toivon mukaan marraskuussa alan saamaan sitten pientä avustusta Kelalta - suunnitelmissa onkin, että nämä tuet menisivät koulumatkoihin ja loput sitten Norin hyväksi - ruoka, vakuutus, elukkalääkäri tarvittaessa... Vaikka eihän se tuki mikään lottopotti ole, säästöön kun jää yli ja jos tässä sitten jotain pientä freelancer -hommaa alkaisi taas väsäämään.

      Miksi kuulostan jokseenkin epätoivoiselta? Sitä en kuitenkaan ole! Älkää huoliko! Tämä flunssa saa näköjään aikaan vähän 'ilotonta' kirjoitusta, mutta minulla menee muuten varsin hyvin! Mätsäripaineetkin ovat hitusen laskussa; menee miten menee. Kyllä se siitä, aina voi parantaa harjoittelemalla!


_____


Ja sitten angstausta koiriinkin liittyen. Tänään keittiössä sitten raikuikin minun ja äitini äänekäs riita siitä, mikä on koirille leikkiä, mikä voi johtaa traumaan ja mitkä ovat jatkon seuraukset. Nori on pieni pentu, joka tahtoo leikkiä. Toinen koiramme, Papi, on 11-vuotias vanha yrmy, joka ei koskaan ole leikkinyt toisten kanssa ja on pieni kooltaan ja käyttäytyy herkästi aggressiivisesti.
      Aloitetaan vähän kauempaa menneestä. Papi on saanut osakseen trauman mustia koiria kohtaan yhden tällaisen käydessä päälle - tai näin olen kuullut, liekö sitten kovinkaan tosi vaiko joku muu selitys sille, että tämä herra ei suodata mustia koiria silmissään. Noriin on tietysti tottunut jo, mutta jos lenkillä tulee vastaan lakukoira niin kyllä ollaan hampaat irveessä ja valmiina puremaan.
      Tänään äiti sitten vei koirat ulos minun jäädessä tekemään ruokaa. Kuulin Papin tutun haukunnan ja murinan sekaisen ääntelyn ja käännyin katsomaan ikkunasta ulos. Sieltä tulivat koirat aikamoista haipakkaa, Nori välillä ärsyttäen/kutsuen Papia leikkiin. Vanhus näytteli hampaitaa ja murisi, äiti nauroi vieressä. Lopulta Nori kellahti kumoon, jolloin Papi kävi lähemmäs ja Norin nostaessa jalkaansa Papi tähän sitten kävi kiinni - tai niin kiinni kuin papillon nyt porokoiran jalasta voi saada kiinni ja Norin heiluessa jalan kanssa. Poropoika kävi äkkiä ylös ja juoksi sitten rappusia kohti, Papi lähti perään. Ääni oli ärhäkämpi, paljon kovempi kuin yleensä. Ruoanlaitto jäi siihen, tiesin, että nyt mentiin yli rajojen.
      Tullessani ulos ovesta pienelle 'terassille' kävi Papi hyppimään Noria vasten hampaat irvessä, tunkien puremaan. Nori yritti väistää ja meni ympyrää, häntä koipien välissä ja korvat alhaalla kunnes livahti keinun alle makuulle. Papi meni perässä yhä haukkuen ja rähisten ja pyrkien näykkimään. Siinä vaiheessa minä tartuin vanhusta kiinni kyljistä ja vedin esiin, tunki minuakin puremaan. (Ilmoitettakoon tässä välissä, että suosin Cesar Millania hyvin paljon, mutta jotkin asiat ovat hänenkin metodeissaan liikaa.)
      Purenta ote Papin kaulalle ja makuulle maahan, ns. alistaminen. Äiti nauroi yhä ja sanoi: "Ne vaan leikkis! Leikkiä tuo oli! Ei sun pidä siitä Papia rangaista!"

Leikkiä?

Ruoanlaitto jatkui sisällä ja Nori ei meinannut edes sisälle uskaltaa tulla Papin pyöriessä eteisessä. Lopulta poropoika tuli sisälle ja meni keittiönpöydän alle piiloon. Ruoanlaiton yhteydessä puhuin sitten mahdollisesta harrastamisesta Turussa, ei kuulemma tule kysymykseen - hän ei ala kuskaamaan minua täältä Turkuun. En missään nimessä sanonutkaan hänen kuskaavan, bussiyhteydet ovat hyvät. Ei, rahaa menee liikaa. "TOKOON! TOKOON!" kuului huuto. Paskat sanon minä.
       Siirryttiin siihen, jota minä ajoin eteenpäin. Jos Nori saa Papin takia trauman pikkukoirista, ei hyvä heilu. Yksikin kimppuun käyminen Norin kokoiselta koiralta papillonin tai muun pienemmän koiran kimppuun voi johtaa lopetukseen. Onko sitten hyvä mieli?
       Äiti yhä vain leikki ja otti Norin pään käsiensä väliin ja lässytteli: "Älä Nori ota tästä traumaa, ethän?"
       Sanoin, että hän saa sitten syyt niskoilleen siitä, jos minä joskus tulen takaisin pelkän kaulapannan kanssa kun omistaja on vaatinut Norilta hengen pikkukoiran takia. Lopulta syytökset vaihtuivatkin hänen osaltaan Noriin; Nori läimi Papia tassuillaan, Nori haastoi riitaa, Nori-
       NORI ON PENTU. Kuinka vaikeaa se on ymmärtää, että tuon ikäinen ei vielä riitaa haasta siinä mielessä, että vahingoittaa haluaisi? Papi räyhäsi eikä osannut leikkiä - ei ole koskaan osannut.
      Jutustelu yltyi siihen, kuinka Nori tulee kalliiksi. Kuinka, hän joutuu maksamaan sitten matkustuksen ja kuinka muutenkin rahaa menee tähän ja tuohon. Silloin meikäläiselle riitti. Voin sanoa, että jokseenkin tein asian selväksi, kuinka minä ITSE, omista palkkarahoistani, joita olen säästänyt ensinnäkin vknlopputyöstä bingon kahviossa ja kesätyörahoista, ovat kustantaneet Norin elämisen. Ensinnäkin itse maksoin pennun; niin varauksen kuin sijoitusuroksen hinnan. Olen maksanut kaikki eläinlääkärikulut. Vakuutuksen. Ruoan. Ainoa asia, minkä hän on joutunut koirasta maksamaan on ollut aika; ja tämä aika koskee aamuja, jolloin hän käy tupakalla ja vie koirat ulos. Ei koskaan ole valittanut Papin kusettamisesta, on se kumma kun Norista sitten on tullut niin suuri riesa... Eihän tuo edes merkkaa! Kussee kerralla tankin tyhjäksi ja se siitä! Papi kykkii pensaikossa hyvin viisikin minuuttia.
      Lopulta mentiin pikkumaisuuksiin; minä parjasin tupakan polton hinnasta, äiti mehutiivisteiden. Mentiin vielä pidemmälle; minä ilmoitin lähteväni kotoa jos on niin suuri ongelma minä ja koirani, äiti valitti, etten saisi ruokittua molempia tai kämppä olisi sekaisin. Sanoin muuttavani isän luokse. Sieltä sitä paskaa vasta tulikin isän naisystävästä ja minusta ja Norista. En enää ikinä ihmettele, miksi kannustaminen loppui minua kohtaan ennen esikoulunkaan alkua.
      Kyllä sitten hiljentyi hänkin kun huusin, kuinka yli viisikymmentä vuotta täyttänyt käyttäytyy kuin pahainen kakara, joka jauhaa paskaa ja lopulta päätyy parkumaan kuinka kaikki paska maailmassa olisi vain hänen yllään.

Älkää huoliko, tätä tämä on ollut viimeiset... kolme vuotta? Paskaa niskaan vaan ja kaikki minun syytä, niinhän se aina menee: minun tai isän syytä että hänellä on huonot oltavat. Eikä ole ollut ensimmäinen tai viimeinenkään kerta kun minä uhkaan lähteä. Lähden vaikka sitten isälle asumaan, sanoi hän mitä tahansa. Tai sitten viimeistään 18 vuotta täytettyäni, eipä sitten pitäisi olla valittamista. Katsotaan mitä yksinäisyys tekee ihmiselle; kun tosiseikkahan se on, että Papia ei pitäisi enää kiusata. Ei syö kunnolla ja jos syö, paska on jumissa ja siitä kärsitään pari päivää ja koiran kunto jää huonoksi. Tulee pari hyvää päivää eikä sitten enää ajatella lopettamista.
      Itse olen ollut valmis tehtävään jo puolisen vuotta, ja jos minulla olisi kanttia, veisin koiran omatoimisesti piikille, mutta en ole niin julma. Olisi kyllä pakko saada tolkutettua, ettei tuo ole Papille enää elämänarvoista, ei ainakaan huonoina päivinä. Se on lopullista, mutta on osattava päästää irti. Enkä minä Papia lopettaisi Norin takia, Norista ei ollut tietoa vielä silloin kun ensimmäistä kertaa lopettamisesta puhuin.


Katsotaan, missä mennään kun lapsilisä loppuu ja opiskelutuki tulee minulle. Lapsilisä ei koskaan ole ollut minun rahaani, opiskelutuki sentään tulee olemaan. Halpa kämppä mahdollisesti jostakin, pientä työtä ja eiköhän me pärjätä. Ja jos ei, sitten isä on toinen vaihtoehto. Omakotitalo, jossa pari kerrosta, minä ja Nori saadaan vaikka alakerran huone, jos haluamme. Ei pitäisi ongelma olla.

Pahoittelut näin valittamismaisesta postauksesta johon ei tullut kuviakaan, joskus on vain niitä päiviä kun ei haluaisi olla paikalla ja toivoo, että jostain hyökkää esiin joku, joka kertoo kaiken olevan kulissia. Minulla on muuta nurkan takana odottamassa!
     Ja tämän riidan takia jäi Norilta treenit mätsäriä varten väälistä! Kiitos vain!

—

"You can't expect to become a brilliant dancer overnight, but practice makes perfect." -Unknown

Kieriskelyä kesäruohossa

Perfectionisti olen moneen asiaan nähden, varsinkin kirjoittamiseen, mutta tämän Norin näyttely -koulutukseen yritän suhtautua kärsivällisesti, vaikka vaikeaa se välillä onkin. Sinusta ei tule täydellistä yhdessä yössä, mutta harjoitus tekee mestarin! Tämä pitää vain muistaa!

Viime viikolla startattiin harjoitukset, mutta ne jäivät kiireiden puolesta vähäisiksi, mutta viikonloppuna (tarkkaan ottaen sunnuntaina) treffattiin Anu, ja hänen kanssaan treenattiin seisotusta ja saatiin vinkkejä liikkumisharjoituksiin. Prkl, flunssan poikanen kiusaa, mutta yritän silti mennä Norin kanssa tämän viikon rohkeasti eteenpäin, 1.9. on ensimmäinen näyttely edessä - sama josta edellisessä postauksessa mainitsinkin. Match Showhan se on edelleen, mutta silti... Jännittää.
         Ongelmia, joita uskon kohtaavani ovat toiset koirat. Nori haukkuu räksyttää remmissä kuin hullu, on 'remmirähjääjä' melkeinpä. Mustissa ja Mirrissä sanoivat, että kuuluu ikään... Toivotaan, mutta kyllä tälle aletaan heti jotain tekemään, ei noita ihmisten mulkkauksia kestä. "Sinulla se tappajakoira on! Pysy loitolla!" Pyh pah, yritä siinä sitten selittää, että tämä on nuori ja haluaa vain leikkiä kun heti leimataan tappajaksi ja ongelmakoiraksi, joka syö tanskandoginkin armotta.... Ihmiset!

Tämäkö syö tanskandoginkin?

 Kasvattajalta saatiin neuvoa, että ohituksia harjoitellaan vaikka ensin tuttujen koirien kanssa ja siitä sitten jatketaan. Ei tässä muuten ongelmaa olisi, mutta edes makkara ei tehoa pitämään katsetta minussa. Ja mätsäreihin mennään sitten ajoissa tutustumaan! Ties vaikka Nori ajattelisikin, 'että perskele, täälhän on paljon porukkaa!' ja ottaa sen myötä sitten iiihan iisisti - ehkä. Toivon näin. Ehkä se vaan havahtuu ja toipuu. Toiveajattelua? -sorry-

Tässä kun tukkoisena ja vähän räkäisenä kävin juoksemassa tuolla auringonpaisteessa Norin kanssa juuri näitä kulkuharjoituksia, niin huomaa kyllä milloin haluaisi vain käpertyä peiton alle ja nukkua kipeytyminen pois. Ei auta! Koulussa on oltava, sillä jos skippaa liikuntatunnit, joutuu ne korvaamaan mikä tarkoittaa toisten luokkien liikuntatunneille menoa ja amiksessa... EI. KIITOS. Kyllä minä siellä sitten olen mukana, vähän vaan sekaisin ja tukkoisena, mutta minä en vähästä luovuta! Eteenpäin!
          Ja tuossa samalla treenatessa huomasin, että alkaa se jo vähän paremmin sujumaan. Eilen (25.8) harjoiteltiin kävellen ihan vieressä menoa, tänään se ei ottanut tuulta alleen, joten yritettiin juoksua - tai miten se tässä sanotaa, ravia kaiketi? Ja yllättäen! Nori teki yllätyksen ja juoksikin vierellä, vähän edelle tunkee, mutta makkaralla ja puheella saadaan menemään suht'hyvin. Olen itse ihan tyytyväinen, yritän pitää perfectionistipuoleni kurissa. Oikeissa kunnon näyttelyissä sitten saan hermoilla täydellisyydestä, mätsäreihin mennään rennommin! - yritetään ainakin!

Laitetaanpas muutama kuvakin eilisestä, ettei tekstiksi tämä mene kokonaan :)

Tummoista seisotusta meillä on! Menee jo aikas hyvin pelkällä ohjastamisellakin tuohon asentoon!

Tarkkaavainen katse!

Ja Norpalle tietysti otsettiin myös oma jäätelö onnistuneen päivän kunniaksi!

I love him, and I know, he would be a great big brother.

Hello, everybody!

Voih ja eih, kyllä ne pennut sitten olivatkin ihanaisia! 10 vuorokauden ikäisiä palleroita, olivat ihanan hellyyttäviä ja yhteistyöhaluisia - niin, valokuvaushan on niin himputin vaikeaa tuon ikäisten kavereiden kanssa! (heh heh).
      2 poikaa ja 1 tyttö. Voih, niin suloisia tuhinoitsijoita. Tyttö on ehdoton suosikkini! (Vaikka siskoni ei hänestä niin pidäkään kahden pojan rinnalla, syynä tuo todella musta alue päässä).

 

 

Norin kuulumisia, kulmurihampaista ei ole enää hätää! Eilen (17.8) lähti toinen neljästä, tänään loput kaksi. Kävimme äidin kanssa elokuvissa ja pidin Norille palopuheen, kuinka hänen kuuluu säästää minulle edes yksi kulmahammas - aamulla aiemmin oli lähtenyt kolmas. Ja kappas, kun tultiin kotiin, niin siinä lattiallahan se viimeinen kulmahammas odotti ottajaansa. Hyvä poika!

         Lisäksi Nori oli mukana tuolla pentujen kuvausreissussa, mutta sai viettää aikansa siskoni takapihalla - mamikoira kun on tarkka pentujensa suhteen! Ennen espooseen suuntaamista käytiin Mustissa ja Mirrissä salossa ostamassa Norille näyttelyhihna; mukaan tarttui myös 'veromerkki' ja äiti osti pienille pennuille pienet lelutkin.

         1. syyskuuta olisi tähtäimessä ensimmäinen näyttely - tai, eihän se mikään näyttely ole, match show. Harjoitusta haen näistä mätsäreistä, jotta saadaan kokemusta ja harjoitusta tositilanteista. Enemmän uskon kehässä liikkumisen olevan ongelma kuin seisotuksen, mutta tässä on nyt pari viikkoa aikaa treenata, joten... toivotaan parasta!

         Ja tuolla Mustissa ja Mirrissä törmättiin 11 viikkoiseen rotikanpentuun ja voi että kuinka hienosti Nori osasi leikkiä pienempänsä kanssa; ainakin siinä määrin mitä kiinni nyt voi leikkiä. Olen todella ylpeä pojasta, antoi selvästi etulyöntiasemaa pienemmälle ja oli nätisti. Kyllä siitä vielä hamassa tulevaisuudessa tulee mahtava isoveli toiselle koiralleni...

        Ja älkää nyt siellä toisella puolella kuvitelko, että olen tähän hätään ottamassa toista koiraa itselleni! Ei, ei, ei - sitten vasta kun on se kämppä ja työ, että pystyn pitämään huolta molemmista. Nori on varsinainen kiusankappale Papille, mutta nuorempien kanssa tulee hyvin toimeen :)

I'm waking up, I feel it in my bones, enough to make my systems blow, welcome to the new age, to the new age

Todellisuus....

Törmäsin todellisuuteen tuon lenkkeilyn suhteen. Minä kun en koskaan ole tiennyt missä omat rajani todella kulkevat; en ainakaan kun pelataan joukkuepelejä. Esimerkkinä tästä yläasteen liikuntatunnit, joilla pelattiin koripalloa, sählyä, jalkapalloa, pesistä jne. Kun pelattiin koripalloa, niin minähän olin aina kentällä koska _rakastan_ joukkuepelejä. Juoksin päädystä päätyyn, enkä tuntenut itseäni väsyneeksi, minä vain pelasin. Tein sitä mistä pidin. Lopulta joukkuekavereista kaikki muut ovat olleet vaihdossa ja minulle vinkkaillaan, että tules nyt vaihtoon sieltä ennen kuin pyörryt! Istuuduttuani alas tajusin aina, että ei helvetti, mähän vedän itseni loppuun! ....Vaikkakin n. 5 minuutin kuluttua olisin halukas jo takaisin kentälle, minä en sinne kuitenkaan mene. Viimeisellä vuodella tajusin itse pysyä vaihdossa tarpeeksi, muilla sitten joukkuekaverit pitivät siitä huolen.
       Kuitenkin! Se siitä takaisuudesta, ollaan siis Norin kanssa vähän juoksenneltu. Aluksi tuntui kyllä siltä, että "Per**le! Mä kuolen just nyt!" Mutta kun vähän aikaa oltiin menty ja silmissä tähtimäisesti suosikkinäyttelijöideni tapaaminen niin kyllä tsemppiä löytyi. Kun olet fanittanut tarpeeksi kauan ulkomaalaisiakin näyttelijöitä, niin osaat kyllä muokata heidät pääsi sisään sanomaan jotain omalla äänellään - uskokaa pois! (Älkää huoliko, nämä näyttelijäjutut jäävät kyllä pienelle osalle, ajattelin niille ihan omaa blogia).
       Aivan, ja tuohon 'lenkkikuolemaan' ei auttanut se, että tämä jätkämme, treenarini, olisi halunnut juosta vielä kovempaa! Sai välillä kyllä nykästä hihnasta, että ei me missään raveissa olla! Hiljainen santatiehän tuo on missä juostaan, mutta kun auto tuli vastaan lenkin alussa niin aattelin pitää koiran kiinni. Metsässä saa sitten juosta sydämensä kyllyydestä, semmoinenkin kaistale mahtuu mukaan.
       Kameraa en raijannu lenkille VIELÄ mukaan, joten kuvia ei ole pojasta vieläkään... En tiedä, ehkä minä olen vain laiska tai sitten tuo sää verottaa. Perjantait on tämän ekan jakson ajan vapaita amiksesta, niin minulla PITÄISI olla aikaa, mutta kun on niin kiva nukkua vähän pidempään ja sitten saakin huomata taas, että viideltä saa mennä töihin ja tänäänkin tulin niin myöhään kotiin (okei, ei nyt niin myöhään) että oli pimeää.

___

Vähän asiaa Norin hammastilanteesta.
     En ymmärrä, enkö ole muka tänne muistanut kirjoittaa, että oikea alakulmuri on mennyt poikki? Aikaa tuosta on varmaankin jotain... kuukausi? Älkää huoliko! Kyseessä oli maitohammas, joka nyt jo on lähtenytkin. Muuten kyllä, eilen (15.8) kun katsoin pojan suuhun (hampaita lähtenyt aika lailla pienen ajan aikana) niin kaikki muut 3 maitokulmuria (2 ylä ja 1 ala) olivat yhä paikallaan, ja pysyvämmät hampaat olivat jo puhjenneet. Tietysti siinä pieni paniikki, että nyt eläinlääkärille poistattaa ja rahaa palaa ja voi ei! Sitten kun vähän rauhoitin itseäni ja katsoin uudelleen, niin huomasin, että nämä puhjenneet pysyvät hampaat olivat kasvamassa 'sisäpuolelle' ja pönkittämässä maitohampaita pois edestä. Ja tänään töistä tultua oli oikea yläkulmurikin lähtenyt. Hip hei! Jos tuossa viikon, puolentoista, aikana ei ole luontoäiti hoitanut hommiaan niin menen kyselemään ammattilaiselta, elikkäs elukkalääkäriltä, mielipidettä asiaan: annetaanko olla vai otetaanko pois. Onneksi on vakuutus otettu! - pääsee sitten ainakin vähän halvemmalla...

___

Asiasta ruokaan:

Nori päätti tuossa kun olin palannut jenkeistä, niin aika pian sen jälkeen, että hänhän EI SYÖ kolmesti päivässä, eikä missään nimessä turvotettua ruokaa. Tästä sitten kasvattajan kanssa puhuin ja hän sanoi, että Norille voi vähentää tuohon kahteen kertaan kuten myös turvottamisen (hän itse laittaa nappuloiden sekaan lorauksen vettä ennen ruoan antamista omille koirilleen - noudatamme samaa). Norin ruoka-annos ei ole ainoastaan nappuloita, vaan yleensä joukossa on sitten makkaraa/nakkia, raejuustoa, kananmunaa tai mitä nyt on sattunut jääkaappiin ylimääräiseksi jäämään.
       Aloin tuossa vähän aika sitten miettimään, että olisiko voinut johtua tuo ruoan 'tökkiminen' siitä, että kun serkulleni vein, ostin kahdeksi viikoksi säkin samaa merkkiä, mutta aikuisten nappuloita (eläinkaupasta oli loppunut keskikokoinen säkki, ja kun kyselin niin sanoi, että kyllä tuota aikuistenkin voi antaa) ja nyt kotona palattiin takaisin pentunappuloihin. Olisiko siinä niin suuri ero kumminkin? Tuossa nyt on varmaan vielä 7 kilon edestä pentunappuloita, mutta kaipa sen jälkeen voisi tuohon aikuistenkin versioon siirtyä. Mitä mieltä?

___

Huomenna olisi tarkoitus porhaltaa Helsinkiin isosiskoni luokse; hänen papillon narttunsa sai kolme pentua! 1 nartun, 2 urosta. Vähän päälle viikon ikäisiä karvapalloja siis menen kuvailemaan, ja voi että, niistä kuvista mitä siskoni on facebookiin laittanut...! Olen niin ihastunut narttuun, joka oli hänelle kuulemma pieni pettymys, koska mustaa on päässä niin paljon. Pyh ja pah, kyllä minulle kelpaisi! - tai äidille pikemminkin. Vanha papillon uroksemme on niin vanha jo, että ehkäpä äiti voisi ottaa toisenkin... Okei, pois tuo ajatus minusta! Minulla on Nori! Toisen koiran otan vasta koulujen jälkeen kun on oma kämppä ja vakkari työ! Näin! Ja silloinkin otan mitä luultavammin porokoiran (nartun kylläkin) tai sitten Shiban (narttuna sekin) - en kyllä unohda pientä corgi vaihtoehtoakaan!
       Kyllä minulla sitten taitaa eläintarha ollakin...? Nooh, tulevaisuus näyttää mitä tapahtuu, ei pidä liikoja suunnitella ja elätellä :)



Pahoittelut, ettei kuvia nyt ole... Seuraavassa postauksessa sitten mahdollisesti - ainakin pienistä pennuista :3