sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Saako itkeä, sillä on päässä järkeä! part 1

No niin, nyt on takana kyllä semmoinen vauhtivknloppu ettei mitään rajaa. Ja hallelujah, tolla norppaolennolla taitaa sittenkin olla pään sisällä järkeä! Oi onnea!

Perjantai-iltapäivänä (25.7.) starttasi bussin nokka kohti Helsinkiä klo 12.20 ja päämääränä oli Kamppi ja sieltä jatkobussi Tapiolaan. Mentiin kattomaan vanhaa tuttua, joka täällä on kerran pyörinytkin yhden postauksen päätähtenä. Hän oli silloin vielä pieni ja valkoinen, 11 viikkoinen kaunokainen. Oli hän edelleenkin valkoinen, mutta tällä kertaa Nori sai olla se pienempi osapuoli.
       Ja mehän oltiin tietysti näkemässä 6 kuukauden ikäistä valkoistapaimenkoira Lumia!


Weeeh! Oli tytteli kyllä kasvanut ja oli niin nätti typykkä, ettei mitään rajaa!

Eipä me juuri keritty Norin kanssa Lumia katselemaan pihamaalla. Heitettiin kamat sisään, rupateltiin vähän Lumin omistajien kanssa ja sitten otettiinkin suunnaksi Toppelundin koiraranta. Vähän kyllä meikäläistä arvuutti sinne lähteä norppaeläimen kanssa, joka ei enää pidä dalluista ja muidenkin urosten kanssa tuppaa olemaan nokat vastakkain, elleivät kaikki jauhot mene samaan pussiin.
      Mutta rohkeasti lähdettiin matkaan!

Käväistiin sitten Mustissa ja Mirrissä matkalla ja Norille tarttui mukaan (taas) uusi ja komea punainen puolikurkkari. Olin kuolannut kyseistä pantaa jo jonkin aikaa, mutta nyt kun sen sai melko halvalla 16 euron hintaan, ei sitä voinut jättää alelaariin lojumaan. (Panta näkyy yläpuolella olevissa kuvissa). Ja tietysti ostettiin nameja, joita ei muistettu ottaa mukaan.


Kun saavuttiin perille, Nori näytti jo omat murinamerkkinsä hihnakäytöksessä kun koiria tuli vastaan, poika kulkikin matkan kuonopannassa. Taas kun ollaan vaan maalla liikuttu ilman hihnaa niin on se hihnakäytöskin päässyt unohtumaan.

Kaikesta huolimatta otin riskin ja päästin Norin juoksemaan rannalle. Seurailin tilannetta haukkana vierestä, jos poika kuitenkin saisi ideaksi heittäytyä hankalaksi. Yllätyksekseni paikalla oli todella paljon tyttökoiria, ja Norihan on sellainen naistenmies, ettei ole kuunaan nähty! Siellä se juoksenteli tyttöjen kanssa niin että hiekka lensi ja vesipärskyi! Muutama uroskin siinä kävi, mutta ei Nori niistä välittänyt ja jos murinaa ilmeni, kipakka äännähdys meikäläiseltä sai sen loppumaan kauempaakin.
      Sitten rannalle tuli dallu. Itse olin kauempana enkä olisi saanut tehtyä tilanteelle mitään. Noh, se oli dallu. Tyttödallu. Ja Nori tykkää tytöistä. Ongelmaa ei ollut.

"Katsokaas ladyt, näin mennään catwalkilla tyylillä..."

Nori käyttäytyi rannalla siis kuin mitään ongelmaa toisten koirien kanssa ei olisi koskaan ollutkaan. Poika viipotti ja leikki, kadotti korvansa useammin kuin kerran... Taisi nauttia elämästään juuri niin kuin tuon ikäisen porolapsosen pitääkin. Suurimmaksi rakkaudeksi Nori koki kyllä kuvissa näkyvän collien, sen neitosen kanssa kelpasi hyppiä aallokossa ja juosta rantsulla!


Me kiitätään ja kuitataan tältä erää, part 2 tulee kun on sen aika!

4 kommenttia:

  1. Toi panta... Nori-Johnin versio punaisista alkkareista? :DDD

    VastaaPoista
  2. Sul on aina tosi kivoja kuvia! Millä kameralla nää räpsit? :)

    http://loveand-affection.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Kuvailen tällä hetkellä Canon 550D -rungolla sekä 50mm 1.8 objektiivilla :)

      Poista
  3. Onpas kaikenkarvaista sakkia! :D Ihanan koiramaista meininkiä ja hyviä kuvia jälleen kerran.

    VastaaPoista