Paljon viikossa; paljon hyvää, vähän pahaakin

Kyllä silloin sitten tapahtuu, kun meikäläinen ajattelee pitää taukoa bloginkirjoittamisessa, edes muutaman päivän, jotta saisi kerättyä edes vähän jutun aihetta seuraavaan kertaan. Noh, nyt sitten onkin tapahtunut vähän sitä, vähän tuota.

Maanantai 14.7. oli kuitenkin rauhallinen tapaus.

Tai rauhallinen ja rauhallinen, Papi oli päässyt parturiin minun ja Norin lenkkiaikana:

Tiistai, 15.7.

Lupaudun kaverille picnicseuraksi iltapäiväksi, joten herätys tuli aamulla klo 6.00, jotta päästiin Norin kanssa äipän kyydillä keskustaan. Olin nukkunut ma-ti välisen yön todella huonosti, tuli valvottua koneen äärellä pientä sotaromaania kirjoittaessa, joten oletin unenkin tulevan. Ei niin ei. Hyörittyä ja pyörittyäni sängyssä, Norin tullessa viekkuun ja lähtiessä, piti vain myöntää, että tiistaipäivästä tulisi pitkä ja väsynyt.

Päästyäni keskustaan, jäin isän luokse nukkumaan - tai näin piti käydä. Piti saada nukuttua edes vähän univajetta, mutta sainko? En. En todellakaan. Tv:stä etsin jotakin katsomista, yleensä se on unilääkkeistä varmin. Ei. Ei tullut edes lastenohjelmia mistään suunnasta! Päädyin siis katsomaan Kakkukuningasta, jossa tehtiin huikea hääkakku koirahäihin ja sen jälkeistä ohjelmaa My cat from hell (kissakuiskaaja). Nauroin aika paljon tuossa kissakuiskaajassa, miten kissoista voi tulla paholaisia? Jaa-a.

Nooh, sain minä sitten tunnin nukutuksi - ehkä. Jos sitäkään. Heti kissakuiskaajan jälkeen! Siitä sitten lähdettiin Norin kanssa n. klo 11 maissa kävelemään kylälle päin, nähtäisiin Katri tunnin päästä, jonka aikana ehtisi hyvin moikkaamaan tuttuja kasvoja paikallislehdessä.

      Nori piristikin lehteläisten päivää ja tuli päätoimittajan kanssa juteltua kaikkea maan ja taivaan väliltä, aina koiriin jotenkin liittyen. Puhuttiin koiraharrastuksista, omistajan tuntemuksista ja kropan eleistä koiraan vaikuttaen, 'Norille kaveri' -operaatiostakin oli puhetta ja monesta muusta aiheesta. Ja siinä se tunti vierähtikin. Minä seisoa jökötin hänen toimistonsa ovella pitäen hänet poissa työkiireistä, Nori viiletti kopeista toisiin ihmisiä pusuttelemassa ja moikkaamassa. Hetken oli taas se fiilis, kuinka haluaisi palata niihin koppeihin kirjoittamaan ja muokkaamaan valokuvia, tekemään lehteä. Niin mahtava työharjoittelu alkuvuodesta tuli siellä vietettyä kyllä.

Treffattiin Katri jutustelujen jälkeen ja lähdettiin uhmaamaan sadetta paikalliseen Akustinpuistoon. Saatin viltti levitettyä ja WHAM, yltyikin pieni tihku oikein kunnon kaatosateeksi. LUOJA. Nooh, me kipittelimme sitten lasten leikkipaikan liukumäen alle sadetta suojaan, viltti siihen alle ja Katrin ihanat eväät esille. Croisantteja, pullaa, nachoja... Vitsit, jään niin auki seuraavalle kerralle. Ajattelin, että otetaan ruoat jostakin pikaruokalasta, mutta... Tämä oli paljon parempaa! Maksan vaivan takaisin viim. katutansseissa Katrille kyllä!

      Turistiin Katrin kanssa niitä näitä. Viime näkemisestä oli pitkälti aikaa, mutta jutunaiheet samoja: fiktionaalinen kirjoittaminen, cosplay ja conit, Norin osa omaa cossiani, Jari Sillanpää (okei, tämä oli uusi puheenaihe!) ja tietysti vielä vähän lisää turinoita kirjoittamisesta. Voi ettäh, kyllä niin mahtavaa oli taas päästä jakamaan ajatuksia kirjoittajakollegan kanssa!

Suunnattiin picnicin jälkeen sitten kirpparille, josta löysin kaksi (2!) aivan uutta puvuntakkia - miesten tietysti. Toisessa oli hintalappuna 20 euroa, lyhyempi malli. Sopi meikäläiselle oikein hyvin. Toinen, pidempimallinen maksoi sitten vain 8 euroa, molemmat lähtivät mukaan 4 euron kajareiden kanssa. Lähtiessämme kirpparilta, alkoi tapahtua vähän sitä pahaakin.

      Norin kävellessä vieressä huomasin sen oikeassa poskessa jotakin punertavaa. Pysähdyin sitten ja katsoin tarkemmin. Kauhistuksekseni huomasin poskessa n. 2 euron kolikon kokoisen reiän. Haava ei kuitenkaan ollut syvä, vähän rupimätäinen eikä oikein arkakaan. Itse tietysti huolestuin asiasta ja suuntasin takaisin lehtitoimistolle, jossa työskentelee koiraihmisiä, päätoimittaja kuten myös pari muutakin. Kyselin heiltä mielipidettä ja he olivat yhtä yllättyneitä kuin minä. Juurihan Nori oli ollut heidän pallutettavanaan, eikä kukaan ollut huomannut mitään. Ei edes rupea.

Epäiltiin sitä sitten toisen koiran puremaksi, joka oli jo lähtenyt itsestään parantumaan. Ja kyllä, samaan diagnoosiin eläinlääkärikin päätyi torstaisella käynnillä. Vähän Norin pipi laski tunnelmaa kirpparilöydöistä, mutta eipä sille mitään voi. Vahinkoja sattuu.

Yläpuolella kuvaa tiistaiselta (toimistolla otettu) ja keskiviikkona iltapäivällä.

Mitä luultavammin Nori oli raapinut ruven poskestaan pois minun ja Katrin ollessa kirpputorilla ja hänen odottaessaan paikan ulkopuolella. Nimittäin Nori ei ole voinut mistään muualta saada puremajälkeä kuin Riskiltä meidän vknloppureissulta. Taatusti vahinko ollut, en minä sillä, mutta ei se mistään muualtakaan voi perujaan olla. Ei Ruffekaan tuommoista jälkeä saa hammastettua. Mm. Maanantaisessa kuvassakin näkyy pieni jälki poskessa.

Keskiviikko, 16.7.

Lähdettiin hakemaan mattoja enon tyköä (jossa äiti kävi ne pari viikkoa sitten pesemässä), joten päätin myös hyödyntää enon puolison, Marikan, kuvaajakseni. Kyllä, minä, joka haluan aina välttää kuvien otot, vartavasten pyysin häntä ottamaan minusta (ja Norista) vähän kuvia taasen. Tällä kertaa puvuntakeista ja pienistä asukokonaisuuksista, jotka kehitin. Ja kyllä, olen naispuolinen, joka pitää miesten vaatteista. Tässäpä kuvista muutama ihan hyvin onnistunut (naamani ei siis ole täysin norsun vitulla):

Viimeinen on ehdottomasti oma suosikkini. Jos minusta olisi laulajaksi, se olisi taatusti oman albumini kuvana! (Marikan kommentti tähän: "Selvä, sitten vielä se laulu. Alas harjottelee, asu sulla onkin jo!")

     Öhöm, jos jätän sen laulannan ihan vain karaokeen, ja silloinkin sellaiseen tilanteeseen, että olen ottanut jotakin, jonka piikkiin saan pistää huonon suorituksen..

Kiitokset Marikalle kuvista!

Torstai, 17.7.

Varasin eläinlääkäriajan, vaikka keskiviikkona jo jälki Norin poskessa näytti hyvältä. En silti saanut oltua. Oli pakko. Epätietoisuus vaivasi. Sain ilta-ajan ja siellä saatiin diagnoosiksi, että mitä luultavammin isokokoinen koira (Norin mittaluokkainen) on napsassut kiinni ja se on kehkeytynyt ruveksi, jonka koira sitten itse on mennyt rikkomaan. Ell vakuutteli, että hyvässä vaiheessa paranemista, ei kannata alkaa koskemaan sen enempiä. Antibioottikuuri varuiksi jos/kun koiranpurema kyseessä.

Eläinlääkäriltä apteekkiin, rahaa oli kulunut jo lähemmäs seitsemänkymppiä. Ruokakaupassa eksyin lehtihyllylle ja aattelin "ow, fuck it!" ja päätin ostaa pari lehteä, joissa molemmissa oli mielenkiintoisia artikkeleita. Koirafanitus nyt on totaalisesti nolo lehti, mutta itseäni kiinnosti eniten artikkelit: "Seurakoirasta harrastuskoiraksi", "Apua räyhäongelmaan" (enemmänkin Papia varten) sekä "Koiravalokuvaajan mietteitä" (seuraan kys. valokuvaajaa somen kautta.)

      Koirat -lehti on aina ollut minulle SE lehti. Se on upea kokonaisuus ollut niin kauan kuin olen sitä lukenut. Artikkelit, valokuvat, taittotyyli ja selkeys ovat lehden parhaimpia puolia, negatiivisuutta ei ole tullut löydettyä paljoakaan. Ja siksi mxeinaa itkettää näin hienon lehden lopettaminen. Kyllä. Kaupan hyllyillä oleva numero on tämän upean lehden viimeinen. Mihin saan tehdä valituksen?

Artikkeleista kuitenkin eniten puoleensa veti lehden teema: "Pelko pois" sekä "Sirkuskoirakurssit."

      Tarjoustalosta ruokakaupan jälkeen tuli ostettua vielä uudet aurinkolasit (ensimmäiseni tänä vuonna, vanhoista ei tietoakaan) sekä syystakki halvalla. Sadan euron ylityksen saatoin kuulla korttia vinguttaessa. Onneksi se kesätyöpalkka vähän avittaa siellä tilillä... On tullut myös tilattua valokuvia Ifolorilta, joten sinnekin on rahaa mennyt. Kamalaa, millainen tuhlari olen kun sille päälle satun!

Ja torstai-ilta sai erinomaisen lopun pienellä, rennolla pyöräilylenkillä iltahämärissä Norppaolennon kanssa. Yes!