Jaloissa mä sekosin, mut silti sä painoit täysii

Hallitreenit päättävä sunnuntai oli paras treenipäivä koko hallitreenikaudelta. Äitienpäivänä paikalle ei eksynyt muita kuin minä ja Nori sekä tietysti ohjaajamme, joten saimme pelata tunnin vuoron kahteen pekkaan porokoiran ja perhoskoiran kesken. Otettiin siis rauhassa ja huolella, innostettiin Norin kanssa toisiamme. Leikittiin narupallon kanssa (joka oli aluksi vähän kankeaa, lelut ei ole meillä se the thing) ja nakkipalkalla tehtiin nopeita temppuja: ympyrä, maahan, kurre ja haukkuminen. Kerättiin kierroksia ja narupallo uudelleen esiin, jolloin se kelpasi. Luotiin siis yleisesti ottaen hyvää fiilistä hallissa työskentelyyn ja että se on kiva paikka, vaikka kaikuukin ja on jokseenkin erilainen kuin mikään muu treenipaikka meillä.

Treenit olivat kyllä aivan superit, vauhtia piisasi ja Nori näytti sen, mitä vuoden opettelu ja treenaaminen on jättänyt jälkeensä. Rata oli esteellisesti yksinkertainen, ohjaus ja pienimuotoinen kikkailu oli sitten asia erikseen. Lopulta kaikki tuntui hyvin loogiselta, Norin erinomaisuus radalla vain järkytti minua itseäni niin paljon, että jaloissa sekoiltiin ja lähdettiin väärään suuntaakin enemmän kuin kerran. Hitaasta hallikoirasta löytyi viimein sitä moottoria, mitä on näkynyt ulkokenttätreeneissäkin viime vuoden puolella reilusti. Omistaja ei siis voi olla kuin tyytyväinen poropojan suoritukseen!

Halliratatreenit oli hyvä lopettaa tuollaiseen superonnistumiseen, jäi hyvä mieli sekä omistajalle että koiralle. Kerrankin tuntui, että sai itse olla se, joka tekee niitä kriittisimpiä virheitä (sekoaa jaloissa, menee väärälle esteelle, ohjaa väärällä kädellä jne.), eikä ainoastaan virheellistä koiraa paineistamalla ja turhalla vaatimisella. Samalla tuntui myös, että todella sai tehdä ja käyttää jalkojakin kentällä. Keskittyä siihen, että ohjaa koiraa oikein esteeltä toiselle. Hitailla kausillahan itse on kerinnyt hyvin valmiiksi oikeaan paikkaan, nyt tilanne oli eri.

Kun rataa oli tahkottu tarpeeksi ja oltiin saatu täysin puhdas onnistuminen, missä itse olin tehnyt ohjaamisen ilman ongelmia ja Nori sen mukaan radan ilman virheitä, siirryttiin yksilöllisiin esteisiin. Aikaa oli tunnista jäljellä sellaiset 20 minuuttia, jonka aikana otettiin musta putki (edellissunnuntain ongelma), keppejä ja pussia.

Aluksi otettiin kepit ja hyvin Nori nekin muisti. Vauhtia oli vähän, mutta keppejä ei varasteltu ja muutaman toiston jälkeen vauhtiakin oli jo enemmän. Palkka, kehut ja keppien lopetus. Siitä siirryttiin mustaan putkeen, jota otettiin suorana läpijuoksuna muutamaan otteeseen, kunnes taitettiin toista päätä mutkalle ja tehtiin yhtä hyvällä suorituksella. Vauhtia oli, epäröintiä ei. Hieno jätkä!

Pussi on aina ollut meille vähän jännittävä juttu ja aloitettiin se näyttämällä valoa pussin päästä. Ei mitenkään paljoa, vähän vain ja aina vähennettiin valon määrää, kunnes pussi oli maassa ja Nori tuli salamana läpi. Pojan häntä heilui ja pussiin mentiin ilman ongelmia uudestaan ja uudestaan ja aina tultiin umpinaisesta päästä iloisesti. Palkattiin ja kehuttiin. Pallutettiin ja rapsutettiin, aivan mahtava päätös hallitreeneille. Kyllä saa olla poropojasta ylpeä, hieno sunnuntaitreeni kerta kaikkiaan!

Seuraavat treenit ovatkin keskiviikkona ulkoradalla jatkoryhmässä, saa nähdä miten meidän silloin käy!

Ja tietty loppuun muutama äitienpäiväposeeraus valkovuokkojen kera:

-J & N