Meille heitettiin (aikoja sitten) haaste Shetlandia -blogista ja tietysti me siihen tartuttiin!
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
- Höm. Vaikea kysymys heti alkujaan. Vielä puoli vuotta sitten jälki olisi ollut tällainen. Se kun kuulostaa jotenkin niiiiiin tylsältä jutulta, vaikka siitä olen paljon hyvää kuullutkin. Tällä hetkellä ei tule oikeastaan mieleen mikään - tai jos tulee, syynä on oman koiran sopimattomuus kys. lajeihin.
2. Missä voisit kehittyä koiran omistajana? Entä kouluttajana?
- Kärsivällisyydessä ja pehmeän koiran ohjaamisessa.
3. Miten valmistaudut kilpailuihin?
- Stressillä, liiallisella mietiskelyllä, viimeisillä mahdollisilla (ja turhilla) tahkoamisilla.
4. Minkä rotuista koiraa et ottaisi, miksi? Minkä rotuisesta haaveilet, miksi?
- En ottaisi: Japaninpystykorvaa. Tästä rodusta on vain liikaa huonoja esimerkkejä osunut kohdalle, mm. kaksi raivohullua valkoista paholaista, jotka meinasivat tulla kantokopasta läpi väkisin. Hrr.
- Haaveilen: Paimenista nyt yleisesti; bortsu sekä käyttösaku. Haaveilu perustuu paremman harrastuskoiran (kisatykin) toivoon ja porokoiralle sopimattomien lajien aloitukseen.
5. Onko arjessa jotain haastavaa/treenattavaa asiaa (esim. koirien ohitus)?
- Esimerkillisesti koirien ohitus on off/on -käytönnöllistä ja johtuu jumalan seläntakana asumisesta. Täällä ainoa ohitettava koira on naapurin sekarotuinen jätti, joka on aina pihassa ketjussa kiinni. Sanomattakin selvää, että jokapäiväinen ohittaminen on luonut tilanteen, jossa koira on melkein kuin ilmaa Norille. Kaupungilla tilanne on sitten toinen kun erilaisia koiria tulee useammin vastaan.
6. Mikä on ollut haastavin asia kouluttaa koiralle/koirille?
- Haukkuminen käskystä.
7. Onko sinulla mieluisinta lajia? Entä koiralla/koirilla?
- Oma mieluisin laji on agility. Norilla metsähepulointi.
8. Mikä on parasta koiraharrastuksessa?
- Onnistuminen ahkeran työn jälkeen.
9. Kamalin muisto koirasta/koirista? Entä hauskin?
- Kamalia muistoja ei juuri ole, koska niille on opittu nauramaan jälkikäteen. Ehkäpä se kerta, kun tulin koulusta ja Nori oli paiskonut järjestelmäkameraani päivän aikana saaden objektiiviin hampaan jälkiä ja lohkaistua kappalankin irti? Kamera kuitenkin toimi!
- Hauskin... Niitä on hirrveän monia, mutta sanotaan Norin ja Papin kirmailu. Nori pitkäkoipisena ja nuorena edellä, Papi perässä räksyttäen ja vauhkoten. Niin kuka oli paimen ja kuka pikkukoira?
10. Uiko koirasi paljon?
- Ei todellakaan. Ensimmäistä kertaa haki kepin itse uiden rajasaaressa viime kesänä. Saa nähdä, joudutaanko Nori jälleen kaulapannasta viemään uimareissulle tänä kesänä.
11. Millainen olisi täydellinen koira?
- Arjessa toimiva, kisaamiseen kykenevä. Tietyllä tavalla haasteellinen, humoristinen ja rakastava, yhden ihmisen koira.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
En haasta ketään varsinaisesti, mutta josko joku lukija innostuu, alla uudet 13 kysymystä:
1. Parasta koirassasi?
2. Miksi valitsit sen rodun, joka on blogissasi eniten esillä?
3. Mukavin koko koirassa?
4. Onko värillä väliä?
5. Suosikkiharrastus?
6. Paras hetki koirasi kanssa?
7. Suurin haave koiramaailmassa?
8. Koirarotu, josta haaveilet, mutta jota et todennäköisesti koskaan ota? Miksi?
9. Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä?
10. Onko koiran pukeminen eläinrääkkäystä? (naamiaisasut)
11. Paras karvan mitta?
12. Katsotko youtubesta tutoriaaleja koiraa kouluttaessasi?
13. Mikä on koirasi/koiriesi teamväri?
-J & N