Me liidetään ja muututaan

Päästiinpä pitkästä aikaa Norin kanssa ohjattuihin agilitytreeneihin. Toisaalta, nykyään oman paikkakunnan ohjatut treenit ovat sellaista luokkaa, että kisaamme tietotaidosta ohjaajan ja itseni kanssa, jolloinka lähestulkoon aina minä sanelen mitä teen, he kyseinalaistavat, minä kerron riittävät perusteet ja kyllä, saan tehdä treenini niin kuin haluan.

       Hyötyhän on aina ulkopuolinen seuraaja siitä, millä eritavoin voisin itse mahdollisesti ohjata, minkä esteen ohjauksen "jättää" tekemättä (esim. hyppy -käsky pois ja suoraan putkeen) ja miten yksinkertaisesti parantua. Tieto ja teoria on täysin suhteellista verrattuna osaamiseen ja hyötyyn ja vaikka teoria B olisikin parempi kuin A, ei se välttämättä päde samalla tavoin ohjaamiseen. Teoria on teoriaa, mutta konkreettiinen tekeminen jotain ihan muuta, ja ne painivat täysin eri sarjoissa. Näin vaikeasti ja hienosti sanottuna.

Viimekertaisissa treeneissä vierähtikin sitten pari tuntia, kun eksyimme aluksi alkeisryhmän vuoroon. Itse olin facebookin ryhmästämme ollut katselevinani, että alkeis- ja jatkoryhmät olisi yhdistetty, mutta eipä niin sitten ollutkaan. Nori rallatteli alkeisradalla pari kertaa ja jäi odottamaan vaativampaa rataa jatkoryhmään. Vuoroja odotellessa otin Nuutille seuruuta ja perusasentoa koirien "häiriköidessä" taustalla agiesteillä. On mulla vaan niin hieno pentu!

Viime päivinä tullut opittua se, että miksipä treenata vartavasten häiriöttömässä tilassa kun sitten sitä häiriötä joudutaan treenaamaan erikseen? Ymmärrän tässä poikkeukset ja sellaiset koirayksilöt, joille häiriö on liikaa, mutta töitähän siitä vain enemmän kasaantuu jos häiriökyvykkään pennun treenaa ensin häiriöttömässä tilassa ja sitten erikseen häiriössä. You know what I mean?

      Nuutti kuitenkaan ei välitä häiriöstä kunhan taskusta löytyy pari nakkipalaa, joiden rasvat on sekoittuneet nappuloihin. Toisaalta, ei se juuri koirien perään jää huutelemaan tai pysähtyilemäänkään, hyvin pystyy liikkumaan etiäpäin ja jättämään koirat taakseen. No problemo.

Sitä pitäisi uskaltaa isänpäivämätsäreihin lähteä tuon valkoisen kanssa seuraavaksi, saa nähdä tuleeko hommasta kusta taikka paskaa kun kehään astutaan. Pönötys nyt on suhteellisen hallussa (niin hallussa kun pennulla voi olla), mutta vähän epäilyttää se liikkuminen... Noh, onneksi on tässä muutama päivä aikaa harjoitella - ja vaikka se nyt menisikin penkin alle, ei se tule olemaan viimeinen mätsäri missä niin kävisi!

         Toivon mukaan isojen aikuisten kehä ei pyörisi juuri siihen tahtiin, että meikäläisen pitäisi olla molemmissa kehissä samaan aikaan, sillä olisi Noriakin kiva viedä pyöriteltäväksi. Norilla kokemusta kuitenkin on jo ihan riittämiin, mutta kaipa niitä kehiä pitää mennä rikastuttamaan yhdellä porokoiralla - niitä kun harvemmin näkee.

Pönötipönöti 4kk

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Nuuttikin on alkanut pääsemään ylitse vatsavaivoista. Sanomattakin selvää, että palautuminen kestää kauan kun oireilukin oli niin pitkäaikainen. Satunnaisesti vatsa on yhä hieman löysällä, mutta laitan sen stressin piikkiin. Muuten uloste on kiinteää ja pennun ruokahalukin on alkanut palautumaan.

Juuri tuossa mietin, kuinka onnellinen ihminen voikaan olla siitä, että pentu murisee ruokakupilla. No ehkäpä siksi, että kipeänä ollessa Nuutilla ei ollut ruokakupin suhteen minkäänlaista taistelutahtoa murinasta puhumattakaan. Nyt tilanne on kääntynyt nousuun ja ruokakuppia jahdataan, estellessä sen luo pyritään/haukutaan sekä kuppia viedessä murahdellaan ja syömävauhti kiihtyy. Tämä ihminen on onnellinen. Ja tietysti puuttuva tilanteeseen heti, mikäli siitä on kehkeytymässä ongelma.

Nuutista yleisesti kerrottuna se on ahne ja ruoka menee hyvin palkkana, mutta suunnattoman tyytyväinen olen sen laumapalkkaavuuteen. Leikkimistä ollaan treenailtu hiljakseen ja pidetty huoli, että Nuutti saa paljon voittoja ja riemua yhteisestä tekemisestä. Sen luoksetulo on todella vahva ja se pystyy jopa jättämään leikin kesken toisen koiran kanssa. Autoa se vähän vierastaa, mutta nameilla houkuteltuna autosta on tullut yhä kivempi ja kivempi paikka. Hepulikohtaukset sattuvat iltaisin, jolloin se nappaa lelun lattialta ja juoksee Norin kanssa kilpaa sohvalta toiselle. Ainakin elämää on piisannut tässä talossa aikalailla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Otsikossa puhutaan muuttumisesta. Mitä tämä muuttuminen sitten on?

Nuutin tulon jälkeen Nori on alkanut kilpailemaan enemmän. Se tekee töitä rivakammin ja enemmän asenteella, siitä on tullut ahneempi (nappuloista tullut hyvä palkka) ja muutenkin sen sukat ovat alkaneet mustumaan. Äipän huomio on paras huomio ja siitä tapellaan kyllä. Monesti ihmiset sanovat pennun tullessa taloon: "Muista sitten jakaa huomiota myös vanhemmalle koiralle." Meidän tapauksessa joku voisi varmasti tiettyinä hetkinä tulla sanomaan: "Anna pennullekin sitä huomiota."

Nori on meikäläisen kirkkain ja parhain tähtipoika. Se on tottelevainen, uskoo kun sanotaan ja muutenkin noin mahtava otus. Nuutti on pentu, joka rellestää ja välillä kyseinalaistaa oikein kunnolla. Tietysti Nori on minun silmissäni välillä valokeilassa, varsinkin nyt kun sen kilpailuvietti on alkanut nousemaan. Muistan kuitenkin sen, ettei noin pieneltä pennulta voikaan vaatia sellaista osaamista, mitä Norilla jo on. Siispä useasti nielen turhautumiseni ja käännän ärräpäät iloksi ja kimitykseksi torumisen sijaan.

Nori on muuttunut myös luonteeltaan tässä lyhyen ajan sisällä - kuitenkaan riippumattomana Nuutista. Norista on tullut rohkeampi ja itsevarmempi nuori uros. Se on alkanut rohkaistumaan agilityssäkin omiin suorituksiin, eikä se aina ole kysymässä ja katsomassa: "Okei, mami, mitä nyt?" Tällä tarkoitan siis annettujen käskyjen omatoimista suorittamista, ei Nori sentään ole itsekseen lähtenyt esteitä rallattelemaan!

Se on alkanut kuuntelemaan ja se on alkanut innostumaan aina kun mennään tutulle agikentälle ja se joutuu jäämään odottamaan vuoroaan puuhun. Vauhtiakin radoilta on löytynyt. Sanotaanko, että puolessa vuodessa Nori on muuttunut päänupiltaan kuin myös ulkonäöltään merkittävästi. Hurjaa katsella venhempia kuvia ja tajuta, kuinka pieni pää sillä on ollut, kuinka ohukainen rintakehä ja kaula.

Uusi jengi, uudet kujeet. Tai ei nyt ihan kokonaan uusi. Yksi lähti, toinen tuli tilalle. Nimittäin pahan lappalaiskuumeen aiheuttaja, paimensukuinen suomenlapinkoira Kero! Pieni karvamato, joka hurmaa pienellä viattomuudellaan kerta toisensa jälkeen, saa nähä mitä jäpikästä vielä kasvaa!

Kero on kuulunut pieneen jengiimme syyslomasta asti. Olin itse hakemassa Keroa uuden omistajansa kanssa syyslomaviikon perjantaina ja voi pojat mimmoinen otus sieltä lähtikään mukaan! Hiljainen autoilija, joka ehdoin tahdoin olisi halunnut matkustaa penkin alla.

Mistä lienee johtuu, on tuo karvamato saanut tartutettua minuun pienen lappalaiskuumeen. Pentukuumeesta ei ole tietoakaan, kyllä noista nelikuisesta ja puolivuotiaasta projektista riittää riemua ja rakkia ihan kylliksi. Jotenkin alkoi vaan kaipaamaan lappalaista meininkiä enemmän, pidännee yrittää päästä palluttelemaan lappalaispentuja jonnekin ennen kuin totaalisesti nuppi kaatuu.

Paljon on siis päässyt tapahtumaan. Blogiin on tullut uusi bannerikin ja sivukuvakkeet, joita klikkaamalla pääsee tuttuun tapaan jokaisen koiran esittelysivuille. Norin sivuilta löytyy vielä jatkolinkki pojan Tuloksiin ja Nuutin sivu onkin vielä työnalla. Tämäkin teksti tuli aloitettua maanantaina, mutta mitäpä tässä koulukiireissä kerkiää kirjoittamaan - ei juuri mitään. Perjantaihin venyi tämäkin julkaisu, vaikka kädet ovat muutoinkin täynnä työtä!

                                                                        Mukavaa syksyn jatkoa vaan kaikille lukijoille!

                                                                                                      - J & N & N 


                (Potauksessa käyteyistä kuvista suurin osa Satu Valleniuksen, joihin käsittely tullut minun kauttani.)