Nori on tänä vuonna ilmeisesti kaikista kolttosistaan huolimatta välttynyt joutumasta joulupukin tuhmien listalle - on sillä sen verran noita paketteja ja lahjoja ollut avattavana... Mutta on poika ollut myös aikalailla pihalla tästä jouluisasta tapahtumasta:
Herätään suhtaikaisin vaikka on lomaa.
Tehdään paljon erilaisia uusia ruokia ja maistellaan niitä.
Tuodaan kuusi sisälle, se koristellaan.
Laitetaan paperikääreitä sen alle (sen jälkeen kun on saanut vierestä katsoa kuinka ne on kääritty esineiden ympärille).
Ja kuinka ne paperikääret avataan kaiken sen jälkeen!
Onkohan Nori ainoa joka miettii sitä varsinaiseksi hölynpölyksi ja oudoksi toiminnaksi?
^alkuperäinen kappale on jo järkyttävän kaunis, mutta tämä cover on jotakin aivan toista luokkaa...^
Miten meinataan viettää Norpan kanssa joululomaa? Minun kun pitänee jo 2. päivä rientää kouluun niin on melko vähän aikaa loppujen lopuksi minulla ja pojulla duunailla jotakin... Ehkä otetaan vaan rennosti ja ollaan sormet/tassut ristissä että saatais lunta ja päästäis vetohommiin!
AIVAN! Norin ilmiömäinen joululahja johon revin rahat kukkaron pohjalta ovat huskyvaljaset! Kunhan näillä päästään treenaamaan (LUNTA KIITOS) niin taitaa molemmat osapuolet olla tyytyväisiä siihenkin hankintaan!
Laitetaanpa tähän alas Norin satoa vähän lisää, kyllä poika on kiltti tainnut olla!
Kaikenlaista kivaa!
Ja rapiat vielä päälle!
Christmas? Where?
Tuo iso kasa leluja ja muuta tavaraa saatiin eräältä tutulta. Heidän koiransa ei enää juokse ja kiiruhda tässä maailmassa niin he päättivät antaa tämän tavarat Norille - iso kiitos siitä! Tulee kyllä hyvään käyttöön kaikki, ja Nori on jo löytänyt monenmoista suosikkilelua kassin kätköistä. Valjaitakin ollaan jo testattu ja hyvin äijä niillä kulki. Ei voi tarpeeksi kiittää näistä kaikista ihanista tavaroista, jotka todella tulevat arkemme täytteeksi!
Lämmin kiitos Marikalle ja Timpalle!
Jatkakaahan samaan malliin lukijat näin jouluisina pyhinä ja antakaa omille koiruuksillenne myös vähän lomaa!
PPPPSSSSSTTTT......
JA JOKAINEN SHERLOCKIN FANITTAJAHAN ON KATSONUT JO UUDEN, CHRISTAMAS MINI-EPISODIN?!??!?! SHAME ON YOU IF YOU DON'T HAVE!
Painajaisia, painajaisia.... Niitä ei olekaan ollut pitkään aikaan - eikä varsinkaan painajaisia, joissa Nori on itse painajaisen kohteena.
Olen kerran eläessäni nähnyt sellaisen painajaisen, jonka pohjilta olen kävellyt karvat pystyssä ympäri taloa, mutta silloin painajaisella oli hyvä syykin siihen asenteeseen. Tänään on ollut samanlainen varotoimi pystyssä - ilman kylläkään syytä. Olen varsinainen taikauskoinen hölmö ja toisinaan uskon unilla olevan enemmänkin merkitystä. Toisinaan tulee nähtyä déjá vu-uniakin; muutaman sekunnin mittainen uni, joka jossain vaiheessa viikkoa tapahtuu oikeasti.
Ei siitä sen enempää vaan itse painajaiseen:
Nori ja meikäläinen oltiin saavutettu jotakin. En tiedä mitä mutta jotain erikoista, sillä meille annettiin arvostusta melkoisen paljon - ja Nori oli erityisen tottelevainen. Luotin siihen niin, että olisin voinut antaa henkeni sen tassuihin.
Oltiin ilmeisesti kauppakeskuksessa töissä ns. vartijoina. Nori äkkäsi miehen, jonka sylissä oli lapsi ja jota mies kantoi ulos kaupasta. Nori lähti perään. Käskin tulemaan takaisin, mutta Nori ei kuunnellut. Meni vain perässä. Silloin minussa tuli se fiilis, että jotain on hassusti kerran poika ei totellut. Kutsuin uudestaan, mutta ei niin ei. Menen koiran perässä ulos ja näen miehen laittavan lapsen autoon. Nori härrää ja hyrrää auton ympärillä - melkoisen häiritevästi myönnettäköön.
Mies ottaa kepakon ja lyö. Nori säikähtää ja ottaa pakkia, mutta ei lähde vielä tilanteesta pois. Mies lyö uudelleen. Norin käytös muuttuu peloksi, yrittää lähteä, mutta mies vain lyö uudelleen. Koira käpertyy maahan makaamaan. Huudan miehelle jotakin ja käsken Noria pois. Mies katsoo minua silmiin ja silmien takana on ontto hymy. Hän tietää satuttavansa minua tällä. Hän alkaa lyödä; uudelleen ja uudelleen. Ja mitä minä tein?
En yhtikäs mitään. En voinut. En pystynyt. Katsoin kuinka mies hakkasi Norin hengiltä silmieni edessä. Katsoin, kuinka maailman tärkein asia vietiin minulta. Tuskan vuoksi en voinut tehdä mitään - vasta kun oli liian myöhäistä. Löin miestä ja vaadin selitystä. En koskaan saanut sitä unessa.
Mitäköhän olin koskaan tehnyt saadakseni sen miehen vihan niskaani?
Ja mikä on maailman pahin tunne? Se on pelko, että painajainen kävisi toteen.
Asia vain olisi niin, että silloin minä tekisin jotain ennen kuin olisi liian myöhäistä. Minä seisoisin Norin ja kepakon välissä. Lyököön mies sitten minua, mutta Noriin hänellä ei ole oikeutta koskea. Eikä yhteenkään koiraan, joka pelkää eikä esitä hyökkäyksen merkkejä. Silloin minä olen ottamassa iskut vastaan - kävipä miten hyvänsä.
Yksi asia on ainakin varmaa: Älä katso Peter Pan 2 -elokuvaa ennen nukkumaan menoa, saat painajaisia :<
Nori taatusti arvostaa näitä mun elokuvakäyntejä forssassa kavereiden kanssa; se tietää aina sitä, että hän saa viettää oikein laatuaikaa äitini kanssa ja minä teen paluun vasta seuraavana päivänä. Sori Nori.
Ja otsikkokin kai sen kertoo mitä lehvaa oltiin kyylimässä: The Hobbit - Desolation of Smaug!
Mitäpä muuta tuosta elokuvasta voisikaan sanoa kuin sanoinkuvaamattoman upea teos - jälleen. Ensimmäinen osa oli jo mahtava (ihmekös tuo, onhan päähenkilöä, Bilboa, esittämässä ilmiömäinen Martin Freeman!), mutta kakkososa tykitti takaisin kovalla menolla, joka tarjosi actionia minun makuuni enemmän kuin tarpeeksi! Ja kuka voisikaan unohtaa kauan odotetun Smaugin näkemistä - ja jonka äänestä vastasi ilmiömäinen, tämän vuosisadan suosikkinäyttelijäni, Sherlockina ja Star Trekin Khanina tunnettu: BENEDICT CUMBERBATCH!!!
Nori arvostaa mun fandom -elämää!
Nori:"Joko sitä on fanitettu tarpeeksi? Entäpä minä! Blogin päätähti!"
Älä huoli, olen tulossa siihen! Nimittäin tämän elokuvan (Nori: Hei!!) ja elokuvatrilogian pohjaltakin tämä karvainen karvapallero on saanut osan nimestään! (Nori:Hääääh?)
Aivan niin. Mustaan viittaava sana ranskan kielestä on "noir", josta myös saa helposti muodostettua nimen Nori. Mutta. Kuten ensimmäisissä postauksissa on käynyt ilmi, jos parkki pentu olisikin tepsutellut tänne Norin sijasta, olisi nimi ollut Bilbo. (Tällä hetkellä Norpan veli kantaa nimeä Väiski!) Ja Norin puoleen, vielä nimettömän pennun nimen halusin pohjautuvan näihin elokuviin - tämmöinen teini ja fangirl kun olen. Kolmetoista kääpiötä, nimilitanja siis käytävänä läpi. En kuitenkaan halunnut heti tunnistettavaa vaan hieman sivuroolissa olevan: Dwalin, Bombur, Thorin, Fili ja Kili karsiutuivat siis heti pois laskuista. Nori ja noir, päästyäni tämän kääpiön kohdalle ei ollut epäilystäkään. Nori. Niin sen on oltava.
Ja tämän elokuvatrilogian toisessa osassa Norin roolia on nostettu hiiiiitusen. Siis todella vähän; mutta ainakin muutama vuorosana ja ehkä omanlainen tarkoituskin annettiin enemmän tässä.
Palataanpa takaisin Noriin oikein syvemmässä merkityksessä, ei aleta jälleen kertomaan nimitarinoita. Poika on kauhukakara. Varsinainen sellainen. Kun häivytään kotoa äitsykän kanssa töihin ja kouluun niin jo Nori pistää kämpän mullin mallin. Melkeen parin sadan euron edestä se on jo tuhonnut yrityksiä pitää itsensä pienemmässä tilassa. Ensimmäinen portti: liian matala, tuli yli. Toinen portti: tarpeeksi korkea, mutta muovit nakerreltiin. Nyt se on oman häkkinsä pistänyt sellaiseen kuntoon, että luukku aukaistaan itse ja metallit väännetään vänkyrään. Mitähän seuraavaksi? Nyt kyllä on parin päivän (juuri nämä, mitkä itse en ole ollut kotona) on ihan nätisti ollut yksinään.
Mikä mahtaa mussa sitten saada tuollaista aikaan? *hmmmm....*
Koulua on nykyään perjantaisin. Siinä menee sekin treenipäivä sitten. Voi kiitos vain tästäkin koululautakunta. Eihän mulla mitään muuta tekemistä olekaan kuin istua perjantaina koulussa opiskelemassa ruotsin alkeita, kemiaa ja matikkaa! Huomenna onneksi oma äitini pääsee hakemaan minut jo kahdelta sen sijaan että odottelisin bussia varttia yli neljään, joten ehkä saadaan vähän treeniaikaa.
Nyt on jo alkanut vähän tulemaan paineita ensivuoden alussa pidettävään Turun Winter Dog -näyttelyyn. Yritän kuitenkin rauhoitella itseäni, sillä Kristiina antoi suostumuksen ja saadaan Norin kanssa viettää siellä yö, joten jos näyttelyt menevät ihan takamuksilleen niin ainakin on mahtavaa seuraa ja puuhaa tiedossa koirillekin! Niin ja tietystikin Kristiinan Kerttu osallistuu samanmoiseen näyttelyyn - ja velipoika Väiski tulee turisteilemaan!
Yhteen mätsäriin tähdätään ennen virallista, sekin loimaalle 05.01. Jospas sitten saadaan vähän rauhallisempi fiilis aikaseksi minullekin, enkä stressaisi ja samalla siirtäisi sitä stressiä Noriin. Hopeless job to do, I guess...
Oftopic: Saatiin Kristiinalta aivan sikamakea panta!!
Mutta kuitenkin! Viime aikoina minun ihmismäisessä mielessä on ollut vain hyviä tapahtumia; ensinnäkin juuri hobitti -leffa, sitten joululahjat jotka olen hommannut parille kaverille ovat saapuneet ja valmiit annettaviksi. Norin joululahja hommattu, tädin virka täytetty. Nostalgiaa koettu. Sherlockin 3. kausi alkaa briteissä 1.1 (joulujakso kumminkin saadaan!!) ja Suomessa 19.1 !! Siihen mennessä omistan kyllä jo brittiversion dvd:stä, mutta.... naah, saanpahan itkeä vähän lisää. Nori saa siis kyyliä omistajansa sekoilua todenteolla, sorry boy!
Tää lehti on ihan mahtava! Ainakin tämä numero oli täynnä kaikkea mielenkiintoista minun mieleeni!
Ja laitanpa tähän alle meidän treenivideoinnin ensimmäisen osan. Arapiekka -pentueiden kanssa on pieni diili pystyssä, että tietyn ajan sisällä pitää omalle koiralleen opettaa tietty temppu; ensimmäisenä temppuna oli koiran tuleminen käskystä jalkojen väliin. Seuraavana vuorossa jalkojen välistä pujottelu!
Tänään kuitenkin vietettiin Norin kanssa aivan MAHTAVA päivä kera Kristiinan ja Kertun! Hypättiin Norin kanssa klo 11.00 junaan ja matkattiin moikkaamaan kamuja Turkkuseen!
Sää ainakin oli puolellamme; Kerttu ja Nori pääsivät peuhaamaan keskenään ulkona vapaana ihan suotuisassa säässä - mitään ei satanut eikä tuullutkaan. (Aurinkokaan ei kyllä näyttäytynyt...)
Siinä koirien peuhatessa räpsin kuvia automaattitarkennuksella ja kai se laadustakin näkyy aikalailla :'DD Nori sai tapansa mukaan kurmutusta Kertulta oikein kunnolla ja taisivat edes jotenkin väsyttää toisensa. Lähdettiin Kristiinan kämpille.
EI VOI MUUTA SANOA KUINKA IHANTEELLINEN ASUNTO. WAU.
Lähettyvillä unelmaisen upeat lenkkipolut ja kauppaan lyhyt matka. Musti ja Mirri kulman takana. Voi että, mikä paikka! Kyllä minä tykkäsin ehorottomasti!
Kristiinalla on myös toinen porokoira, Kaapo - uros siis. Kaapo on kerran nähnyt Norin ja ollut sitä mieltä, että tuo jässikkä ei mun silmille hypi! Nyt alkumurinoiden jälkeen pojat yltyivät jopa leikkiin! Norin mielestä vaan väsymyksen iskiessä kukaan ei saanut meikäläiseltä hakea nameja, joten yksi kahakka ainakin tuli aikaiseksi tällekin illalla - ja Norin syytä kaikki. Mitä on tuommoinen ahne karepukki...
Kuvan laatu ei ole parhain, mut huomaa taas kuinka nää pennelit on kattonu Hopeanuolta!
Tulin samalla reissulla maksaneeksi itseni lähes kipeäksi Norin joululahjan suhteen, mutta mitäpä siitä. Se oli kuitenkin otollinen hankinta ja olen ollut Norin luovutuksesta asti aivan vakuuttunut, että semmoinen Norille tulee joululahjaksi. Piste. Katsotaan jouluna sitten mitä paketista löytyy ;)
Vetolelu paras lelu on!
Oon aina vaan yhä enemmän sitä mieltä, että kuinka maailma on ihmeitä täynnä (SORI KRISTIINA, YLISTÄN SUA TÄÄLLÄ VÄHÄN VAAN!) ja miten voi löytää niin awesome ihmisen tämmösenkin kautta kuin oma koira ja tämän sisarukset. Kamalaa ajatella millaista menoa mulla olisi, jos Kerttu ei olisi päätynytkään Kristiinalle!
Kuka sitten kuuntelisi mun fandom -ihutuksia yöllä klo kolmen jälkeen ja kuka ei ottaisi pahasti nokkiinsa pikkusista (valhe) spoilereista? Kuka jakelisi neuvoja ja olisi muuten vain juttukaverina? Ja kuka oikeasti aikuinen kestäisi mun juttuja samalla tavalla? Minä ei tietä :D
Porosten leikkiessä siinä lattialla taustalle nousi vaan meikäläisen ja Kristiinan pälätys. Juteltiin niitä näitä; fandom -juttuja Sherlockista Grimmiin, Grimmistä Hannibaliin ja Hobittiin eli sinne ja takaisin. Tehtiin kaiken kattavia suunnitelmia seuraavista miittinkeistä ja miksei vähän samoilemisesta Suomen pohjoiseen - noh, mä olen niin pöheli, että mut saa mukaan millaseen seikkailuun tahansa!
Juteltiin myös arkisista hommeleista; elämisestä yleensä, peloista, haaveista, rahasta (kuten aina pitää puhua kenen tahansa kanssa), valokuvauksesta, susista, ihmisten älyttömyydestä... Kyllä hyvä juttukaveri paras kaveri on, niin se vain on :3
Pääasia, että kaikilla oli mukavaa ^^ (Ainakin Kristiinan sanojen ja facepäivityksen mukaan oli mukavaa), mutta niin oli mulla ja taatusti Norillakin. Tuolla se nytkin nukkuu sohvan takana ihan onnessaan! Uudestaan vain! ^^
^ On kyllä kaunis tulkinta tuostakin yhdestä suosikkikappaleestani ^
Suunnitelmia... Vielä hetki sitten mä ajattelin, ettei mulla ole kesäksi minkäänlaisia suunnitelmia - saa keskittyä Noriin kesätöiden ohella ihan täysin. Just joo, niinhän mä luulin!
Mitä nyt ekaksi on suunnitteilla on muiden Arapiekka -pentujen kanssa käydä kokemassa vähän paimentamista lampaiden kanssa. Toinen juttu on matkata ruotsiin katsomaan erästä porokoiratuttua. Sitten on ne kesätyöt. Maailmannäyttely.
Yhtäkkiä onkin vaikka kuinka paljon tekemistä - ja mukavaa sellaista! +tietysti agilityyn päästään todenteolla paneutumaan myöskin kesällä! Awesome summer edessä siis!
......Ja Kristiinalle kiitos koreografia -inspiraatiosta koiratanssiin... Tää ei lähekään ihan heti kun on tuo biisikin tuossa alla! ;)
Heissan kaikki! Täällä taas mennään ja rytistään, nautitaan lumesta ja muistellaan vanhoja. Kuinka pieni nassukka tuo minun pieni NORPPA olikaan vielä Juhannuksena... *huokaus* Melkeinpä tippa tuli linssiin kun vilkaisi ja työsti vanhoja videoita. Voi että...!
Nori RAKASTAA lunta, se on tullut jo selväksi. Harmi vain, että itse olen sairaslomalla ollut koko viikon flunssan ja kuumeen takia niin pojalle on siitä tullut miinuksia ulkoilun suhteen. Onneksi jätkällä on seuraa, niin pääsee juoksemaan pihalle kun vain päästän ulos ovesta - kyllä Mico pitää hänet vauhdissa!
Leikki alkakoon!
Se tunne kun näitä kuvia selailee... MITEN TOI VOI UTTAA NOIN UPEAN ASENNON!?
Oli Papikin mukana riennoissa!
Entiset riitapukarit sietävät toisiaan - jotenkin...