Me ollaan Norin kanssa oltu taas tien päällä, tällä kertaa määränpäänä oli Rusko, serkkuni luo kävi meidän tie lähes viikon ajaksi! Mitäs Nori, matkailu ei ole hänen juttunsa - oksensi peijakkaan monta kertaa, vaikka päiväruoka oli nimenomaan jätetty tarkoituksella pois. On se niin surullista, toivottavasti iänmyötä vähän rauhoittuisi. Ei nimittäin kovin kivaa olisi näyttelyihin lähteä ja perillä sitten niin koiraa kuin autoa putsata isommista sotkuista...
Perille päästyämme ensimmäinen mission oli tutustuttaa Nori westie Hermanniin. Hyvin meni, kunnes Hermanni näytti kuka käskee ja kehen ihmiseen ei saa koskea. Nori sai elämänsä löylytyksen, mutta ei mitään pahempaa käynyt - yksi jos toinen osapuoli vähän säikähti. Nykyään jätkä saa ottaa rapsutuksia vastaan tältä Hermanin ihmiseltä vastaan, mutta ainoastaan Hermannin tiukassa valvonnassa!Semmoinen oikeastaan olikin tiistai-ilta, ei mitään muuta ihmeellistä käynyt; vatsa toimii lähes normaalisti paikan vaihdoksesta huolimatta ja nukkuminen ei ole ongelma; tämä kaveri nukkuu missä tahansa! Vietin oman yöni postilenkillä seurana ja tajusin sitten sinne lähtiessä siinä kahdentoista-yhden välillä, että tämähän tulee olemaan Norin ensimmäinen yö yksin! Hän nukkui vierashuoneessa, jossa minäkin nukun kun palaamme postien jaosta, sanomalehteä oli Norilla hätävarana, mutta kahden yön jälkeen niitä ei ole tarvittu. Ahkerasti kusetetaan ennen nukkumaan menoa, siinä välissä kun lähdemme postilenkille ja sen jälkeen.
Yhdet jätökset poika oli tehnyt päivällä käydessämme kaupassa ja umpinaisessa huoneessa haju oli kyllä melkoinen... Serkkuni ilme oli kyllä näkemisen arvoinen, mutta kyllä tämä sisäsiisteyskoulutus tässä alkaa kantaa hedeltää - uskoisin. Taitaa jonkin verran vain verottaa tuo kotona oleva asfalttipiha, jonka läpi täytyy kulkea että pääsee poika viheriölle. Täällä kun nurmea on heti oven avattuaan, joten ei ihme, että paremmin sujuu.
Keskiviikko oli ikimuistoisen ihana päivä suorastaan! Treffattiin Norin siskoa, Kerttua ja hänen omistajaansa! Ilta oli mahtava ja aika kului todella nopeasti - oli sitten myös tämän viikon kylmin päivä, hiuskarvan varassa oli sade ja tuulikin oli vilpoisa, muttei kyllä pentujen menoa haitannut.
Kertun omistajan ja meikäläisen puheet sopis niin hyvin yhteen; pentupuheista/pienistä ihutuksista päästiin aiheisiin, jotka kiersivät tv-sarjoista ja elokuvista matkailuun, homoavioliiton hyväksyntään, susikeskusteluihin ja jopa politiikkaan! Minähän olen ihminen, joka kiertää politiikka aiheen!
Onhan minulla kavereita, joiden kanssa jutella koira-asioista, mutta kaipa tämä oli paljonkin erilaista kun samasta pentueesta ja saman ikäiset pennut olivat. Menoa riitti ja Kerttu onkin tomera täti, Norille näytettiin oikein kunnolla kuka on niskanpäällä tässä leikissä!
Muuten päivät menivät soljuen läpi; postilenkit velvoittivat osan energiasta ja kun sinne lähdetään kahdentoista-yhden välillä yöllä ja tullaan takaisin viiden-puoli kuuden välillä niin nukkumista riitti puoleen päivään. Nori ei siltikään tehnyt tarpeitaan sisälle! Hienosti poika oli, kunnes viimeisenä postilenkki yönä oli sitten pissavahinko käynyt - ja Hermanni sitten oli samassa huoneessakin ollut, mutta tämä westie on niin sisäsiisti, ettei edes isompia tarpeitaan tee takapihalle vaan sitten vasta lenkillä.
Ja viimeinen ilta, lauantai-ilta, en tiedä mikä tohon pentuun meni. Eikö se saanut tarpeeksi huomiota vai mikä oli kun kahdet matot meni kusemaan... Ensin pesuhuoneesta, sitten keittiön maton - ja keittiön mattoa kustessa katsoi suoraan meikäläistä päin ja lörötti. Mutta kun nousin sohvalta antaakseni vähän selkään niin kyllä meni karkuun - tiesi, että nyt oli tehty väärin. Kummasti se yksitoista kiloa massaa nousi kahdellä kädellä kun nappasin koirasta kiinni ja kiikutin kusen viereen. Huutoa riitti minun osaltani, mutta Nori oli hiljaa ja näytti kyllä siltä, että tiesi mistä häntä syytettiin.
Kotona ollaan nyt. Automatka takaisin sujui paremmin, ei ollut niin kuumakaan ja poika ei ollut saanut päiväruokaa. Ei oksentelua, vaikka kyllä korvat olivat siinä asennossa, että apuwa! Ei taas täällä!
Tällä hetkellä kämpässä on neljä koiraa! Siis neljä! Kolme papillonia ja yksi porokoira nassu. Sisko lähti tallinnaan ja sysäsi koiransa tänne, vaikka yritin vähän vastustella. Todella kiva sulkea hänen koiransa autotalliin päiväksi - kesätyötkin alkavat taas viikon ajaksi.
Sitten onkin lauantai, jolloin kärsin paniikkikohtauksista ja hirmuisista paineista. Sunnuntaiaamuna itken ja rapsuttelen Noria ja yritän painaa seuraavaksi kahdeksi viikoksi nuo ihanat nappisilmät mieleeni ja muistella joka ikinen hetki pehmeää turkkia ja kuinka kaikista kolttosistaan huolimatta se on minun pikku lapseni ja aivan ihana ystävä. Minä lähden jenkkeihin. Kahdeksi viikoksi. Kirjoittamaan. Elämässäni on kolme erittäin tärkeää asiaa; Nori, oman mielikuvitukseni tuominen esiin kirjoittamalla ja valokuvaus. Joudun jättämään lapseni kotiin kirjoittaakseni. Tilaisuus oli kuitenkin niin mahtava, etten voi kieltäytyä ja perääntyä. Stipendejä jaettiin vain kaksi suomalaisille, minulle ja eräälle toiselle. En edes ikinä ole ollut lentokoneessa! Heti sitten yli 10 tuntia lentokoneessa NYCiin ja sieltä sitten vaihdolla Etelä-Carolinaan. Huhheijaa, mahdanko olla valmis edes silloin kun pääsen perille?Englannin puhuminen ei ole minulle ongelma, kunhan englantia puhuva henkilö ei osaa suomea. Silloin en voi keskittyä ja tunnen, että minulla on aina oljenkortena suomi. Nyt pääsen kirjoittamaan sekä puhumaan, kahden viikon ajan. Ikävä kulkee kuitenkin aina mukana, jokaisena päivänä. Nori pääsee kuitenkin hyviin käsiin; serkulleni. Samalle, jossa olimme viikon. Hän ei kyllä luvannut taata lapseni mielenterveyttä, mutta tiedän, etten voisi antaa Noria parempaan hoitopaikkaan. Kyllä se pärjää - siihen minun on uskottava tiukasti.
Ja pahoittelut kuvista, vanha kone ei ymmärrä tätä bloggeria. Uusi, vasta puolvuotias kone meni huoltoon, kovalevy hajosi. Nyt ulkoinen muistini, jossa on yli 6 vuoden kuvat tallessa ei toimi. Miksi minua kohdellaan näin?!
Ai niin, ja banneri on tulossa. Jäi serkkuni koneelle ja netti ei toiminut kunnolla, että olisin voinut sen tänne laittaa jo viikolla. JEE, ELÄMÄNI ON TÄYDELLISTÄ! KIITOS TÄSTÄ, MAAILMA! *sarkasmia*
Kuvat tähän postaukseen tarjosi Kristiina, kiitos siitä siis :)
